Kersantti esitti seksitanssin ja vihjaili homoudesta – luutnantti mursi leuan
02.12.2009 11:05
Kersantin seksuaalisväritteinen tanssi ja homouteen viittaavat puheet olivat luutnantille liikaa.
Kersantin käytös ärsytti luutnanttia niin paljon, että hän täräytti kersanttia kyynärpäällä kasvoihin. Isku oli sen verran voimakas, että uhrin leuka murtui.
Helsingin hovioikeus piti keskiviikkona voimassa 32-vuotiaan miehen 1200 euron sakkotuomion pahoinpitelystä. Toisin kuin uhri hovioikeus katsoi, ettei käräjillä langetettu 60 päiväsakon suuruinen rangaistus ollut liian lievä.
Kersantin alaleuan murtumiseen johtanut tapaus sattui vuoden 2006 lopulla kriisinhallintajoukkojen Camp Maran tukikohdassa Bosnia-Hertsegovinassa. Sotilaat olivat viettämässä isommalla porukalla iltaa, minkä jälkeen he päätyivät katsomaan televisiota erään miehen makuupaikkaan.
Luutnantille ja kersantille tuli kesken kaiken nahinaa. Lyöjä kertoi ärsyyntyneensä siitä, että humalainen kersantti tanssi hänen edessään. Kun luutnantti käski kersanttia lopettamaan "homoeroottisen" tanssinsa, tämä kysyi, onko miehellä identiteettikriisi. Tilanne johti siihen, että luutnantti turvautui väkivaltaan.
(MTV3 - STT)

Vastaukset 10
Vanhimmat
kerrotaan, että tilanne pitää pitää hallinnassa, linnaan vaan siellä tykätään luutnanateistas yhtä paljon raiskaajista.
HERÄTYYYYYS! *Päääsee varmaan räkiin mikkiin. Aito Arjalainen!
by paskalle haisevat hinttihemmot, hyi kakkaa hyi
Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !! Buaah !!
JÖSSES
homo homo homo
juna kulkee taas...
leuka lyöty läjään ??
Buuaah !! Buuaah !! Buuaah !! Buuaah !! Buuaah !!
epäasialliseen ja sivistymättömään käytökseen;
"..humalainen kersantti tanssi hänen edessään. .... "homoeroottisen" tanssinsa.." ja kysyi; ".. onko miehellä (luutnantti) identiteettikriisi..."
Eiks tuollaisesta voisi ihan hyvin livasta vähän reilumminkin kuin vain leukaluun murtumisen verran..
Minusta voisi..
kirjoittajat tuomitsivat tuon homoeroottisen kersantin huitsin persereikään..
Oikeasti tuollainen kersantti ei ole suomalainen vaan joku maankiertäjä, ilman kotimaata, ilman ystäviä ja kotipaikkaa, koditon ja moraaliton elämän hylkäämä jätekasa..
Suomessa vähän tiukat oltavat.. joutuu vaihtaa tekohampaansa aika usein..
Sillee on oikein kiva..
vasemmistolainen yksi toisensä jälkeen häpeää ideologiaansa, vaikenee ja sitten vasta uskaltaa elää oikein ja kannustavasti..
Miksihän noin käy että jotkut tyypit nuorempina on niin kahjoja että ne ovat "vasemmistolaisia" ja osa jopa hinttieinareita...