Vittu mä en jaksa enää miettiä muita. Laskelmoida jokaista liikettäni, ylianalysoida omaa ja muiden käyttytymistä. Miettiä jatkuvasti ihmisryhmässä ollessani, mitä musta ajatellaan. Painia näitä asioita kotonakin ollessani. Vievät kaiken ilon ja energian. Masennun niin helposti jos joku esimerkiksi katsoo vähänkin mua oudosti, negatiivisesti. Mietin myös jatkuvasti jännittämiseni fyysisiä oireita... Mikä pahentaa ongelmaa. Haluisin tuntea itseni vapaaksi..
En kaipaa neuvoja: terapiaa/lääkkeitä/ammattiauttajia.
Mä olen nyt paikassa, missä voin harjotella toimimista ihmisten kanssa. Eräänlaisessa työpajassa, mutta tuntuu että sekin vie multa voimat.
En kaipaa neuvoja: terapiaa/lääkkeitä/ammattiauttajia.
Mä olen nyt paikassa, missä voin harjotella toimimista ihmisten kanssa. Eräänlaisessa työpajassa, mutta tuntuu että sekin vie multa voimat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eihän kaikkien tartte pitää sinusta. Vaikka miten päin olisit, löytyy silti niitä, joille et kelpaa. Loputon miellyttäminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Mitä väliä näiden ihmisten mielipiteillä sinulle on?
Mitä väliä, vaikka joku joskus katsoisikin sinua vähän negatiivisesti? Eihän sun tartte hänen kanssaan parhaiksi ystäviksi tulla.
Kaikkein parasta kaikille on, että olet vaan oma itsesi. Annat toisille aidon mahdollisuuden pitää sinusta tai olla pitämättä. Voin vakuuttaa, että sinussa ei ole mitään, mikä tekisi sinusta jotenkin mystisellä tavalla "huonomman" kuin kenestäkään muustakaan. Keskity niihin ihmisiin, jotka arvostaa sinua sellaisena, kuin olet.
Ja luuletko, että niillä toisilla oikeasti on niin paljon aikaa/halua sinua tarkkailla ja analysoida? Et ole maailman napa, vaikka joskus siltä tuntuisikin. Kerron salaisuuden: niillä toisilla on ihan yhtä valtava oma sisäinen maailmansa, kuin sinullakin. Omat asiat pyörii mielessä. Ja jos tapaat jonkun uuden, on paljon todennäköisempää, että hän huolehtii, minkälaisen kuvan antaa itsestään Sinulle, kuin analysoisi loputtomasti käytöstäsi.
Samaan liittyen: luuletko, että toislla ei ole heikkouksia? Kaikki tuntee pelkoa, jännitystä, häpeää. Tarkkaile vähän muita, ja näet tämän. Tule ulos kaapista: et ole mitenkään erilainen.
Joo..
Ihan asiaa oot kirjottanu.. Osan olen huomannut itsekkin. Se on vaan tämä sos.tilanteiden pelko, mistä ei noin vaan parane. Mut täytyy painaa noita paremmin mieleen, tulee helpottuneempi olo, kun toistaa noita asioita itselleen tositilanteissa.
Kuten loiskaus tuossa kertoi hyviä vinkkejä ja ajattelun suuntauksen kohteita, niin lisäisin vielä jotain ajatuksia, joskin en esitä niitä faktoina, koska en tunne sinua. Olisi luultavasti hyvä tietää vielä muitakin mahdollisia puolia, kuten itsetunto ja pelko omasta epäonnistumisesta sosiaalisissa tilanteissa:
Ongelman ydinhän lienee siinä, että tarkkailet itseäsi jatkuvasti ja koitat nähdä käyttäytymisesi sujumisen peilikuvan muiden ihmisten silmistä. Tämmöinen tarve kielii luultavasti epäonnistumisen pelosta, koska et luota omaan näkyvään käyttäytymiseesi, vaan sinun tarvitsee tarkkailla, ymmärtääkö muut ihmiset sinua. Sinun on pyrittävä löytämään takaisin se luotto omaan käyttäytymiseesi, jotta voit siirtää pikkuhiljaa keskittymistä pois siitä. Muut ihmiset eivät todellakaan tarkkaile sinua jatkuvasti, elleivät he ole jotenkin narsisteja, joita tuskin jokainen tapaamasi henkilö on. Löydä itsetunnon heikkous myös muilta ihmisiltä, niin olet saanut otteen jalustasta.
Toinen juttu vielä muista ihmisistä, että he eivät välttämättä edes tiedä näistä "negatiivisista eleistä" tai "oudoista katseista", joita luulet havaitsevasi. Saatat kokea heidät uhkaaviksi jostain aivan muusta syystä. Näet outoja katseita paljon enemmän, koska niin suuri osa tietoista tarkkaavaisuuttasi etsii niitä.
Koita etsiä luottamus ensin tuttuihin ihmisiin, kunnes huomaat, että et juurikaan muista, mitä kaikkea tilanteissa tapahtui, minkälaisia eleitä tai sävyjä vuorovaikutuksessa oli. Pikkuhiljaa se siirtyy etäisempiin ihmisiin ja voit olla paljon vapaammin tilanteissa. Silloin pääset keskittymään itse asiaan ja sisäinen kaverisi, alitajunta kertoo sinulle, milloin täytyy olla varuillaan. Luota omiin aisteihisi ja reaktioihisi, jotka kumpuavat tiedostamattomasti. Älä aja autoa, kun sinulla on siihen jo kuski! :)
mulkoilisikin ilkeästi ilman syytä (siis että olisit tehnyt hänelle jotain pahaa), niin tiedät, että vika on hänessä. Kukaan ei ole täydellinen...
Mutta miten saa itsensä tuntemaan, että vika on siinä toisessa? Kyllähän sen nyt järjellä tietää, mutta miten saa sen tunteen mukaan?
Oletko ihan varma, ettet halua ammattiapua? Oletko siis kokeillut sitä eikä se ole luonnistunut, vai onko kynnys hakea apua liian suuri? Itse ilokseni huomasin, että jo ensimmäinen käynti psykologilla auttoi, kun sai sanottua asian ääneen.
Itselläni oli samanlainen juttu neuvontapsykologin kanssa ja auttoi heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Sitä ennen ajattelin, ettei minussa mitään vikaa ole tai sen sellaista, mutta ei psykologilla käynti tarkoita, että olisi jotain vikana. Päinvastoin hänen tehtävänään on auttaa, ja miltei aina psykologilta lähdetään iloisin mielin kotiin. Itseasiassa avunhakukynnys johtuu ihan oman mielen haavoittumattomuuden tunteen säilyttämisestä, ja tietenkin tulee tilanteita, jolloin se on turhaa, kuten tässä tapauksessa. Psykologi ei ole lääkäri (kuten psykiatri), joka määrää hoidon, vaan psykologi ohjaa, eikä tarvi suostua mihinkään.
Eka vaihe on juuri tuo, että tiedostaa sen miten mihinkin asiaan reagoi ja millaset tunteet se reaktio nostattaa. Toka on se, että se tiedostaminen herättää tarpeen päästä kaikista itseä ahistavista ajatus- ja toimintamalleista pois.
Sä olet nyt siinä vaiheessa. "Ei tunnu hyvälle, joten haluan pois tästä ajatuspyörteestä". Hienoa. : )
No nyt voit alkaa pilkkoon sitä "ongelmaa" osiin esim. ajattelemalla, ettei kukaan voi TIETÄÄ mitä muut hänestä ajattelee, ellei ne muut tule kertomaan ajatuksistaan ääneen. Ja niin kauan kun ne ei tule kertomaan, on jäljellä vaan ne OMAT KUVITELMAT siitä, mitä ne muut ehkä ajattelee.
No kandeeko ite siis kuvitella muiden aina ajattelevan susta automaattisesti jotain negatiivista? Mitäs jos ajattelisitkin ihan päinvastoin, että ne kattelee sua koska ovat kiinnostuneita susta, ehkä jopa jotenkin kateellisiakin sulle, tai vaan puhtaasti uteliaita, eivät vaan uskalla juttusille jne. Positiivisia ajatuksia negatiivisten tilalle.
Katseillakin pääsee sun sisällesi vain sen verran miten pitkälle sä itse ne päästät. Ei yhtään sen pidemmälle. Eli jos joku toljottaa sua sun mielestä häiriöksi asti, käännät vaan pääs pois ja se katse loppuu just siihen. Sitten vaan keskität ajatuksesi johonkin muuhun asiaan joten sen katseen jättämän vaikutuksen tilalle tulee ihan muita ajatuksia.
Ne "oudot" ja "negatiiviset" katseet on sun itse vastaanottamia ja määrittelemiä.
Ne voi toki määritellä toisinkin. "Outo" voikin olla vaikkapa "utelias", "negatiivinen" on vaan "hassun totinen toljotus" tai jotain yhtä pöhköä. Sillä meillä kullakin on vapaus määritellä muiden lähettämät signaalit ihan miten me ite halutaan. Provosoidunko vai hymähdänkö vaan ja jatkan matkaani jne jne.
Katseisiin ei tarvi aina edes vastata. Ja jos toinen tulee iholle uhittelemaan, pitäis reagoida vain siihen kosketukseen.
Tämä on itseluottamuksen rakentamista, ja sä itse voit vaikuttaa koko ajan siihen millaista "mantraa" sä pääsi sisällä itsellesi hoet. Negatiivisia vai positiivisia ajatuksia? Toivon vievää ajattelua vaiko toivoa antavaa? Itseä rauhoittelevia sanoja vaiko itseä hermostuttavia huutoja? Jne...