Tämä on tsemppaus-ketju kaikille meille lapsettomille, jotka ovat yrittäneet vuosia saada lapsia, käyneet kaikki hoidot läpi ja luovuttaneet....ja tulleet yllättäen luomusti raskaaksi!
Tiedän että näitä tapauksia on, mutta nyt listataanpas tähän pinoon kaikki ne tarinat, joilla on ollut onnellinen loppu :) .... Eli tehdään lauseesta "kyllä se onnistuu kun vaan lopetatte yrittämisen" fakta :)
Tämä pinon tarkoitus on siis antaa toivoa meille toivonsa menettäneille!
Tiedän että näitä tapauksia on, mutta nyt listataanpas tähän pinoon kaikki ne tarinat, joilla on ollut onnellinen loppu :) .... Eli tehdään lauseesta "kyllä se onnistuu kun vaan lopetatte yrittämisen" fakta :)
Tämä pinon tarkoitus on siis antaa toivoa meille toivonsa menettäneille!
Vastaukset 18
Vanhimmat
En kerro yksityiskohtia, koska on kyse ihmisistä, joita olen elämässäni tuntenut tai tietänyt, ei itsestäni. Näistä pareista kukaan ei ole käynyt lapsettomuushoidoissa. Eräs pariskunta oli ollut tahtomattaan täysin lapseton, kunnes vaimo yllättäen tuli lähes vaihdevuosi-iässä raskaaksi ja sai pojan. Parissa muussa tapauksessa nainen tuli raskaaksi ja sai lapsen yli 35-vuotiaana oltuaan 6 - 8 v. ilman ehkäisyä ja uskoessaan, ettei lasta tulekaan. Eräs pariskunta sai toisen lapsensa ensimmäsen ollessa jo lähes täysi-ikäinen. Ehkäisyä tai lapsettomuushoitoja ei ollut käytetty, vaan uskottu lopulliseen lapsettomuuteen.
Tätä ei ehkä vielä ihmeeksi lueta, mutta odottamaton yllätys nyt kuitenkin oli. Olen 35-vuotias, ja lopetimme jälkikasvun toivossa ehkäisyn lähes kolme vuotta sitten. Vauvaa ei kuulunut, mikä tottakai veti apeaksi. Surin myös sitä, että vauvakuume iski niin myöhään -nuorempana ajatus äidiksi tulemisesta oli tuntunut täysin mahdottomalta. Ajatus lapsettomuushoidoista tuntui kuitenkin vastenmieliseltä, ja vitkutin päätöstä lapsettomuustutkimuksiin menosta. Nyt syksyllä sain vihdoin itseäni niskasta kiinni, ja saimme lähetteen lapsettomuustutkimuksiin ensi vuoden alkupuolelle. Lähetteen antanut lääkäri toruskeli hienovaraisesti vitkuttelusta lapsettomuushoitoihin hakeutumisessa-oikeassahan hän oli.
Koska en uskonut luomumenetelmällä tärppäävän, en jaksanut noudattaa sen kummempaa varovaisuutta ruokavalion suhteen. Pari viikkoa sitten selvisi täysin yllättäen, että olinkin raskaana. Koska raskaus tuli täysin puskasta, olin 4 ensimmäisen raskausviikon aikana pistänyt suuhuni kaikkea mahdollista alkiolle vaarallista: maksapihviä, haukifilettä, Hermesetas -makeutusainetta ja tietenkin alkoholijuomia runsain mitoin -olihan tuohon aikaan ajoittunut kahdet varhaiset pikkujoulut. Nyt vain toivon hartaasti etten synnytä kaksipäistä vasikkaa.
Jos jälkiviisaus sallitaan, niin tottakai olisi jo oman mielenterveyden vuoksi kannattanut hakeutua lapsettomuushoitoihin vuoden yrittämisen jälkeen. Olen vieläkin ällistynyt, että raskaus lopulta alkoi luomumenetelmällä. Keskenmeno luonnollisestikin pelottaa, kun raskaaksi tuleminen oli näin vaikeaa.
miu mummo sai pojan eilen,vaikka ukki perkele on ollu mullassa jo kuus vuotta??miten voip olla totta? en kerro nimmee ettei kukkaa häpäse mummua. miten jaksaa kasvattaa pojan vielä kun on yli 70v?? en ou ihte käynynnä kahtomassa mutta mummu kuvaili että kovin kiiltävätukkainen ja terävähampainen sieltä tulla tupsaht erään aamuna..neljäl jalal kävelöö heti?hyvin kehittynnä.liekö ukon konttaus sitte tarttunna hännee jo pienestä.tais ukko oppii tosin viinan avulla asennon..no,kuitennii..poika on potra ja syö vaan kalaa??saakohan sellast syyä iha pienen?toivottavasti mummo neuvolassa ällyy kyssyy..hyvvee jatkoo vuan teillennii.nyt tiien jotta lehmätki voep lentää jos niin uskoo!
mulle kanssa kaikki jauho tota samaa kliseetä. sad but thrue,meillä se vaan eui toimi.-munajohtimet tuusan paskana,toisessa oli kohdun ulkoinen raskaus yli 3kk. repes halki. toinen oli tuhoutunut myös.joten molemmat on veetty juuresta poikki. miten tässä vielä uskot mahdottomaan?juuri ne tarinat tekeekin tästä vielä rankempaa. jos on kyse hormooneista yms,niin ne ihme sikiämiset on mahdollisia,mutta aika harvoin mun tapauksessa raskaaksi tulis kukaan..(paitsi neitsyt maria =) ...)
Minäkin vihaan koko "ihmetarinan" käsitettä, ja toivon syvästi etteivät (yleensä) hyvää tarkoittavat ihmiset latelisi niitä lapsettomuudesta kärsiville! Oma tilanne on se, että kolme vuotta yritimme mieheni kanssa lasta (ovulaatiotestit ajoitetut yhdynnät), kävimme tutkimuksissa, mitään vikaa ei löydetty kummastakaan. Kokeilimme clomifen-kuureja, mutta niistä ei ollut apua. Siirsimme elämäntilanteen takia lopullista päätöstä varsinaisiin hoitoihin lähdöstä, kunnes sitten yllättäen huomasinkin olevani luomusti raskaana.
Ihmetarinaksi en silti halua enkä suostu tätä raskautta kutsumaan. Suorastaan loukkaannun jos joku läheinen sitä siksi kutsuu. Kuten sanoin, koko termi on mitä vastenmielisin, vieläkin koen inhoa kun muistelen niitä "kumminkaimankaverille" tapahtuneita "ihmeitä", joista ihmiset ympärillä halusivat jostain syystä aina tulla avautumaan. Ne eivät todellakaan lohduttaneet vaan ärsyttivät ja aiheuttivat vain lisää ahdistusta ja surua! Miksi aina muille, miksei ikinä meille?
Toivoisin että näitä "ihmetarinoita" viljelevät pohtisivat seuraavia asioita ennen kuin avaavat suunsa seuraavan kerran. Ensinnäkin, moni pariskunta ei kerro joskus tuskaisestakin lapsettomuushoitohistoriasta, jonka tuloksena moni läheinen sitten kuvittelee kyseessä olevan tällaisen "ihmeen". Toiseksi, meitä selittämättömän lapsettomuuden diagnoosin saaneita on PALJON, muistaakseni peräti kolmannes kaikista tutkimuksiin hakeutuneista. Ei ole reilua mielestäni esim. meidän tapauksessamme puhua "ihmeestä" kun mitään fysiologisia vikoja ei kerran löytynyt! Täysin eri asia kuin esim. edellisellä kirjoittajalla, jolla munanjohtimet tuhoutuneet (olen todella pahoillani, voimia sinulle!). En mitenkään ymmärrä, miten tällaisten "ihmetarinoiden" kertominen voisi hänen kaltaisiaan lohduttaa? Kun eivät ne lohduttaneet minuakaan!
Nykyaikainen lääketiede ei yksinkertaisesti ole kaikkivoipa, eikä kaikkia hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä tunneta eikä osata tutkia. Tämä oli itselleni ihan mielettömän kova pala tajuta selittämättössä lapsettomuudessa. Siis se, että lääkäritkään eivät ole kaikkivoipia edes tämän asian suhteen. Nykyään kun päin vastoin puhutaan kuinka lapsettomuuteen on tarjolla tehokkaita hoitoja, eikä sitä synkempää puolta yleensä käsitellä (siis sitä, että kaikki eivät hoitojenkaan avulla saa sitä lasta).
Vaikka onnellisesti olenkin nyt raskaana, niin ei se koetun lapsettomuuden tuska varmasti ikinä kokonaan minusta poistu (siksi varmaan edelleen tälläkin palstalla vierailen). Jos jollekin "ihmetarinoista" on apua, niin toki heille se sallittakoon. Oma kokemukseni aiheesta on vain täysin päinvastainen. Oikein paljon voimia teille kaikille lapsettomuudesta kärsiville!
putket mahotaudin (endometrioosin) tukkimat joten tuskin tarvii ihmeitä enää odotella.. ja eipä tullu edes niillä avoimillakaan. Niin se vaan on että ne ihmesikiämiset tapahtuu AINA muille, ei mulle..
Mua ärsyttää että niin moni on selittämätön. Hirveän syvältä ei lähdetä tutkimaan koska se menisi hakuammunta-menetelmällä mikä on mielestäni väärin. Meillä tutkittiin vaikka ja mitä koska sain toistuvasti keskenmenoja. Syy onneksi löytyi, ja nyt lääkkeiden avulla olen raskaana. Ja mulla on ihan perinnöllinen sairaus josta ei tiennyt kukaan. Nyt sen jälkeen on lähisukulaisia tutkittu ja osalta löytyi sama.
Tuskin kukaan on syyttä lapseton, vika on aina jossain. Keliakiasta lähtien voi aiheuttaa lapsettomuutta.
Kenellä kestää se pää tutkimista, kenellä ei... Ehkä meiltäkin olisi tutkimalla löytynyt jotain syytä siihen, miksi hoidot onnistuivat kaikilta muilta osin, paitsi että raskaus ei kertaakaan alkanut. Jokainen hoito maksoi meille tuhansia, mitähän kaikki lisätutkimukset olisivat maksaneet? Elimme toista vuotta vuoristorataa, jossa kaksi viikkoa toivoimme ja odotimme, josko nyt olisi onnistanut, ja sitten keräsimme toiset kaksi viikkoa sirpaleitamme ja koetimme kasata itsemme seuraavaa yritystä varten. Välillä oli pakko ottaa hengähdystaukoa, mutta silloinkin tuntui että aika vain valui hukkaan. Jossain vaiheessa kaikki toivo onnistumisesta oli mennyt, ja siihen oli ihan hyvä lopettaa. Eikä minua edes ärsytä, vaikken lopullista syytä tiedäkään!
Parasta tässä kaikessa on ollut se, että parisuhteemme on kestänyt ja vahvistunut. Aikomus oli alunperinkin vanheta juuri tämän ihmisen kanssa, ja olipa niitä lapsia tai ei, niin lopulta olisimme kuitenkin olleet taas kahden. Minun onneni ei ihmetarinoita kaipaa.
Me yritimme saada lasta vuosikausia, koeputkihoitoja myöten koko ruljanssi. Hoitojen aikana ja jälkeen näitä ihmetarinoita kyllä meille ystävällisesti kertoivat vaikka kuinka monet, mutta minusta ne eivät koskaan olleet eivätkä edelleenkään ole mitenkään lohduttavia. Varsinkin siinä vaiheessa, kun olimme päättäneet lopettaa yrittämisen ja elää kahden, koin suorastaan erittäin loukkaavana sen, että joku alkoi jankuttaa, kuinka "ne ja nekin" saivat lapsen kun päättivät lopettaa yrittämisen. Tuntui, ettei päätöksellämme ollut tällaiselle ihmiselle mitään arvoa, ettei kahden ihmisen perheellä ollut mitään arvoa, vaan olimme jotenkin huonompia ja vajaampia kuin muut, koska emme saaneet lapsia.
Lapsettomaksi jääminen on useimmille oikeasti todella rankka paikka. Se vaatii todella paljon työstämistä ja ajatustyötä ja toisenlaisten tarkoitusten ja tärkeiden asioiden etsintää, jotta sen voi lopulta hyväksyä. Etenkin silloin, kun lasta on toivottu ja yritetty pitkään, haaveesta luopuminen on vaikeaa. Mutta vaikuttaa siltä, että monille muille on vielä vaikeampaa antaa meidän luopua haaveestamme! Kuinka monta kertaa minultakin on kyselty - vielä vuosia hoitojen jälkeen - emmekö TODELLAKAAN aio enää yrittää.
Ja niistä yllätysraskauksista vaihdevuosien korvalla... Minä lähes nelikymppinen ihminen en enää edes haluaisi mitään yllärivauvaa, vaikka toki sen ottaisin vastaan. Elämä on vain vienyt jo niin kauas toiseen suuntaan, ettei koko juttu ole enää ajankohtainen. Olisi aika surullista elää jossakin epämääräisessä toivossa näin kauan, ihan kuin ei voisi hyväksyä itseään ja elämäänsä koskaan lopullisesti.
Tää ja zyden kommentti lohduttaa meitä epätietoisuudessa eläviä. Itsekin olen alkanut jopa epäillä, että raskaaksitulemisen pakko voi olla elämän sijaistoiminto - kun asettaa jonkun tavoitteen, niin voi elää sitkumutku-elämää.. Sitten olen onnellinen kun saan lapsen, kun testi näyttää positiivista jne. Ja elämä tapahtuu sillä aikaa, vuosikausia voi mennä asian toivomiseen eikä huomaa muita asioita ympärillään. Itsekin olen siihen syyllistynyt. On rohkeaa, kypsää ja aikuista työstää asia itselleen siten kuin em. kirjoittajat ovat tehneet. Eli hyväksyä se, että meille ei tule lasta, mitä sitten? "Mitä sitten" siis tulevaisuutta uudelleen suunnittelevasssa mielessä, ei sellaisessa nenäkkäässä "so what'-tyyppisessa vähättelymielessä ollenkaan. Se vaatii surutyön haaveesta luopumisessa, mut hei, aikuisuus on sitä, et monista haaveista joutuu luopumaan. Lapsen saamisen haave vain on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin moni muu haave tässä elämässä. Se on myös sosiaalinen paine ulkoapäin, ja täytyisi tunnistaa onko pakko sisäistä vai ulkoista. Useimmiten se on vähän molempia. Mutta täytyisi muuttaa ajatusmaailmaa siten, että normien 'vastaisesti' elävät, lapsettomat parit samoin kuin jopa yksin elävätkin, ovat yhtä arvokkaita ihmisolentoina ja yhteiskunnan toimijoina kuin ne perheellisetkin. Ollaanhan me jopa parempia työntekijöitä, joustetaan työajoissa, maksetaan verot, ei käytetä yhteiskunnan palveluita yhtä paljon, pidetään yllä koko systeemiä. Josta perheelliset voivat sitten nauttia. Muistakaamme tämäkin näkökulma. Ja nautimme elämästä, matkustelemme, teemme asioita joista perheelliset ovat kateellisia. Seksielämäkin säilyy pirteänä ja kroppa kunnossa. Täytyy alkaa nähdä hyviä asioita lapsettomuudesta sen ainaisen voivottelun ja itsensäsäälimisen sijaan. Ja ihmetarinat voi työntää sanonkomihin. Nehän tapahtuvat aina jollekin muulle, ja kuten joku tässä ketjussa mainitsikin, eihän kirjoittaja itse usein tiedä koko totuutta esim. hedelmöityshoidoista tms. Ei niitä kaikille toitotella, ainakaan sellaisille jotka jakavat tietonsa tuttavistaan heti netin keskustelupalstoilla. Jos vaikka jatkettaisiin ketjua siten, että VAIN NE JOILLE ITSELLEEN ON TAPAHTUNUT JOTAKIN VASTAAVAA, KERTOISIVAT SEN; JA KOKO TOTUUDEN SIITÄ!
tiedän paljonkin ihmetarinoita, monia pareja jotka epäonnistuneiden hoitojen jälkeen, adoption jälkeen, pitkän yrityksen jälkeen jne. ovatkin yhtäkkiä luomusti onnistuneet. Se on tosi hienoa että näin käy!. Itseä nuo ihmetarinat aina ihmetyttävät koska....oma lapsemme on myös hoidoilla saatu pieni ihme mutta meillä ei ainakaan luomuihme olisi koskaan mahdollinen. Meidän seksielämämme(mitä kuitenkin luomuihmeseen vaaditaan..)loppui tyystin synnytykseen. Aikaa on kulunut jo pian vuosi mutta minä en taida koskaan parantua. Seksi tekee aivan liian kipeää joten emme sitä viitsi edes yrittää. En olisi ikinä uskonut että synnytys voi vammauttaa näin. Olisin ehdottomasti vaatinut sektion jos tämän olisin tiennyt. Onneksi en ole kovin seksuaalinen ihminen mutta miehelle tämä voi olla rankempaa. Eli jos toista yritämme sekin pitää koittaa hoidoilla jo senkin takia että luonnonmenetelmä ei meille ole mahdollinen=(. Muut ystäväni ovat parantuneet synnytyksistä hyvin ja odottavat jo toista lastaan...tekee oman oloni tosi huonoksi ja pahaksi....
olin aikanaan ihan normi seksuaalinen..ivf hoidoilla saatiin just tyttö, ja sen jälkeen ..ei vois vähempi kiinnostaa sekstailu! haluan täyttää mieheni toiveet ja toivon ettei menis muualta helpotusta hakemaan mutta ..minua ei kiinnosta seksi ollenkaan.ei tippaakaan. ja lapsi 1 kk.
tossa vaiheessa on ihan normaalia ettei seksi kiinnosta. Vauva on vielä tosi pieni, hormoonit sekaisin jne. Sehän on luonnon oma ehkäisytapa myös. Älä ota turhia paineita, anna itsellesi aikaa...
sama juttu..mutta meillä on 10 kk tyttö ja seksi ei kiinnosta tippaakaan.. =( mitä teeen..
Tuo on kyllä aika pelottavaa. Itse kun saaan orgasmin vain yhdynnässä niin sitten on koko loppuelämäksi nautinnot mun osalta loppu jos noin käy! No tuskin lasta koskaan saan (sikshän tällä palstalla roikun kun kärsin siitä mistä muutkin...) mut jos niin käy niin auta armias tuota näkökulmaa! Apua, voiko sektion saada omasta halustaan?
Jätin pillerit pois elokuussa -07 vauvan toivossa. Tiesin jo ennen sitä että luultavasti menkat jää pois niinkuin aina ennenkin. Puolisen vuotta niitä odottelin ja menin sitten lääkäriin. Teroluteilla saatiin menkat käynnistymään mutta itsestään eivät lähteneet tulemaan. Muutaman kk jälkeen neuvolassa nostivat kädet ylös ja ohjasivat sairaalaan tutkimuksiin. Vuosi sitten joulukuussa oli ensimmäinen aika naistentautien poliklinikalle jonne menin toivossa saada luomumenkat, mutta lähdinkin sieltä kädessä nippu papereita joissa oli ohjeita lapsettomuushoitoihin. Se sana mustaa valkoisella sai minut murtumaan, en halunnut vielä tunnunstaa itselleni että siitähän tässä oli nyt kyse. Viime keväänä kävin useaan polilla ja kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa joissa selvisi että minulla on PCO, keltarauhashormoni puuttuu lähes kokonaan ja ylipainoa oli 7kg. Kokeilimme yhden kuurin klomia joka lopetettiin toukokuussa tuloksettomana. Lääkäri ohjasi meidät kesäloman viettoon reuntoutumaan ja lataamaan voimia tulevaa syksyä varten jolloin siirtyisimme suoraan inseminaatiohoitoihin. Kesä ja heinäkuussa tuli luomumenkat joista olin todella innoissani mutta sitten nekin loppui. Tämä ei taaskaan yllättänyt... Joulukuun 11 päivä oli suunnitteluaika nyt tammikuussa alkaviin piikityksiin :(.
Joulun alla aloin tuntemaan jännää kipua mahassa ja pelkäsin umpisuolta ja paksusuolen syöpää jne... jouluna en pystynyt syömään hyvin ja sitten ryhdistäydyin että otan yhteyttä lääkäriin että saavat tutkia mikä mahassa on vialla. Ajattelin tehdä raskaustestin koska sitä he varmasti kysyvät ensimmäisenä. No sepäs olikin sitten yllätys... tein toisen ja se näytti myös positiivista. Soitin keskiviikkona neuvolaan että käyn antamassa näytteen ja sekin oli positiivinen :) Olin ihan hukassa... kuinka se voi olla totta kun lääkäri sanoi keväällä että asia vain on niin että minä en voi saada luomuvauvaa... Sain heti torstaille aamuajan neuvolaan ja pyysin hoitajaa tunnustelemaan onko kaikki hyvin koska aamulla tuli vuotoa !!! Hoitaja sanoi että ei heidän laitteillaan voi tutkia koska olen vielä niin alussa (liian pieni maha) että heidän laitteilla näkee vain yli 13vk raskaudet. Sain heti aamuksi ajan sairaalaan ultraan jossa pystytään katsomaan jo varhaiset raskaudet. Siellä kuulin yllätyksekseni että ei ollutkaan enää suinkaan kyse varhaisraskaudesta vaan olenkin jo viikolla 23, laskettu aika on 30.4... Että tämmönen uuden vuoden 2010 ylläri meille !!!
Näin jälkikäteen kyllähän se yritti ilmoittaa tulostaan jo aiemmin, syksyllä ennen töihin menoa oksensin (luulin johtuvan aamupalasta), piti kauan pientä lämpöä (luulin alkavaksi flunssaksi jota oli liikkeellä) joulukuussa maha turposi (luulin ummetukseksi ja söin ummetuslääkettä... :)) Sitä ei ollut valmis tekemään raskaustestiä ja aina pettyä uudelleen kun tiesi sen ajan olevan vielä edessä hoitojen alkaessa...
Nyt vain toivon että vauva voi hyvin.. onhan tässä pikkujoulukausi takana :( ...
Toivottavasti tämä tarina antaa edes yhdelle ihmiselle pienen toivonkipinän, että ehkä minullekkin voi tapahtua ihme !!!
etkö muka ole tuntenut vauvan liikkeitä mahassasi? kyllä niiden olisi pitänyt tuntua jo pidemmän aikaa..
Itseasiassa en, liikkeitä alkoi tuntumaan vasta tuossa joulunaikoihin, joita järellä tietenkin ajattelin "suolikaasuiksi" tms ... :) Se on jännä miten ihminen suojelee itseään epätietoisuudella... Tiedät että jokin on pielessä mutta et uskalla mennä lääkäriin koska siellä ei sinulle kerrota kuitenkaan mitään hyvää. Mitä ei tiedä, ei satuta. Sitä kun oli uskonsa jo niin menettänyt niin ei uskaltanut edes ajatella tällaista vaihtoehtoa. No ehkä jos vielä toisen lapsen saa niin uskaltaa tulkita oireet oikein.