Näillä sivuilla esiintyy runsaasti kepukaunaa. Usein se on perustelematonta lyhyttä heittoa ja jopa täysin alatyylistä. Minä olen kiinnostunut todellisista mielipiteistä enkä lapsellisesta teinihömpötyksestä. Niinpä toivonkin yli viidentoista sanan perusteltuja mielipiteitä keskustapuolueesta puolesta tai vastaan. Katsotaanpa saadaanko kunnollisempaa keskustelua aikaan. Mikä tässä maalaisliitto/keskustapuolueen sodanjälkeisessä aikaansaannoksessa eli pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on hyvää tai huonoa ellei peräti poskellaan? Maailman maista useimmissa on huonommin. Joissakin yläluokalla on paljon paremmin kuin Suomessa.
Mielipiteitä olkaa hyvä.
Mielipiteitä olkaa hyvä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on laadittu hyvän tavan vastaisesti.
...
Otsakkeen tarkoitus on herättää mielenkiintoa ja kehoittaa avaamaan sen alta paljastuva keskustelu sekä osallistumaan siihen. Näinmuodoin otsake voi ja saakin olla suhteellisen räväkkä. Tämä lienee tuttua esimerkiksi lehdistä äärimmäisinä esimerkkeinä lööpit.
Hyviä tapoja on niin monia kuin niiden arvioijiakin. Rikka toisen silmässä on mukavampi huomautettava kuin se kuuluisa malka (=tukki) omassa silmässä.
Kun keskustan puheenjohtaja valehtelee ensin eduskunnalle useampaan kertaan ja sitten entisenä puheenjohtajana vielä oikeudelle, niin voiko ihminen julkisesti enempää enää valehdella? Puheenjohtaja valehtelee siis kahden yhteiskunnan tärkeimmän laitoksen edessä. Onhan noita pienempiä ja vähän suurempiakin petoksia ollut aina politiikassa, mutta ei noin räikeitä.
Jos puheenjohtaja valehtelee, niin siitä syntyy (väärä) mielikuva siitä, että kaikki kepulaiset valehtelevat. Tuota mielikuvaa eivät keskustalaiset voi muuksi muuttaa muuten kuin puhumalla totta tästä lähtien. Mielikuvan muuttuminen vie aikaa, mutta totuuden puhuminen on ainoa mahdollisuus.
Hyvinvointivaltio ei ole Maalaisliiton aikaansaannos. Se on kyllä ollut osaltaan sitä rakentamassa, mutta hyvinvointivaltion idea ja keskeiset rakennepalikat ovat tulleet vasemmistopuolueiden ohjelmista. Niin Suomessa kuin muissakin läntisen Euroopan maissa. Maalaisliiton kultavuodet osuivat 1920-luvulle, jolloin puolue maltilliseen oikeistoon kuuluvana pyrki eheyttämään kansaa. Sodan jälkeen Maalaisliiton politiikka muuttui siten, että tärkeämpää oli vallan hamuaminen kuin asioiden hoito.
Kaikein suurimman mokan Maalaisliitto teki sotien jälkeen muovatessaan maatalouspolitiikkaa uusiksi. Ennen sotia Maalaisliiton maatalouspolitiikka oli suuntautunut pienvilejlyvaltaisuuteen, joka rakennettiin torpparilain ja Lex Kallion avulla. Sotien jälkeen vallanhimoinen ns. K-linja pääsi puolueessa vaikutusvaltaiseen asemaan ja muutti maatalouspolitiikan ökyisäntiä ja ns. tehomaataloutta suosivaksi, vaikka Suomella ei ollut silloin eikä ole nyt minkäänlaisia edellytyksiä kilpailla tällä bulkkituotannon saralla kansainvälisesti. Mutta vaa´assa painoi enemmän rahanjako peruskannattajien ydinjoukolle kuin järki.
Maalaisliiton maatalouspoltiikan tulokset ovat olleet karmaisevia. Se muutti Suomen asutusoloja seuraavien vuosikymmenien aikana radikaalilla tavalla. Maaseudun kehittäminen laiminlyötiin täysin ja maaseutu rakennettiin maatalouden varaan suunnitelmatalouden keinoin (suojatullit, säännöstely, tuet). Maaseudun yksipuolinen tuotantorakenne ja siitäkin vain tehomaatalouspainotteisuus tappoivat vähitellen koko maaseudun elinmahdollisuudet. Veikko Vennamo harasi järkevästi vastaan, mutta hänet savustettiin puolueesta ulos. Maatalousyrittäjien enemmistön elinmahdollisuudet tyssäsivät ja alkoi joukkopako maalta. Se suuntautui osaksi kaupunkeihin, joissa teollisuus oli vahvasti kehittynyt, mistä kiitos osaltaan perinteisille kaupunkipuolueille. Suurelta osin joukkopako suuntautui myös Ruotsiin, mistä kiitos puolestaan kuuluu Ruotsin hallituksille. Näin Ruotsi hoiti valtaisan työttömyysongelman, joka olisi meillä ilman sitä syntynyt.
Keskustapuolue on johdonmukaisesti jatkanut Maalaisliiton ja MTK:n suosimaa maatalouspolitiikkaa, vaikka jo kauan sitten voitiin nähdä, millaisiin vaikeuksiin ja umpikujaan se johtaa. Uusi rysäys tuli sitten Suomen liittyessä EU:hun. Täysin Suomen oloihin sopimattomalla maatalousrakenteella on ollut odotetusti suuria vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen. Näin on luonnollisesti sen vuoksi, että Suomi ei ole luonnonolosuhteiltaan maatalousvaltio eikä sitä millään keinoin voi raknetaa kannattavaksi maatalousvaltioksi ainakaan bulkkituotannon osalta. Linjaa on siis jatkettu siihen suuntaan, että tilakokoja yhä vain suurennetaan ja haetaan suhteellisen kannattavuuden parantamista. Jos maataloutemme oli alun alkaen perustettu osapäiväisen pienviljelyn, harrasteviljelyn ja kotitarveviljelyn sekä erikoistuotannon sektoreille, tällaisia ongelmia ei olisi syntynyt ja maaseutu olisi nykyistä paljon vireämpi. Tämän olisi mahdollistanut myös muunlaisen pienteollisuuden syntymistä, kun työvoimaa olisi ollut käytössä.
Keskustalainen aluepolitiikka on lähtenyt aivan vääristä lähtökohdista liikkeelle myös muussa kuin maatalouspolitiikassa. Keskusta uskoo, että esim. julkisen sektorin työpaikkojen pakkosiirrot periferiaan, olisi joku toimiva ratkaisu. Se on uskonut siihen, että tulonjako hyvin toimeentulevilta alueilta periferioihin, on ratkaisu maaseudun kehittämiseen. Tätä on harrastettu vuosikaudet surkein tuloksin. Keskustassa ei ole älytty, että niin kaupunkien kuin maaseudn kehittämisessä vain itsessään markkintalouden ehdoilla kannattava toiminta on pitkän päälle järkevää ja tarkoituksenmukaista. Muuten ollaan tilanteessa, että meillä kehitysmaakuntia, jotak elävät kädestä suuhun ja toisten elätteinä kuten nyt. Ja hyvin suurelta osin tämä ongelma johtuu juuri siitä, että maaseutu tapettiin uskomalla tehomaatalouteen. Tehomaatalous loi kuitenkin maaseudulle satojen hehtaarien yksinäisyyttä.
Olikohan tässä tarpeeksi sanoja.