Pölypussi kavalkaadi

Eilen illalla presidentin linnassa vietetty itsenäisyyspäivän huipentuma oli kaukana siitä todellisuudesta, josta meidän pitäisi juhlia. Juhlahumu on keskittynyt ainoastaan julkisuushakuisten naisten vaateriepujen esittelyyn, joka alun perin ei varmasti ollut itsenäisyyden kunnioittamista.
Todelliset sankarit loisti poissaolollaan, eikä heidän muistoaan nykyiset pintaliitäjät halua edes muistaa.

Sen verran seurasin juhlahumua uutisten yhteydessä, että naisten asut muistutti siinä määrin navetan vinnillä käytöstä poistettua vasaramyllyn repeytynyttä pölypussia laahuksineen, että totesin vaimolleni meidän vanhan vasaramyllyn olleen aikaansa edellä mitä muodin maailmaan tulee.
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asia on myös minun mielestä niinkuin kirjoitat. Tärkein sanoma juhlimisen perusteista loistaa käytännössä poissaolollaan.
Toisaalta on sanottava, että suvereniteetin menettämisen myötä myös itsenäisyyden juhliminen on aika huonosti perusteltua. Voisi puhua nyt vaikka vapauden säilyttämisen juhlasta.
Itse liputin ensisijassa isälleni ja hänen taistelutovereilleen, jotka vapauden edestä kamppailivat.

Äänestä
  • Ensimmäisen kerran minäkin punikki (=ei-kepulainen) olen samaa mieltä kanssasi !. Vanha isäni, Viipurin lahden ja Vuosalmen veteraani, on aina inhonnut noita linnan juhlia. Samoin minä.

    Ryijyjäään esittelevät rasvasuiset porsaat siellä syö veronmaksajien rahoja.

    Pitäisi joka vuosi kutsua enemmän sotaveteraaneja kuin muita vieraita ja tiedotusvälineiden keskittyä vain heidän kuulumisiinsa. Ryijyriipukset sivuhuoneisiin omiin oloihinsa ja veteraanit pääsaliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pr-linnassa kirjoitti:

Eilen illalla presidentin linnassa vietetty itsenäisyyspäivän huipentuma oli kaukana siitä todellisuudesta, josta meidän pitäisi juhlia. Juhlahumu on keskittynyt ainoastaan julkisuushakuisten naisten vaateriepujen esittelyyn, joka alun perin ei varmasti ollut itsenäisyyden kunnioittamista.
Todelliset sankarit loisti poissaolollaan, eikä heidän muistoaan nykyiset pintaliitäjät halua edes muistaa.

Sen verran seurasin juhlahumua uutisten yhteydessä, että naisten asut muistutti siinä määrin navetan vinnillä käytöstä poistettua vasaramyllyn repeytynyttä pölypussia laahuksineen, että totesin vaimolleni meidän vanhan vasaramyllyn olleen aikaansa edellä mitä muodin maailmaan tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu