Kolme vuotta on enään armonaikaa ihmiskunnalla,jos ollaan uskominen tuohon apokalypytiseen raamatun ennustukseen tai Maya intiaanien kalenterin päättymis ajankohtaan 21.12.2012.
Ohjaaja Roland Emmerich teki ideasta Hollywoodkatastroofi elokuvan,joka päihittää mahdollisesti kaikki aikaisemmat tuhokatastroofi leffat mennentullen.Tarinassa pidättäydytään vankasti tieteelliseen näkökulmaan,jossa esitellään mahdollisesti tapahtuvat todelliset uhkakuvat.Elokuvaa täytyy pitää tieteiselokuvana kaikkine tulevaisuuden tuhonäkyineen.
Elokuva on oikeastaan eräänlainen jatko Emmerichin "Day after tomorrow" ilmastokatastroofi leffalle,joka olikin oivallisen varoittava esimerkki luonnonvoimien arvaamattomasta mahdista.2012. on asenteeltaan tavanomainen selviytymistarina täpärine toistuvine pelastumisineen ja kliseisine ratkaisuineen,eli varsin haukotuttava katsomiskokemus.Tuntuu siltä aivankuin olisi nähnyt elokuvan joskus aiemmin jossain muunlaisessa muodossa.
Olisin halunnut nähdä elokuvassa monia tuhoelementtejä kuten antikristuksen maahanastumisen tai kuun törmäämisen maahan,asteroidin törmääminen maahan olisi myös kelvannut,edes ufot tee invaasiotaan maahan.Pettymyksen tunteelta ei voi välttyä,odotin niin paljon enemmän tuhoomista.Ei edes maapallo räjähdä kappaleiksi megabudjetin luokan elokuvassa.Ehkä tämä kaikki pettymys johtuu siitä että ohjaaja Emmerich halusi tehdä elokuvaan onnellisen "happy endin".Mutta sehän asia paljastuukin jo ennen elokuvan puoliväliä.Ainoa todellisen pelottavaa tunnelmaa loi näkymä Yellowstonen supertulivuoren purkautuminen pahimmassa mahdollisessa mittakaavassa,ja sehän on tieteellisesti mahdollista tapahtua millointahansa ajankohtana vaikka jo huomenna.
TÄHTIÄ ¤¤

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.