Onks Dunkkeri kuollut?

Jopps.,.,

Onks Dunkkeri kuollut? Kuulin juttuja?

66

8311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LauriGStrengell

      Pera lipui viimeiselle merelleen Ruokolahden terveysaseman vuodeosastolla nopeasti etenevän syövän heikentämänä, rauhallisesti, arvokkaasti ja rakkaiden saattamana. (1.12.2009)

      • Juntski

        Pera pääsi vesille, joissa vedellään aina virsarilla. Itse aion ainakin kunnioittaa tuota munasillaan purjehtimisen Grand Old Manin muistoa poikkeuksellisen tuhdilla kossukulauksella.

    • Suruliputus.

      Hienoa tarinan kerrontaa,
      Olkoon siellä lämpimät suotuisat tullet, minne seuraavaksi matkaa.

    •  Lukija

      Merivuokon lokikirjan viimeiset merkinnät olivat alkusyksyltä. Sairaudestaankin Pera kirjoitti peittelemättömän suorasukaisesti.

      http://personal.inet.fi/yritys/merivuokko/lokikirja 2009.htm#elo09

      Särmikäs mutta samalla ehdottoman inhimillinen persoona, jonka tyylistä oli vaikea olla pitämättä!

      Olen iloinen siitä, että olen päässyt Peran elävien tekstien mukana maailman ääriin ja pääsin pari kertaa sanomaan äijälle käsipäivääkin!

      Pallonkiertäjäksi ei minusta itsestäni taida olla, mutta Peran kirjoilla on pysyvä sija kirjahyllyssäni.

      Leppoisia pasaatituulia Purjehtijapersoonalle isolla P:llä!

      • koppa.,.,

        En juurikaan pitänyt Perasta ihmiseä, mutta saavutukset ovat kiistattomasti jopa maailman mittakaavassa huippua. Pera jakoi mielipteitä, se on selvää eikä kaikkie tarvitse pitää kaikistai. Mutta kunioitettava elämänura matkapurjehdukse pioneerina ja uskollinen tyylilleen loppuun saakka.

      • skiglaaja

        puhuvat puolestaan. Jotkut ihmiset tekevät ja toiset vain puhuvat. Kuten tälläkin palstalla kokemuksia eri asioista kertoillaan enemmän kuin todellinen kokemus edellyttäisi...

      • ei kulisseja

        Dunckerin vitriinin poisto harmittaa.

      • mikä mikä???
        ei kulisseja kirjoitti:

        Dunckerin vitriinin poisto harmittaa.

        Mikä on Dunkkerin virtriini?

    • Lähdekunkerkeet

      Toteuttakaa haaveenne vielä kun olette terveitä, älkää odottako eläkeikää.
      Pertti teki sen, ja oli varmasti lähtiessään kokeneempi ja onnellisempi kuin moni tämän paltan suunsoittaja tuossa iässä kuollessaan.
      Koskaan ei tiedä milloin lähtö tulee, siksi kannattaa elää nyt kuin harmitella myöhemmin ettei elänyt.
      Olen nähnyt niin monta tapausta, kun eläkeikä on juuri tullut täyteen, ja haaveita ollaan alkamassa toteuttaa, niin lähtö muille vesille tulee.
      Itse laitoin talon tänään myyntiin, heti kun on myyty niin ameriikasta venettä hakemaan.
      Minä en aio odottaa enää 30 vuotta eläkkeeseen.

      Hatunnosto Peralle, lämmöllä muistelen hauskoja juttuja.

      • sdfsdfsdfsf

        lapset?

        Niin moni yksinpurjehtija on ryhtynyt reissullaan parisuhteenseen, joten miksi mennä merta edemmäs kalaan?

        Avo- ja valtamerimatkapurjehdus on pidemmän harrastettuna tylsää, samaa skeneä päivästä toiseen. Hjalliskin purjehtii enää melgesiä jos sitäkään. Toisaalta sopivina annoksina saarettomilla ja kivettömillä vesialueila navigointi on rentouttavaa.

      • Lähdekunkerkeät.
        sdfsdfsdfsf kirjoitti:

        Eikös elämä juuri ole tuota päivästä toiseen skeneä? Tässä oravanpyörässä?
        Vaimo ja lapset (4Kpl.) lähtevät toki mukaan.
        Enää ei odotella tai keksitä tekosyitä.

      • ettei kyllästytä

        Jos jää pyörimään ympyrää keskelle valtamerta, niin varmasti alkaa maisema kyllästyttää, mutta yleensä maata tulee vastaan ennen pitkää, uusia, ennestään tuntemattomia rantoja, maita, kulttuureita, ihmisiä... Siis varsinkin, jos kyse on perinteisestä matkapurjehduksesta, jossa tosiaan käydään ajan kanssa maissa tutustumassa paikallisiin oloihin ja poiketaan useissa eri kohteissa matkan varrella eikä vedetä vain yhtä soittoa pallon ympäri. Enemmän siinä tulee vaihtelua kuin ns. normaaliarjessa. Helpommin mä kyllästyn tutun toimistopöytäni ääressä 8 h viitenä päivänä viikossa, vuosi toisensa perään.

      • kusipäät
        ettei kyllästytä kirjoitti:

        kun se oma ego on niin suuri

      • rikkomaan rajoja

        Hieno päätös, onneksi olkoon! Pera on toiminut innoittajana monelle suomalaiselle purjehtijalle ja hänen malliaan seuraten maailman merille ovat uskaltautuneet sellaisetkin, jotka muuten vieä haaveilisivat rannalla. Mennään, eikä vain meinata, ja toteutetaan unelmat - eipähän tarvitse ainakaan katua tekemättömiä asioita, kun jonakin päivänä on jo myöhäistä.

      • asdfdddsdfasdfasdf
        Lähdekunkerkeät. kirjoitti:

        Eikös elämä juuri ole tuota päivästä toiseen skeneä? Tässä oravanpyörässä?
        Vaimo ja lapset (4Kpl.) lähtevät toki mukaan.
        Enää ei odotella tai keksitä tekosyitä.

        esim suursaimaan tai saaristomeren hiekkaranoilla lasten kanssa, jos ette, niin lapset tykkäävät aivan varmasti enemmän hiekkarannoista kuin valtamerestä.

        Mulla jäi esim Kråkskär saaristomeren kansallispuistosta väliin viime kesällä saimaan reissun takia, sinne siis ensi kesänä.

        http://www.venesatama.com/wiki/mediawiki-1.7.1/index.php?title=Kråkskär

      • Lähdekunvoit
        asdfdddsdfasdfasdf kirjoitti:

        esim suursaimaan tai saaristomeren hiekkaranoilla lasten kanssa, jos ette, niin lapset tykkäävät aivan varmasti enemmän hiekkarannoista kuin valtamerestä.

        Mulla jäi esim Kråkskär saaristomeren kansallispuistosta väliin viime kesällä saimaan reissun takia, sinne siis ensi kesänä.

        http://www.venesatama.com/wiki/mediawiki-1.7.1/index.php?title=Kråkskär

        Saimaallakin on niin pirun kylmä pimeä tähän aikaan vuodesta.
        Mielummin lapset ovat valtamerellä välillä ja sitten taas maissa, joka kerta uudessa paikassa kuin pimeässä pakkasessa koulun penkillä.

    • salute

      Duncker osoitti hienosti purjehdusmeriittien lisäksi että suomalainen tosimies voi myös kirjoittaa tuntemuksistaan. Kaikki merestä kirjoittavat eivät ole runoilijahippiäisiä vaan stooreissa voi myös paska haista ja krapula kaivertaa - ihan kuin muussakin oikeassa elämässä.

      Kiittäen ja muistaen lukemattomista lukemiskokemuksista.

      Toivottavasti Riku oppi hitsaamaan ja ehkä jonain päivänä myös kirjoittamaan. Merivuokko merille, tribute to Pera.

    • Pertti Duncker jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen veneilykulttuuriin. Vaikka hänen reissuistaan ja kertomuksistaan (joiden avoimuus ja rehellisyys jo itsessään on syvän kumarruksen arvoinen) ei voikaan välttyä saamasta vahvana vaikutelmaa, että hän oli hyvinkin taitava selviytymään ongelmista, joihin olisi kohtalaisen vähäisellä harkinnalla ja varovaisuudella voinut alunperinkin välttää joutumasta, niin silti hänen suureksi elämäntyökseen jäi matkapurjehduksen tuominen tavallisten ihmisten harrastukseksi ja elämäntavaksi.

      Hän osoitti omalla esimerkillään, että tärkein edellytys maailman merien seilaamiseen ei ole viimeisen päälle puunattu superjahti vaan rohkeus lähteä kohti horisonttia. Ja että tärkeämpää kuin täydellisyys on riittävyys.

      • Lähdekunkerkeät.

        Ja sekös 80-luvulla kermaperseitä harmitti, kun metsallimies pystymetsästä tuli, teki veneen ja lähti maailmalle. Samaan aikaan kermaperseet NJK:n terassilla kehuivat sipoonselän myskyillä ja muilla jutuilla jotka kaverit olivat heille valehdelleet.
        Ihmiset kaikkialla tajusivat että purjehtiminen ei vaadikkaan miljoonia, kermapersegeeniä ja ruotsinkielistä kommodori-isoisää.
        Tästä alkoi purjehtimisen vallankumous jolle ei näy loppua.

        KIITOS PERA.

      • Dunckerilta

        Kun on yksin veneessä niin ihmissuhdeongelmat ovat yksinkertaisia,
        kaksin veneessä ihmissuhdeongelmat ovat kaksinkertaisia, ja niin edelleen...

      • tulkinta...
        Lähdekunkerkeät. kirjoitti:

        Ja sekös 80-luvulla kermaperseitä harmitti, kun metsallimies pystymetsästä tuli, teki veneen ja lähti maailmalle. Samaan aikaan kermaperseet NJK:n terassilla kehuivat sipoonselän myskyillä ja muilla jutuilla jotka kaverit olivat heille valehdelleet.
        Ihmiset kaikkialla tajusivat että purjehtiminen ei vaadikkaan miljoonia, kermapersegeeniä ja ruotsinkielistä kommodori-isoisää.
        Tästä alkoi purjehtimisen vallankumous jolle ei näy loppua.

        KIITOS PERA.

        Metalli- sun muita miehiä on lähtenyt samalla tavalla maailman sivu, ei se ketään harmita. Osaamattomuuden ihannointi ja sen saama palstatila oli se minuakin harmittanut pointti. Tälläkin palstalla on lukuisia kirjoittajia, jotka ovat valmiita syyttämään kilpapurjehtijoita huonoista merimiestavoista, mutta seuraavaan hengenvetoon ylistävät Dunckerin toilailuja. Duncker oli verraton seuramies ja tarinankertoja, mutta merenkulkijana määriteltävä lähinnä vastuuttomaksi. Ne tarinatkin, jotka kaljaillan ilmapiirissä olivat hauskaa kuultavaa, aiheuttavat painettuina enemmän myötähäpeän tunteita. Levätköön Pera minun puolestani rauhassa.

      • itsesi näpelöijä?
        tulkinta... kirjoitti:

        Eiköhän meissä jokasisessa ole elänyt se pieni lapsi, joka haluaa nähdä ja kokea. Jokainen tekee sen omilla ehdoillaan. Sinä professionalistina varmaan täydellisesti. Anna kuitenkin meille epätäydelliselle mahdollisuus tehdä se kuinka pystymme. Ja suoraan sanottuna : Haista vitu, toivottavsti ei tulla smaan laituriin koskaan.

      • Lähdekunvielävoit
        tulkinta... kirjoitti:

        Metalli- sun muita miehiä on lähtenyt samalla tavalla maailman sivu, ei se ketään harmita. Osaamattomuuden ihannointi ja sen saama palstatila oli se minuakin harmittanut pointti. Tälläkin palstalla on lukuisia kirjoittajia, jotka ovat valmiita syyttämään kilpapurjehtijoita huonoista merimiestavoista, mutta seuraavaan hengenvetoon ylistävät Dunckerin toilailuja. Duncker oli verraton seuramies ja tarinankertoja, mutta merenkulkijana määriteltävä lähinnä vastuuttomaksi. Ne tarinatkin, jotka kaljaillan ilmapiirissä olivat hauskaa kuultavaa, aiheuttavat painettuina enemmän myötähäpeän tunteita. Levätköön Pera minun puolestani rauhassa.

        Herra perfektionisti itse.
        Eikö sopinut Pera sun täydelliseen muottiin?
        Purjehtiko pirulainen joskus huonosti trimmatuilla purjeilla?
        Olisi häne´nkin varmaan pitänyt kilpailla ja karjua käänömrkillä ensin muutama vuosi, jotta sinunkaltaisesi olisivat noteeranneet hänen suorituksensa, Minkä haaveesi sinä olet toteuttanut, oikean haaveen?

        Yksi SUUUUUURI ero teillä on kuitenkin.
        Pera nautti elämästään, Pera muistetaan vielä pitkään, Peraa arvostetaan....
        Sinä...olet varmaankin säälittävä ainakin minun mielestäni.

      • Aldo Moro
        tulkinta... kirjoitti:

        Metalli- sun muita miehiä on lähtenyt samalla tavalla maailman sivu, ei se ketään harmita. Osaamattomuuden ihannointi ja sen saama palstatila oli se minuakin harmittanut pointti. Tälläkin palstalla on lukuisia kirjoittajia, jotka ovat valmiita syyttämään kilpapurjehtijoita huonoista merimiestavoista, mutta seuraavaan hengenvetoon ylistävät Dunckerin toilailuja. Duncker oli verraton seuramies ja tarinankertoja, mutta merenkulkijana määriteltävä lähinnä vastuuttomaksi. Ne tarinatkin, jotka kaljaillan ilmapiirissä olivat hauskaa kuultavaa, aiheuttavat painettuina enemmän myötähäpeän tunteita. Levätköön Pera minun puolestani rauhassa.

        Tällä palstalla kirjoitetaan niin tuhtia tavaraa, ettei silppurilla varustettu venewc-pyttykään sitä saa jauhetuksi!

      • seilori-75
        Aldo Moro kirjoitti:

        Tällä palstalla kirjoitetaan niin tuhtia tavaraa, ettei silppurilla varustettu venewc-pyttykään sitä saa jauhetuksi!

        Suuren purjehtijan, pelottoman seikkailijan, ja verrattoman tarinaniskijän ja kirjoittajan muistoa kunnioittaen.

        P.S:toista suurta purjehtijaa A. Hytöstä lainaten: " Me purjehdimme ikuisesti !

    • Jurristikko

      Suomen merkittävintä matkapurjehtijaa ja purjehdusjurnalistia!

    • "lähtijä"

      Pera oli ainakin minun sankarini.

      Yksi periaate jäi joskus mieleen : "Maissa otetaan kuppia (kunnolla) mutta
      merellä ei oteta ikinä". On siinäkin haastetta ?

      • rh

        Dunckerin kuolinviesti oli surullinen. Hänen mukanaan päättyy yksi aikakausi suomalaisessa matkapurjehduksessa.

        Nuoremmalta polvelta jää usein huomaamatta, miten Dunckerin purjehdusharrastus alkoi kokolailla toisenlaisessa maailmassa, missä tällä hetkellä eletään. Vielä 70-luvun puolivälissä kunnon matkapurren hankkiminen oli tavalliselle palkannauttijalle ja työmiehelle saavuttamaton unelma. Tänä päivänä tilannehan on aivan toinen.

        Ainoaksi keinoksi jäi omatoimisuus ja itserakentaminen. Ja Dunckerin tapauksessa myös itsesuunnittelu. Tuota aikaa tuntemattomien on helppo esittää arvosteluja ja kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Kokonaisuutena Dunckerin veneprojekti ja matkat ovat hieno osoitus suomalaisesta päättäväisyydestä ja individualismista. Vaikka mies oli joissakin asioissa epäilemättä myös hullunrohkea, hänessä oli myös aimo annos nokkelaa ja pelotonta selviytyjää. Tuollaisia äijiä näkisi mielellään myös tänä päivänä.

        Lisäksi haluan korostaa paria asiaa, jotka usein jäävät huomaamatta. Duncker oli hyvä, hauska ja itseironinen kirjoittaja. Samoin hän oli hyvä dokumenttikuvaaja. Toivottavasti ainutlaatuinen diakokokoelma säilyy. Se - tai ainakin kopiot siitä - kuuluisi ehdottomasti Suomen merimuseon kokoelmiin.

        Rohkeaa purjehtijaa muistellen ja elämäntyötä arvostaen.

      • vs
        rh kirjoitti:

        Olipas hyvä muistokirjoitus. Tuohon on paha enää lisätä mitään.

    • akateeminen,

      joi talonsa ja sukunsa rahat jurriretkillään!

      Tuollaista "miestäkö" joku kadehtisi ?

      • mitä näet?

        Todennäköisesti näet saamattoman taviksen, joka ei pysty juuri mihinkään muuhun kuin toisten ihmisten arvostelemiseen. Ehkä peilissä näet tyypin, jolla ei ole henkistä kapasiteettiä toteuttaa omia haaveitaan ja joka sen vuoksi tuntee kateutta muiden tekemisistä. Heikkouksia on meissä jokaisessa. Duncker sentään kertoi reilusti nekin.

      • akateeminen,
        mitä näet? kirjoitti:

        Todennäköisesti näet saamattoman taviksen, joka ei pysty juuri mihinkään muuhun kuin toisten ihmisten arvostelemiseen. Ehkä peilissä näet tyypin, jolla ei ole henkistä kapasiteettiä toteuttaa omia haaveitaan ja joka sen vuoksi tuntee kateutta muiden tekemisistä. Heikkouksia on meissä jokaisessa. Duncker sentään kertoi reilusti nekin.

        seilata omatekoisella peltipurkilla jurrissa ja kantaa naftaa jerrykannuilla tankkiin.

        Ne turhapuron jutut on muuten kirjoittanut yks vene-lehden dooris.

        Lento/venevuokraus on tätä päivää.

        Sinulle sopinee se naftan- paskanhajuisessa peltipurkissa öykkäröiminen, jokainen tyylillään.

      • seadog
        akateeminen, kirjoitti:

        seilata omatekoisella peltipurkilla jurrissa ja kantaa naftaa jerrykannuilla tankkiin.

        Ne turhapuron jutut on muuten kirjoittanut yks vene-lehden dooris.

        Lento/venevuokraus on tätä päivää.

        Sinulle sopinee se naftan- paskanhajuisessa peltipurkissa öykkäröiminen, jokainen tyylillään.

        Sinun olisi syytä nyt keskittyä hieman itsetutkiskeluun, ehkä ajattelit että provosi on hyväkin vitsi mutta ajatteleppa tätä:

        Yksityinen hekilö ja suomalaisen matkapurjehduksen merkkimies on kuollut, millaisten asioiden laukominen on tälläisessa tilanteessa sopivaa julkisella keskustelupalstalla. Onko sinulla minkäänlaista kunnioitusta toisia ihmisiä ja heidän tuntemuksia kohtaan. Pera tuskin eläessään tai nyt kuoltuaan välittää tuollaisten räkänokkien suun aukomisesta pätkän veraa, mutta voisit ainakin kätkeä tyhmyytesi olemalla sopivassa tilanteessa hiljaa ja pitämällä mielipiteesi omana tietonasi. Voit kyllä kertoa mietlipiteesi sitten jossakin toisessa tilanteessa tai yhteydessä. En henkilökohtaisesti tutenut kyseistä henkilöä enkä ole saanut edes tilaisuutta jutella hänen kanssaan, mutta tuliko sinulla mieleen että tämän palstan lukijoissa saattaa olla niitäkin jotka ovat henkilökohtaisesti tunteneen Dunkkerin ja ehkä surevat hänen poismenoaan. Sinuna häpeäisin syvästi käytöstäni.

        Joku, kuten vaikka minä, voi toteuttaa itseään vuokraveneilyllä, paremman puutteessa tai omaa saamattomuuttaan. On kuitenkin aivan eri kaliiberin juttu tehdä itse vene ja purjehtia sillä maailman ympäri. Vuokravene on hyvä kompromissi työn ja harrastuksen välillä mutta jokaisen aika täällä loppuu joskus. Mitä jää käteen, menestyksekäs työura vai paljon nähtyjä paikkoja ja ihmisiä.

      • jackie,
        seadog kirjoitti:

        nussinu raaka-aineet työnantajaltaan (silloinen), upottanut vuokrapakun kolera-altaaseen, lukemattomia vakuutuspetoksia?

        Kyseessä siis tosi kova karju!

      • jaa a
        jackie, kirjoitti:

        "...Kyseessä siis tosi kova karju! "

        Mitäs sinä olet tehnyt?

        niinpä.

      • jackie,
        jaa a kirjoitti:

        "...Kyseessä siis tosi kova karju! "

        Mitäs sinä olet tehnyt?

        niinpä.

        yli 300 tuhatta viime vuonna, ilmeisesti jotain on tullut tehtyä!

      • stevie wonder
        jackie, kirjoitti:

        yli 300 tuhatta viime vuonna, ilmeisesti jotain on tullut tehtyä!

        monopolissa

      • 23
        jackie, kirjoitti:

        yli 300 tuhatta viime vuonna, ilmeisesti jotain on tullut tehtyä!

        heräsit lakanat märkinä. 300 000 merkitsisi jopa pelkkänä tuloverona maksettuna vähintään n. 670 000 euron bruttotuloja. Todennäköisesti isompia, koska useimmilla noissa tuloluokissa on osa pääomatulona ja korkovähennyksiäkin kohtalaisesti. Kun sellaisia ihmisiä on Suomessa alle 800 ja useimmilla heistä todennäköisesti suomenkielen oikeinkirjoitus paremmin hanskassa kuin sinulla, voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä leveilysi uskottavuudesta.

      • honormannen
        jackie, kirjoitti:

        nussinu raaka-aineet työnantajaltaan (silloinen), upottanut vuokrapakun kolera-altaaseen, lukemattomia vakuutuspetoksia?

        Kyseessä siis tosi kova karju!

        Kuolleenkin ihmisen kohdalla on olemassa nimike kunnianloukkaus.
        Kannattaa siis pitää mölyt masussa.
        Toisaalta voi olla vaikea todistaakaan noita väitteitä.

      • alice,
        23 kirjoitti:

        heräsit lakanat märkinä. 300 000 merkitsisi jopa pelkkänä tuloverona maksettuna vähintään n. 670 000 euron bruttotuloja. Todennäköisesti isompia, koska useimmilla noissa tuloluokissa on osa pääomatulona ja korkovähennyksiäkin kohtalaisesti. Kun sellaisia ihmisiä on Suomessa alle 800 ja useimmilla heistä todennäköisesti suomenkielen oikeinkirjoitus paremmin hanskassa kuin sinulla, voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä leveilysi uskottavuudesta.

        karttapöydän kanteen kiinni? Ruskea vai keltainen kalsareissa eteen?

        Kaikilla ei ihanteena ole juoppo levyseppähitsaaja, joka tarinoi millaista tavaraa tuli perseestä koepierulla laitapaskalla.

    • Worldcruising

      Luin vain vähän aikaa sitten Dunckerin kirjan Merivuokko Antarktiksella. Onko tietoa, että kuinka moni suomalaisvenekunta on tähän päivään asti käynyt Etelämantereella? Joka tapauksessa kyseinen reissu, erityisesti itserakennetulla purjeveneellä on sellainen suoritus, jonka ainakin minä nostan erittäin korkealle! Kyllä näitä "viikkokisojen voittajia" ja muita - omissa mielissään - sankaripurjehtijoita tämä maa on pullollaan, jotka pitävät mekkalaa itsestään. Mutta loppujen lopuksi vain teot puhuvat puolestaan. Se on turhaa sanoa, että kyllä minäkin, mutku...

      Haluan myös, kuten rh edellä, tuoda esiin Dunckerin ansiot purjehdusvalokuvauksen saralla. Esim. tuossa Merivuokko Antarktiksella kirjasta on joitain upeita otoksia, kuten Merivuokko purjehtimassa Kap Hornilla (kuvattu jollasta). Se kertoo, että Duncker näki paljon vaivaa nimenomaan matkojensa dokumentointiin myös kaikkein vaativimmissa olosuhteissa.

      • Meripoikanen

        Duncker oli merkittävä tienraivaaja sekä suunnannäyttäjä yhtä hyvin veneentekijänä kuin purjehtijana. Hänen esimerkkinsä on rohkaissut ja rohkaisee edelleen monia ryhtymään samaan. Dunckerin useiden kirjojen purjehduskertomukset, erityisesti niiden kaunistelematon mutta silti lämminhenkinen asioiden, olosuhteuden ja henkilöiden kuvailu, kuuluvat kansantajuisuudessaan suomalaisen purjehduskirjallisuuden parhaimmistoon. Ne sekä kertovat että opettavat paljon purjehtimisesta sekä kaikesta, mikä siihen liittyy. Huumoripitoiset huomautukset viimeistelevät hänen kertomuksensa.

        En malta olla mainitsematta, että soitin Dunckerille toissakesänä kysyäkseni hänen kantaansa erääseen purjeveneen runkomuotoon liittyvään ongelmaan. Hänen kantansa oli selkeä ja hän perusteli sen kokemuksellaan, eikä vaikeaselkoisella laivanrakennusmatematiikalla. Lisäksi hän antoi neuvonsa ilmeisen mielellään ja hätäilemättä.

        Suuri purjehtija on poissa.

      • perakk
        Meripoikanen kirjoitti:

        tunsin mäkin Peran...kerran.

    • Skönövm59

      ...joitakin oikein rassaa ja kaivelee tässä asiassa. Mies rakensi purjeveneen, purjehti maailman ympäri ja moneen muuhunkin paikkaan. Matkoilla tuli ero Vuokosta, juomat maistui ja rahat monesti lopussa mutta mitä sitten...tuli nähtyä maailmaa paikan päällä, koettua tyyntä ja myrskyä, koki elämää. Voisin sanoa että mies oli aikansa suuri seikkailija, pienen ihmisen tasolla. Kirjoitti hyviä kirjoja joista monien maailmanmatkaajien kannattaa ottaa oppia, miten ei kannata toimia. Miksi me kadehdimme Peraa tai haukutaan sen tekemisiä, tehdyt on tehtyjä, muistot jää...meistä useimmasta jää paljon vähemmän muistoja ihmisten mieliin kun Perasta.

      • Tuntematon väylä

        Täytyy nostaa hattua, että osasi tehdä erittäin rohkeita ratkaisuja.
        Aikamoni Suomalainen jää odottamaan eläkeikää ja kuolee eläkkeellä ensimmäisinä vuosina.
        Mielenkiintoista on myös, että kierrettyään maailmaa päätyi kuitenkin Saimaalle elämänsä viimeisiksi vuosiksi ?
        Kun meille Suomalaisille päättäjät tuputtavat yhä pitempiä työuria, niin Duncker näytti paremman väylän.
        Kuten Duncker sanoi: Hän teki oman väylän.
        En väitä, että jokaisen kannattaisi tehdä purjevenettä, mutta Dunckerin väylää voisi jokainen seurata itselleen sopivalla tavalla...

      • 1tässäpikkupallossa
        Tuntematon väylä kirjoitti:

        selasin nämä kommentit läpi ja ylen arkiston nauhat. Täytyy sanoa, että ei voi muuta kuin hattua nostaa pertti "pera" dunckerille :) Ei moni ehdi tässä elämässä toteuttaa haaveitaan tai toiselta kantilta ajateltuna: kokea tätä "vittumaista elämää" jossakin muuallakin kuin tässä tutussa oravan pyörässä.

        Eläköön Duncker! Lepää rauhassa ja kiitos siitä, että jätit jälkeesi niin pajon materiaalia meille, jotka emme ehkä koskaan saa kokea sitä, mitä sinä määrätietoisesti teit.

      • 9+2
        1tässäpikkupallossa kirjoitti:

        Vasta viime vuonna luin Dunckerin kirjoja, tutustuin mieheen. Niistä käyt selväksi, että mies oli oman tiensä kulkija, self made man.

        Kunnioitan häntä rohkeudesta tehdä unelmistaan totta ja dokumentaatiosta hän jätti jälkeensä! Erityisesti kirjoitus "olen juoppo" kirjassa Merivuokon paluu kertoo miehen tinkimättömästä rehelisyydestä itselleen - ja muille.

      • raimo48
        9+2 kirjoitti:

        On se kummaa kun joillakin on niin pienet aivot, että voivat itsetekemättömyydessään haukkua toisia
        jotka ovat saaneet jotain aikaan. Toki Peralla oli omat heikkoutensa, vaan ne myöntämällä antoi muillekin uskoa että voi elää. Kaikilla meillä on heikkoutemme, mutta kehtaammeko ja uskallammeko ne tunnustaa edes itsellemme.
        Häne kirjansa lukeneena ja videonsa nähneenä voi sanoa et jos joku oli mies niin hän.
        Rehti purjehtija joka ei 'säälinyt' itseään.
        Hyvät rehelliset kertomukset maailman meriltä.
        Kiitos

      • raimo48
        raimo48 kirjoitti:

        Vielä yks juttu. Jos jollain on kirja Purjevene nimeltään Merivuokko, olisin halukas sen ostamaan.
        Kaikki muut kirjat minulla on ( ja videot) , mutta Perallakaan ei ollut sitä minulle myydä.
        Hänellä oli haaveissa tehdä siitä uusintapainos vaan aika loppui kesken.
        Näin se on, kaikilta loppuu joskus aika.

      • uutta painosta odott

        Ei auta edes vanha jippo eli kirjastosta varastaminen, koska kaikki Purjevene nimeltään Merivuokko on jo viety tai jätetty palauttamatta.

        Sais södika varman myyntihitin, nyt kun Sofin ulkoistivat.

      • kirjastosta_luin

        1 Dunkkerin pitkäaikainen gasti jäi Tulimaan seutuville purjehtimaan, vieläkö hän on siellä?

    • JaaqqoQ

      Aina puhutaan tuosta Dunckerin hullunrohkeudesta, mutta olihan siinä järki mukana. Tässä sen sijaan on jo jonkinlaista yritystä. Ei riittänyt, että matkaan lähdettiin avoveneellä, vaan veneeseen tehtiin vielä reikäkin kesken matkan.

      http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000001118207.html

      • Pojatatlantilla

        Kyseessä ennätys-loppuunkaluttu juttu, kuka näitä aloittaa uudestaan ja uudestaan??!!

    • JaaqqoQ

      "Kyseessä ennätys-loppuunkaluttu juttu, kuka näitä aloittaa uudestaan ja uudestaan??!!"

      Nyt aloitti humalassa oleva JaaqqoQ. Jos kukaan ei kommentoi, ketju tippuu nopeasti. Jos vanha kiinnostaa, sitten siitä keskustellaan.

      Miksi pelkäät, että vanha ketju herättää keskustelua?

    • Pojatatlantilla

      Otsikko hämää "Onks Dunkkeri kuollut?", eihän tää juttu nyt liity mitenkään Dunkkeriin!
      Aiheena on pienellä moottoriveneellä atlantin yli (mikä on loppuunkaluttu)! Enkä minä pelkää!

    • Elämäälaineilla

      Jopas sattui, olin taas vaihteeksi katsomassa ylen arkistoista Pertin purjehduksia. Näin kaikki jaksot jo pentuna kun tuli telkkarista. Minulle yhtä elävä vieläkin ja suuri sankarini.

    • Maa-Krapu

      Dunckerin kirjoista pyydetään Huuto.netissä 90-100 euroa kappaleelta. Kustantaja voisi tehdä pienen lisäpainoksen ihan vaikka suomi 100 vuotta -hengessä.

      • PeraOliSuuruus

        Ja suurin osa on varastettu kirjastoista. Se kertoo suuresta kirjallisuudesta.

      • Täältäkinpöllitty
        PeraOliSuuruus kirjoitti:

        Ja suurin osa on varastettu kirjastoista. Se kertoo suuresta kirjallisuudesta.

        Jos kirjastosta varastaa, omistussuhde ei muutu. Kirja on kirjaston vaikka se olisi varkaan kotona viisikymmentä vuotta.
        Siksi kaikki kirjavarkaat, käykääpä palauttamassa se kirja että päästään lukemaan.

    • Anonyymi

      Erittäin kova ukko oli. Kunnioitan todella. Luen juuri taas kirjasarjaa uudelleen.

    • Anonyymi

      EDELLEENKIN ?

      Miksi Dunkun kirjoista ei ole tehty lisäpainoksia, kävin ihan kivijaloista kyselemässä, ei oota myyvät, jotain paskaa tarjosivat tilalle. Tällainen on OtanSuomi, kuraa !!

      • Anonyymi

        Äänikirjoja julkaiseville firmoille voisi vinkata. Uusintapainos sekä fyysisenä että äänikirjana myisi varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ne Dunckerin kirjat olleet omakustanteita? Vaikea on silloin ilman perikunnan lupaa kenenkään ottaa lisäpainoksia.

        Tainneet myydä ruotsalaisille nämä kansalliset e-kirja palveluntarjoajat.

        Tuskin alkaa ruaattaalaanen tuollaista kustantamaan. Firmojen johdossakin sellaisia kakaroita, jotka eivät olleet edes syntyneet, kun Dunkkis Dominoi ja Vene-Lehtikin tilattiin vain Dunkun stoorien takia.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2640
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      91
      1976
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1511
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      933
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe