suurta ihmettelyä Tuo SAK/Demarimafia toiminta, ja sen salliminen.
Nuo anarkistiset yhteiskuntaterroristit ova nyt koko oppositiossa olonsa ajan vain häirinneet yhteiskuntarauhaa, ja syöseet maatamme syvenpään lamaan, kuin mihin olisime joutuneet ilman SAK/demarimafian toimia.
Nyt ovat vuorossa oleet rautatiet ja lentoliikenne, tai oikeastaan tuo punapesäke rautatiet ovat olleet kokoajan, kuten myöskin tänäänkin punapioneerien tihutöiden kohtena.
Ei ole demuilla mitään tokkua kun he hullunkiilto silmissään haluavat sosialismin toteuttamiseksi maamme olojen kurjistuvan, ja köyhän kärsivän entistä enemmän.
Nyt demupellet ovat tosissaan kaappaamassa valtaa, ja tulette näkemään, ettei tässä vielä kaikki.
seuraavaksi häiritään kaikin keinoin kauppojen toimintaa, sekä muutenkin vaikeutetaan ihmisten jouluun keskittymistä.
Nyt kun punamumonkin naama on noin rutussa, ja binboblondi kuminaama Urpilaisen silmät mujahtelevat, ettei näy kuin valkuaisia, sekä heinis punottaa kuin helvetin pannuhuoneen lämmittäjä, kuin myöskin filunkitoffi on pukenut itsensä punaisínpaan ihokkaaseensa; kohta hyppää Paavo suuri paaasaamaan ohjeistusta sellaisella ilmeellä, että kierot silmänsä näkee keskiviikkona molemmat sunnuntait, niin silloin istuu punapaviaanit maamme yhä syvemmälle laman syövereihin.
Tuo on minusta sellaista touhua, että SAK/demarimafia tulee saamaan oikeilta kansalaisilta vain säälivän hymynkareen.
Finnair tulee ajautumaan nyt konkurssiin, vaan eihän SAK/demut siitä välitä kun heidän ökyrosvonsa saavat kuitenkin noiden työkekijöitä kusettavien vuokrafirmojen kautta hilloa pussiinsa.
Nuo firmathan ovat suurelta osin mutkien kautta sak/demarimafian omaisuutta.
Eli ensin kusetetaan yhteiskunnalta verottomilla jäsenmaksuilla, ja sen jälkeen revitään viimeinenkin siivu ihmisten selkänahasta vuorafirmailulla, joiden pyörittämiseen, ja alulle saattamiseen on kupattu ensin kaikki tuet.
Samalla on saatu häirittyä ja terrorisoitua yhteiskuntaa.
SAK/demarimafia on ökyrosvojen kansankusetusosasto.
Keskusta ja kokoomus haluavat että ihmisillä olisi työtä, ja että sitä kautta yhteiskunnan hyvinvointi pysyisi yllä. Myöskään alistus ja ihmisten heitteillejättö ei kuulu noiden puolueiden toimintaan.
Mitä minä punanutuja tunen ja tiedän, niin niille on tärkeintä vain oma suu, mut tulkoon toimeen miten lystäävät. Voi perkele, mkitä porhoja noissakin ketkuissa kitupiikki roopeankoissa onkaan.
Demariedustaja ei edusta kansaa, vaan sak:n ökyrosvojen juoksupoika.
SAK/demarimafia haluaa vain lisää työttömiä, ja aiheuttaa mahdollisimman paljon häirintää yhteiskuntarauhaan.
Miettikääpä itse kukin tykönään, nimittäin te, joilla on järki ja oma ajatuskyky tallella(eli ei ole demarien orja) tuota SAK/demarimafian kieroa toimintaa, miten se kusettaa toimillan yhteiskuntaa, aiheutaen eriarvoisutta, köyhyyttä, ja kaiken kukkaraksi pilaa maamme maineen.
SAK/demarimafia jyrsii yhteiskuntamme peruspilareita rotan lailla, saattaakseen maame itänaapurin hallintaan.
Punamummo on seonnut lopullisesti, vaikkei sitä tunnusteta julkisesti. Antoi Taxellille lahjuksena mitalin, jotta tekisi sellaisen lausunnon, että punamummo saisi pitää lautasen eu-pöydässä.
Miksi demujen allekirjoittamat sopimukset ja lait eivät koske demareita demujen mielestä?
Esimerkkinä nyt aikaansaatu vaalirahoituslaki, niin oitis SAK ilmoitti, että se tukee demareita jatkossakin niin paljon kuin huvittaa. Eli varastaa jälleen niiltä, jotka eivät halua au-jäsenmaksujensa menevän demareile.
Täytyy ihmisen ola tosi tyhmä ja rikas, jolla on varaa äänestää demareita.
Hurrit eli rkp ovat pääosin demareita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.