Jupe on työtätekevä duunari ja joutuu tekemään duunia leipänsä eteen. Hyvä, että on kaivattu.Tulee taas palstoille eloa. Synnittömät täällä viskelee kiviään. Näköjään ylläpitokin puuttui vikkeliini-vikisijän Soinia koskeviin herjoihin aborteista ym. , kun ne on sivuilta positettu.Nettietikettiä rikkovat rötösraakkujat kuriin!
Politiikka on miesten laji.Sinne ei pidä mennä jos ei perse kestä merivettä. Ari Halmeen juttu on täysin avoin ja tutkinta alkutekijöissään.Normaali menettely on tarpeen; ensin tutkitaan, sitten katsotaan onko syytteeseen aihetta, jos on , niin käräjät ja sitten tuomitaan tai ei.Ei tollaisista pidä yöuniaan menettää. Jäättenmäki roikkui hirressä melkein vuoden ja vapautettiin kaiksita syytteistä.Tuskin vikkelli ja mömmö-pöppis Annelia syyttömänä pitävät.
Jupe odottaa, että perussit vetää tulevassa ulkomaalaislain käsittelyssä selvät sävelet. Se kiinnostaa myös kansaa ja äänestäjiä. Sitäpaitsi silloin kun Soini ja Vistbacka vetivät herrasmies-linjaa muutama vuosi sitten, oli kannatus gallupeissa alle prossan. Jätkät ovat nyt julkisuudessa ja ottavat kantaa. Halme tulee siihen bonarina päälle. Muutaman kuukauden päästä pikkutöräyksiä ei kukaan muista. Paitsi pöppö-mömmö-vikkeliinit, jotka pyörivät leikkikehässään ja ihmettelevät miten kurjat seuraukset siitä heille on ollut, kun ovat kasvaneet pää patterin välissä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ne pikku töräykset.. jos tarkotat Halmeen hölmöilyjä..luuletko ettei Suomen kansa sellaisia muista..kun ihminen tekee omien puheidensa vastaisesti..
voi perkele mikä ruudinkeksijä! T.Halme on kirjoittanut muutaman kirjan "pikkutöräyksistään" ja antanut muutaman haastattelun töräyksistään joista viimeisimmät tuli suorana lähetyksenä käräjäoikeudesta! Älä pidä ihmisiä yhtä hölmöinä kuin itse olet!
mikäs on sitten isompi töräys? Jos ois ampunut akkansa hengiltä ja naapurin hyvässä lykyssä?
Synnittömät heittelee kiviä? ITSEHÄN ÄLYNJÄTTILÄS HALME on kirjoissaan kertonut elämän stoorinsa, itse se sekoili kesällä pyssynsä kanssa jne..Luuletko tosiaan että idolisi Halme on jumalasta seuraava. Hänen omia munauksiaan täällä käsitellään ja mielipuolista toimintaa perussuomalaisten riveissä JOTKA HE ITSE saa aikaan.. Miesten laji todella ja Tarja Halonen on lesbo,sanoi joku vitun välkky alle vuosi sitten!