Papit kuriin - kirkko erilleen valtiosta

Olisiko nyt korkein aika luopua tästä valtionkirkosta; Ranska on jo ammoin eritellyt valtion ja kirkon tomet.
Papit luulevat että ovat kaikkivoipia - omnipotentteja - hoitelemaan asioita. Jopa määräämään mitä ihmiset saavat puhua vapaassa maassa. Vapaassa siksi, että isämme ja äitimme ovat vuodatteneet vertaan: jopa menettäneet henkensä tämän vapautemme puolesta.
Jotkut armeijaa käymättömät papit ja muut touhot eivät tänäpäivänäkään tunnu tajuavan muuta kuin mikä on lypsettävissä itselleen.

Vapaus Veljeys Tasa-arvoisuus
17259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olipa tapa mikä tahansa on anekaupan aika ohi.
Se pitäisi kaikkien tietää.
Kysymyksiä herättää myös se, että isänmaallisuus ei aina ole sille kuuluvassa arvossa.
Miksi?

Äänestä
  • Sankarivainajamme ovat kunnioitettavia ihmisiä kuoltuaankin.
    Tässä sitä vaan kirjoitellaan.
    Uhraukset tähän vaputeen ovat ovat olleet valtavat ja hirvittävät.
    Niitä ei joku liero ihminen; tuomari, juomari, lääkäri tai pappi saa pilata.

    Äänestä

  • taas sama henkilö ilmestyy rauhallisille palstoille muun Suomen ongelmien kanssa.
    Näillä rajoilla on totuttu hakemaan turva sieltä mistä sen on saanut. Kirkko on ollut vakaa tuki vaikeina aikoina. Kukas se sitten hoitaisi sitä lapsi- ja nuorisotyötä, jota luterilainen kirkko on vuosikymmenet laadukkaasti pyörittänyt? Entäs hautausmaat? Kuka puhuisi arvoista ja periaatteista? Kuka saattaisi rakkaamme haudan lepoon ja kastaisi pienokaiset?
    Papit ovat myös isänmaallisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka kaikki papit eivät olekaan käyneet armeijaa, tekevät he arvokasta työtä veteraanien ja muidenkin vanhusten parissa. Eihän pappien tehtävä ole ase kädessä sodassakaan juosta vaan palvella sotilaiden joukossa sielunhoitajina. Ei isänmaallisuus kaikilta asetta edellytä!

    Äänestä

  • rajan pinta kirjoitti:

    taas sama henkilö ilmestyy rauhallisille palstoille muun Suomen ongelmien kanssa.
    Näillä rajoilla on totuttu hakemaan turva sieltä mistä sen on saanut. Kirkko on ollut vakaa tuki vaikeina aikoina. Kukas se sitten hoitaisi sitä lapsi- ja nuorisotyötä, jota luterilainen kirkko on vuosikymmenet laadukkaasti pyörittänyt? Entäs hautausmaat? Kuka puhuisi arvoista ja periaatteista? Kuka saattaisi rakkaamme haudan lepoon ja kastaisi pienokaiset?
    Papit ovat myös isänmaallisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka kaikki papit eivät olekaan käyneet armeijaa, tekevät he arvokasta työtä veteraanien ja muidenkin vanhusten parissa. Eihän pappien tehtävä ole ase kädessä sodassakaan juosta vaan palvella sotilaiden joukossa sielunhoitajina. Ei isänmaallisuus kaikilta asetta edellytä!

    Kirkko (kristinuskoon liittyvät) on ollut vakaa tuki joillekin. Ihmiskunnan historiassa vakain tuki on ollut evoluutio joka on taannut agressiivisimmille ja voimakkaimmille (yleensä papistolle) elintilan.
    Evoluutio-oveluutio-Kristinusko - on tullut aivan viime minuuteilla, mitattuna aikaan ihmiskunnan historassa. Jotkut pappitörkimykset sitä osaavat käyttää tietoaan hyväkseen.

    Äänestä

kolme ensimmäistä viestiä on palstalle nykässyt yksi ja sama kirjoittaja. Hyvähän se on itsekseen keskustella, vai kuinka? Muistan kuinka aikoinaan joku vodkaturisti haasteli koko Leningradin matkan ajan itsekseen!

Äänestä
  • kuka näille palstoille kulloinkin kirjoittaa.
    Ennen papit olivat isänmaallisia, mutta kuinka on nyt kun sivaritkin ovat pappeina.

    Äänestä

  • Jo olet heikko tuossa ennustamisessa. Voisit lopettaa. Voisit lakata kokonaan kirjoittamisen. Voisit lakata myös ennustamasta.
    Taidat kuitenkin olla niin yksinäinen ennustaja, että et huomaa kuinka Sinua on helppo naruttaa.

    Ja eikös se
    yksi pappi sanonut että jeesuskin oli demari.
    Politiikkaa kun sotketaan niin kohta kaikki ovat vihollisia ja epäilys käy, että kukahan se taas ollj.

    Äänestä

  • Kyllä viina maistuu ja siihen on uskottava.

    Äänestä

Hiukan ovat ajat muuttuneet veteraanien uhrauksista.
Mitenkä lienee kirkon poalvelijoiden laita.
Englannissa raiskauksia.
Suomessa naispappien kiusaamista.

Äänestä

Ihana tunne että joku törkimys ei saa vaimennettua ihmisten ajatuksia haluaansa tapaan!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Äänestä

Naiset ovat sorrettuja myös oikeauskoisten kirkossa.
Luterilaiset papit( onneksi vain osa ) eivät hyväksy naispappeja.

Äänestä
  • johtuukohan siitä,että Jumalan Sana ei tunne naispappia,ei tunne lapsikastetta,ei tunne avoliittoa,ei hyväksy homoutta jne.

    Äänestä

  • u.t.poika kirjoitti:

    johtuukohan siitä,että Jumalan Sana ei tunne naispappia,ei tunne lapsikastetta,ei tunne avoliittoa,ei hyväksy homoutta jne.

    Siellä jumalan sanassa ihan oikeesti kielletään sitä ja tätä erityisesti jossakin 10 käskyn kokoelmassa. Henkilökohtaisesti olen aina arvostanut Älä tapa-käskyä, vaikka sotilaille on selvästi annettu lupa ja käsky tätä käskyä rikkoa oikein porukalla.

    Äänestä

  • u.t.poika kirjoitti:

    johtuukohan siitä,että Jumalan Sana ei tunne naispappia,ei tunne lapsikastetta,ei tunne avoliittoa,ei hyväksy homoutta jne.

    Miten joku uskonto voidaan todeta oikeaksi ja touinen vääräksi.
    Miten naisia saa alistaa.
    Miksi naiset eivät voi olla pappeja myös ort. uskonnossa
    mikä miehiä kirkonpiirissä kannustaa kiusaamaan

    Äänestä

  • ainakin 10 kirjoitti:

    Siellä jumalan sanassa ihan oikeesti kielletään sitä ja tätä erityisesti jossakin 10 käskyn kokoelmassa. Henkilökohtaisesti olen aina arvostanut Älä tapa-käskyä, vaikka sotilaille on selvästi annettu lupa ja käsky tätä käskyä rikkoa oikein porukalla.

    Mitäs olet siitä mieltä?

    Äänestä

  • Huhu ja tosi kirjoitti:

    Miten joku uskonto voidaan todeta oikeaksi ja touinen vääräksi.
    Miten naisia saa alistaa.
    Miksi naiset eivät voi olla pappeja myös ort. uskonnossa
    mikä miehiä kirkonpiirissä kannustaa kiusaamaan

    Mitenkäs on. Maistuuko viina myös papille.

    Äänestä

  • Huhu ja tosi kirjoitti:

    Miten joku uskonto voidaan todeta oikeaksi ja touinen vääräksi.
    Miten naisia saa alistaa.
    Miksi naiset eivät voi olla pappeja myös ort. uskonnossa
    mikä miehiä kirkonpiirissä kannustaa kiusaamaan

    Vellipaan hämmentäjiä, leivän tekijöitä, sängyn lämmittäjiä ja muuta hupia elämään. Kun mies on pomona hän voi heittäytyä selälleen ja nainen hoitaa asiat.
    Kreikkalaiskatolinen uskonto on hiukan samaa kuin Roomalaiskatolinen uskonto ja Lutterus oli viinin ja naisten mies, vai mitenkäs oli noiden muiden??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maksumies kirjoitti:

Olisiko nyt korkein aika luopua tästä valtionkirkosta; Ranska on jo ammoin eritellyt valtion ja kirkon tomet.
Papit luulevat että ovat kaikkivoipia - omnipotentteja - hoitelemaan asioita. Jopa määräämään mitä ihmiset saavat puhua vapaassa maassa. Vapaassa siksi, että isämme ja äitimme ovat vuodatteneet vertaan: jopa menettäneet henkensä tämän vapautemme puolesta.
Jotkut armeijaa käymättömät papit ja muut touhot eivät tänäpäivänäkään tunnu tajuavan muuta kuin mikä on lypsettävissä itselleen.

Vapaus Veljeys Tasa-arvoisuus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu