Onko olemassa jokin merkki, mistä voisin nähdä suuren rakkauden?
Minä olen taipuvainen miettimään, kuka voisi olla se oikea ja olisko olemassa jokin merkki tai viite, siitä että tuo se on? Jokin yleismaailmallinen tunnus, joka olisi useamman kohdalla käynyt toteen? Ei mitään ihastusta, niitähän tulee ja menee. Kertokaa ruohonjuuritasolta, kuinka rakkaus ihan alussa näyttää merkkinsä!
Minä olen taipuvainen miettimään, kuka voisi olla se oikea ja olisko olemassa jokin merkki tai viite, siitä että tuo se on? Jokin yleismaailmallinen tunnus, joka olisi useamman kohdalla käynyt toteen? Ei mitään ihastusta, niitähän tulee ja menee. Kertokaa ruohonjuuritasolta, kuinka rakkaus ihan alussa näyttää merkkinsä!
Vastaukset 33
Vanhimmat
ole mikään rakkauden ammattilainen.
On vain tunne, eikä sitä osaisi todennäköisesti selittää vaikka höpöttäisi siitä loppuelämänsä.
Jokainen kokee omalla tavallaan. Kai se on jotain mikä on alkanut jo kauan ennen aikaamme ja jatkuu alati - kokemus toisesta, ei tosin hetkellinen sellainen.
rakkaudesta ihmisiin yleisemmälläkin tasolla.
Ehkä se on myös sellainen hetki elämässä, että alkaa nähdä asioita jotenkin uudella tavalla.
rakkaus on ihmisen keksimä illuusio koska ihminen tarvitsee syyn jatkaa elämäänsä,geenejään yms.
Todellista rakkautta ei ole olemassakaan !!!!
Älä selitä.
Eihän kaikki parit edes hanki lapsia ja rakastavat silti toisiaan, miten sen selität?
koska ihmisiä menee naimisiin. Tai kuvitellaan, että ihminen menee naimisiin rakkaudesta, ei rahasta tai muusta. Tietysti voitte kertoa nekin kokemukset, kun ollaan lähdetty rahan perään. Mutta haluaisin sen "ensi elämyksen" tietää, siis sen ahaa-jutun, jossa oivalletaan, että tää se on... Pakko ihmisten on se ollut kokea, kun niin monet ovat rakkautta käyneet kirkossa vannomassa, tai tahtonsa siis ilmoittamassa.
Rakkaudella, avioliitolla ja lapsilla ei välttämättä ole mitään yhteistä. Olen kokenut mukavan avioliiton, joka päättyi tuskallisesti vaimoni sairastumiseen. Seitsämän vuotta ylä ja alamäkeä naisen kanssa josta välitin. Olen saanut ihanat lapseni edesmenneen vaimoni kanssa, josta olen kiitollinen samoin kuin yli kymmenestä mukavasta vuodesta.
Sen sijaan olen kerran elämässäni rakastunut aivan toiseen naiseen. Siitä ei tullut mitään, koska tämä nainen syylisti itsensä perheeni hajoamiseen ja vaimoni kuolemaan. Olen ikuisesti kiitollinen rakkaalleni - sain kokea jotain ihmeelistä.
Toivon kipinä tietysti elää - tiedän tunteeni. Toisaalta järki sanoo, että on lähdettävä eteenpäin. Haen aktiivisesti jotain samanlaista, kuin vaimoni oli. Hyvää kaveria arjen askareisiin. Nyt tuntuu, etten pysty enkä edes halua toista kertaa rakastua.
jokin kummallinen ääni sisällä sanoo,
että niin se vain on. Eikä sitä voi selittää
vaikka mitä tekisi. Se on se toinen osapuoli ja se miltä tuntuu olla yhdessä tai kun katsoo toista, kuuntelee toista puhuipa hän mistä aiheesta tahansa. Tavasta liikkua tai olla. Kun toinen koskettaa sinua. Ylipäätään kaikki mitä toinen tekee tuntuu erilaiselta kuin kukaan muu.
että tuossa on ihminen, jonka kanssa haluaisin
jakaa arkeni koska hänessä on jotain erityistä. Ja tehdä toisen onnelliseksi, olla myös onnellinen hänen kanssaan jos se on mahdollista -ja tunne on molemminpuolinen.
että se toinen olisi ihan kymppi pari,
ja täydentäisitte toisianne tasapuolisesti.
Arvostaa ja ihailee joitain piirteitä, mitä toisessa on. Mistäs sen tietää, kokeilemalla. Ja kokee niin, voi aistia jonkun olevan sellainen potentiaalinen kumppani pidemmän päälle..
kauan sitten tutustuin mieheen, vaikeassa elämäntilanteessa kumpikin. Yhdessä juteltiin ja purettiin tuntojamme, ystävinä. Reilu puoli vuotta ja huomasimme että ystävyys oli syventynyt ja lopulta kypsyi rakkaudeksi. Missään vaiheessa kumpikaan ei "rakastunut", ei tuntunut mitään huumaavaa onnen tunnetta. Paremminkin toisen kunnioittaminen ja arvostaminen ihmisenä oli sen suhteen perusta. Alkoholi lopetti sen suhteen, mutta rakkaus jäi kummallekin. Nyt 16v myöhemmin tavatessamme kiitämme edelleen toisiamme niistä vuosista jotka kuljimme yhdessä. Tämä rakkaus ei kuole koskaan, se vain muutti muotoaan.
Voin kertoa vain omasta kokemuksestani... tavatessani nykyisen poikaystäväni (kohta kihlattu) koin seuraavanlaisia tuntemuksia:
1. Toisen kanssa voi olla täysin oma itsensä = hyvä olla toisen lähellä
2. Toista ajattelee jatkuvasti = keskittyminen työhön ym. kärsii
3. Toista on ikävä, kun ollaan erossa
4. Tuli tunne, että tämän kanssa haluaa viettää koko loppu elämän!
5. Ensimmäisen kerran on tunne, että toisessa ei halua muuttaa mitään (toisin kuin aiemmissa suhteissa, aina on ollut joku asia joka ärsyttää)
6. Toisen kanssa pystyy puhumaan asiasta kuin asiasta, myös niistä kipeistä pelkäämättä toisen reagointia
7. Ja parasta kaikesta. Se toinen tuntee samalla tavalla! Eli tunne on molemminpuolinen.
... ja tunteet vain syvenevät päivä päivältä! Mikä on uskomatonta! Lisäksi saa jatkuvasti huomautuksia tuttavilta, että "mitä sulle on tapahtunut, näytät tosi hyvältä!". Eli rakkaus suorastaan säteilee olemuksesta ulospäin! Mulla ainakin on nyt todella vahva tunne siitä että olen tavannut "sen oikean". Aiemmin en tähän "se oikea" juttuun uskonut :-)
Eli kiteytettynä tämä kaikki: Sen vain tietää sisimmässää kun se oikea tulee kohdalle.
Tunnen sen joka solullani, kaipaan ja ikävöin rakastettuani.
Juttelemme päivän mittaan puhelimessa monta kertaa, istumme webbi-kameroiden kanssa messengerissä ja katselemme toisiamme.
Kun tapaamme sielumme syttyvät, ja meidät täyttää eurofyysinen onnen tunne.
Arkisista asioista on helppo jutella, ja rakkaus saa kaiken muuttumaan helläksi, suuremmoiseksi, elämisen arvoiseksi...
On ihana olla rakastunut nainen!!!!
Kyllä sen tuntee kun se oikea tulee kohdalle. Ei ehkä silmillä näe mutta sydän sen tietää. ja sitten kun sydän tietää niin tunnet sen tunteen sinäkin. ja hän tulee eteen silloin kun vähiten odottaa.. usko pois.
Onni ei tule etsien, se tulee eläen. muista se :)
Aurikoa kevääseen!
T.Minna.
Se tulee yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen tietää ja tuntee joka solullaan,se on katse, kosketus, kaipuu. Se ei ole samanlaista, kuin jotkut ihastumiset, sen voima on valtava ja se mullisttaa koko ihmisen tunnemaailman. Sen tunnistaa vain jos ja kun sen kokee ja se säilyy aina sydämessä. Sitä ei unohda.
Rakkautta ei voi pakottaa, se on ainakin selvää. Sen olen myös huomannut, että rakastaminen ja sen voimakkuus on yksilöllistä. Jotkut rakastuvat niin tulenpalavasti, etteivät pysty syömään tai nukkumaan, ja jotkut taas eivät pysty rakastumaan ollenkaan. Joillekin se on siis vain hyvää ystävyyttä, toisen kunnioittamista, ym.
Sen voin vain sanoa, että jos ja kun rakastuu, sen kyllä tietää! Ei tarvitse mietiskellä, että olenkohan rakastunut ;)
Kyllä sen vaan sydämessä itse tietää silloin kun se on kyse siitä "suuresta rakkaudesta" ja milloin sen oikean on löytänyt.
Minä löysin sen ja menetin sen. Samanlaista ei ole sen jälkeen vastaan tullut.
Ensin ei tunnu miltään ja sitten se iskee kuin varas. Salakavalasti se ryömii ihollesi ja silmiisi, se on kuin tauti joka ei parane koskaan. Kun yrität unohtaa, niin se pahenee vaan. Se on kuin myllynkivi kaulassasi ja polttomerkki otsassasi, tai niinkuin luola, jonka päällä lukee; kern tästä käy, saa kaiken toivon heittää...
Oikea rakkaus on elämän ja kuoleman paikka, joko selviät siitä tai se tekee sinusta selvän. Vain se uskoo, joka on sen kokenut, muut eivät tiedä mitään.
kuvaat kullä suurella mahdilla rakkautta. Mutta sitähän se varmasti onkin. Kuin suuri hyökyaalto mikä tulee päälle ja upottaa laivan. Asia siis, mille ei mahda mitään.
Mikä tätä maailmaa tekee yhtään paremmaksi paikaksi asua? Miksi ihmiset perustavat perheitä, lisääntyvät, huolehtivat jälkeläisistään, viljelevät maata, kasvattavat kukkia, maalaavat tauluja, kirjoittavat kirjoja...kaikki myönteinen mitä saamme aikaan, perustuu rakkauteen ja kaikki kielteinen taas rakkaudettomuuteen.
Minun mielestäni kuvaukseni rakkaudesta oli aika laimea ja rakkaudeton :D
jokos löysit etsimäsi?
rakkauskin on alussa laimea. Joku oli sanonut rakkaudesta, että kuinka sakeaksi olisi muuttunutkaan, mutta kun toinen kuoli...
Sinä taas et kuulosta lainkaan tutulta...oletko sä tuttu vaiko etkö ole?
No olenko löytänyt sitä mitä etsin? Vaikea sanoa, mutta ainakin olen onnellinen; mitä muuta vielä tarvitaan?
kuulosta tutulta... joskus joku saattaa epäilyttää, mutta en epäillyt sua edes tutuksi.
Rakkaus saa tähdet syttymään taivaalle, eikä sanoja tarvita. Se saa myös uskomaan siihen. Siitä sen tunnistat.
Mäkin olin niin tyhmä vielä yli puolisen vuotta sitten, että uskoin Siihen Oikeaan. Hah, mitä itsensä kusetusta! On erittäin outo ajatus, että jokaiselle voisi olla vain yksi Oikea. Mullekin vois siis löytyä mies vaik toiselta puolelta maapalloa?!? Ja sit ku erotaan, ni selitetään vaan, että ei se elämän suuri rakkaus ole vielä osunut kohdalle!?! Entäpäs niitä, jotka on eronnut ja tajunnu jälkeenpäin et Se mahdollinen Oikea oli ja meni. Jokaiselle ois kyl mun mielestä ainakin 5-10 mahdollista "Oikeaa" elämän aikana.
Minun mielestäni, onnellinen rakkaus on elämän tarkoitus. Yksin ollessa rakkautta etsii koko ajan, haaveilee ja toivoo sen löytyvän jostain. Yksin ollessa olo tuntuu puolikkaalta, joskus sinua jopa kohdellaankin niin..
Kun rakastuu, sitä ei estä mikään. Tunne vain tulee, vaikka järki sanoisi toista..
Tuo tunne käpertyy sydämeen ja pysyy siellä. Haaveilet ainoastaan rakkaastasi, kukaan muu ei kiinnosta. Oma rakas näyttää, kuulostaa ja tuoksuu hyvältä. Hän on oma enkelisi. Hänen kosketuksensa nostaa sinut pilviin. Hänen sanansa menevät aina suoraan sydämeesi ja pysyvät siellä.
Rakkaus tekee välillä myös kipeää. Kukaan muu ei sinua voi satuttaa niin paljon kuin se jota rakastat. Jos joudut olla erossa rakkaastasi se kaipuu tuntuu sietämättömältä. Odotat vain sitä päivää kun näet rakkaasi taas.
Joskus käy niinkin, että vaikka toista rakastaa enemmän kuin mitään muuta, yhdessä oleminen syystä tai toisesta on mahdotonta. Se lamaannuttaa sinut täysin.
Minä rakastin. Minä menetin. Toivon, että voin olla joskus taas onnellinen...
Itse löysin oman rakkaani, kun hän istui vastapäätä sohvallani ja juttelimme kaikenlaisista asioista. Ilmassa tuntui selvää sähköä, joka tarvitsi vain kipinän roihahtaakseen =) Halusin kovasti koskettaa häntä, mutta en tiennyt miten hän reagoisi. Hänkään ei uskaltanut koskettaa minua kun ei tiennyt reaktiotani. Vahva tunne siitä, että meistä tulisi yhtä, kulki kummankin selkäpiissä. Sitten aloitin tämän naisille niin kuuluisan hiuksilla leikkimisen eikä siihen muuta tarvittu =)
Meillä tulee täyteen kohta 10kk ja rakkaus loistaa yhä. Ei ehkä niin kiihkeänä kuin silloin ihan alkuaikoina mutta kyllä se siellä on. Nyt rakkaus ei enää ole sitä pilvilinnojen päällä istumista, vaan nyt mietitään miten tästä jatketaan eteenpäin. Pää pilvissä on helppo liidellä mutta sitten kun arki tulee vastaan alkaa työn osuus suhteen eteen.
Meillä menee hyvin, vielä kun päästään aloittamaan oma elämä saman katon alla niin kaikki on paremmin kuin hyvin. Opiskeluni toistaiseksi estävät sen, mutta kyllä se tästä.
jos olette onnellisia :)
ei sähkö roihahda perkele kipinästä
Hei, se oli kielikuva... ymmärsitkö???
Se suuri rakkaus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta! Rakastuin mieheen, johon en koskaan olisi uskonut rakastuvani. Olin tahollani ihastunut ihan toiseen mieheen. Vaihtelimme kuitenkin tekstiviestejä lähes päivittäin, niitä oppi jopa kaipaamaan. Mutta en minä ymmärtänyt rakastuneeni ennen kuin tapasimme sattumalta. Se huikea sähkö välillämme ajoi minua vain lähemmäs ja lähemmäs häntä. Mutta emme uskaltaneet, emme sillä kertaa ja aloin jopa seurustella tämän "ihastukseni" kanssa, mutta en ollut lainkaan onnellinen.
Seuraava tapaaminen rakkauteni kanssa oli kuin elokuvista tai päiväunista. Me ajauduimme väkisin toistemme syliin, halausta seurasi kiihkeä suudelma, huikeaa intohimoa. Kun vihdoin saimme toisemme, olin kuin pilvissä. Ja edelleen yli vuosi rakastumisen jälkeen olemme onnellisia, se huikea intohimokin tulee aina silloin tällöin.
...
Se alkaa tosiaan katseista, värisyttävästä tunteesta ja halusta oppia tuntemaan toinen täydellisesti. Halusta tulla täydelliseksi sille rakkaalleen. Halusta tehdä kaikkensa itsensä ja toisen eteen. Suuri ystävyys, intohimo ja samalla aaltopituudella olon täydellinen tasapaino.
Kun sen oikean tapaan, ihmettelee miten on voinut elää ilman rakastaan..
Kunoikein on ihastunut ja toivoo suhteen alkamista, tuntee itsensä pieneksi ja heikoksi. Tunteiden kun pitää olla molemmin puolisia siihen "suureen rakkauteen"..
Haluaisin niin rakastua fyysisesti, platoniset rakkaudet ovat pidemmän päälle turhauttavia..
Ehkä vielä joskus vielä minullakin on onnea löytää sykähdyttävä ihminen, johon rakastua..
Sen elämäni rakkauden olen jo kokenut.. ja myös elämäni eroprosessin..