Mulla on paha ongelma joka estää mua saamasta kavereita: Kun juttelen muiden kanssa, en osaa lainkaan olla oma itseni. Myötäilen jatkuvasti muita, salaan todelliset ajatukseni... Olen jotenkin oppinut aivan liian kiltiksi, enkä osaa sanoa mitään mikä poikkeaa massasta. Luulen että se johtuu siitä, kun mua kiusattiin koulussa ja olin aina yksin. Olin monella tavalla erilainen ja ajattelin että jos vaan olisin sellainen kuin kaikki muutkin, mut hyväksyttäisiin muiden joukkoon... Joskus sainkin sitten hyväksyntää, muttei se ollut todellista koska hyväksynnän kohde en ollut minä vaan pelkkä valehteleva feikki. Nykyään en enää tahdo mitään valheisiin perustuvia kaveruuksia, mutta liiallinen myötäily on jäänyt päälle enkä pääse siitä eroon vaikka tahtoisin.
Sairaalloinen muiden myötäily
myötäilijä
61590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei. Kuulostaa tutulta. Olin kiltti lapsi ja nuori. Tein aina niin kun muut halusivat. Koskaan en uskaltanut tehdä niin kuin itse ajattelin. Tää jatkkui vuosia. Lopulta olin aivan rikki. Onneksi jostain sain voimaa taistella omien ajatusten puolesta.Paljon se on vaatinut että uskallan nykyisin olla eri mieltä kuin muut . viimeksi tänään kuulin että olen työpaikalla epähaluttu ihminen, koska uskallan olla heikompien puolta enkä mene sieltä missä aita on matalin. Meillä on määräaikaiset työsuhteet ja kolme työkaveria aikovat kertoa esimiehelle että en ole sopeutunut joukkoon . Tämä luultavasti siksi että pidän vanhuksien puolta. Tai sit olen oikeasti täysi paska. Tiedä häntä
Et oo paska. Mulla on kanssa sama juttu olin ennen niin epävarma itsestäni että yritin miellyttää kaikkia, mutta oma sairastuminen masennukseen sai kysymään minkä takia. Mun mielestä on hienoa että uskallat pitää heikompien puolta, se ei ole aina se helpoin tie, mutta jos useampi tekisi niin eläisimme hivenen oikeudenmukaisemmassa maailmassa.
Tutulta kuulostaa... minä itse olen sellainen joo-joo-mies, jolla ei ole useinkaan tarjota keskusteluun mitään omia ajatuksia. Tai toki niitä ajatuksia löytyy pääkoppani sisältä, mutta en saa tuotua niitä helposti esille... Mikään suosittu en ole ikinä ollut, ja ehkä sen vuoksi tuntuu niin luonnolliselta myötäillä sitä mitä muut sanovat... vaikka faktahan on se, että pelkällä myötäilyllä niitä kavereita ei saada.
Minulla on käsitys, että kiinnostava ihminen on sellainen, jolla on luonnetta väittää vastaan ja lausua omia, vahvoja mielipiteitään (kunhan ei ihan överiksi vedä).... silloin muutkin kiinnostuvat, koska he huomaavat, että kyseessä on vahva persoona, jolla on tarjota uusia näkökantoja asioihin.
Mutta vaikka minä tiedostan em. asian, niin aika vaikeaa omaa, pinttynyttä luonnettaan on alkaa muuttamaan...
Pikkuhiljaa, ei se hetkessä onnistukkaan. Kun asian tiedostaa on sekin jo jotain. Itselleni tulee silloin tällöin juuri noita övereitä kun en oikein vieläkään ole tottunut sanomaan suoraan mitä ajattelen ja pitämään puoliani. Sen takia sitten menee joskus yli. Mutta se on kuulema ihan luonnollista ennenkuin oikea tasapaino sen suhteen löytyy. Olin myös aluksi melkoinen vastaanvänkääjä joka ei oikein osannut antaa tilaa muiden mielipiteille. Mutta tosiaan pienin askelin voi edetä. Harva sitä muuttuu yhdessä yössä.
Mulla on ihan sama ongelma, paitsi että olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan..... :(
Toi on niin tuttua mulle. Nytkin olen aloittanut uuden harrastuksen ja vaikka kuinka vannoin että siellä olen ainakin ihan 100% oma itseni kun voin aloittaa "puhtaalta pöydältä", vielä mitä. Väitin jopa olevani kiinnostunut Big brotherista kun muut puhui siitä innoissaan, sanoin etten ole kiireiltä ehtinyt seurata sitä.. vaikka oikeesti inhoan koko ohjelmaa. Ärsyttää niin kun en pysty olemaan erimieltä muiden kanssa vaikka yritän!