Kasvun rajat
Mielessäni olen ihmetellyt, joko lopulta Suomessa siirrytään yhteiskuntaan jossa ihmisille ei aseteta ylärajaa sille miten hyviä ihmiset saavat olla? Näin toimimalla asetetaan samalla yläraja sille miten suurta taloudellinen ja henkinen kasvu voi olla? Yhteiskunnan pitäisi päinvastoin kannustaa ihmisiä ylittämään itsensä ja yrittämään entistä enemmän nykyisen vasemmistolaisen lannistamiskulttuurin sijaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.