Lapsi on enkeli
kannattelee tietämättään
valoa pimeiden päivieni yllä
estää pienillä käsillään
suruni maljaa kaatumasta
elämän hauraita,
kuluneita lankoja irtoamasta
hän, tyttöni,
enkeli.
kannattelee tietämättään
valoa pimeiden päivieni yllä
estää pienillä käsillään
suruni maljaa kaatumasta
elämän hauraita,
kuluneita lankoja irtoamasta
hän, tyttöni,
enkeli.
Vastaukset 10
Vanhimmat
lämmin henkäys täältä ja Sinulle,
paljon voimia koitoksissasi. Tiedäthän,
että olet ainutlaatuinen ja läheinen
minulle !
Kaunis, herkkä ja joulunaikaan sopiva runo,
vaikkakin siihen se suru on kovin kiinnittynyt
mukaan.
tuon Lindanen.
Viestisi lämmin henkäys tuntuu täällä tänäänkin.
Uskon arkipäivän enkeleihinkin, joita kohtaan ihmisissä ympärilläni.
Jotkut kuuluvat heihin tietämättään. Tyttönikin.
Kuinka kauniisti
kerrot enkelistäsi
suru vaikka
sieluasi vaijentaa
Enkelisi muistoa
tahdon muistaa
ja suuresti sitä kunnioittaa
pitää kertoa, että onnekseni enkelini on ihka elävä.
Nytkin nukkuu tuolla. Suru tulee muista asioista.
Tyttöni on valona päivissäni iloisessa pirteydessään.
kiitoksin jääneito
Kuinka paljon on pienelläkin lapsella henkistä
voimaa - tietämättään - siitä itse,kun iloisen
läsnäolonsa siirtää aikuiseen ehkä jo elämän
kuluttamaan katsojaansa,jonka omat nuoruuden
voimat ovat jo ehtymässä ...
pieni kaunis ja säteilevä viaton lapsi
on kuin enkeli,joka tuo sen onnentunteen
puhtaimmillaan että aidoimmillaan kuin
osoittaen : Elämän kauneuden.
Hyvää vielä tätä Itsenäisyyspäivää Sinulle.
Juuri tuollaisia asioita ajattelin, kun hänestä kirjoitin.
Hyvän yön toivotuksin
jääneito
Tämä on kaunis ja vaikuttava runo!
Lapset pitävät kiinni arjessa, lohduttavat
omalla olemassa olollansa..
Sinulle mukavaa maanantaita
toivoopi noituus:)))
vastaan kiitoksin.
Andien tuuli tuivertaa ja enkelin mustaa,
suoraa tukaa kieputtaa.
Muovista palaa kuin sukkaa jalkoihinsa suojaksi asettaa.
Kuumana poltaa afrikan maa ja pieni lapsi,
siellä hiekkaa silmiinsä saa,
vesi kannua päällä pään hän joka aamuista lähtee noutamaan.
Kyömänä huokaa pohjoinen ja lapsi suuren kaupungin,
katua yöllistä ylittää,
hän kujan pimentoihin häviää,
mistä hän suojan lopuksi yön,
ehkä löytää, sitä jään mä miettimään.
Kaikki ne enkelit joita hylkäämme,
suruna mieliämme kalvaa.
Mitä jos tehtäisiin se mikä meistä on oikeaa,
niin ilo saataisiin loistamaan,
kaikkien pienten enkeleiden kasvoilla.
ps, tunteita herätti runosi sun
kiitos
ja
niistä syntyi tuo teos mun.
ovat todiste olemassaolosta.
Jostain syystä minulla on tarve ravistella ihmisiä runoillani.
Paitsi, että ne kyllä kuvaavat todellisia tunnetilojanikin.
Silmät auki voi olla sokea, ja silmät kiinni nähdä. Katsoa sydämellä.
Käsittämätöntä on kuvitella, että minusta voisi puuttua joitakin tunteita.
Mitään ei muutu. Se mikä näyttää puuttuvan, on syväjäädytetty ja kenties sellaiseksi jääkin,
ellei taivaalta sada tarpeeksi kuumaa laavaa...
Kiitoksin jääneito