pahapettymys

jorma2

urusen eilinen lahden joulukonsertti oli pahapettymys
Artisti ei ottanut mitenkään yleisöä haltuun , eikä oikein mitään kontaktia.
Kappaleet olivat haastavasti sovitettu eikä Tarja päässyt yhdenkään kappaleen ”päälle” vaan vinkui epävireisesti koko konsertin.
Sokerina pohjalla oli kolmesti laulettu ave maria , tämäkin osoitti yleisön todellista aliarviointia, koska maailma on täynnä kauniita joululauluja , ei samaan vetoon olisi tarvinnut tyytyä kolmesti.

Konsertin soittaja ovat kiistatta lahjakkaita ja konsertin parasta antia olikin urkurin ja lyömäsoittajan yhteinen pieni rumpalipoika.

Ilman Nightwish yhtyettä ei kukaan olisi koskaan kuullut Tarja Turusesta, eilisen esityksen perusteella vastaavan tasoisia laulajia on suomi pullollaan.

Yleisölle täytyy kyllä antaa palaute, Lopussa tuli mieleeni tilanne jossa ollaan kalliissa ravintolassa syöty piloille poltettu todella sitkeäpihvi ja kun tarjoilija lautasia kerätessään kysyy oliko ruoka hyvää niin asiakas vaan kehuu että hyvää oli vaikka oli kärsinyt kokoajan ei vaan uskaltanut mitään sanoa ettei tarjoilijalle tule pahamieli. Onneksi osalla yleisöstä oli selkäranka ja lähtivät pois jo ennen encorea.

21

764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ville+

      Kas vanha NW trolli täällä vaihteeksi, kävitköhän edes koko konsertissa:)
      Ja jos kävit, niin onhan se Tarjalle mukavaa että kannat hänelle rahaa vaikket hänen laulustaan pidäkään:P

      Konsertti oli todella upea, Tarjan ääni parempi kuin koskaan, mahtavat soittajat ja upea ilmapiiri.
      Myös uusi biisi oli erinomainen, näitä lisää.

      Kuten eräs ulkomaan katsoja kertoi

      "The concert was amazing!!! All the decorations, music...Tarja herself... It made such a beautiful atmosphere altogether! I am impressed."

      Muuten, koko Nightwish yhtyettä ei olisi edes olemassa ilman Tarjaa.

      • pride

        edes ollut koko konsertissa. Kirjoitus on hyvin epälooginen. Miksi ihmeessä kirjoittaja olisi jaksanut olla paikalla ainakin jopa siihen, asti että tiesi että encore vielä tuli ?
        Olen itse menossa 7.12 konserttiin eli en siis ollut 4.12 konsertissa.

        Koomisinta on 1. viestin kirjoittajan väite, että Turunen olisi laulanut epävireisesti. Tiedän kyllä sen viime vuoden vastaavasta konsertista, että soittajat ovat taitavia, mutta on myös täysin selvää, että he arvostavat Turusen laulutaidon korkealle. Tottakai esittäjät ovat harjoitelleet kappaleet etukäteen eli miten ihmeessä Turunen pystyisikään pitkän uran tehneenä vinkumaan epävireisesti koko konsertin?

        Kun pitää Turusen laulua vinkumisena, tuntuu mahdottomalta ajatella, että viestin kirjoittaja on edes ollut konsertissa. Turunen kiistatta laulaa konserteissaan aina vähintään odotetulla tavalla; tarkoitan tällä sitä, että jos vähänkin kuuntelee youtubesta erikaisia konserttiäänityksiä niin Turusen kohdalla kyllä tietää mitä konsertissa on tulossa. Youtubessa on äänityslaadultaan erilaisia äänityksiä, mutta kun kuuntelee laadultaan parhaita, saa hyvän kuvan siitä mikä on Turusen konserttiääni. Olen käynyt monissa Turusen konserterteissa ja olen selvästi havainnut, että Tarjan äänestä pitävät kyllä nauttivat hänen konserteistaan. Konserteissa myös käsittääkseni käyvät ne, jotka pitävät Turusen äänestä, ei ne jotka pitävät hänen laulamista vinkumisena.

        Musiikki on subjektiivinen asia. Olen todella hämmästynyt, jos Jorma2 ei katso, että "ainahan se Turunen on vain vinkunut epävireisesti". Taitaa Jorma2 vain ärsyttää se, että 4.12 konsertti oli loppuunmyyty. Muuten 7.12 konsertiin sain viime tingassa ostettua vielä aika hyvän paikan. Permantopaikkoja ei ollut enää. 2. parvelta löytyi onneksi vielä muutamia hajapaikkoja. Lappeenrannan konserttiin menemistä harkitsin ensin, mutta sen liput on kaikki jo varattu.

        No, sitten 7.12 mennään tyytyväisenä kuuntelemaan Turusen "epävireistä vinkumista".

      • Trollipeikkonen
        pride kirjoitti:

        Heh, alottajahan on tämä tuttu palstan "vakiotrolli" joka vähä väliä yrittää provosoida noilla tyhmillä avauksillansa. Sääli vaan että nuo provot ovat niin onnettomia että ne kyllä tunnistaa jo kaukaa.

      • millään

        tavalla kantaa Turusen esiintymiseen niin tässä tulee taas hienosti esiin heikko suomalainen itsetunto...
        "The concert was amazing!!! All the decorations, music...Tarja herself... It made such a beautiful atmosphere altogether! I am impressed."
        ...että pitää esittää ihan oikean ulkomaalaisen esittämä kommentti, onhan sen todistusarvo paljon korkeampi kuin jonkun tavallisen suomalaisen. Että kyllä sen täytyy olla totta kun ainakin yksi ulkomaalainen on sitä mieltä, ihan sama mitä suomalaiset tuumaa.

      • 11weg
        millään kirjoitti:

        Ja sun kommentista tulee taas mieleen suomalaisten tapa valittaa aivan kaikesta.

    • -Niiskuneiti-

      Olinpa minäkin eilen Sibeliustalolla ja konsertti oli todella mielenkiintoinen. Sibeliustalon mahtavat urut, sähkökitara ja rumpu-triangelivekotin yhdistettynä Tarjan upeaan lauluun loivat kyllä mahtavan tunnelman.
      Herkän kaunis 'You would have loved this' sai monelta kyyneleet silmiin. Lisäksi setin pari instrumentaalikappaletta olivat todella hyviä.
      Kokonaisuutena todella korkeatasoinen konsertti. Loppuablodien aikana Tarja vielä vilkutti ja hymyili ja minä vilkutin takaisin:). Kyllä Tarjaa kannattaa fanittaa.

    • juupaseipäsniiii

      ei taaskan onnistunut mollaamisesi

      • minna1234a

        kuin viestin aloittaja. Olen aina fanittanut Tarjaa ja nyt olen todella, todella pettynyt konserttiin.
        Tarjan ääni oli mielestäni aivan hirveää ulinaa. Aivan kuin hän yrittäisi väen väkisin olla "oikea" oopperalaulaja.
        Kaikille tiedoksi: en ole mikään Nightwishinkään kannattaja, vaikka negatiivistä Tarjasta kirjoitan.

      • Nighwish-fani
        minna1234a kirjoitti:

        Jahas pikku trolli yrittää esiintyä jonain toisena joka tulee puolustamaan omaa trollaustaan:)
        Sori vaan ei mee läpi, aika onneton yritys, ei ansaitse edes arvosanaa kehno, vaan menee siitäkin alemmas..

      • minna1234a
        Nighwish-fani kirjoitti:

        Jahas pikku trolli yrittää esiintyä jonain toisena joka tulee puolustamaan omaa trollaustaan:)
        Sori vaan ei mee läpi, aika onneton yritys, ei ansaitse edes arvosanaa kehno, vaan menee siitäkin alemmas..

        erehdyit ja pahasti. Etkö kestä, jos idolisi saa myös negatiivista palautetta???

      • Nightwish-fanii
        minna1234a kirjoitti:

        erehdyit ja pahasti. Etkö kestä, jos idolisi saa myös negatiivista palautetta???

        Hehhe että oikein aina fanittanut Tarjaa ja nyt ooot sitten yllätten huomannut että Tarjan ääni on "hirveää ulinaa" :)
        Elä viiti jauhaa paskaa, nuo idioottitrollaukset kyllä huomaa.
        Negatiivista palautetta saa antaa mutta tuo sun palaute ei ole sitä se on vaan trollausta.

        Ainiin olin viime kesänä yksillä festareilla ja näin siellä NIghtwishin ja täytyy todeta että sen uuden laulajan ääni ja esiintyminen oli aivan hirveää, ei kestä ääni yhtään laulaa Tarjan biisejä, onneton esitys.

    • lumikisssa

      Olipa tosi mahtava konsertti Tampereella, varsinkin Ave Maria ja iih YWHLT oli todella koskettava esitys.

      Settilista oli jotain tälläista jos muistan oikein.
      Heinillä Härkien
      Ave Maria
      Maa On Niin Kaunis
      En Etsi Valtaa Loistoa
      Bandi
      Arkihuolesi Kaikki Heitä
      Varpunen Jouluaamuna
      You Would Have Loved This
      Walking in the Air
      Jouluyö, Juhlayö

      • vaikuttunut

        Tarjan ääni ulinaa(no jos ei pidä oopperasta ymmärrän)? :) Joopa joo. Lauloi eilen Tampereella aivan mahtavasti, sen sijaan urkuri soitti hieman liian kovaa niin että Tarjan ääni peittyi välillä alle. Olin lähinnä ylpeä Tarjasta, että hän silti pysyi nuotissa. Vanhempi yleisö ei tainnut kauheasti välittää urkurin&kumppaneiden hieman "progemmasta" välimusiikista. Ainakin lähellä istuvien ilmeet näytti siltä, että tää on ihan hirveetä. :P Tarja on nätti niin ulkoisesti kuin ääneltään. Livenä parempi kuin levyllä. Itselle Ave maria, Walking in the air, You Would Have Loved This ja Heinillä härkien aiheutti kylmiä väristyksiä!

      • Kun joulu on
        vaikuttunut kirjoitti:

        Ei se urkuri soittanut liian kovaa, Tarjan ääni ei vaan kanna ilman kovaa sähköistä vahvistusta - tosiasia jonka hän varmaan itsekin myöntää.

        Ave Maria, Walking in the Air ja Heinillä härkien kaukalon ovat hienoja sävellyksiä joita ei edes keskinkertainen laulaja pysty pilaamaan.

      • pride
        Kun joulu on kirjoitti:

        ehkä saman trollaajan väitteet Turusen yhtäkkisestä kyvyttömyydestä laulaa muuten kuin hirveästi ulisten. Todella kummaa, jos hänen äänestään pitävät eivät sitä ole huomanneet aikaisemmin.

        Nyt kyllä olisi ns. musiikkimailmassa jo iso uutinen paikallaan, jos minna1234a:n väitteet pitäisivät paikkansa. Eli uutinen olisi "Turusen laulutaito romahtanut. Hänen laulunsa on enää vain hirveää ulinaa jopa häntä fanittavien korvissa".

        Itse olen ajatellut niin että Turunen pystyy lauluopintojensa antaman hyvän perustekniikan myötä aina tiettyyn hyvään perustasoon, joka hänen äänestään pitäville on kaikkea muuta kuin "hirveää ulinaa". Mielestäni Turusessa on juuri se hyvä puoli se, että hänen konserteissaan on em. vuoksi tietynlainen laatutakuu. Kuten olen jo aikaisemmassa viestissä sanonut, ko. laadun pystyy helposti tarkistamaan etukäteen, jolloinka on helppo jättää Turusen konserit väliin, jos laatu ei miellytä.

      • sirpukkalu
        Kun joulu on kirjoitti:

        Ei se urkuri soittanut liian kovaa, Tarjan ääni ei vaan kanna ilman kovaa sähköistä vahvistusta - tosiasia jonka hän varmaan itsekin myöntää.

        Ave Maria, Walking in the Air ja Heinillä härkien kaukalon ovat hienoja sävellyksiä joita ei edes keskinkertainen laulaja pysty pilaamaan.

        Sama trollari täällä edelleen ja vaihteeksi puhumasssa oikein Tarjan äänellä:)
        Tarja lauloi muuten Ave Mariasta ihan oman version, itseasiassa siellä kuultiin siitä 3 eri versiota.

        Trolliki olisi voinut tämän tietää jos olisi ollut paikalla:)

      • timo1234
        sirpukkalu kirjoitti:

        Sama trollari täällä edelleen ja vaihteeksi puhumasssa oikein Tarjan äänellä:)
        Tarja lauloi muuten Ave Mariasta ihan oman version, itseasiassa siellä kuultiin siitä 3 eri versiota.

        Trolliki olisi voinut tämän tietää jos olisi ollut paikalla:)

        Mulla ei ole ollut mitään mielipidettä Tarja Turusesta tai Nightwish yhtyeestä ennen 4.12 Tarja Turusen Lahden konserttia.

        Nyt on, konsertti oli hirveetä kärsimystä alusta loppuun 38€ olisi voinut käyttää paremminkin, olis vaikka repinyt rahat tai laittanut joulupataan niin olisi jäänyt tuhlatuista rahoista hyvä fiilis.

      • leppäpirkko1
        timo1234 kirjoitti:

        Mulla ei ole ollut mitään mielipidettä Tarja Turusesta tai Nightwish yhtyeestä ennen 4.12 Tarja Turusen Lahden konserttia.

        Nyt on, konsertti oli hirveetä kärsimystä alusta loppuun 38€ olisi voinut käyttää paremminkin, olis vaikka repinyt rahat tai laittanut joulupataan niin olisi jäänyt tuhlatuista rahoista hyvä fiilis.

        Olet tainnut jo tuon trolli "mielipiteesi" kertoa täällä jo useasti, ja jos edelleen leikitään että oikeasti kävit jopa konsertissa, niin on se kumma että tuhlaat rahaa artistiin josta et edes pidä, aika hölmöä ja masokistisen kuuloista touhua, minä ainakin tuhlaan rahani vain sellaisiin artisteihin ja bändeihin joista pidän:)

      • vaikuttunut
        Kun joulu on kirjoitti:

        Ei se urkuri soittanut liian kovaa, Tarjan ääni ei vaan kanna ilman kovaa sähköistä vahvistusta - tosiasia jonka hän varmaan itsekin myöntää.

        Ave Maria, Walking in the Air ja Heinillä härkien kaukalon ovat hienoja sävellyksiä joita ei edes keskinkertainen laulaja pysty pilaamaan.

        "Tarjan ääni ei vaan kanna ilman kovaa sähköistä vahvistusta"... Hä? Olihan sillä ns. sähköistä vahvistusta. Ja koska se oli TARJAN joulukonsertti, eikä urkurin soolokonsertti olisi hänen pitänyt huomioida asia vaikka kuinka iso nimi olisi.
        Olisi mielenkiintoista kuulla samainen konsertti vielä jossain muualla eri akustiikalla.

        Mulle ei kyllä kauheasti säväytä jos koulukuoro kajauttaa heinillä härkien. Noi sovitukset vaan oli hienot, varsinkin tuo heinillä härkien raskassointuinen aloitus. Aave maria Tarjan äänen vuoksi ja sitten nuo kaksi muuta kuulostaisi kyllä hyvälle kenen tahansa klassisen laulajan laulamana, mutta mitäs väliä sillä nyt on..
        En oikeasti ymmärrä miksi mennä TARJAN joukonserttiin, jos ei pidä TARJASTA. :) Olisitte mennyt sitten vaikka Tomi Metsäkedon joulukonserttiin. :P

        Vai onko täällä oikeasti nw faneja, jotka mollaa Tarjaa koska hän oli niin epis nw pojille? En tiedä en ole koskaan ennen käynyt tällä keskustelupalstalla ja en ole koskaan fanittanut nw:tä.

      • joopasejooja
        leppäpirkko1 kirjoitti:

        Olet tainnut jo tuon trolli "mielipiteesi" kertoa täällä jo useasti, ja jos edelleen leikitään että oikeasti kävit jopa konsertissa, niin on se kumma että tuhlaat rahaa artistiin josta et edes pidä, aika hölmöä ja masokistisen kuuloista touhua, minä ainakin tuhlaan rahani vain sellaisiin artisteihin ja bändeihin joista pidän:)

        ihme porukkaa. Joka kerta jos sanoo oman mielipiteensä(negatiivisen) heti ollaan syyttämässä trolliksi!

      • re...........!
        joopasejooja kirjoitti:

        ihme porukkaa. Joka kerta jos sanoo oman mielipiteensä(negatiivisen) heti ollaan syyttämässä trolliksi!

        Sulla ei taida muita mielipiteitä ollakaan kun noita negatiivisia, taitaa elämäsi olla aika kärsimystä.
        Troli parka joka joutuu jatkuvasti käymään Tarjan konserteissa vaikkei edes pidä hänen laulustaan ja rahatki vielä menee, ei oo trollin elämä helppoa ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2782
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      253
      2749
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      66
      2382
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      206
      1875
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1338
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      49
      1245
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1142
    Aihe