Barona on syypää lakon pitkittymiselle. Baronassa pelataan nyt sillä, että julkisuudessa haukutaan vain Finnairia ja työntekijäpuolta. Unohdetaan, että lakko koskee nimenomaan Baronaa ja että Barona on se työnantajaosapuoli tässä lakossa!
Kohdistakaa haukut Baronaa kohtaan!
"Matkalaukkusuman lentoasemalle aiheuttaneen kiistan työnantajaosapuoli varautuu jo mahdolliseen uuteen lakkoon. Baronan toimitusjohtaja Markus Oksa sanoo, että kiistan osapuolten näkemykset eivät ole lähentyneet toisiaan.
Kuormaustyöntekijöiden viisipäiväinen työnseisaus perui tällä viikolla lähes 200 lentovuoroa, ja tuhansien matkustajien laukut kertyivät Helsinki-Vantaalle.
Työntekijöitä edustava Ilmailualan unioni jätti toissa päivänä ehdotuksen kiistan ratkaisemiseksi, mutta työnantaja on sen torjunut. IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari kertoo kuitenkin uskovansa, että kiistaan löydettäisiin vielä neuvottelujen kautta sopu.
- Toivottavasti uutta työtaistelua ei enää tule. Asiaan pitäisi löytää rauhanomainen ratkaisu, jotta työntekijät eivät joudu tässä maksumiehiksi, Haapasaari sanoo.
Asia ratkeaa suuntaan tai toiseen ylihuomenna. Vaikka uusi lakko alkaisi, ei se Baronan Markus Oksan mukaan aiheuta alkuviikon kaltaista laukkukaaosta.
Tuhansia laukkuja seisoo yhä lentoasemalla
Helsinki-Vantaan lentokentälle kertynyttä laukkusumaa ei saada kokonaan purettua ennen ylihuomista, jolloin kuormaustyöntekijöiden työkiistaa käsitellään jälleen.
Finnairin viestinnästä kerrotaan, että tämän päivän jälkeenkin noin puolet kentälle kertyneistä 12 000 laukusta on vielä toimittamatta matkustajille.
Huomenna laukkuja saadaan palautettua viikonvaihdetta ripeämmin. Tästä huolimatta osa laukuista on vielä kentällä siinä vaiheessa, kun kuormaustyöntekijöiden kiistaa ratkotaan Ilmailualan unionin IAU:n hallituksen kokouksessa ylihuomenna. "
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1011913

Vastaukset 6
Vanhimmat
No eipä se Finnairkaan ihan syytön tähän ole... Hei eivät osanneet kunnolla setviä omaa soppaansa, joten lakaisivat roskat naapurin pihalle heidän siivottavakseen.
Ei mitään myötätuntoa lakkolaisille. Tennaria persuuksille, uusia työnteosta kiinnostuneita riittää.
Miehekäs mies huutelee netissä nimettömänä...heh heh. V**tu mikä lammas.
Jos ei kerran kiinnosta olla töissä, niin ottaisi lopputilin. Onko ne kaikenmaailman lentokenttävirkailijat kahlittu työpisteisiinsä, vai mikä estää lähtemästä.
Jos minun ja työnantajani näkemykset eivät ole kohdanneet, olen ottanut lopputilin. Ei se niin pirun vaikeaa ole ollut, käsittämätöntä valitusta tästä baronasta.
ei tiedä asioita joista nyt on kyse tossa barona taistelussa, kuten et tunnu tietävän niin olisi viisainta olla hiljaa.
kaikilla pitäisi olla vapaus lähteä, jos ei palkka riitä. Joku voi tehdä sen halvemmalla, kaikkien mielestä se ei ehkä ole kuitenkaan niin kallisarvoista työtä.