Elämäni on järjettömän turhauttavaa, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea.
Olen pian 18-vuotias, nuoruuteni paras aika on juuri alkamassa. Kasvoni ja hiukseni ovat nätit (en uskalla kehua itseäni, joten arvioin mieluummin alakanttiin). Luonteeltani olen mukava, reilu, hiukan lapsenluontoinen, mutta samalla kissamaisen flirttaileva. Minulla on haaveita ja unelmia, jotka haluaisin saavuttaa. Mikä siis on pielessä?
Ai niin, olenkin läski.
Pituutta 172cm, painoa 87.4kg. Mistään paikasta läski ei tursua valtoimenaan, mutta ei musta mitenkään pienikokoistakaan saa. Paskaa.
Mä olen ollut hyvin kauan lihava. 4-vuotiaasta 13-vuotiaaksi, ja 15-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Lapsena energia kuluu leikkimiseen, ja syöminen on vähäisempää. Taas tuo teini-iän parin vuoden laihuus johtuu tarkoituksellisesta laihtumisesta. Luin vanhasta SinäMinä-lehdestä novellia, minkä anoreksiaan kuolleen tytön poikakaveri oli tytön parhaan kaverin kanssa kirjoittanut ja julkaissut. Siinä oli käytetty tytön päiväkirjamerkintöjä. Tyttö oli käynyt mallitoimistossa hakemassa mallintöitä. Muut paikalla olevat tytöt olivat paljon laihempia, eivätkä sieltä annetut vaatteet mahtuneet hänen päälleen. Hän lähti itkien pois, ja kirjoitti päiväkirjaansa: "Minäkin haluan olla niin kuin muut tytöt - laiha ja kaunis."
Hänen sanansa olivat aivan kuin omasta elämästäni. Olin ajatellut jo 8-vuotiaasta lähtien laihdutusta, ja tuon novellin tytön sanat olivat yksi suurimmista syistä, mistä sain potkun laihduttamiseen. 3.1.2003, 13-vuotiaana, aloitin laihduttamisen. Punnitsin ruokaa, laskin kaloreita, harrastin liikuntaa. Koulukin jäi hiukan sivuun, sillä ajattelin lähes taukoamatta laihdutustani. Siitä tuli puoleksi vuodeksi elämäni sisältö. Se oli sen arvoista - painoni tippui 17kg ja vaatekokoni vaihtui XL:stä S:ään. Olin onnellinen. Olin ylpeä. Olin itsevarma. Olin laiha. Olin kaunis.
Kesä sujui hyvin, pysyin laihana. Syksyllä sitten ruokahaluni ja mielitekoni palasivat rymisten, samalla kun liikunta loppui. 1.5kg painonnousun jälkeen siirsin itseni takaisin kategoriaan "läskit". Tässä vaiheessa mittani siis olivat 160cm/53kg. Keksin sitten näihin aikoihin oksentelemisen. Olin onnessani - miksen ollut keksinyt tätä aikaisemmin?! Syön mitä tahdon ja milloin tahdon, kunhan vain oksennan. Mielitekoni kuitenkin kasvoivat, enkä oksentanut kaikkea syömääni. Paino nousi, ja itsetuntoni laski. Elämäni ei ollut enää onnellista. Kaikki muuttui.
Tämän jälkeen laihdutus ja paino on ollut elämääni hallitseva asia. Monta kertaa olen tehnyt liikunta-ohjelman, aloittanut syömälakon, melkein paastonnut, käynyt kerran kunto-ohjaajalla - ei mitään vaikutusta. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän olen turhautunut, suorastaan vittuuntunut läskeihini. Minulle laihuus on kaikkeni.
Haluaisin sanoa olevani kaunis - mutta läskini ovat iso mutta.
Haluaisin kauniita vaatteita – mutta eiväthän ne mahdu päälleni.
Haluaisin olla tanssija - oletko kuullut läskistä tanssijasta?
Haluaisin olla ulkonäköni takia ihailtu - kuka muka ihailisi läskia?
Haluaisin poikakaverin/pyörittää poikia pikkusormeni ympäri – kuka muka haluaisi läskin?
Kaikki on yhteydessä itsetuntooni, siitä itseluottamukseeni, ja lopulta alkulähteille – läskiyteen.
Haluan olla laiha, haluan olla kaunis. Nuo kaksi ovat minun maailmassani synonyymeja toisilleen.
Vaikka naamasi olisi kuin petolinnunperse, mutta olet laiha, olet osaltasi kaunis. Itselläni on nätit kasvot, mutta olen läski. Haluan sen muuttuvan. Haluan olla kokonaisvaltaisesti kaunis. Laiha.
Tässä te, hyvät lukijat, tulette mukaan kuvaan.
Olen epätoivoinen, ja teen siis mitä vain, kunhan laihdun ja nopeasti. Enkä halua mitään 0.5-1kg per viikkosontaa – HALUAN TULOKSIA HETI! Kertokaa mitä minun tulee tehdä. Jos sanotte ”älä syö viikkoon”, minä en syö. Jos sanotte ”liiku 4 tuntia päivässä”, minä liikun. Jos sanotte ”oksenna kaikki syömäsi”, minä oksennan. Teen oikeasti mitä vain, jos vain laihdun.
Välitavoitteita ovat:
1) 18-vuotissynttäribileeni 12.12
2) Lukion risteily 18.2
3) Ulkomaanmatka kavereiden kanssa 18.4
4) Valmistuminen lukiosta 5.6
Mittani ovat nyt siis 172/87.4
Haluan mittani olevan 172/55
Pudotettavaa on siis 32.4kg
Nyt. Pyydän, auttakaa.
Olen pian 18-vuotias, nuoruuteni paras aika on juuri alkamassa. Kasvoni ja hiukseni ovat nätit (en uskalla kehua itseäni, joten arvioin mieluummin alakanttiin). Luonteeltani olen mukava, reilu, hiukan lapsenluontoinen, mutta samalla kissamaisen flirttaileva. Minulla on haaveita ja unelmia, jotka haluaisin saavuttaa. Mikä siis on pielessä?
Ai niin, olenkin läski.
Pituutta 172cm, painoa 87.4kg. Mistään paikasta läski ei tursua valtoimenaan, mutta ei musta mitenkään pienikokoistakaan saa. Paskaa.
Mä olen ollut hyvin kauan lihava. 4-vuotiaasta 13-vuotiaaksi, ja 15-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Lapsena energia kuluu leikkimiseen, ja syöminen on vähäisempää. Taas tuo teini-iän parin vuoden laihuus johtuu tarkoituksellisesta laihtumisesta. Luin vanhasta SinäMinä-lehdestä novellia, minkä anoreksiaan kuolleen tytön poikakaveri oli tytön parhaan kaverin kanssa kirjoittanut ja julkaissut. Siinä oli käytetty tytön päiväkirjamerkintöjä. Tyttö oli käynyt mallitoimistossa hakemassa mallintöitä. Muut paikalla olevat tytöt olivat paljon laihempia, eivätkä sieltä annetut vaatteet mahtuneet hänen päälleen. Hän lähti itkien pois, ja kirjoitti päiväkirjaansa: "Minäkin haluan olla niin kuin muut tytöt - laiha ja kaunis."
Hänen sanansa olivat aivan kuin omasta elämästäni. Olin ajatellut jo 8-vuotiaasta lähtien laihdutusta, ja tuon novellin tytön sanat olivat yksi suurimmista syistä, mistä sain potkun laihduttamiseen. 3.1.2003, 13-vuotiaana, aloitin laihduttamisen. Punnitsin ruokaa, laskin kaloreita, harrastin liikuntaa. Koulukin jäi hiukan sivuun, sillä ajattelin lähes taukoamatta laihdutustani. Siitä tuli puoleksi vuodeksi elämäni sisältö. Se oli sen arvoista - painoni tippui 17kg ja vaatekokoni vaihtui XL:stä S:ään. Olin onnellinen. Olin ylpeä. Olin itsevarma. Olin laiha. Olin kaunis.
Kesä sujui hyvin, pysyin laihana. Syksyllä sitten ruokahaluni ja mielitekoni palasivat rymisten, samalla kun liikunta loppui. 1.5kg painonnousun jälkeen siirsin itseni takaisin kategoriaan "läskit". Tässä vaiheessa mittani siis olivat 160cm/53kg. Keksin sitten näihin aikoihin oksentelemisen. Olin onnessani - miksen ollut keksinyt tätä aikaisemmin?! Syön mitä tahdon ja milloin tahdon, kunhan vain oksennan. Mielitekoni kuitenkin kasvoivat, enkä oksentanut kaikkea syömääni. Paino nousi, ja itsetuntoni laski. Elämäni ei ollut enää onnellista. Kaikki muuttui.
Tämän jälkeen laihdutus ja paino on ollut elämääni hallitseva asia. Monta kertaa olen tehnyt liikunta-ohjelman, aloittanut syömälakon, melkein paastonnut, käynyt kerran kunto-ohjaajalla - ei mitään vaikutusta. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän olen turhautunut, suorastaan vittuuntunut läskeihini. Minulle laihuus on kaikkeni.
Haluaisin sanoa olevani kaunis - mutta läskini ovat iso mutta.
Haluaisin kauniita vaatteita – mutta eiväthän ne mahdu päälleni.
Haluaisin olla tanssija - oletko kuullut läskistä tanssijasta?
Haluaisin olla ulkonäköni takia ihailtu - kuka muka ihailisi läskia?
Haluaisin poikakaverin/pyörittää poikia pikkusormeni ympäri – kuka muka haluaisi läskin?
Kaikki on yhteydessä itsetuntooni, siitä itseluottamukseeni, ja lopulta alkulähteille – läskiyteen.
Haluan olla laiha, haluan olla kaunis. Nuo kaksi ovat minun maailmassani synonyymeja toisilleen.
Vaikka naamasi olisi kuin petolinnunperse, mutta olet laiha, olet osaltasi kaunis. Itselläni on nätit kasvot, mutta olen läski. Haluan sen muuttuvan. Haluan olla kokonaisvaltaisesti kaunis. Laiha.
Tässä te, hyvät lukijat, tulette mukaan kuvaan.
Olen epätoivoinen, ja teen siis mitä vain, kunhan laihdun ja nopeasti. Enkä halua mitään 0.5-1kg per viikkosontaa – HALUAN TULOKSIA HETI! Kertokaa mitä minun tulee tehdä. Jos sanotte ”älä syö viikkoon”, minä en syö. Jos sanotte ”liiku 4 tuntia päivässä”, minä liikun. Jos sanotte ”oksenna kaikki syömäsi”, minä oksennan. Teen oikeasti mitä vain, jos vain laihdun.
Välitavoitteita ovat:
1) 18-vuotissynttäribileeni 12.12
2) Lukion risteily 18.2
3) Ulkomaanmatka kavereiden kanssa 18.4
4) Valmistuminen lukiosta 5.6
Mittani ovat nyt siis 172/87.4
Haluan mittani olevan 172/55
Pudotettavaa on siis 32.4kg
Nyt. Pyydän, auttakaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ymmärsinköhän nyt oikein. Et itse pysty olemaan viikkoa syömättä, mutta kun joku esim minä käsken olemaan syömättä niin olet? Luulisi, että sen verran fiksu ja elämää kokenut olet että tiedät miten laihuttaa ja miten saat tuloksia. Joten siis olen kuin puulla päähän lyöty.
Sehän tässä hauskaa onkin. Miksi fiksu ihminen ylipäätään lihoi takaisin laihduttuaan? Miksi fiksu ihminen piti oksentamista hyvänä ideana? Miksi sama fiksu ihminen on nyt niin syvällä omassa painontuijottamista täynnä olevassa suossaan? Sen kun tietäisi. Tiedän kuitenkin, että painoni aiheuttaa minulle järjettömästi päänvaivaa, aiheuttaa ongelmia elämäni jokaisella osa-alueella. Jos saisin laihdutettua, minun ei enää tarvitsisi ajatella sitä, ei näin paljon. Olen epätoivoinen. Siksi teen mitä vain. Tottelen sitten vaikka muiden enemmän ja vähemmän terveellisiä ideoita laihtumisen onnistumiseksi.
Voi olla että tunnekuohussa ilmaisin itseäni turhan radikaalisti. Kyse ei tietenkään ole täysin orjallisesta muiden ohjeiden seuraamisesta. Halusin tuoda esille sen turhautuneisuuden ja epätoivon, joka elämääni haittaa. Ajattelen painoani koko ajan, en pysty edes tekemään muuta. Haluan ihmisten ymmärtävän sen, ja kertovan minulle mitä tehdä. Olen hukassa. En enää tiedä mikä on paljon ja mikä vähän. Mikä on terveellistä mikä epäterveellistä. Mikä minulle on hyväksi ja miten. Sen takia haluan yksinkertaisesti vain seurata muiden ohjeita, jotka auttavat minua laihtumaan. Ei mitään keinoja hitaaseen laihduttamiseen, vaan kunnon, radikaaleja keinoja. Toimivia, joista saan tuloksia. Ihan sama, kenen suusta ne tulevat, syömishäiriöinen tai ei, jokainen keino pienin perusteluin on kokeilemisen arvoinen.
Jos haluat radikaaleja keinoja, niin eiköhän ainut ja nopein siihen ole liikkuau mahdollisimman paljon ja syödä mahdollisimman vähän? Ei luoja. Kaikkihan tämän tietää.
Ja mennä alta aikayksikön säästöliekille, jolloin keho kerää kaiken vähäisimmänkin energian itseensä, ja paino vain nousee? Tarvitsen _toimivia_ keinoja. Ja en ole mikään idiootti (periaatteessa ainakaan), tunnen kyllä säännön "syö vähemmän kuin kulutat". Et tainnut lukea viestiäni kunnolla. Olen hukassa. Et sinäkään antaisi sokealle karttaa, ja odottaisi hänen löytävän ominpäin sankasta metsästä ulos. Minä olen tuo sokea.
Syömishäiriöön kuuluu aina patologinen tarve. Klassisessa anorexiassa patologinen tarve on laihtua sekä olla syömättä, bulimiassa laihtua ja syödä ja bedissä syödä. Patologinen tarve ei ole järjen tai vapaantahdon alainen, vaan tarve, jota vastaan vapaatahto ja järki - usein huonoin tuloksin – yrittää taistella.
Viestisi hyvin kuvaavat tällaisia tarpeita; laihtumisen välttämättömyys on vallannut mielesi, samoin tarve syödä yli kulutuksen ja kaiken keskellä tunnet itseksi avuttomaksi orjaksi, jota vie joku muu kuin sinä itse.
Valitettavasti et pääse ongelmistasi yli sillä, että joku toinen käskee olla syömättä, tai sillä, että annat periksi (toiselle tai molemmille) tarpeistasi, kuten kai toivot ainakin laihduttamistarpeen suhteen voivasi tehdä. Et tietenkään haluaisi, kuten kirjoitat, keskittyä itse ongelmaan, mutta mitään muuta tietä ei ole kuin maltillinen todelliseen ongelmaan keskittyminen. Toisin sanoen, ryhdy systemaattisesti taistelemaan haluja vastaan: Älä keskity laihduttamiseen vaan terveesti syömiseen. Älä anna periksi ylisyömiselle tai ajatuksille nopeasta hoikistumisesta. Sinusta VARMASTI tulee kyllä terve ja kaunis ja normaalipainoinen, kunhan saat mielesi hallintaan, ensin vaan on tosiaan tajuttava, että mielen tervehtyminen on ainoa tie sinne minne haluat olla menossa.
Ratkaisu bulimisen mielentilan (tarve laihtua ja tarve syödä) hallintaan on täsmäsyöminen. Sinun pitäisi syödä viisi ateriaa päivässä, yhteensä kulutuksesi verran ja jos et voi olla ajattelematta laihduttamista, et kuitenkaan missään tapauksessa saa ylittää viidensadan kalorin vuorokausivajausta, tai liian suuren vajauksen synnyttämää tarvetta ylisyödä on mahdoton vastustaa.
Energynetin laskurin mukaan kulutuksesi on noin 2200kcal/vrk, jos siitä vähentää 50kcal tulee 1800kcal. Eli sen verran vähintään kun syöt, viiteen ateriaan päivän mitään jaettuna, niin sinusta tulee – ei valitettavasti jouluun mennessä!, utopia kenen tahansa kohdalla, mutta ajan kanssa (ensi vuoden kuluessa, jo puolessakin vuodessa) normaalipainoinen ja terve nuori nainen.
Ja vielä tuosta tavoitteesta 172/55. Historiasi viittaa siihen ettei henkilökohtainen ihannepainosi tule olemaan bmi 18.6 (hyvin, hyvin harvan naisen vaivattomasti ylläpidettävä ihannepaino on bmi 18.6), joten piinaat itseäsi aivan suotta tuollaisilla älyttömillä tavoitteilla, kun jo vaikkapa bmi 22-23:ssa olet varmasti hyvin kaunis ja hoikka. Nyt varmaan ajattelet, että olethan 13-15 saavuttanut alle bmi kahdenkymmenenkahden. Mutta otapa huomioon, että jo silloin se oli liian alhainen säilytettäväksi, kuten kirjoituksesi paljastaa ja mikä tärkeintä; niin nuoren tytön ja aikuisen naisen normaalipainoja ei pidä koskaan verrata toisiinsa. Vaikka et vieläkään ole kovin vanha, niin lähempänä kuitenkin naista kuin murrosikäistä, joten nyt numerot realistiselle tasolle, niin että tavoitteet tosiaan ovat tavoitettavissa.
Menin viestistäsi hiukan sanattomaksi, mutta yritetään nyt kuitenkin..
Kirjoitit: "Älä anna periksi ylisyömiselle tai ajatuksille nopeasta hoikistumisesta."
Vasta tuosta kunnolla tajusin, miten vahvasti kaksi eri puolta minussa taisteleekaan.
Tervepuoleni yrittää kiskoa minua pois syömishäiriökierteestä ja pitää normaalin suhtautumisen syömiseen, liikuntaan, painooni ja itseeni. Sairaspuoleni taas repii minua syömishäiriöiseen käyttäytymiseen, vaa'an tuijotteluun, ja jatkuvaan itseni kontrollointiin.
Tällainen repiminen on todella raskasta.
Olen kyllä yrittänyt antaa terveelle puolelleni mahdollisuuden, hellittää hiukan kontrollia. Olla hetki ajattelematta vaakaa, syödä terveellisestä, liikkua hiukan ja lopettaa stressaaminen. Mutta sitten taas paino nousee hiukkasen, ja annan itseni taas nojautua sairaaseen puoleeni. Sitten toisaalta taas sairaspuoleni pelottaa minua; entä jos nojaudun liikaa, ja annan se viedä itseni mukanaan? Jos laihdunkin syömishäiriöisen käyttäytymisen avulla, olenko sittenkään onnellinen? Tunnenko itseni edelleen riittämättömäksi, läskiksi. Tahdonko senkin jälkeen vielä laihtua? Johtaako kaikki vain pahempaan?
Sekavien ajatuksien takia yritän kulkea keskitietä, terve- ja sairaspuoleni vierelläni. Yritän vetää joukkoa, antamatta valtaa kummallekaan. Sillä tavoin paino pysyy suurin piirtein samassa. Tosin tämä turhauttaa minua aivan järjettömästi, sillä haluan tosiaan laihtua. _Tarvitsen_ sitä!
Ja tiedän tosiaan ongelman olevan pääni sisällä, ei suoranaisesti läskeissäni. Tai no, jos en olisi läski, ei olisi ongelmaa laihdutuksesta. Toisaalta, jos pääni sisällä ei olisi näitä kahta puolta, tervettä ja sairasta, en junnaisi koko ajan samassa ongelmassa ja samoissa ajatuksissa. Haluaisin jommankumman puolen vain voittavan, laihduttavan, ja sitten voisin suunnata ajatukseni muihin asioihin. Tiedän, kuulostaa hullulta, kuin minulla ei olisi omaa tahtoa ollenkaan. No, eihän minulla tavallaan olekaan.
Btw, mitä sanoit noista kalorimääristä - ne eivät voi pitää paikkansa. Itse olen Kiloklubissa laskenut kulutukseni, mikä on keskimäärin 1600kcal. Jos vetäisin päivittäin yli 2000kcal, lihoisin kuin syöttöporsas. En liiku ollenkaan niin paljon, että tarvitsisin niin paljon energiaa.
Ja vielä tavoitteestani; tiedän sen olevan hiukan alakanttiin. Siskojeni (jotka eivät sivumennen sanoen tiedä syömishäröilystäni) mielestä 55kg on liian vähän. Samoin on sanonut terkkari, joka muuten tietää häröilystäni. Hänen juttusillaan käynkin viikoittain. Mutta minulle se vain on tällä hetkellä se, mihin pyrin. Saattaa nousta, pahimmassa tapauksessa laskea. Pahimmillaan olen unelmoinut alle 50kg painosta. Aika näyttää.
Mutta kiitos, kun jaksoit lukea tekstini, ja vielä vastata noin pitkästi.
Arvostan sitä oikeasti.
Tässä linkki energynetin laskuriin: http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energyneed.pl?session_id=f14ab982d826b16749c237dcbc51268a , johon laitoin antamasi paino/pituus ja ikänumerot ja aktiivisuusluokaksi kakkosen. Vaikka laittaisit aktiivisuuteen ykkösen, niin kulutus on yli 2000kcal/vrk. ... Mutta, jos kiloklubi sanoo 1600 kaloria, niin noudata sitä (olettaen, että tuossa on jo mukana se päivittäinen vähennys, joka laihduttaa). Liian suurella vajeella repsahtaa syömään yli ja näin mitätöimään päivien aherruksen, monet junnaavat vuosikausi juuri tästä syystä ikuisella lähtöviivalla.
Miksi pyöritellä päässään ajatuksia 50 kilosta painaen 87 kiloa, kun voisi elää pakkomielteitään halliten vaikkapa 65-kiloisena? Kahden ristiriitaisen ajatuksen sotiessa päässä ei kannata tehdä kumpaakaan liian rajusti tai hetken kuluttua vastakkainen voimaa vetää yhtä kovaa takaisin. Kannattavinta on siis taiteilla keskivaiheilla, niin lällyltä ja turhalta kun se haavekuvien rinnalla tuntuukin. Mutta jos vaihtoehtoina on vuosi laihuutta, kolme lihavuutta ja laihdutusyrityksiä ja taas vuosi vastaan kolme, vuosi vastaan kolme jne. tai koko elämä normaalia, tervettä keskivertopainoa, ilman hirveää ahdistusta masennusta ja itseinhoa, niin eikö sentään jälkimmäinen vaihtoehto ole parempi ja tunnu pidemmänpäälle todelliselta onnistumiselta.
Tiedät varmaan senkin (ja tiedäthän sinä omasta kokemuksestasi), että kun pienellä syömisellä saa paljon painoa pois, eikä hetken kuluttua enää jaksakaan kituuttaa, niin paino humpsahtaa takaisin ja yleensä pelkkänä rasvana, jonka polttelu joka kierroksella vaikeutuu. ... Onhan tietysti olemassa teoreettinen mahdollisuus, että mielesi lakkaa haluamasta syödä – vai onko?? Syömisen tarve kun ei johdu pelkästään mielestä ja mielen hallinnasta, vaan myös kehollasi on muistikuvia ja tarpeita siitä mihin se on tottunut ja minkä kokee olevan ihanne, joten sanoisin, että olet rakentamassa loputonta helvettiä, jos vitosella alkavaa lukua janoat.
Sanoit, että olet kaunis (kauniskasvoinen), voi kunpa saisit itsesi uskomaan, että kauniskasvoinen, normaalipainoinen nuori nainen on parasta mitä kukaan voi saavuttaa! Kun otat tavoitteeksi terveyden, etkä laihuutta; syöt hyvin, et liikaa, etkä liian vähän niin voit 100%:lla varmuudella luottaa siihen, että painosi ja mielesi normalisoituvat. Jos ei muuta, niin voisiko sen viidenkympin tavoittelun edes aloittaa terveysajatuksella? Puolen vuoden päästä olet ehdotuksellani varmasti pidemmällä, kuin jos jatkat pilvilinnojen ja pikaratkaisuiden pyörittelyä, moiset ajatukset saavat sinut vain elämään haaveissa ja muuttumattomassa tai jopa entisestään paisuvassa kehossa.
Vaikutat todella mukavalta ja älykkäältä tytöltä, joten nyt vaan pakkoajatukset liekaan (tarpeeksi löysään etteivät pillastu ja ota täydellistä valtaa) ja parantuminen ja laihtuminen maltilliseen alkuun. Pystyt varmasti kunhan mietit ja saat ajatuksesi järkeä (ei tunnetta) käyttäen järjestykseen.
: )
Jätä pois turhat hiilihydraatit(leipä.pasta,riisi,peruna,sokeri) ja vähennä punaisen lihan syöntiä. Käy salilla 3-4 kertaa viikossa tai harrasta jotain muuta liikuntaa. Sillä se lähtee,älä lähde siihen oksuilulinjalle. Se ei tee hyvää.
...kirjoitat hienosti pitkän tarinan joka oli kiva lukea, ottaen kantaa ongelmaasi, tsemppiä , hyvää toivoa jatkoon !!!!!!!osaat ainaskin kirjoittaa!!!!!!!!!!
Luin kanssa ton sun tekstin, ja yhdyn täysin ekan kommentoihan puheille. Sillä, että paastoo, ahmii, paastoo, ahmii, joudut ainoastaan siihen noidanpyörään, etkä todellakaan pääse niistä ajatuksista. Päinvastoin ne vaan nousee enemmän esille. Kaikista parasta ois syödä tarpeeks tavallista ruokaruokaa, leipää, pastaa, lihaa, salaattia, hedelmiä, maitotuotteita(tiiät kyllä:)), jollon et saa yllykkeitä ahmia. Ku syöt tarpeeks, jaksat liikkua etkä ahmi, jollon paino tippuu kun iteksee. Kokeile vaikka, samalla toivottavasti saisit ajatuksiaki selvitettyä:) Ei painon pudottamisesta kannata tehä liian suurta numeroa. Jos vaan pystyy siihen..
Itse olen bulimikko, ja hieman alipainoinen. välillä pärjään parikin päivää omenalla, banaanilla, tupakalla ja suurilla määrällä vettä. sitten kun paastoaika on ohi, ja on pakko syödä, syön niin paljon että se myös tuntuu ja näkyy. sitten oksennan kaiken. sen jälkeen alkaa uusi paasto jnejne.. sillä tavalla minä olen laihtunut monta kiloa.
En tiedä juotko kahvia/teetä MUTTA vaihda vihreään teehen tai aloita sen juominen vaikka aina koulun jälkeen parikin kuppia. Itse vedän aina puolen litran tuopillisen kerralla nykyään. Eli vihreästä teestä cofeiinia, aineenvaihdunta kiihtyy, täyttää vatsaa ja siinä on kai jokin juttu mikä auttaa polttamaan rasvaa. En tiedä onko tuo rasvanpoltto sitten totta, mutta itselläni se on auttanut tuo teen juonti kun kauan jumitin painossani, mutta kun vaihdoin kahvin teehen, painoa lähti pari kiloa. Älä siis käytä mitään maitosokerimössöjä teen ohella, vaan pelkkää teetä. Ei ole kuin alle 5 kaloria.
Juo vettä. Normaalisti ihmisen tulisi juoda 1,5-2 litraa vettä päivässä, jos harrastaa liikuntaa niin enemmän. Mutta laihdutuksessa vesi tuo kylläisyyden tunteen. Ja pari lasia niin kylmää vettä hanasta kuin saa aamuisin niin lähtee mahakin toimimaan, kun pitää "lämmittää" sisukset uudelleen.
Hypi. X-hyppyjä tai ihan vaan hyppimistä. En tiedä liikunnallisesta taustastasi, mutta jos vähänkin tuntuu ettei esim selkä tai polvet kestä hyppimistä (Vielä tuolla painolla) niin ota rauhallisemmin.
Tee itsellesi päivittäinen lihaskunto-ohjelma jonka voi tehdä vaikka ennen nukkumaanmenoa tai/ja aamuisin. Eli vaikka aluksi 25x 2 vatsalihasta, samat selät, kyykkyjä (muista pitää selkä suorana!!) ym ym Ne tulee ihan rutiiniksi kun niitä "oppii" tekemään.
Okei en lukenut kuin aloitusviestisi, mutta jos asut jonkun kanssa (vanhempien?) ja et halua että he saavat tietää tästä pakkolaihduttamisestasi ja jos teillä on yhteiset ruokailuajat, mene syömään aina huoneeseesi. Tähänkin tietenkin vaikuttaa se, miten vanhempasi taas suhtautuvat siihen että häivyt ruokapöydästä (jos olette syöneet aiemmin yhdessä) mutta olethan jo pian 18 vuotias... ELI huoneeseesi et suinkaan mene syömään, vaan pistämään ruuan purkkiin ja purkin jonnekin laatikkoosi, josta muut ei sitä löydä. Sitten kun on mahdollisuus, hilaa ruuat purkista roskikseen (piilota ne sinne alimmaiseksi) tai vedä vessanpönttöön.
Tiedän, että tuo on sitä "ou mai gaad maailmassa on nälkää näkeviä" mutta ei meillä ainakaan tulisi kysymykseenkään vaan kieltäytyä ruokailusta. Vaikka sanoisi vaan että ei ole nälkä. Meillä kun porukat on itse ylipainoisia ruokakulttuurin orjia. Näitä neuvojani teen siis itse. Lisänä liikun päivittäin kouluun jalkaisin ja iltaisin käyn yli puolen tunnin reippailla kävelylenkeillä.
Etsi ranteeseesi jokin koru, vaikka ihan vaan hiusponnari. Ajattele sen olevan muistutuksena siitä, että laihdutat kaikkia noita matkoja ym varten. Sekin voi motivoida. Liity esim blogspotissa pro-ana blogeihin lukijaksi/ota osoitteet muistiin/ pistä ne suosikkeihin(älä pistä jos muita saman koneen käyttäjiä!!) Muiden tarinat laihduttamisesta voi motivoida. Koska et ole yksin.
Yhtenä neuvona vielä, älä laita itsellesi noin suurta tavoitetta heti. Jos tavoitteesi olisi vaikka 80 kg, eli 7 kg pudotus. Jo se voi saada aikaan vaikka mitä. Sitten kun saat sen kiinni, pudota tavoite 75 tai 70 kg. Uskon, että tuo nykyinen tavoitteesi saa sinut hermoromahduksen partaalle, koska tavoitteeseesi et pääse ihan heti etkä helpolla. Mutta tuo 7kg voi lähteä helpostikin, jo pelkästään yhdellä muutoksella esim. liikuntaan tai ruokailuun liittyen.