Itsekritiikkiä

*heittää pelastusrenkaan ja reuhtoo sua prikin perässä*

Äläs ny men hortoilemaan tuhatta vuotta ympyrää.
Alkaa varmaannii kyllästyttää pikkuhiljaa (ei ole kyllä kokemusta
ihan nuin lyhkäsestä ajasta)

Pirskatti. onko sulla masis, vai olet kaatanut loput varviaskarjamehut pitkin piennarta
eikä sulle jäänyt mitään...?? Kumpi osu?
On niin surullisen olonen runos.... nyysk....

niin kuten T.S. elliot aikoinaan lausui

Mikä on tuo minä sisällämme, tuo hiljainen tarkkailija, vakava ja sanaton kriitikko, joka voi terrorisoida meitä, ajaa meidät hyödyttömään toimintaan, ja lopussa silti arvostella meitä entistäkin ankarammin virheistä, joihin sen omat syytökset meidät ajoivat.

Tuli mielleyhtymä erään runoilijan tuotokseen ;)


Vuorille
ei pääse kiipeämättä
Pohjaa
ei näe sukeltamatta
Rohkeutta
ei opi pelkäämällä
Kivusta
ei pääse kärsimällä
Tämä halu
lähtee vain kuolemalla

Syvät kehät sulla paperilla, hyvää itsenäisyyspäivää Noitsu ;)

Mikä saa meidät kuin vaatimaan virheetöntä tapaa
eläen - tarkkaillen ja peläten - itseämme että tekemisiämme
tai sen tekemättä jättämisiä...
- liiallinen itsekriittisyys syö sitä aidointa välittömyyttämme,
mitä meissä jokaisessa on ja kuinka paljon se syö meidän
sisäisiä voimavarojamme,jos jokaiselta vaadimme hyväksyntää
kuin toimimme sen mukaan jopa vastoin omaa tahtoamme,

niin olemme kaukana omasta itsenäisestä totuudestamme,
vain näytelläksemme jotain toista,pettäen siinä itsemme
kuin toisemme.

Pieni ja omaehtoinen krtitiikki hyvää tarkoittavalla tavalla
riittänee kaikille,olemalla oma itsemme omilla ehdoillamme.

Tämä tuli runostasi mieleeni - Hyvää Itsenäisyyspäivää Sinulle !

Vähänks tuttua -->
"kaikki virheeni tanssivat samalla rajatulla alueella
eikä polku jota sieluni kiertää kestä tuhatta vuotta"

Hiivatti... siis hieno =)

Vielä kosteat liekit olkapäillä astuin metallihissiin. Elämässäni kaikki oli liittynyt aina hissiin.

Olen syntynyt hississä, rakastanut ja eronnut hississä. Luultavasti tulen myös kohtaamaan loppuni hississä. Ehkä joskus synnytän kerrosten välissä.

Tämä oli erilainen matka. Ovien sulkeuduttua, ymmärsin, etteivät valot syttyisi. Seisoin pilkkopimeässä huminassa ainoana valonani punainen numero 17 ja miinus nollasta ylös juokseva numero toinen. Nousin.
En nähnyt mitään muuta.

Kattovalo välähti. Näin korin toisessa päädyssä seinän kokoisen peilin, jossa mustiin pukeutunut nainen näytti kauhistuneelta. Hänen silmänsä olivat apposen auki ja huulet raollaan, vartalon asento luhistunut, kääntynyt olkapäistä eteen niin että hän näytti venähtäneeltä, sijoiltaan menneeltä. Missä hänen sisäinen ryhtinsä nyt oli, se aamuinen, se joka kasattiin yhteen aamuisin kuin projektiksi alistettu aihio lihaa ja luuta?

Välähdys jätti kuvan tajuntaani, jonka heti tuhosin, rikoin, pilkoin sisimmälläni. Sisäinen oli vahvempaa, vakavampaa ja vakaampaa. Se oli jotain, joka oli aivan muuta kuin ulkoinen munankuori, viuhka iloa, hailakoita katseita kynttilöissä, hätää ja lapsen eksymistä.

On sanottu että se on tabu. Ole vaiti. Hänelle on sanottu, että on olemassa kaikki oikeus pitää itseään kauniina niin kauan kuin se ei ole sisäinen kuvasi ja sielusi. Naisen osa on kaikissa tilanteissa vähätellä itseään, järkensä juoksua ja polviensa muotoa. Hän ei ole sisäisesti kaunis. Sisäisesti meidän ei haluta olla mitään.

On pitkään pimeää, Neljästoista kerros ja jälleen välähdys, sitten pimeys.

Ymmärrän olevani ilman valoja omani, valossa en itseni mielessä mitään, en valoon yltävää. Valo tekee minusta vangin.

Musta sun runo oli tänään mun traumaattisen hissielämäni kopio. Tulipa tästä nyt synkkää, mutta paskat siitä. Enää mun tarttee miettiä mitä mä tällä kaikella tarkotan? Ehkä tämä on punatukkaisen ja vihreäsilmäisen naisen muotoinen mies syvällä minussa, se joka uskaltaa, mutta se jota ei näy.

(anna mulle lunta-hymiö, naurulla)

Sie tiiät, että Muru ei valehtele, ekkö tiiäki!
No nii, ookko valamis?

Muru sannoopi, jotta nyt sie kirjoitit, riivatun Noita, Vuoden 2009 runos!
Ajatus, selkeys, luettavuus, koskettavuus - - kaikki kohillaan!

Minun kehukopassa ei oo ennää montaa sanaa jälellä tälle vuodelle, mutta
yhen nyt lainaa KapteenskanK laarista ja joka passaa tähän ku,, se siihen... - Riimaa!

Pakko könytä nyt kellariin ottamaan jottain vahavistavaa... ;•]

Vahva tunnelma tässä runossa

käteni eivät tavoita toisiaan
jalkani kieltäytyvät ottamasta askelia eteenpäin,

etenkin tuosta kohdasta tykkäsin!