Olen kommunisti ja joidenkin mielestä elätti. Olkoon noin. Lapsenlapseni neiti 8 v tahtoi hevosen,neidistä on tulossa hyvä junttaperse harrastuksen myötä. Neiti tahtoi puolikkaan hevosen,puolikas hevonen ei pysy pystyssä,ostinkin kokonaisen ja annoin toisen puolikkaan joululahjaksi pikkusiskolle.
Lapsenlapsistani yksi on syntynyt vuoden ensimmäisinä päivinä. Jesse on kaksivuotias. Aion laittaa hänelle luistimet jalkaan tänä talvena. Boy on lähes vuotta vanhempi ikäluokassaan,luistimet jalkaan laittaminen tarkoittaa
kolmen vuoden etuottoa ja se ei tarkoita missään nimessä isän ja isoisän täyttymättömien toiveiden täyttymistä lapsissa. Peli maksaa puolikkaan hevosen.
Minulla elätillä on varaa puoleentoista hevoseen. Näiden kolmen lisäksi minulla on melkoinen liuta sanikoita. Emppu harrastaa flamenkoa,vanhin on melko hyvä haulikkoampuja. Sosiaaliturvallahan ammutaan 10 000 harjoituslaukausta vuodessa.
Olen aina inhonnut persaukisten vinkumista. Olen kommunisti,menestyminen tai menestymättömyyteni ei johdu poliittisista mielipiteistäni. Vasemmistolaisuus on pikemminkin ollut haitta.
Suomi on tasaveroisten tuloerojen maa ja se on minusta hyvä. Paperikoneenhoitajia ryssitään.Yksi mies paperikoneella tienaa sen 300 000 euroa.Tuon tienasin jo 1992,kukaan ei moittinut meitä ahneudesta.Meitä oli vähän,meidän tienestillämme ei ollut yhteiskunnallisesti merkittävä vaikutusta ja meitä oli nippanappa enemmän kuin paperikoneenhoitajia.
Hämmästyksekseni huomasin kuuluvani eniten tienaavaan kymmeneykseen.Jo alle 80 000 euron tuloilla kuulutaan kuuteen prosenttiin. Viite on Kansalaisen vuosikirja.Minulla on varaa ostaa puolitoista hevosta,joulu ei ole lähelläkään ja siitä huolimatta olen käynyt huonekaluliikkeisä kuuden tonnin edestä.
Tahdon antaa miniöilleni joululahjan.
Olisinko minä elätti? Hallitus haluaa lisätä kotimaista kulutusta,olen vähän helvetin hyvä kuluttaja.
En ole koskaan ajanut metriäkään autolla,en omista mutta minulla ei koskaan ole ollut markkaakaan velkaa.
Pelkällä nimelläni olen taannut poikieni kämpät,miten tämän palstan porvarit erovat minusta? Eroavat siinä,että he ovat omaisuudelllaan vastuussa pentujensa velasta. Minun omaisuuteni on ollut merellä ja sitä ei takuuksi lasketa.
Miten meillä voi vielä olla porvareita,jotka yleistävät minut elätiksi? Tosiasihan on tietysti,että seuraavat sukupolvet maksavat eläkkeemme. Joulu on kohta,olen hankkinut puolitoista hevosta ja aion hankkia kinkuinkin. Kuten alussa sanoin,en pidä persaukisten vinkumisesta. Minulla ei ole tarvetta korostaa osalleni
sattunutta hyvää tuuria. En pidä sitä osoituksena henkilökohtaisesta erinomaisuudesta - kenties sinun ei pitäisi pitää.
Ottaistko minut töihin? Minä ottaisin sinut töihin ehdottomasti. Minä tarvitsin kaltastasi työmiestä,sellaista joka ensin kysyy mitä tehdään ja vasta toiseksi että mitä tästä paskasta maksetaan.
Olen elämäni tehnyt paskahommaa.Olen aina kysynyt että mitä paskahommasta maksetaan.Olen kuusikymppinen mies,minulla on varaa puolikkaaseen hevoseen ,minulla on varaa oikeastaan mihin tahansa.
Sinäkö sanot minua laiskaksi kommunistiksi?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.