Halosen saavutuksia
- SAK:n lakimies.
- Ensimmäinen virkamatka Suomen presidenttinä Chilen presidentin virkaanastujaisiin. Hän oli ainut eurrooppalainen valtion päämies ko. tilaisuudessa. Vaatiko Suomen etu tätä matkaa?
- Kuutisenkymmentä muuta ulkomaanmatkaa. Enemmän kuin yksikään muu Suomen presidentti on tehnyt.
- Hänellä oli niin "kiire" ettei "ehtinyt" marsalkka Mannerheimin muistotilaisuuteen. Isänmaallista?
- Hän on puheillaan pilannut Suomen suhteet Yhdysvaltoihin. Hän ei halunnut tavata Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Bill Clinttonia Suomessa, mutta hän halusu tavat erään tunnetun USAlaisen koomikon. Oliko tämä Suomen edun mukaista?
- Hän haluaa esiintyä rahvaanomaisena - ja on sitä. Ei edes tiedä miten viinilasia pidetään kädessä.
- DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja. Mitähän hyötyä tästä oli Suomelle?
- Eduskunta ei saa selvityksiä Halosen ja muiden valtiopäämiesten välisistä keskusteluista. Demokratiaako?
- Hän ei ehdottanut presidentti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkintoa. Sen teki pääministeri Vanhanen. Miksiköhän Ahtisaari ei kutsunut Halosta juhlaansa.
- Hän on kohdellut alentavsti poliittisia kilpailijoitaan, mm. Esko Ahoa.
- Hän on nimituksillään kävellyt yli valtioneuvoston yksimielisten päätösten.
- Hän nimitti Erkki Liikasen Suomen Pankin johtajaksi puoluekirjan mukaan, ei saavutuksilla.
- Mitä positiivista presidentti Halonen on saanut aikaan? Millä tavalla hän on valvonut Suomen kansalaisten etua ulkopolitiikassa?
- SAK:n lakimies.
- Ensimmäinen virkamatka Suomen presidenttinä Chilen presidentin virkaanastujaisiin. Hän oli ainut eurrooppalainen valtion päämies ko. tilaisuudessa. Vaatiko Suomen etu tätä matkaa?
- Kuutisenkymmentä muuta ulkomaanmatkaa. Enemmän kuin yksikään muu Suomen presidentti on tehnyt.
- Hänellä oli niin "kiire" ettei "ehtinyt" marsalkka Mannerheimin muistotilaisuuteen. Isänmaallista?
- Hän on puheillaan pilannut Suomen suhteet Yhdysvaltoihin. Hän ei halunnut tavata Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Bill Clinttonia Suomessa, mutta hän halusu tavat erään tunnetun USAlaisen koomikon. Oliko tämä Suomen edun mukaista?
- Hän haluaa esiintyä rahvaanomaisena - ja on sitä. Ei edes tiedä miten viinilasia pidetään kädessä.
- DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja. Mitähän hyötyä tästä oli Suomelle?
- Eduskunta ei saa selvityksiä Halosen ja muiden valtiopäämiesten välisistä keskusteluista. Demokratiaako?
- Hän ei ehdottanut presidentti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkintoa. Sen teki pääministeri Vanhanen. Miksiköhän Ahtisaari ei kutsunut Halosta juhlaansa.
- Hän on kohdellut alentavsti poliittisia kilpailijoitaan, mm. Esko Ahoa.
- Hän on nimituksillään kävellyt yli valtioneuvoston yksimielisten päätösten.
- Hän nimitti Erkki Liikasen Suomen Pankin johtajaksi puoluekirjan mukaan, ei saavutuksilla.
- Mitä positiivista presidentti Halonen on saanut aikaan? Millä tavalla hän on valvonut Suomen kansalaisten etua ulkopolitiikassa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä, että joku tai jokin saa rotia Halosellekin. Olisiko siellä EU:ssa jotain sivuhuonetta, jonne Halonen voisi mennä syömään omia eväitään. Paperilautaset ei paljon maksa, joten ei se voi olla lautasesta kiinni.
Suomen historian huonoin presidentti.
voi voi, mennyttä elämää
Tarja Halonen ei ole pystynyt presidentin virassaan todistamaan kuin yhden asian, sen että me emme tarvitse wanhaa punikkinaista presidentiksi. Halonen on tehnyt meistä naurunalaisen maailmalla, vahingoittanut omalla tavallaan maamme elinkeinotaloutta sekä häpäissyt presidentin instituutiota järjestämällä itsenäisyyspäivän juhlistaan tavisten ja mitättömyyksien PR-tilaisuuden ja kestitsemällä homoja Linnassa.
Halosella ei todellisuudessa ole ystäviä maailman poliittisissa piireissä. Bush torjui hänet ja Obama menee samoilla linjoilla. Putinin Halonen mieltää ystäväkseen mutta Putinin oloinen kaveri ei koskaan tunnustaisi sellaista armeijan ylipäällikköä ystäväkseen joka tekee pilaa armeijastaan alentumalla henkisesti lasten tasolle
http://www.lastenpresidentti.fi
tämänkaltaisille pervoille, lasten nussijoille!
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/03/1082504
Silti presitentti halonen on DDRn ihailijoitten joukoissa.
On se hienoa. Kuubassa, Pohjois-Koreassa, Kiinassa ja Suomessa on presidenttinä kommunisti.
Vielä vajaa pari vuotta saamme nauttia paristoilla käyvästä presidentistä.
ei sovi kenenkään oikeustajuun!
* Koiviston Holkerin sinipunahallituksen (1987-1991) kasaan runnominen oman valinnan varmistamiseksi tulevissa presidentinvaaleissa 1988
* Koiviston kieltäytyminen vastaanottamasta Jeltsinin tarjoamia Kremlin arkistoja sodan jälkeisestä suomalaisesta lähihistoriasta 1992
* pääministeri Lipponen loukkaa eduskunnassa Mauri Pekkarista viittaamalla tämän tukan alla olevaan järkeen (1999)
* Suomen nolo ja harkitsematon viivytteleminen ETYJ:n puheenjohtajana Kosovon itsenäisyyden tunnustamisessa (Halonen 2008)
* presidentin mielistely ja hätäily onnittelusoitossa Venäjän Medvedeville vaalivoitosta tilanteessa, jossa virallinen, tarkistettu loputulos puuttui (Halonen 2008)
* presidentin viettämät pääsiäislomat suomalaisen vakuutusyhtiön luksusmökillä paljastuvat median toimesta v. 2006-2007, lahjustutkinta asiasta ei käynnisty (Halonen)
* presidentin osallistuminen suojelijana SAK:n ja vasemmiston järjestämään Tammisaaren punavankileirin 90-vuotistapahtumaan 14.06.2008 (Halonen)
* presidentin kieltäytyminen osallistumasta vapaussodan suuren muistojuhlan 90-vuotistilaisuuteen Finlandia-talossa 16.05.2008 (Halonen)
* puhemies Lipposen vetämän eduskunnan 100-vuotisjuhlatoimikunnan holtiton rahankäyttö 5,5 miljoonaa eur,
josta 2,7 milj.euroa meni kirjasarjaan Lipposen toimiessa yhtenä kirjoittajista (2004-2007)
*halosen paskanpuhdistamohankkeet veronmaksajien rahoilla lahjaksi putinille.
Luotettavuus: Koko kansan presidentti, sanoo Halosen vaalimainos. T
ässä Halonen antaa itsestään täysin valheellisen kuvan. Todellisuudessa hän on muun muassa tunnettu Setan (Seksuaalinen tasavertaisuus ry) jäsen. Kysymyksessä on pieni, normaalista poikkeavien erityisryhmä.
HS 24.7.2005: Halonen toimi vuonna 1970 perustetun ”Suomen komitea DDR:n tunnustamiseksi” -elimen varapuheenjohtajana. Jällen pieni, poikkeuksellisten ihmisten ryhmä, joka vaaransi Suomen itsenäisyyden pyrkiessään liittämään Suomen kansandemokratioihin.
Vaalikeskustelussa Halonen kannatti monikulttuurisuutta, muuta ristiriitaisesti tämän ajatuksen kanssa hän kannatti pakkoruotsin säilyttämistä Suomen kouluissa, joka on este monikulttuurisuudelle. Valinnaisuus lisäisi kansalaisten mahdollisuutta oppia useampia kieliä, lisäisi monikulttuurisuutta. Tämä Halosen piirre saattaa olla tahatonta epärehellisyyttä, jota yksinkertainen ajatusrakenne ei itse huomaa.
Työsuoritukset: Rutiinitehtävien lisäksi kauden aikana on vain kaksi tapausta, jotka ovat tulleet presidentin ratkaisuun. Molemmissa Halonen on tehnyt ajattelun kehittymättömyyttä (analyysi, johtopäätös) osoittavan virheen.
Tapaus 1. Perustuslakivaliokunta päätti, että arpajaislaki hyväksytään uudelleen sellaisenaan (v.2001). Mutta Halosen toimesta laki muutettiin ahvenanmaalaisten vaatimuksen mukaiseksi. Halonen ei tiennyt, kenelle kuuluu lainsäädäntävalta Suomessa, ja oli sitä mieltä, että 5 miljoonan suomalaisen on kysyttävä ahvenanmaalaisilta, joita on 25 000, saavatko säätää Suomelle tärkeän lain. Muun muassa Antero Jyränki (presidentin x-kansliapäällikkö) totesi heti kättelyssä Halosen toimineen virheellisesti.
Tapaus 2. Outi Kosken poikien tapauksessa hän laiminlöi velvollisuutensa oikaista KKO:n lainvastainen päätös, josta muun muassa lainkäytön professori Jyrki Virolainen totesi (Aamulehti12.1.05:Tosiasioita sivuutettiin): Poikien äidin asianajajan KKO:ssa esiintuomat seikat ja todisteet oli kokonaan sivuutettu eikä hänen sallittu esittää uusia todisteita. Oikeusvaltiossa ei kuitenkaan voida hyväksyä sitä, että päästäkseen haluamaansa lopputulokseen tuomioistuin vääristelee lakia tai tosiasioita taikka perustelee ratkaisunsa tarkoitushakuisesti ja sivuuttaa kokonaan vastakkaista lopputulosta puoltavat seikat ja todisteet.
Kaikki nämä tiedot olivat Halosella, mutta hän laiminlöi presidentin velvollisuuden oikaista lainvastainen päätös. Lainvastaisuus oli sen luokan moka, että sitä ei voida sivuuttaa ilman seuraamusta.
HS 22.10.05: Korkeimman oikeuden presidentti, Leif Sevón eroaa virastaan vuoden vaihteessa.
Ratkaisevaa Sevónin johtopäätöksen teossa oli tuon lainvastaisen ratkaisun odottamattoman rajuksi muodostunut toimeenpano ja sen saama suuri julkisuus. Sanomalehdet 21.10.04: Outi Kosken pojat siirrettiin keskiviikkona väkisin pois piilopaikastaan. Poliisi nosti itkevät ja huutavat pojat väkisin tilataksiin. ”Pojat itkivät ja potkivat, kun poliisi kantoi heidät autoon. Aika raaka homma. Jo aiemmin talosta kuului poikien hätääntynyttä huutoa”, tilannetta seurannut Turpeinen kertoi.
Mutta joissakin asioissa Tarja Halosenkin oikeusvaltiokäsitys toimii herkästi. ”Suomi on oikeusvaltio”. Näin hän puolusti (13.10. TV 2-uutiset) Fortumin johtajien miljoonaoptioita (Mikael Lilius, Mikael Frisk, Carola Teir, Christian Lindberg), jotka ovat syntyneet siksi, että öljy-yhtiön osakkeiden arvo on noussut maailman öljymarkkinoiden kehityksen johdosta. Tähän kehitykseen kyseisillä optioiden saajilla ei ole mitään osuutta.
Suomen sotaveteraaniliitto järjestää määrävuosin valtakunnallisen juhlan, johonka presidentti on aina osallistunut. Mutta Tarja Halonen ei tullut juhlaan v. 2000, vaan lensi Kuubaan kommunistimarttyyri Guevaran muistojuhlaan, jota vietettiin samanaikaisesti. Kansainvälisen kommunistimarttyyrin palvoja, jälleen pieni hurahtanut erityisryhmä, ei koko kansa.
Vilpillisyys ja epärehellisyys on Halosen kiistaton yleisilme. Halonen ei kykene johdonmukaiseen ajatteluun, eikä häntä siksi voi suositella itsenäistä ajattelua edellyttävään tehtävään.
Uudet lupaukset.
Tarja Halonen kiukutteli ja lupasi uudella kaudella keskittyä arvojohtajaksi, kirjoittivat sanomalehdet presidentin vaalin jälkeen 1.2.06. Luvatut tasa-arvo ja hyvinvointivaltio ovat epäilemättä houkuttelevampia arvoja kuin edellisen kauden Seta, Stasi ja Guevara.
Luvattuun arvojohtajuuteen saattaa liittyä samaa vilpillisyyttä kuin vaalikampanjassakin oli: Hän kertoi olevansa koko kansan presidentti, mutta sai vain niukasti yli puolet äänistä, ja paljastui SAK:n ja ahvenanmaalaisten presidentiksi. (Kannatus Ahvenanmaan kunnissa 65-78 prosenttia).
Halonen rajoittaisi myös lehdistön vapautta.
Hän vaatii, että median olisi käytävä keskustelua lähdekritiikin ja lähdesuojan suhteesta. Sensuurimentaliteettia, väärentämätön Brezhnevin ajan arvo. Ei uusi.
Halosen henkiseen perusrakenteeseen kuuluu poikkeavuus, erilaisuus ja rajoittuneisuus, joten tie koko kansan arvojohtajaksi on epänormaalia ajattelua. Henkilön johtajuutta yhteisössä ei ratkaisee se, mitä hän itse luulee, vaan se, mitä yhteisö hänestä tietää. Kun Halosen erilaisuuteen lisätään vielä itsekritiikitön kuvitelma koko kansan arvojohtajasta, on kaikki se, mitä Halosesta tiedetään, voittamaton este kaikenlaiselle johtajuudelle..
Tarja Halosen henkisen miljöön tarkastelua:
Ruotsinkielisten presidentti Tarja Halonen ajattele ja toimii ruotsalaisten tavoin.
Tarja Halonen allekirjoitti Suomen kielilain Ruotsin kansallispäivänä 6.6.2003 ja osoitti näin alamaisuutta Ruotsiin. Samalla hän pyllisti Suomen kansan enemmistölle.
”Suomalainen on huonosti koulutettu, käyttää huumeita, lintsaa koulusta, kuolee nuorena väkivaltaisesti.” Tällaisen kuvan välittävät ruotsin peruskoulun ja lukion oppikirjat suomalaisista (Suomen suomalaisista), kertoo Taalainmaan korkeakoulun ruotsin lehtori Antti Ylikiiskilä tutkimuksessaan.
Hänen tutkimansa 21 oppikirjaa on ilmestynyt vuonna 2001 tai sen jälkeen. (HS 7.12.05) Kuinka nuo ajatukset vastaavat todellisuutta.
Lisää kiinnostuneille:
http://www.saunalahti.fi/~eiry