Tunnen useita yli viisikymppisiä, joiden mielilukemista Hesarista ovat kuolinilmoitukset. Itseäni niiden lukeminen ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta se kiinnostaa, mikä siinä kuolemassa niin kiehtoo. Lukevatko yli nelikymppisetkin kuolinilmoituksia? Sitäkö siinä tutkitaan, kuinka suuri osuus kuolleista on samanikäisiä kuin lukija itse, eli kuolemanpelkoko niitä ilmoituksia ajaa lukemaan?
Luetteko kuolinilmoituksia?
Reiska Neljäseiska
12530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mutta ystävä lukee aina, jos on joku tuttu kuollut.
Kuka tahansa voi kuolla koska tahansa.
Luen kuolinilmoitukset, mutta en Hesarista.
Luen värssyt ja tirautan kyyneleet jos joku on osannut valita herkän ja kauniin muistokirjoituksen.
Paljon on niitä körttityyppisiä herra antoi ja herra otti tyylejä (kauheita).
Nuoren ihmsien kuolema aina koskettaa ja suon ajatuksen kuolleen omaiselle nuorelle leskelle/äidille ja isälle vaikka hän ei sitä tiedäkään.
Leikkaan talteen sukulaisten ja tuttavien ilmoitukset, joita ei vielä onneksi ole paljon.
Johtuu siitä että itsekkin olen joutunut semmoisia laittamaan ja yleensäkkin
sieltä löytyy monesti joku tuttu, haluttu haudata hiljaisuudessa.
Näissä tapauksissa voi esittää sitten suruvalittelut "luonnollisessa tilantessa"
eli jos tapaa omaisia jossain, vaikkapa kävelyllä.
Meillä on- ikävä kyllä- viikatemies vieraillut lähipiirissä turhan usein ja
turhan lähellä. Vasta kuukausi takaperin tuttavani kuoli diabetekseen,
samanikäisiä oltiin hänen kanssaan. Pikkuisen päälle nelikymppisiä.
Äkkisetltään laskettuna viimeisen 4 vuoden aikana on poistunut ajasta
iäisyyteen 8 läheistä, mukaan lukien lasteni isä sekä kolme alle 18 vuotiasta nuorta.
Ilmoituksella on se merkitys, että tietää omaisten kantavan surua, tietää
sitten heitä kohdatessa käyttäytyä asiaan kuuluvalla tavalla.
Kyseessä ei ole uteliaisuus eikä asialla hekumointi, vaan myötätunto.
Omat lapseni löysivät maailman kauneimman runon isälleen, Pia Perkiötä
Tähdetkin näkyvät vain yöllä
silloin kun on pimeää ja hiljaista
Eivät ne lakkaa olemasta kun on valoisaa tai kun en katso
Ehkä enkelitkin kätkeytyvät hiljaisuuteen, kuten tähdet
Ovat vain vaiti lähellä
Tunnetko salaisuuden ?
On läsnä valon maa
ja siipi ikuisuuden otsaasi koskettaa
ja minä kuuntelen surujen hetkellä Olavi Uusivirtaa
http://www.youtube.com/watch?v=0o3qrpay2U8
Pakkohan se on silleen puolisilmällä nekin vilkasta, ettei oo tuttuja tai sukulaisia. Juuri viime viikolla löysin tätini ilmotuksen:( Pakko pitää silmät auki, kun sukulaisetkaan eivät viitsi ilmoitella.
ne lukea,että näkee onko tuttuja...
Koska Suomessa otettiin käyttöön tapa, laittaa kuolinilmoitus sanomalehtiin?
Ja mikä oli se sanomalehti, joka julkaisi ensimmäisenä kuolinilmoituksia? Ja milloin se oli?
Kun isoäitini kuoli 10/6 1910, voisiko olla mahdollista, että hänen kuolemastaan olisi ilmoitettu jo sanomalehdessä?
Tuo kuolinilmojuttu on ikivanhaa perua. Kun uskonnot levisi, siitä tuli supersuosittu käännytysmenetelmä, risti ja silleen. Ja oli se ihan informatiivistakin.
Mä nyt en osaa sanoa, milloin asiasta tuli tapa. Se on kuitenkin nykyäänkin hyvää pisnestä lehdille ja uskiksetkin napsii osansa siitä. Kirjapaino nyt on keksitty aikanaan. Mutta aluksi se oli niin tyyristä, että ei rahvaalla tainnut olla varaa ostella omia mainoksiaan.
Kyllä mä uskon, että tosta sun sukulaisesta löytyy kuolinilmoitus, sen verran uutta aikaa. Selvittele mtä lehtiä teilläpäin on silloin ilmestynyt. Ja se voi löytyä, jos lehti on olemassa edelleen. lehden kautta, lehtenä tai mikrofilminä tai sähköisessä muodossa. Jos lehteä ei enää ole, kokeiles kansalliskirjastoa, se kerää vapaakappaleita, ja toinen on museovirasto, ja kolmas voi olla vaikkapa seurakunta. Jos lehti on painettu, kyllä se jostain löytyy.
Ja etsi ton kuolinpäivän jälkeisiä numeroita. Hautaaminen saattanut aikanaan viedä viikkojakin kuolemasta, ja ilmoitukset sitten myöhemmin, jos ei ole ollut tarkoitus mainostaa tulevia peijaisia.
Mutta pikkasen pitää tehdä salapoliisityötä. Onnistuu varmaan meilailemalla ihan kätevästi, siis jos joku kerkiää asiaa tutkia.
=DW=
Siis kirjoitin vastauksen, ja jotenkin hävitin sen ennen lähettämistä...
Mutta siis en lue kuolinilmoja. Mulle ei oo vuosikausiin tullut sanomalehteä ja uskikset lakkas välittömästi lähettelemästä omia mainoslehtiään, kun erosin aikanaan kirkosta.
Vaan noin asiasta. Kuolinilmot on kai nykyään tärkeempiä kuin ennen kyläyhteisöissä. Ihmiset asuu missä sattuu ja kuolemista ei oikein kuule. Jäänyt tässä parit sukulaiset ja kaveritkin hautaamatta, kun kuuli vasta aikojen perästä asiasta. Tarpeekseenko hautajaisissa rampaa, alkaa ottaan kuoleman vain yhtenä osana elämää. Toisekseen, säästyis kiusallisilta tilanteilta, kun tietäis, kekä on heittänyt voltin. Mä oon asunut tässä jotain 13 vuotta, ja vieläkin tänne tulee joulukortteja ympäri suomea edellisille asukkaille. Noh, rouvaq on kuollut pian kymmenen vuotta sitten.
Eli mun mielestä kuolinilmoilla on ihan tärkeä merkitys kuitenkin. Koskas muuten oot viimmeks käynyt kotipaikan hautuumaalla. Yllättävän paljon on kavereita siellä, sukulaisia ja muuten vaan tuttuja. Se meinaan panee ihmistä aavistuksen nöyrtymään.
Mutta sanontahan on, että ennen ihminen ei ole aikainen, ennen kuin se omat vanhuksensa on haudannut. Ja kun osa vielä joutuu hautaamaan lapsiaankin muitten ohessa.
Mutta en siis lue. Jos lukisin tietäisi enenpi. Ja osaisi ainakin adressin laittaa. Se kun on sureville, ei raadolle tarkoitettu. On muuten pirun (heh) vaikeaa löytää kaupasta adressia ilman uskisten lapsellisia käännytysvärssyjä. Joskus meinasin painattaa kasan omia adresseita, niitä kun tulee menemää lähivuosina. En sitten painattanut, aika kiva perintö jollekin, laatikollinen adresseita. Kun hautaanhan tässä jokainen joutuu, tai krematorioon tai muuten vaan katoaa.
Juusii?
=DW=
Minä selailen niitä nopesti etsien oman ikäluokan vainajien nimiä.Sitten heti kun löydän,kauhistun ja ajattelen,että no niin,pian on minunkin vuoroni.Usein käy niin,että oman ikäisiäni ei ole kuollut,vaan joitain vanhempia.Silloin olo on paljon helpompi.
Pitäisi varmaan lopettaa tämä niiden selailu,koska se tuntuu niin ahdistavalta..
Luen ja toivon löytäväni oman nimeni sieltä.
jostain syystä luen kuolinilmoituksia; katselen, onko nuorena kuolleita, sukunimia ja värssyjä.