Elämäni on muuttunut surulliseksi ja suorittamikseksi viimeisen vuoden aikana.
Siihen ei mahdu enää kuin työtä niin paljon että yksityiselämään ei meinaa oiken jäädä aikaa.
Sekin vähä menee lepäilyyn että jaksaa taas suorittaa sitä työtä.
Yksin tätä elämää vielä vietän ettei voi edes jutella kenenkään kanssa kaikista mieltä painavista asioista eikä edes niistä mukavista asioista joita edes joskus osuu eteeni.
Suurin osa noista ongelmista on kasautunut minulle osin oman luonteeni vuoksi.
Mielelläni yritän tehdä kaikki sovitut asiat kuntoon mutta jatkuvan muutoksen ja lisääntyvien töiden takia en niistä vaan meinaa selvitä.
Yksi suurin ongelma on esimieheni joka jatkuvasti vaatii lisää kehitystä sekä muutosta. Muutosta muutoksen perään kun edellisetkin asiat on vielä kesken.
Kun asian otan esille niin hän vaan ihmettee minne aikani menee ja miksi olen asioista erimieltä.
Mikään minun selitykseni ei hänelle mene perille !
Tuo kaikki puuhastelu vie minun omankin aikani kun kaikesta yritän selvitä.
Kumpa saisi joskus sen verran aikaa että voisi kuljeskella silmät auki vapaa-ajalla ja nauttia siitä ihan kunnolla. Saattaisi vaikka vastaan kävellä ihminen jonka kanssa voisin tätä elämää jakaa ihan hymyssä suin.
Onhan hän saattanut vastaankin tulla mutta en vaan ole sitä huomannut kun kaikki murhe on niin raskasta ettei jaksa katsettaan nostaa kenkiensä kärjistä.
Jotenkin olen nyt tullut tieni päähän tässä asiassa ja olen yrittänyt miettiä miten tästä jatkaisin.
Monenlaisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä mutta ei jotenkin niitä saa toteutettua kun voimat uuden suunnan ottamikseksi on aika vähissä.
Olisi kai vaan otettava irtiotto tuosta työstä vaikka irtisaoutumalla että saisi hetken levätä ja kasata ajatuksiaan. Tuntuu vaan aika kovalta ratkaisulta kun se minusta toisaalta tuntuu luovuttamiselta.
Jotain vaan olisi nyt tehtävä koska näinkään tämä ei voi enää jatkua !
En tiedä oliko tämä oikea paikka purkautua tästä asiasta mutta en nyt tällä hetkellä muutakaan paikkaa keksinyt.
Ehkä tein sen vaan siksi että minulla on oikeasti ikävä iloista elämää ja ihmistä kenen olkapäätä vasten voisi itkeä itkunsa ja väsymyksen pois.
Kun sellaisen ihmisen vaan löytäisin niin varmasti hetken päästä pystyisin kyllä antamaan turvallisen ja lämpöisen kainalon myös hänelle =)
Siihen ei mahdu enää kuin työtä niin paljon että yksityiselämään ei meinaa oiken jäädä aikaa.
Sekin vähä menee lepäilyyn että jaksaa taas suorittaa sitä työtä.
Yksin tätä elämää vielä vietän ettei voi edes jutella kenenkään kanssa kaikista mieltä painavista asioista eikä edes niistä mukavista asioista joita edes joskus osuu eteeni.
Suurin osa noista ongelmista on kasautunut minulle osin oman luonteeni vuoksi.
Mielelläni yritän tehdä kaikki sovitut asiat kuntoon mutta jatkuvan muutoksen ja lisääntyvien töiden takia en niistä vaan meinaa selvitä.
Yksi suurin ongelma on esimieheni joka jatkuvasti vaatii lisää kehitystä sekä muutosta. Muutosta muutoksen perään kun edellisetkin asiat on vielä kesken.
Kun asian otan esille niin hän vaan ihmettee minne aikani menee ja miksi olen asioista erimieltä.
Mikään minun selitykseni ei hänelle mene perille !
Tuo kaikki puuhastelu vie minun omankin aikani kun kaikesta yritän selvitä.
Kumpa saisi joskus sen verran aikaa että voisi kuljeskella silmät auki vapaa-ajalla ja nauttia siitä ihan kunnolla. Saattaisi vaikka vastaan kävellä ihminen jonka kanssa voisin tätä elämää jakaa ihan hymyssä suin.
Onhan hän saattanut vastaankin tulla mutta en vaan ole sitä huomannut kun kaikki murhe on niin raskasta ettei jaksa katsettaan nostaa kenkiensä kärjistä.
Jotenkin olen nyt tullut tieni päähän tässä asiassa ja olen yrittänyt miettiä miten tästä jatkaisin.
Monenlaisia vaihtoehtoja on käynyt mielessä mutta ei jotenkin niitä saa toteutettua kun voimat uuden suunnan ottamikseksi on aika vähissä.
Olisi kai vaan otettava irtiotto tuosta työstä vaikka irtisaoutumalla että saisi hetken levätä ja kasata ajatuksiaan. Tuntuu vaan aika kovalta ratkaisulta kun se minusta toisaalta tuntuu luovuttamiselta.
Jotain vaan olisi nyt tehtävä koska näinkään tämä ei voi enää jatkua !
En tiedä oliko tämä oikea paikka purkautua tästä asiasta mutta en nyt tällä hetkellä muutakaan paikkaa keksinyt.
Ehkä tein sen vaan siksi että minulla on oikeasti ikävä iloista elämää ja ihmistä kenen olkapäätä vasten voisi itkeä itkunsa ja väsymyksen pois.
Kun sellaisen ihmisen vaan löytäisin niin varmasti hetken päästä pystyisin kyllä antamaan turvallisen ja lämpöisen kainalon myös hänelle =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
On se hyvä kirjoitus ja tuttu ongelma kun minäkin nyt teen koneella työtä, ja sen määrä ei vaan lopu vaan lisääntyy päivä päivältä... :) Miksi ihminen joutuu selviytyäkseen elämässä tekemään 10 t työpäiviä joka päivä ja lisäksi ajattelemaan työtä lauantaisin ja sunnuntaisin sekä juhlapäivisin ja lisäksi elää ilman oikeaa kunnon lomaa????
Näin onkin minunkin elämässäni.
Elämäni ei ole mitään muuta kuin työn tekeminen :)
Minusta on tullut työhevonen :)
Se takia minulla ei ole yksityiselämää :)
Mutta minulla ei ole IKÄVÄÄ :)
Älä irtisano ittees vaan hae sairaslomaa. Ja jos sekään ei tuo helpotusta niin haet lisää sairaslomaa. Itteensä ei kannata irtisanoa siitä tulee 3kk karenssi. Itelläni on kans uupumus ollut jo vuoden verran päällä. Mutta minulla loppuu sopimus jouluksi. Sen jälkeen olen "sapattivapaalla" ainakin ens syksyyn tai vaikka vieläkin pitempään jos siltä tuntuu. Tsemppiä vaan.
Luin kirjoituksesi. Vaikutat hyvin tunnolliselta ja kuuliaiselta, mutta kovin onnettomalta työntekijältä. Olisiko aika miettiä mitä oikeasti itse haluat ja toivot omalta elämältäsi ja alkaa laittaa asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen. Ei työ tekemällä lopu koskaan ja harva miettii elämänsä ehtoopäivinä harmitellen, että voi kun ei tullut tarpeeksi aikaa käytettyä työntekoon. Haluatko vuosien päästä havahtua huomaamaan, että elämäsi parhaat vuodet valuivat vain työhön ja pomosi palvelemiseen ? Mitkä asiat tuovat elämääsi iloa, hyvää mieltä, sisältöä ja tyydytystä ? Kannattaisiko alkaa panostaa niihin enemmän ja tehdä niiden eteen töitä, että saisit työn vastapainoksi iloa, onnea ja tasapainoa elämään ? Jotain varmaan tarttis tehdä, jos nyt olet noin onneton. Pomosi kyllä ottaa sinusta kaiken irti, jos annat. Kaikki riippuu viime kädessä itsestäsi, myös onnesi. Jokatapauksessa tsemppiä, voimia ja hyvää itsenäisyyspäivää sinulle !
Luovuttaminen voi olla joskus järkevää, itse kutsun sitä luopumiseksi. Jos esimiehesi ei kuuntele sinun näkemyksiäsi asioista niin tilanne ei ole kovin hyvä. Et selvästikään viihdy töissä etkä näe että tilanteesi ja suhteesi esimieheesi tulisi tuosta paranemaan.
Vaihtoehtoja on 1. uusi työpaikka 2. vuorotteluvapaalle jääminen 3.opiskelu
Yksityiselämän asioihin sanoisin että naisena olen tottunut siihen että miehille ei voi puhua työongelmista, eli yksin ne on kannettava ja jaksettava. Onneksi on luottoystäviä.
Minusta aloittaja kuulostaa kyllä jo melko surkealta. Noin ei tosiaankaan voi jatkua, se on selvää.