Suomessa hyysätään suurta joukkoa islamilaisia ja ei tulla ajatelleeksi riskitekijöitä. Kaikissa niissä Euroopan maissa, joissa on suuri islamilainen yhteisö, on myös tapahtunut terroritekoja. Suomi on heidän lepokotinsa, joten lienee rauhallista siksi.
Venäjä on joutunut vuosisatoja oppimaan toisenlaisen islamismin vaarat. Jo heti Muhammedin oppien alkaessa leviämään 600 luvulla kalifien valtakunta levisi laajalle Espanjan ja etelä Venäjän alueille.
Osmannien valtakunta kukoisti myöhemmin vuosisatoja, kunnes kukistui ensimmäisessä maailmansodassa. Laajimmillaan osmannien valtakunta ulottui Wienin porteille ja lähelle Kievin kaupunkia. Ainoastaan ankarien taistelujen avulla eteneminen saatiin pysäytettyä.
Tässä taustaa Kaukasuksen ja sen lähialueiden uholle, joka ilmeisesti on syynä pommi-iskuille. On hyvä, että Suomella on puskurivyöhykkeenä Venäjä. Olisi viisaampaa antaa apua naapureille lähialueiden turvaamisessa, ei ole syytä lähteä maapallon toiselle puolelle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Turkki#Turkkilaiset_ja_osmanien_valtakunta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.