Keräys Manniselle

Eikö olisi oikeus ja kohtuus,että me keskustalaiset suorittaisimme keräyksen Martti Manniselle hänen sakkojensa maksamiseksi? Me saamme kiittää vaalivoitosta Marttia ihan samoin kuin Anneliakin. Ja meille tekemänsä palveluksen takia hän on nyt menettänyt virkansa. Nuo palvelukset tulivat hänelle todella kalliiksi.Olisi suuri väärys, jos hän joutuisi sen lisäksi vielä itse sakkojensa maksumieheksi.

Kukahan rupeaisi hoitamaan asiaa? Vain onkohan asia jo puolueen tai jonkun muun tahon hoidossa? Kukahan tietäisi asiasta?
9345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oiva Härkösellä on älyä ja tarmoa tämän hoitamiseen. Oiva varmaan ilolla lähtee vetämään ja panee itse reilun pesämunan.

Äänestä
  • Minä menetin luottamukseni Manniseenk kun syytti Annelia, joka osottautui vääräksi syytökseksi.

    Manninen osoitti raukkamaisuuttaan siinä vaiheessa, kun Anneli lähetti asiamiehen kertomaan Manniselle, että huomenna Anneli joutuu poliisikuulustelussa paljastamaan Mannisen tietolähteekseen. Manninen alkoi anella armoa ja kielsi paljastamasta häntä. Muussa tapauksessa hän uhkasi syyttää Annelia yllytyksestä. Tässä Mannninen syyllistyi kahteen rangaistavaan tekoon, kiristykseen ja yllytykseen olla kertomatta totuutta poliisikuulustelussa. Näistä rikoksista häntä ei edes syytetty. Hän sai tuomionsa salaisiksi julistettujen tietojen vuotamisesta.

    Äänestä

Eräs entinen työnantaja, joka haluaa pysytellä vaatimattomasti taka-alalla, on jo suorittanut hyvin onnistuneesta palveluksesta reilun korvauksen.

Äänestä
  • Ketä tarkoitat? Haluaisin tietää, jotta minäkin voisin vaatimattomalla panoksellani osallistua. Voisitko kertoa?. Olisin kiitollinen.

    Äänestä

  • Heikki Väisänen kirjoitti:

    Ketä tarkoitat? Haluaisin tietää, jotta minäkin voisin vaatimattomalla panoksellani osallistua. Voisitko kertoa?. Olisin kiitollinen.

    kertomaan tämän salaperäisen henkilön nimeä. Hän on varmaankin hyväsydämisyytensä lisäksi vaatimaton, koska ei halua julkisuutta ja kunniaa.

    Äänestä

Onko tämä mafialuontoista toimintaa?
Jos joku kepulainen saisi vankilatuomion, menisitte ilmeisesti joukolla vapauttamaan?

Äänestä

Keskustan kaula sosialidemokraatteihin olisi ollut huomattavasti suurempi, mikäli Jäätteenmäki olisi keskittynyt grillaamaan Lipposta kansaa kiinnostavista sisäpolitiikan ongelmista.

Sitä paitsi Lipposen sotainto oli niin korkeaa luokkaa, että taitava vastapuoli olisi saanut helposti raaputettua sen vaalinaaman alta esiin ilman dokumenttejakin.

Martti Manninen saa maksaa omat hölmöilynsä ihan itse.

Äänestä

Mikä on tilinumero? Laitan heti kokonaisen euron.

Äänestä

Yksityiselle ihmiselle ei voi kerätä rahaa nykylainssädännön mukaan.
Oli muutama esimerkki vasta mennäviikolla lehdissäkin kun orpojen rahat olivat takavarikossa.
Ja eiköhän Mannisella nuo sakkomaksut ole säästössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikki Väisänen kirjoitti:

Eikö olisi oikeus ja kohtuus,että me keskustalaiset suorittaisimme keräyksen Martti Manniselle hänen sakkojensa maksamiseksi? Me saamme kiittää vaalivoitosta Marttia ihan samoin kuin Anneliakin. Ja meille tekemänsä palveluksen takia hän on nyt menettänyt virkansa. Nuo palvelukset tulivat hänelle todella kalliiksi.Olisi suuri väärys, jos hän joutuisi sen lisäksi vielä itse sakkojensa maksumieheksi.

Kukahan rupeaisi hoitamaan asiaa? Vain onkohan asia jo puolueen tai jonkun muun tahon hoidossa? Kukahan tietäisi asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu