Ketuttaa, että Jussi Halla-ahon vastaväittäjiksi roudataan aina joko mahdollisimman aivopestyiltä vaikuttavia, latteita mantroja toistelevia vihreitä tai sitten fasistia huutavia entisiä toimittajia, joiden henkiset kyvyt näyttävät iän myötä alentuneen. Tällaiset vastaväittäjät saavat Halla-ahon näyttämään empaattiselta ihmiseltä. Kuitenkaan Halla-aho ei ole empaattinen ihminen vaan hänen toimintaansa voisi verrata lähinnä armeijan kapiaisten toimintaan.
Olisi kiintoisaa nähdä esimerkiksi Jussi Halla-ahon ja Jussi K. Niemelän keskustelu. Sellainen olisi ollut tarjollakin, mutta Halla-aho ei päässyt paikalle. Sen sijaan paikalle pääsi joitakin Suomen Sisun poikia.
Olisi kiintoisaa nähdä esimerkiksi Jussi Halla-ahon ja Jussi K. Niemelän keskustelu. Sellainen olisi ollut tarjollakin, mutta Halla-aho ei päässyt paikalle. Sen sijaan paikalle pääsi joitakin Suomen Sisun poikia.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sellainen pelkuri mestari on.
että jos tuollaisiin väittelyihin tuodaan joku maahanmuuttaja, se on aina joku korkeasti koulutettu, mahdollisesti eurooppalainen. Ihan kuin ne edustaisivat keskiarvoa. Miksei tuoda jotain rikoksista tuomittua?
"Ketuttaa, että Jussi Halla-ahon vastaväittäjiksi roudataan aina joko mahdollisimman aivopestyiltä vaikuttavia, latteita mantroja toistelevia vihreitä tai sitten fasistia huutavia entisiä toimittajia, joiden henkiset kyvyt näyttävät iän myötä alentuneen."
No eihän suvaitsevaistolla ole parempaa tarjota. Se vain on niin, että Halla-ahon ja maahanmuuttokriittisyyden puolella ovat kaikki hyvät argumentit. Mokuttajille ei jää kuin ad hominem-argumentti, jota sitten viljellään sitäkin enemmän.
halua lähteä Halla-Ahoa vastaan väittelemään. Halla-Ahon toteamukset ovat tiedotusvälineistä poimittuja ja ainoat, jotka häntä haluavat vastustaa ovat yleensä olleet joko entisiä alkoholisoituneita toimittajia tai näitä maahanmuuttouskovaisia. Kumpaankaan ryhmään ei taida järkipuhe pystyä.
Etkö toope jo ole huomannut ettei Halla-aho perustele, vaan käyttää maailman vanhinta silmänkääntötemppua. Miksi? No siksi että sisnunkaltaiset eivät kiihkoltanne huomaa että teitä viedään kuin pässiä narussa. Halla-ahon kirjoitukset on tekoälyllisiä.
Eikä tämä arvio liity siihen että hän kirjoittaa härskiä, panettelevaa ja raukkamaista huuhaata ihmisistä joista suurin osa on kärsinyt ja kärsii edelleen elämässään tavalla josta sinä et voisi uneksiakaan. No siitä hyvästä hän on saanut tuomion, mutta se siis ei ole asian ydin. Ydin on se että hän suoltaa paskaa ja sinä toope syöt sitä ja pyydät vielä lisää.
kärsineitä ihmisiä. Typerys, onko A. Thors kärsivä ihminen ? Ja mikäli on, niin omasta syystään. Touhuilee tänne elätttäviä ympäri maapallon. Kukaan suomalainen veronmaksaja ei hänen touhuilujaan hyväksy. Ja niinpä hän siis kärsii ihmisten halveksunnasta. Halla-Aho toimii lähes kaikkien mielestä oikein kurittaessaan tätä piittaamatonta hurria.
"kirjoittaa härskiä, panettelevaa ja raukkamaista huuhaata ihmisistä joista suurin osa on kärsinyt ja kärsii edelleen elämässään tavalla josta sinä et voisi uneksiakaan."
Viittaatko niihin oman maansa yläluokan jäseniin, joilla on varaa maksaa 10-20 tuhatta euroa salakuljettajille? Oletko pohtinut muuten miksi he tulevat juuri tuhansien kilometrien päässä sijaitsevaan Suomeen, eivätkä mene johonkin rauhalliseen lähimaahan? Voisiko se liittyä siihen, että mikään muu maailman valtio ei maksa turvapaikanhakijoille enemmän käteistä rahaa kuin Suomi?
"No siitä hyvästä hän on saanut tuomion"
Halla-aho sai tuomion allahin-pilkasta. Syyte kiihottamisesta kananryhmää vastaan hylättiin.
Sitä ei käy kiistöäminen, eikä heidän kärsimystään pieiennä se että joskus joku ehkä (todisteet puuttuvat hallaaolaisilta tältäkin osin, joten Hallis tekee kutebn aina hän vain väittää että näin tapahtuu) tunkee joukkoon väärin perustein.
A Thors tuskin kärsii vaikka Hallis kuinka kiukuttelisisi. Eikä Vanhanen, vaikka hän päämisnisterinä siunaa kaikkien ministereiden tekemisiä. Kuka nyt kärsisi tyhjänpäiväisestä ruikuttamisesta? Myötähäpeästä korkeintaan.
Suurin osa veronmaksajista hyväksyy "pakolaisministereiden" tähänastista toimintaa. Duuniin kuluu aina seurata tilanteita ja reagoida niihin. Thors on reagoinut hänestä riippumattomiin muutoksiin aika päättäväisesti ja monipuolisesti.
Sinäkö et ottaisi kärsiviä pakolaisia tänne elätettäviksi/työntekijöiksi/kotiin lähetettäviksi kun tilanne rauhoittuu? Etkö?
Suomesta lähetettiin kymmeniä tuhansia lapsia sotaa pakoon enimmäkseen Ruotsiin. He oliva pakolaisia. Meillä onneksi sota loppui ja suuri osa pääsi kotiin enimmäkseen ehyihin perheisiin. Tosin eivät kaikki.
Maailmassa on sotia ja sisällisotia monin paikoin jotka syynnyttävät pakolaisuutta, eli ihmisiä jotka pakotetaan kodeistaan ja kotimaistaan jos haluavat jäädä henkiin. Monet eivät edes ehdi pakoon, ja perheet hajoaa. Joukossa on paljon lapsia.
Tällaisista minä puhun.
Niistä joista sinä puhut eivä saa pakolaisstatuksen vaan niitä siirretään maasta toiseen pakolaiskeskuksesta toiseen. Ei sekään elämä hääppöistä ole. Et taisi sinä sellaiseen ryhtyä ihan pienestä. Kerro muuten miksi omassa maassaan yläluokkaan kuuluva lähtisisi köhällistöksi jonnekin kauas?
"Oletko pohtinut muuten miksi he tulevat juuri tuhansien kilometrien päässä sijaitsevaan Suomeen, eivätkä mene johonkin rauhalliseen lähimaahan? Voisiko se liittyä siihen, että mikään muu maailman valtio ei maksa turvapaikanhakijoille enemmän käteistä rahaa kuin Suomi?"
Aika harva noista joista sinä puhut, joita kuitenkaan ei ole kovin paljon, tulee ensisijaisesti Suomeen. Suurin osa on kiertänyt monet maat ennen Suomea, eikä heillä ole mitään mahdollisuutta saada oleskelulupaa täältä.
"Halla-aho sai tuomion allahin-pilkasta. Syyte kiihottamisesta kananryhmää vastaan hylättiin. "
No katsotaan nyt vielä mistä tuomio tulee ja mistä ei. Se on kuitenkin epärelevanttia. Hallis panettelee muslimeja ja erityisestib tummaihioisia sellaisia. Juuri siinä ryhmässä on paljon ihka-aitoja kärsiviä pakolaisia.
Miksi fanitat jätkää joka käyttää sinua hyväksi?
"Sinäkö et ottaisi kärsiviä pakolaisia tänne elätettäviksi/työntekijöiksi/kotiin lähetettäviksi kun tilanne rauhoittuu? "
Heh, heh, ihan oikeastiko luulet, että nuo ovat missään aikeissa täältä koskaan lähteä, oli tilanne kotimaassa kuinka turvallinen tahansa? Olet erittäin naiivi. Miksipä he haluaisivat lähteä, kun saavat täällä elätyksen, ison asunnon ja runsaasti käteistä kaupan päälle ilman että heidän tarvitsee tehdä yhtään mitään? Eivät ole kosovolaisetkaan lähteneet, vaikka Kosovo on nyt itsenäinen ja YK:n ja EU:n joukkojen valvoma.
Sitä paitsi, Geneven sopimuksien mukaan sotaa pakeneva ei ole pakolainen.
"Suomesta lähetettiin kymmeniä tuhansia lapsia sotaa pakoon enimmäkseen Ruotsiin. He oliva pakolaisia. Meillä onneksi sota loppui ja suuri osa pääsi kotiin enimmäkseen ehyihin perheisiin."
Suomalaisia lapsia lähetettiin siis Suomen naapurimaahan. He eivät aiheuttaneet siellä häiriöitä. Useimmat palasivat heti sodan jälkeen, oli käsittämätön virhe, etteivät kaikki päässeet palaamaan.
"Joukossa on paljon lapsia."
Tänne tulevista "lapsista" ilmeisesti enemmistö valehtelee olevansa lapsia. Onpa ollut sellaisia tapauksia, joissa 28-vuotias on väittänyt olevansa alaikäinen.
"Kerro muuten miksi omassa maassaan yläluokkaan kuuluva lähtisisi köhällistöksi jonnekin kauas?"
Turvapaikanhakijat eivät ole köyhälistöä, vaan tuntuvat isoine asuntoineen tulevan paremmin toimeen kuin esimerkiksi köyhät suomalaiset opiskelijat.
"Aika harva noista joista sinä puhut, joita kuitenkaan ei ole kovin paljon, tulee ensisijaisesti Suomeen."
TV-uutisissakin on näytetty kuvamateriaalia Somaliasta, jossa ihmiset tuntuivat olevan hyvin tietoisia Suomen politiikasta. Egyptissä lehti julkaisi jutun, jossa esitettiin Suomi turvapaikanhakijoiden paratiisina.
Suomeen tulevat ovatkin lapsia ? Olisihan se kumma jos sieltä "käpykaartilaisia" tänne tulisi. Suomestakin vietiin lapsia Ruotsiin juu.... Nämä lapset joita meidän kylällä oli,leikkivät meille outoja leikkejä. Ne jopa pääsivät ravintolaan sisälle ja niiden pilit oli hyvin kehittyneet kun 7 somali lasta leikki yhden tytön kanssa seksileikkiä. Lammin vastaanottokeskuksessa käy parhaina päivinä "nisukuskit" poikia rauhottelemassa kun puukkohippa menee liian rajuksi.. Mukavaa sakkia ne on kaikki. Mutta kuka Suomessa torrakoiden kanssa sitte riehu...... vai olkohan se Ruotsissa
Onko milestäsi "eri asia" hyvä perustelu?
"Suomalaisia lapsia lähetettiin siis Suomen naapurimaahan. He eivät aiheuttaneet siellä häiriöitä. Useimmat palasivat heti sodan jälkeen, oli käsittämätön virhe, etteivät kaikki päässeet palaamaan."
No se sattui olemnaan tilanne silloin, eikä se etäisyys lapsille merkitse mitään. Pahaa on kuitenkin jättää perheensä ja muuttaa maahan jossa puhutaan aivan eri kieltä. Se etteivät kaikki palaneet johtui pääosin siitä ettei ollut mitään mihin palata. Lasten etua silloinkin pohdittiin.
""Tänne tulevista "lapsista" ilmeisesti enemmistö valehtelee olevansa lapsia. Onpa ollut sellaisia tapauksia, joissa 28-vuotias on väittänyt olevansa alaikäinen."
Tuskinpa sentään enemmistö. Kuinka monta kymmentä yli 25-vuotiasta noidden jokkoon kuuluu? Ei kovin suuri ongelma, ja siihenkin pieneen ongelmaan ollaan tartuttu tarmokkaasti."
"Turvapaikanhakijat eivät ole köyhälistöä, vaan tuntuvat isoine asuntoineen tulevan paremmin toimeen kuin esimerkiksi köyhät suomalaiset opiskelijat."
Suurimalla osalla tulijoista ei ole mitään - ei yhtään mitään. Ei edes kotia tai kotimaata (paitsi kuolleina). En ole kuullut pakolaisten luksuselämästä, sen sijaan tiedän monen heistä lähettävän pienuistäkin tuloistaan kotimaahan jos siellä joku vielä on hengissä.
"TV-uutisissakin on näytetty kuvamateriaalia Somaliasta, jossa ihmiset tuntuivat olevan hyvin tietoisia Suomen politiikasta. Egyptissä lehti julkaisi jutun, jossa esitettiin Suomi turvapaikanhakijoiden paratiisina."
So what. Turvapaikkahakija joka ei täytä pakolaisuuden ehtoja käännytetään, ja useimmat jatkava matkaa seuraavaan turvapaikkakeskukseen jossakin toisessa maassa. Eivät pääse Suomeen jos eivät täytä ehtoja. Eivät myöskään pääse jos heiltä on evätty turvapaikka jossakin toisessa EU-maassa.
Egyptin juttu perustui siihen että Suomessa suhtaudutaan muslimeihin hyvin. Se oli siis ihan eri asia. Meillä ei minareetteja ja huntuja kielletä, eikä Halliksen projekti ole vielä saanut kovin laajaa näkyvyyttä. Me olemme tukeutuneet lähihistoriassamme muihin sekä asuttaneet evakkoja. Me tiedämme että heikkoja on autettava (siis suurin osa meistä tietää). Hyvä Suomi!
Noinhan se on. Hätä ei lue lakia ja kaikkea siis kokeillaan. Niin hädissään olaan.
Mutta Suomesta käännytetään ne jotka eivät täytä pakolaiskriteerejä. Lapsen määritelmä on alle 18v. Me olemme ryhtyneet selvittämään lääketieteellisesti niiden ikää jotka vaikuttavat silmämääräisetsi olevan yi tuon, mutta väittävän muuta.
Kyllä ihan suomalaisetkin nuoret harrastavat seksiä, jopa kimppakivaa. Kato vaikka netistä. Niin ja puukkohippa on ihan kansllislajimme.
aikaisia sivuja lukiessa tulee mieleen verrata näitä pakolaisia suomalaisiin talvisodan taistelijoihin. Talvisodan taistelijat eivät heittäneet sotilaspassiaan menemään ja lähteneet pakoon toiselle puolelle maailmaa. He päättivät puolustaa kotejaan ja omaisiaan. Toisin kuin Itäkeskuksessa luuhaavat maahanpyrkijät.
Tosin talvisodan taistelijoiden uhria ei nykypolvi enää arvosta ja heidän kuntoutuksensakin on paljolti riippuvaista vapaaehtoistoiminnasta.
Thorsilta kyllä riittää rahaa näiden ulkomaalaisten diskoiltoihin. No, sellaista hurrimenoa nyky-Suomessa.
fanitat muslimeita ja miksi näet monikulttuurisuuden ehdottoman hyvänä ja hienona asiana.
Voisi hyvin luulla että olet vasemmistolainen ja saanut jossain jonkinlaisen aivopesun tähän monikulttuurisuuden ihanuuteen.
Hyysärit asuvat hesassa,niinkuin sinäkin.
Meiltä lähti pakolaisina valtava lapsilauma pois sodan jaloista. Eivät sisällissodan runtelemista maista lähde sotilaat vaan aseettomat.
"Miksi sinä muuten fanitat muslimeita ja miksi näet monikulttuurisuuden ehdottoman hyvänä ja hienona asiana."
Olenko väittänyt fanittavani muslimeja tai näkeväni monikultuurisuuden ehdottoman hyvänä ja hienona asiana? En nimittäin fanita enkä pidä ehdottoman hyvänä ja hienona.
"Voisi hyvin luulla että olet vasemmistolainen ja saanut jossain jonkinlaisen aivopesun tähän monikulttuurisuuden ihanuuteen."
No en ole vasemmistolainen, vaan lähinnä kokoomuslainen enkä ole aivopesty monikulttuurisuuden, enkä muuten myöskään monokultuurisuuden, ihanuuteen.
"Hyysärit asuvat hesassa,niinkuin sinäkin. "
Kuten suurin osa hyysättävistä, joista muuten persujen kannattajia on paljon enemmän kuin pakolaistautaisia hyysättäviä. Olen veronmaksaja eli hyysäri. Etkö sinä ole?
"Heh, heh, ihan oikeastiko luulet, että nuo ovat missään aikeissa täältä koskaan lähteä, oli tilanne kotimaassa kuinka turvallinen tahansa?"
Jep, varsinkin jos eivät saa pysyvää oleskelulupaa joka yleensä tarkoittaa mm. sitä että heillä on työpaikka.
"Eivät ole kosovolaisetkaan lähteneet, vaikka Kosovo on nyt itsenäinen ja YK:n ja EU:n joukkojen valvoma."
Eivät lähteneet kaikki, mutta suuri osa kyllä. Varsinkin ne joilla oli työpaikka ja lapset kouluissa eivät lähteneet. Lisäksi on muistettava että monen koti ja työpaikkakin on tuhottu. Ainioa tuntemani Kosovolainen lähti takaisin, koska kotinsa olis sijoillaan ja työpaikka näköpiirissä.
saa että olet suuri monikulttuurisuuden ihailija ja haluat saada hesasta samanlaisen sekametelisopan kuin esim. Tukholma on ja yhtä turvattoman.
itsekään juttujasi. Onhan ne sotilaat aseettomia, kun ovat heittäneet Kalasnikovinsa samaan kuoppaan kuin passinsakin. Häpeä vähän jorinoitasi.
Sitä tässä vaan että kuinkakohan kaukaa sieltä rasismin, anteeksi monikulttuurikriittisyyden, toivottomuudesta sinä tarkkailet jos näin väärin näet?
sitten sopisi.
monikulttuurisen rikkauden A-studion lähetyksessä. Pari Suomen kansalaisuuden saanutta pakolaista kierteli Savossa tutustumassa uuteen kotimaahansa.
Kysyttäessä, haluaisivatko he asua maaseudulla, niin vastaus tuli empimättä, EI. Kaupunki on paljon parempi paikka asua. Niin, ja voihan kaupungissa käyttää niitä diskorahoja, joita yhteiskunta heille avokätisesti jakaa.
No, mistä siis löytyy ne tarvittavat työntekijät pikku paikkakunnille, kuten Savonlinnaan.
Mervi Virtanen maahanmuuttopäällikkö, oli samaa mieltä maahanmuuttajien kanssa, maaseutu on ankea paikka asua.