Saksaa ei ruotsia

Olen suomalais-saksalainen mies ja minua ihmetyttää miksi Suomessa puhutaan ruotsia. Eikö olisi järkevämpää vaihtaa kieli saksaksi? Minä tiedän, että teidän suomen kielen isä Agricola opiskeli Wittenbergissä ja että me saksalaiset autoimme teitä säilyttämään itsenäisyyden kaksi kertaa.

Vuonna 1918 Rüdiger von der Goltz ja saksalaiset sotajoukot pelastivat Suomen itsenäisyyden voittamalla punaiset suomalaiset kommunistit, jotka saivat tukea Leninin Venäjältä. Toinen kerta oli vuonna 1944 Tali-Ihantalan taistelu jossa Kurt Kuhlmey ja saksalainen aseapu pysäyttivät Stalinin suurhyökkäyksen.

Suomalaiset lapset haluaisivat varmasti oppia koulussa saksaa jos heille tähän annettaisiin mahdollisuus.
36312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

sitä saksaa on koulussa tarjolla, missä maailmassa oikein elät?. Nyt kun kerran olet saksankielinen, niin jatkaisimmeko keskustelua saksaksi? Sinä kun sitä täydellisesti osaat?

Äänestä
  • Mitä on saksan kielellä täällä, ruotsia moninkertaisesti.

    Kauppa alalla puhutaan nykyään englantia myös saksassa mikäli on mieli myydä.

    Saksankieli pysyy mukana vähän kauemmin kuin suomi,mutta aika tikittää jo kummallekkin että ruotsille.

    Äänestä

  • Björn kirjoitti:

    Mitä on saksan kielellä täällä, ruotsia moninkertaisesti.

    Kauppa alalla puhutaan nykyään englantia myös saksassa mikäli on mieli myydä.

    Saksankieli pysyy mukana vähän kauemmin kuin suomi,mutta aika tikittää jo kummallekkin että ruotsille.

    kielitaidolla mitaten, niin pelkkä englanti ei ole mitään.

    Ei tuolla keski- ja varsinkin Itä-Euroopassa englantia niinkään hyvin osata. Mielikuva englannin ylivallasta on virheellinen, ja perustuu Suomen TV:stä saatuun mielikuvaan.. Useassa euroopan maassa TV-ohjelmat dubataan omalle kjielelle, eikä englanti tartu. Saksa on monessa maassa yllättävän vahva kieli. Kokeilkaapa esim. Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari,...

    Mihinkähän se suomalais-saksalainen aloittaja katosi? :o)

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    "Ei tuolla keski- ja varsinkin Itä-Euroopassa englantia niinkään hyvin osata. Mielikuva englannin ylivallasta on virheellinen, ja perustuu Suomen TV:stä saatuun mielikuvaan.. Useassa euroopan maassa TV-ohjelmat dubataan omalle kjielelle, eikä englanti tartu. Saksa on monessa maassa yllättävän vahva kieli. Kokeilkaapa esim. Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari,..."

    Saksaa tai englantia on turha opetella, riittää kun osaa ruotsia.

    Äänestä

  • pakkoruotsin takia kunnon mahdollisuusksia keskittyä saksaan tai ranskaan. Pakkoruotsittajat ovat siitä vastuussa.

    Äänestä

Aivan hyvää hyvyyttään autettiin, kun oli ensin Eurooppa jaettu ja Suomi annettu N-L:n armoille. Talvisodan aikana FIAT-hävittäjien kuljetusta Italiasta vaikeutettiin ja muuta jäynää tehtiin. Saattaisi Karjalakin olla vielä Suomea, mikäli sakut eivät olisi törttöilleet.

Äänestä
  • kun tuo oli taas niin kauhean tärkeä asia:o) Muutaman kerran olen pubeissa vieraillut, ja ne ovat pullollaan "älykkäitä" keskustelijoita pullistelemassa nippelitiedolla. Kommentistasi tuli vaan mieleen...

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    kun tuo oli taas niin kauhean tärkeä asia:o) Muutaman kerran olen pubeissa vieraillut, ja ne ovat pullollaan "älykkäitä" keskustelijoita pullistelemassa nippelitiedolla. Kommentistasi tuli vaan mieleen...

    se niin, että t.a.p=Der Golz? Olitkos se sinä, joka jossain tarinassa väitit olleesi Saksassa töissä?

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    se niin, että t.a.p=Der Golz? Olitkos se sinä, joka jossain tarinassa väitit olleesi Saksassa töissä?

    En ole koskaan käyttänyt nimimerkkiä "Der Golz" ja "der" kai pitäisi kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, myös "von" sana myös kuulunee oleellisena osana sanan "der" eteen. En myöskään ole ollut Saksassa töissä. Mitään erityistä antipatiaa en koe Saksaa enkä sen kieltä kohtaan, oikeastaan päinvastoin. Myös kallistuminen N-L:n sijasta Saksan suuntaan oli mielestäni ainoa mahdollinen vaihtoehto viime sodassa. Jos valitsisin opiskelenko saksaa vai ruotsia, niin tietenkin saksaa.

    Mielestäni vastasin aloittajan yksipuoliseen näkemykseen tasapainottavasti, joskin voihan se olla vähemmän tärkeää kuten koko aloituskin. Aloittaja taisi olla aivan suomalainen jeppe, jolla tiedoissa parantamisen varaa ja niin oikeastaan meillä kaikilla.

    Äänestä

  • t.a.p. kirjoitti:

    sitten muistin väärin. Tämä palsta kun pullistelee erilaisella kielitaidolla elvisteleviä feikkejä.

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    sitten muistin väärin. Tämä palsta kun pullistelee erilaisella kielitaidolla elvisteleviä feikkejä.

    Du bist ein arschloch!

    Siinä sinulle sitä saksaa svekko homo nössö.

    Äänestä

  • nössö svekko kirjoitti:

    Du bist ein arschloch!

    Siinä sinulle sitä saksaa svekko homo nössö.

    100% sanavastostasi. Niin saksan kuin suomen kielenkin.

    Äänestä

  • Ensinnäkin, mikään valtio ei ole koskaan auttanut toista "hyvää hyvyyttään". Kertokaa minulle, jos sellaisen löydätte!

    Kansalta voi löytyä sympatioita, ja Suomea auttivat hyvää hyvyyttään mm. Ruotsin vapaaehtoiset. (Hyvää hyvyyttään viittaa tässä pyyteettömyyteen/tilanteeseen, jossa ei suoranaisesti ole omat edut pelissä.) Voi olla, että osa vapaaehtoisista oli enenmän kiinnostunut mahdollisesti vihaamaansa Neuvostoliiton höykytyksestä kuin itsessään Suomen auttamisesta, mutta joka tapauksessa se oli pyyteetöntä.

    Hallitusten toimet eivät olleet vailla oman edun ajamista. Esimerkiksi Ruotsi tuki Suomea varustuksella ja suurella rahasummalla - olisikohan syy kenties, että Ruotsi olisi ollut Suomen jälkeen Neuvostoliiton uusi rajanaapuri ahdisteltavana...?

    Kun muistetaan tämä lähtökohta, että valtioiden hallitukset ja päämiehet eivät ole hyväntekijöitä, niin voidaan silti olla kiitollisia saadusta avusta. Saksa painosti bolsevikkeja antamaan itsenäisyyden Suomelle jo ennen sisällissotaa, 1918 se oli keskeisesti mukana sodassa, 1944 sen varustus pelasti Suomen ja 1995 Saksa oli Suomen päätukija EU-neuvotteluissa. Tätä ennenkään Suomi ei ole ollut vailla saksalaisvaikutusta: suuri osa ylhäisaatelista, liikemiehistä ja muista vaikuttajista on ollut saksalaista alkuperää. Keskiajan kaupunkeja kehittivät hansakauppiaat.

    Mielestäni Saksa on Suomen tärkein kumppani Ruotsin jälkeen kaikki tekijät huomioiden. Virolaiset ovat ehkä lähellä kielellisesti, Venäjän naapurisuhteet tärkeitä ja muut Pohjoismaat keskeinen tukiryhmä, mutta Saksa on Ruotsin ohella vaikuttanut eniten siihen, mitä Suomi tänään on. (Venäjän positiivinen vaikutus rajoittuu pitkälti osaan vuosivälistä 1809-1917 sekä kauppakumppanuuteen sen jälkeen.) Saksalaiset ovat vaikuttaneet Suomeen ainakin keskiajalta lähtien tähän päivään.

    Pistetään vielä muutama saksalaistaustaa omaava nimi: Mannerheim, Stockmann, Pacius, Paulig, Engel, Fazer (sveitsinsaks.), Oesch (sveitsinsaks.), Ehrnrooth (baltiansaks.?), Hackman, Fleming (saks./flaamil.), von Rettig, von Bonsdorff, af Enehjelm (baltiansaks.?), von Essen, von Frenckell, Furuhjelm, von Konow, Schauman, Thesleff, von Wendt, von Willebrand, Wrede (saks./ital.)...

    Samalla haluaisin tässä huomauttaa svekoille, että suurimmat aatelissuvut ovat yleensä saksalaistaustaisia, eivät riikinruotsalaistaustaisia. Kun suomenruotsalaiset yrittävät leveillä Suomen kulttuurin olevan "suomenruotsalaisten" luomaa, niin muistakaa tämä. Saksalaiset suursuvut ovat paljolti muovanneet koko Pohjolan valtapolitiikkaa. Saksan maine on valitettavan huono natsiajan vuoksi. Muutoin se on ollut hieno maa, mielestäni korkeakulttuurisesti Euroopan vahvin - ei Ranska. Tosin "Saksasta" puhuminen on tietysti kovin epätarkkaa, kun kyse oli giljoonasta erillisestä ruhtinaskunnasta. Niistä sitten myöhemmin syntyi Saksa.

    Äänestä

Saksaa opiskeltiin 30 luvulla ahkerasti, sattuneesta syystä sen opiskelu väheni sotien jälkeen. Valitettavasti. Saksa on Suomen tärkein kauppakumppani nykyään Venäjän lisäksi!

Sotien jälkeen tilalle tuli pakkoruotsin opiskelu ,joka söi tilan todellisilta maailmanluokan kielten (pl englanti, luojan kiitos!) opiskelulta.

Nyt on tilanne taas muuttumassa, Suomalainen nuoriso, lapset ja ennenkaikkea me vanhemmat olemme heränneet vaatimaan lapsillemme OIKEUTTA valita se kieli mitä tarvitaan nykyajan globaalissa maailmassa!!

Äänestä
  • Saahan niitä kieliä nytkin valita. Itse sain koulussa pohjat kolmeen, ja ruotsi olisi ollut mukana, oli se pakollinen tai ei. Ainoa, mikä harmittaa on se, että en valinnut useampia.

    Joku ruotsin pakollisuus ei todellakaan ole se "pihvi" kielikeskustelussa. Monimuotoista kielten opiskelua tukee mm.
    - TV-tarjonnan monimuotoisuus: Ei vain sitä englantia.
    - OPetuksen uudistaminen: Ns. integroitu opetus.
    - Aito kansainvälistyminen: Leirikoulut, vaihto-oppilaat, koulujen kanssakäyminen netissä...

    Tämä, jos siis haluatte aidosti keskustella kielen opiskelusta, ettekä näperrellä jonkun sivuseikan kanssa. Kyllähän kaikki tietävät mistä tässä on oikeasti kysymys.

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    Saahan niitä kieliä nytkin valita. Itse sain koulussa pohjat kolmeen, ja ruotsi olisi ollut mukana, oli se pakollinen tai ei. Ainoa, mikä harmittaa on se, että en valinnut useampia.

    Joku ruotsin pakollisuus ei todellakaan ole se "pihvi" kielikeskustelussa. Monimuotoista kielten opiskelua tukee mm.
    - TV-tarjonnan monimuotoisuus: Ei vain sitä englantia.
    - OPetuksen uudistaminen: Ns. integroitu opetus.
    - Aito kansainvälistyminen: Leirikoulut, vaihto-oppilaat, koulujen kanssakäyminen netissä...

    Tämä, jos siis haluatte aidosti keskustella kielen opiskelusta, ettekä näperrellä jonkun sivuseikan kanssa. Kyllähän kaikki tietävät mistä tässä on oikeasti kysymys.

    Miksi ruotsi pitää olla pakollinen?

    Äänestä

  • t.a.p. kirjoitti:

    Miksi ruotsi pitää olla pakollinen?

    Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan.

    Toisaalta, näen kielivähemmistöjen aseman turvaamisen hyvin tärkeänä asiana. Se että Suomessa olisi valtakieli ja vähemmistö (nyt kai n.5%?), jotka eivät osaa toistensa kieliä, tuntuu todelliselta kauhuskenaariolta. Sen verran historiankirjoja on tullut luettua. Asiassa ei mielestäni ole ammuttu yli.
    EIkö kyseessä olisi myös pakkosuomen lakkauttaminen mannersuomessa?

    Ymmärrän toki, että ruotsi kielenä on tarpeellisempi jossain kuin jossain muualla. Mutta, johtuen esim. väestön liikkuvuudesta, ei kukaan oikein voi niitä tarpeitaan kouluaikana ennustella. Ruotsi minun silmissäni eroaa muista kielistä, että se ei ole vieras kieli vaan Suomessa kielivähemmistön käyttämä. Sen takia se ei ole yhteismitallinen englannin yms. kanssa. Mitä tulee Venäjän asemaan Itä-Suomessa, niin sitä ei varmaan kukaan estä koulussa oppimasta? Itse ainakin sain saksasta ihan ok-taidot C-kielenä.

    Tulee mielen tästä koko jutusta: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät.

    Siis, ainakaan minua "järjestelmä" ei ole koskaan estänyt haluaamani oppimasta. En oikein ymmärrä henkilökohtaista ongelmaanne...

    "Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan."

    Ei mikään perustelu.

    "Toisaalta, näen kielivähemmistöjen aseman turvaamisen hyvin tärkeänä asiana. Se että Suomessa olisi valtakieli ja vähemmistö (nyt kai n.5%?), jotka eivät osaa toistensa kieliä, tuntuu todelliselta kauhuskenaariolta. Sen verran historiankirjoja on tullut luettua. Asiassa ei mielestäni ole ammuttu yli.
    EIkö kyseessä olisi myös pakkosuomen lakkauttaminen mannersuomessa?"

    Kuin tilanne Ruotsissa.

    " Ruotsi minun silmissäni eroaa muista kielistä, että se ei ole vieras kieli vaan Suomessa kielivähemmistön käyttämä. Sen takia se ei ole yhteismitallinen englannin yms. kanssa. Mitä tulee Venäjän asemaan Itä-Suomessa, niin sitä ei varmaan kukaan estä koulussa oppimasta? Itse ainakin sain saksasta ihan ok-taidot C-kielenä."

    Kuten saame ja romani. Ei edelleenkään perusteluja pakollisuudelle.

    "Tulee mielen tästä koko jutusta: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät."

    Kysymys ei ole olosuhteista, vaan lajeista ja miksi ei olosuhteitakin voisi parantaa.

    "Siis, ainakaan minua "järjestelmä" ei ole koskaan estänyt haluaamani oppimasta. En oikein ymmärrä henkilökohtaista ongelmaanne..."

    Kaiki eivät halua samaa kuin sinä.

    suurimmalle osalle suomalaisista täysin vieras kieli, vaikka sitä tietyillä rajatuilla alueilla Suomessa
    puhutaankin samoin kuin esimerkiksi saamea, mutta saamen kieltä ei yllättäen kuitenkaan ole
    kouluissa pakollisena kielenä.Pakkoruotsin perusteet ovat aina olleet huonot ja perustuneet
    poliittisiin mielipiteisiin, joita RKP on viimevuosiin asti yksinoikeudelle saanut toistella ilman
    merkittäviä vastaväitteitä.Käytännön hyötynäkökulmasta katsoen ruotsin opiskelu antaa täysin
    marginaalisen hyödyn verrattuna esim. saksaan, ranskaan, venäjään, espanjaan tai länsimaisesta näkökulmasta katsoen harvinaisista kielistä vaikkapa kiinaan.Pohjoismaisessa yhteistyössä käytetään
    entistä enemmän englantia, joten on täysin turhaa koettaa suomalaisten keskustella suomenruotsilla
    ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten tai puhumattakaan islantilaisten kanssa, jolloin väärinkäsityksiä
    tapahtuu hyvin helposti.

    Jaa miksi ei? ns. nettifennot vetoavat aina kantansa siihen, että etteivät ole ruotsia koskaan tarvineet. No, sekään ei siis ole mikään perustelu. Tarkoitin vaan, että olen ollut ruotsin oppimisesta tyytyväinen.

    Miksi aina pitää vedota Ruotsiin? Maailmassa on n.200 valtiota, jossa asiat hoidetaan eri tavoin. Vai ratkaiseeko Ruotsi sen, miten asiat hoidetaan? Eli, vaikka Ruotsi tekisi mitä vaan, niin sinusta se on ok? Kannattaa ajatella omilla aivoilla. Kuulostaa kovin huonolta itsetunnolta.

    On pikkupoikien näsäviisastelua vedota noihin. Toki nuokin ovat tärkeitä vähemmistökieliä. Mutta, onko mielestäsi niin, että kaikkien vähemmistökielien asema tulisi olla sama?

    "Tulee mielen tästä koko jutust: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät."

    Ne valittajat eivät vaan keskittyneet itse suoritukseen vaan valittamiseen. Niin tässäkin. Eikö keskustelun kohteena pitäisi olla, miten itse kieleten opetusta tulisi kehittää? Vai onko mielestänne jonkin yhden kielen asema "Graalin malja", joka vapauttaa suomalaisten piilevän kieleitaidon. Kannattaisiko keskittyä olennaiseen?

    EIpä olisi minua "järjestelmä" minua haitannut, vaikka jotain muutakin olisin halunnut. Minun silmissäni ei niin kauhean hyvin pärjänneet tarvitsevat aina tekosyitä...

    Äänestä

  • RKP:n "totuus" kirjoitti:

    Ehdottomasti lapsena on fiksua opetella saksa tai ranska tai venäjä englannin lisäksi. Jos ottaa saksan niin sittenhän on todella helppo omaksua ruotsi :) Ruotsin oppii tehokkaasti opiskellen parissa kolmessa vuodessa yläasteella tai lukiossa semminkin jos motivaationa on olla vaikkapa kuten Sid perusteli mennä Ruotsiin näyttelemään. Itse kuitenkin vaihtaisin mieluusti ruotsin ja ylimääräisen vieraan kielen paikkaa opinnoissamme. Vahva saksa, ranska tai venäjä on todellinen työllistämiskeino Euroopassa ei ruotsi.

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan.

    Toisaalta, näen kielivähemmistöjen aseman turvaamisen hyvin tärkeänä asiana. Se että Suomessa olisi valtakieli ja vähemmistö (nyt kai n.5%?), jotka eivät osaa toistensa kieliä, tuntuu todelliselta kauhuskenaariolta. Sen verran historiankirjoja on tullut luettua. Asiassa ei mielestäni ole ammuttu yli.
    EIkö kyseessä olisi myös pakkosuomen lakkauttaminen mannersuomessa?

    Ymmärrän toki, että ruotsi kielenä on tarpeellisempi jossain kuin jossain muualla. Mutta, johtuen esim. väestön liikkuvuudesta, ei kukaan oikein voi niitä tarpeitaan kouluaikana ennustella. Ruotsi minun silmissäni eroaa muista kielistä, että se ei ole vieras kieli vaan Suomessa kielivähemmistön käyttämä. Sen takia se ei ole yhteismitallinen englannin yms. kanssa. Mitä tulee Venäjän asemaan Itä-Suomessa, niin sitä ei varmaan kukaan estä koulussa oppimasta? Itse ainakin sain saksasta ihan ok-taidot C-kielenä.

    Tulee mielen tästä koko jutusta: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät.

    Siis, ainakaan minua "järjestelmä" ei ole koskaan estänyt haluaamani oppimasta. En oikein ymmärrä henkilökohtaista ongelmaanne...

    "Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan."
    Se että se ei ole sinua haitannut ei merkitse että kaikkien täytyisi opiskella ruotsia väkisin.

    "Toisaalta, näen kielivähemmistöjen aseman turvaamisen hyvin tärkeänä asiana. Se että Suomessa olisi valtakieli ja vähemmistö (nyt kai n.5%?), jotka eivät osaa toistensa kieliä, tuntuu todelliselta kauhuskenaariolta. Sen verran historiankirjoja on tullut luettua. Asiassa ei mielestäni ole ammuttu yli.
    EIkö kyseessä olisi myös pakkosuomen lakkauttaminen mannersuomessa?"
    Tarkoitatko että suomalaisten pitäisi opiskella tulevaisuudessa pakolla kaikkia 5% ( turkki,venäjä,ruotsi,somalia ym. ) tai yli vähemmistökieliä , minusta tämä kuulostaa todelliselta kauhuskenaariolta jos valtaväestö valjastetaan palvelemaan lisääntyviä vähemmistöjä.
    Minun puolestani suomeakaan ei ole pakko opiskella jos ei halua tulla toimeen suurimmassa osassa suomea ja ota myös huomioon että yksikielisen suomen virastokieli olisi pääasiallisesti suomi loput hoidettaisiin tulkkien kautta.
    Jos ei vaivaudu opettelemaan sen maan kieltä missä syntyy ja asuu koko elämänsä niin se on joko törkeää välinpitämättömyyttä tai tyhmyyttä.

    "Ymmärrän toki, että ruotsi kielenä on tarpeellisempi jossain kuin jossain muualla. Mutta, johtuen esim. väestön liikkuvuudesta, ei kukaan oikein voi niitä tarpeitaan kouluaikana ennustella. Ruotsi minun silmissäni eroaa muista kielistä, että se ei ole vieras kieli vaan Suomessa kielivähemmistön käyttämä. Sen takia se ei ole yhteismitallinen englannin yms. kanssa. Mitä tulee Venäjän asemaan Itä-Suomessa, niin sitä ei varmaan kukaan estä koulussa oppimasta? Itse ainakin sain saksasta ihan ok-taidot C-kielenä."
    Ruotsi on sellaiselle joka ei sitä ole syntymästään kotona kuullut ja oppinut täysin vieras kieli ja ihan yhtä vaikea kuin mikä tahansa muukin kieli, ruotsittajat kyllä ymmärtävät kyllä tämän mutta heillä on lauma lehmiä ojassa tässä asiassa joten periksi ei voida antaa.
    Tästä oli hyvä vertaus joskus aikaisemmin, "opetetaan kaikille koululaisille pakollisena nosturin ohjaamista, sitä ei välttämättä koskaan tarvitse mutta ihan varmuuden vuoksi" ei ihan sanatarkka mutta riittävän osuva.

    "Tulee mielen tästä koko jutusta: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät."
    Kysymys onkin ruotsin eriarvoistavasta asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa, kaikki suomen kansalaiset pitää saada samalle tasolle koulutuksessa ja valtionvirkojen kieli vaatimuksissa. Positiivinen syrjintä ja vähemmistöjen erikoisedut ovat valtaväestön syrjimistä vaikka tätähän RKP & kumppanit ei koskaan tule myöntämään.

    "Siis, ainakaan minua "järjestelmä" ei ole koskaan estänyt haluaamani oppimasta. En oikein ymmärrä henkilökohtaista ongelmaanne..."
    Ehkä ei mutta kaikki eivät näe hyödylliseksi opetella pientä vähemmän hyödyllistä kieltä oppiakseen isompia kieliä, olisiko ehkä parempi opiskella samantien pari niitä isompia kieliä ja sen jälkeen valita vaikka se ruotsi jos energiaa riittää.

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    "Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan."

    Ei mikään perustelu.

    Jaa miksi ei? ns. nettifennot vetoavat aina kantansa siihen, että etteivät ole ruotsia koskaan tarvineet. No, sekään ei siis ole mikään perustelu. Tarkoitin vaan, että olen ollut ruotsin oppimisesta tyytyväinen.

    "Toisaalta, näen kielivähemmistöjen aseman turvaamisen hyvin tärkeänä asiana. Se että Suomessa olisi valtakieli ja vähemmistö (nyt kai n.5%?), jotka eivät osaa toistensa kieliä, tuntuu todelliselta kauhuskenaariolta. Sen verran historiankirjoja on tullut luettua. Asiassa ei mielestäni ole ammuttu yli.
    EIkö kyseessä olisi myös pakkosuomen lakkauttaminen mannersuomessa?"

    Kuin tilanne Ruotsissa.

    Miksi aina pitää vedota Ruotsiin? Maailmassa on n.200 valtiota, jossa asiat hoidetaan eri tavoin. Vai ratkaiseeko Ruotsi sen, miten asiat hoidetaan? Eli, vaikka Ruotsi tekisi mitä vaan, niin sinusta se on ok? Kannattaa ajatella omilla aivoilla. Kuulostaa kovin huonolta itsetunnolta.

    " Ruotsi minun silmissäni eroaa muista kielistä, että se ei ole vieras kieli vaan Suomessa kielivähemmistön käyttämä. Sen takia se ei ole yhteismitallinen englannin yms. kanssa. Mitä tulee Venäjän asemaan Itä-Suomessa, niin sitä ei varmaan kukaan estä koulussa oppimasta? Itse ainakin sain saksasta ihan ok-taidot C-kielenä."

    Kuten saame ja romani. Ei edelleenkään perusteluja pakollisuudelle.

    On pikkupoikien näsäviisastelua vedota noihin. Toki nuokin ovat tärkeitä vähemmistökieliä. Mutta, onko mielestäsi niin, että kaikkien vähemmistökielien asema tulisi olla sama?

    "Tulee mielen tästä koko jutust: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät."

    Kysymys ei ole olosuhteista, vaan lajeista ja miksi ei olosuhteitakin voisi parantaa.

    Ne valittajat eivät vaan keskittyneet itse suoritukseen vaan valittamiseen. Niin tässäkin. Eikö keskustelun kohteena pitäisi olla, miten itse kieleten opetusta tulisi kehittää? Vai onko mielestänne jonkin yhden kielen asema "Graalin malja", joka vapauttaa suomalaisten piilevän kieleitaidon. Kannattaisiko keskittyä olennaiseen?

    "Siis, ainakaan minua "järjestelmä" ei ole koskaan estänyt haluaamani oppimasta. En oikein ymmärrä henkilökohtaista ongelmaanne..."

    Kaiki eivät halua samaa kuin sinä.

    EIpä olisi minua "järjestelmä" minua haitannut, vaikka jotain muutakin olisin halunnut. Minun silmissäni ei niin kauhean hyvin pärjänneet tarvitsevat aina tekosyitä...

    "Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan."

    Ei mikään perustelu.

    "Jaa miksi ei? ns. nettifennot vetoavat aina kantansa siihen, että etteivät ole ruotsia koskaan tarvineet. No, sekään ei siis ole mikään perustelu. Tarkoitin vaan, että olen ollut ruotsin oppimisesta tyytyväinen."

    Minulla olisi ollut käyttöä saksalle, mutta jouduin lukemaan pakkoruotsia. Edelliseen viitaten voisin sinun tyylilläsi perustella pakkosaksaa. Ei ole kysymys pakkomistään, vaan siitä miksi ruotsi asetetaan muita kieliä tärkemmäksi ja määrätään kaikille pakolliseksi.

    ---------------------------------------------------------------------------------------

    Höpöjä. Ruotsia pidetään yleisesti esimerkillisenä oikeusvaltiona ja siksi siihen on hyvä verrata. Missä muussa maassa suuren enemmistön pitää pakko-opiskella pienen vähemmistön kieltä? Mikäli ottaa oppia muualta, niin ei se tarkoita huonoa itsetuntoa, vaan päin vastoin. Matkiminen on eri asia.

    -----------------------------------------------------------------------

    Järjetöntä niitä on enemmistölle pakottaa.

    --------------------------------------------------------------------------------------------------

    Kyllä, kannatta keskittyä olennaiseen. Olennaista on se mitä kieliä tarvitaan, eikä kielitaito itseisarvona. Kaikki ylimääräinen on painolastia.

    -----------------------------------------------------------------------------------------

    Ei ole haitannut minuakaan suuremmin, enkä tarvitse tässä vaiheessa tekosyitä muutenkaan. Kysymys on tämän maan kilpailukyvyn hiomisesta ja rajallisten resurssien kohdentamisesta. Asia ei vaikuta suoranaisesti omaan elämääni, mutta monien muiden. On myös kysymys oikeudenmukaisuudesta, joka tässä tapauksessa on myös linjassa maan edun kanssa. Kieli on vain väline eikä sillä tee mitään jos sille ei ole hyödyllistä käyttöä.

    "Minulla olisi ollut käyttöä saksalle, mutta jouduin lukemaan pakkoruotsia. Edelliseen viitaten voisin sinun tyylilläsi perustella pakkosaksaa. Ei ole kysymys pakkomistään, vaan siitä miksi ruotsi asetetaan muita kieliä tärkemmäksi ja määrätään kaikille pakolliseksi."

    Minä osaan mielestäni saksaa ihan hyvin...Ei minua ruotsi sitä oppimasta estänyt...

    "Höpöjä. Ruotsia pidetään yleisesti esimerkillisenä oikeusvaltiona ja siksi siihen on hyvä verrata. Missä muussa maassa suuren enemmistön pitää pakko-opiskella pienen vähemmistön kieltä? Mikäli ottaa oppia muualta, niin ei se tarkoita huonoa itsetuntoa, vaan päin vastoin. Matkiminen on eri asia."

    Mitä muuta se on kuin matkimista? Olen kantani perustellut jo moneen kertaan, enkä ymmärrä, miksi se perustuisi johonkin, mitä jossain toisessa maassa tehdään. Mielenkiintoista on, että Ruotsia ihannoidaan, kun kyse on kielilaista, mutta Ruotsi ja ruotsalaisuus monessa yhteydessä manataan alinpaan...Ruotsalaiset on rinnastettu tällä palstalla mm. natseihin.

    "Ne valittajat eivät vaan keskittyneet itse suoritukseen vaan valittamiseen. Niin tässäkin. Eikö keskustelun kohteena pitäisi olla, miten itse kieleten opetusta tulisi kehittää? Vai onko mielestänne jonkin yhden kielen asema "Graalin malja", joka vapauttaa suomalaisten piilevän kieleitaidon. Kannattaisiko keskittyä olennaiseen?"

    Lisäksi, Miten määrität sen, mitä kieliä tarvitaan? Minä olen ruotsia tarvinnut. Koita muistaa, että peruskoulu ei ole ammattikoulu.

    "Ei ole haitannut minuakaan suuremmin, vaikka jotain muutakin olisin halunnut. Minun silmissäni ei niin kauhean hyvin pärjänneet tarvitsevat aina tekosyitä..., enkä tarvitse tässä vaiheessa tekosyitä muutenkaan. Kysymys on tämän maan kilpailukyvyn hiomisesta ja rajallisten resurssien kohdentamisesta. Asia ei vaikuta suoranaisesti omaan elämääni, mutta monien muiden. On myös kysymys oikeudenmukaisuudesta, joka tässä tapauksessa on myös linjassa maan edun kanssa. Kieli on vain väline eikä sillä tee mitään jos sille ei ole hyödyllistä käyttöä. "

    Mistä tiedät, kenen elämään vaikuttaa ja kenen ei?

    Kannattaisi lukea historian kirjoja.

    Äänestä

  • ..o.. kirjoitti:

    "Sanoisin, että asialla ei minulle henkilökohtaisesti ole merkitystä: Olisin opiskellut sitä joka tapauksessa. Ja tarpeellinen on ollut, jos asioita nyt siten mitataan."
    Se että se ei ole sinua haitannut ei merkitse että kaikkien täytyisi opiskella ruotsia väkisin.

    "Toisaalta, näen kielivähemmistöjen aseman turvaamisen hyvin tärkeänä asiana. Se että Suomessa olisi valtakieli ja vähemmistö (nyt kai n.5%?), jotka eivät osaa toistensa kieliä, tuntuu todelliselta kauhuskenaariolta. Sen verran historiankirjoja on tullut luettua. Asiassa ei mielestäni ole ammuttu yli.
    EIkö kyseessä olisi myös pakkosuomen lakkauttaminen mannersuomessa?"
    Tarkoitatko että suomalaisten pitäisi opiskella tulevaisuudessa pakolla kaikkia 5% ( turkki,venäjä,ruotsi,somalia ym. ) tai yli vähemmistökieliä , minusta tämä kuulostaa todelliselta kauhuskenaariolta jos valtaväestö valjastetaan palvelemaan lisääntyviä vähemmistöjä.
    Minun puolestani suomeakaan ei ole pakko opiskella jos ei halua tulla toimeen suurimmassa osassa suomea ja ota myös huomioon että yksikielisen suomen virastokieli olisi pääasiallisesti suomi loput hoidettaisiin tulkkien kautta.
    Jos ei vaivaudu opettelemaan sen maan kieltä missä syntyy ja asuu koko elämänsä niin se on joko törkeää välinpitämättömyyttä tai tyhmyyttä.

    "Ymmärrän toki, että ruotsi kielenä on tarpeellisempi jossain kuin jossain muualla. Mutta, johtuen esim. väestön liikkuvuudesta, ei kukaan oikein voi niitä tarpeitaan kouluaikana ennustella. Ruotsi minun silmissäni eroaa muista kielistä, että se ei ole vieras kieli vaan Suomessa kielivähemmistön käyttämä. Sen takia se ei ole yhteismitallinen englannin yms. kanssa. Mitä tulee Venäjän asemaan Itä-Suomessa, niin sitä ei varmaan kukaan estä koulussa oppimasta? Itse ainakin sain saksasta ihan ok-taidot C-kielenä."
    Ruotsi on sellaiselle joka ei sitä ole syntymästään kotona kuullut ja oppinut täysin vieras kieli ja ihan yhtä vaikea kuin mikä tahansa muukin kieli, ruotsittajat kyllä ymmärtävät kyllä tämän mutta heillä on lauma lehmiä ojassa tässä asiassa joten periksi ei voida antaa.
    Tästä oli hyvä vertaus joskus aikaisemmin, "opetetaan kaikille koululaisille pakollisena nosturin ohjaamista, sitä ei välttämättä koskaan tarvitse mutta ihan varmuuden vuoksi" ei ihan sanatarkka mutta riittävän osuva.

    "Tulee mielen tästä koko jutusta: Ne jotka valittivat olosuhteista, eivät pärjänneet. Ne jotka vaan samoissa oloissa urheilivat, pärjäsivät."
    Kysymys onkin ruotsin eriarvoistavasta asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa, kaikki suomen kansalaiset pitää saada samalle tasolle koulutuksessa ja valtionvirkojen kieli vaatimuksissa. Positiivinen syrjintä ja vähemmistöjen erikoisedut ovat valtaväestön syrjimistä vaikka tätähän RKP & kumppanit ei koskaan tule myöntämään.

    "Siis, ainakaan minua "järjestelmä" ei ole koskaan estänyt haluaamani oppimasta. En oikein ymmärrä henkilökohtaista ongelmaanne..."
    Ehkä ei mutta kaikki eivät näe hyödylliseksi opetella pientä vähemmän hyödyllistä kieltä oppiakseen isompia kieliä, olisiko ehkä parempi opiskella samantien pari niitä isompia kieliä ja sen jälkeen valita vaikka se ruotsi jos energiaa riittää.

    ruotsia ole opetellut muita kieliä oppiakseni.

    Vaan

    Ihan noin maalaisjärjellä: Jos naapurimaassamme ja myös omassa maassamme em. kieltä puhutaan, niin kyllä se varmaan aika hyödyllinen on.

    Ja on ollut.

    En minä kiinaakaan (tai espanjaa) halua oppia pelkästään sen takia, että se on suuri kieli. Olen asioita aina arvioinut henkilökohtaisen hyödyn takia. Tuo kielen suuruus perusteena on aika erikoinen...

    englanti ruotsi saksa on minulla ollut ihan nappivalinta. Siihen on tullut (pieni) ripaus venäjää itseopiskeluna...se alkaa olla palettina aika täydellinen. Enkä ole mikään "Kielinero", vaan tavallinen talliainen.

    "han noin maalaisjärjellä: Jos naapurimaassamme ja myös omassa maassamme em. kieltä puhutaan, niin kyllä se varmaan aika hyödyllinen on."

    Miksi en sitten opiskelisi vain englantia, jolla tulen toimeen ruotsin lisäksi kymmenissä muissa maissa ympäri maailmaa. Voi näitä svekojen nerokkaita argumentteja. Jos opiskelisin naapurimaan kieltä, Olisi se venäjä, eikä ruotsi.

    ja taas kerran sveko naamioituu nimimerkin taakse suomenkielinen, ettei vaan olisi Tapsukka

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    "Minulla olisi ollut käyttöä saksalle, mutta jouduin lukemaan pakkoruotsia. Edelliseen viitaten voisin sinun tyylilläsi perustella pakkosaksaa. Ei ole kysymys pakkomistään, vaan siitä miksi ruotsi asetetaan muita kieliä tärkemmäksi ja määrätään kaikille pakolliseksi."

    Minä osaan mielestäni saksaa ihan hyvin...Ei minua ruotsi sitä oppimasta estänyt...

    "Höpöjä. Ruotsia pidetään yleisesti esimerkillisenä oikeusvaltiona ja siksi siihen on hyvä verrata. Missä muussa maassa suuren enemmistön pitää pakko-opiskella pienen vähemmistön kieltä? Mikäli ottaa oppia muualta, niin ei se tarkoita huonoa itsetuntoa, vaan päin vastoin. Matkiminen on eri asia."

    Mitä muuta se on kuin matkimista? Olen kantani perustellut jo moneen kertaan, enkä ymmärrä, miksi se perustuisi johonkin, mitä jossain toisessa maassa tehdään. Mielenkiintoista on, että Ruotsia ihannoidaan, kun kyse on kielilaista, mutta Ruotsi ja ruotsalaisuus monessa yhteydessä manataan alinpaan...Ruotsalaiset on rinnastettu tällä palstalla mm. natseihin.

    "Ne valittajat eivät vaan keskittyneet itse suoritukseen vaan valittamiseen. Niin tässäkin. Eikö keskustelun kohteena pitäisi olla, miten itse kieleten opetusta tulisi kehittää? Vai onko mielestänne jonkin yhden kielen asema "Graalin malja", joka vapauttaa suomalaisten piilevän kieleitaidon. Kannattaisiko keskittyä olennaiseen?"

    Lisäksi, Miten määrität sen, mitä kieliä tarvitaan? Minä olen ruotsia tarvinnut. Koita muistaa, että peruskoulu ei ole ammattikoulu.

    "Ei ole haitannut minuakaan suuremmin, vaikka jotain muutakin olisin halunnut. Minun silmissäni ei niin kauhean hyvin pärjänneet tarvitsevat aina tekosyitä..., enkä tarvitse tässä vaiheessa tekosyitä muutenkaan. Kysymys on tämän maan kilpailukyvyn hiomisesta ja rajallisten resurssien kohdentamisesta. Asia ei vaikuta suoranaisesti omaan elämääni, mutta monien muiden. On myös kysymys oikeudenmukaisuudesta, joka tässä tapauksessa on myös linjassa maan edun kanssa. Kieli on vain väline eikä sillä tee mitään jos sille ei ole hyödyllistä käyttöä. "

    Mistä tiedät, kenen elämään vaikuttaa ja kenen ei?

    Kannattaisi lukea historian kirjoja.

    "Mistä tiedät, kenen elämään vaikuttaa ja kenen ei? "

    Sinä luulet tietäväsi, en minä ole kenellekään mitään tiettyä kieltä pakottamassa.

    "Kannattaisi lukea historian kirjoja."

    Sinun pitäisi myös yrittää ymmärtää niitä.

    Äänestä

  • finne00000 kirjoitti:

    "han noin maalaisjärjellä: Jos naapurimaassamme ja myös omassa maassamme em. kieltä puhutaan, niin kyllä se varmaan aika hyödyllinen on."

    Miksi en sitten opiskelisi vain englantia, jolla tulen toimeen ruotsin lisäksi kymmenissä muissa maissa ympäri maailmaa. Voi näitä svekojen nerokkaita argumentteja. Jos opiskelisin naapurimaan kieltä, Olisi se venäjä, eikä ruotsi.

    ja taas kerran sveko naamioituu nimimerkin taakse suomenkielinen, ettei vaan olisi Tapsukka

    ...äidinkielenä Suomen naapurustossa. Se on todella pieni kieli Pohjoismaissa ja Manner-Euroopassa. Sillä ehkä tulee useimmiten joten kuten toimeen (yritäpä puhua sitä vanhemmille ranskalaisille), mutta toimeen tuleminen on aivan eri asia kuin hyvin pärjääminen. Käsimerkeilläkin usein "tulee toimeen", mutta ei niillä ystävysty tai pääse sisällle, ymmärtämään yhteiskuntaa.

    Olet angloimperialismin uhri, sääli sinua! Maailmassa on muitakin kieliä ja kulttuureita kuin englanti ja anglokulttuuri.

    Kokeilepa käydä niissä naapurimaissa. Puhuvatko kaikki englantia? Ovatko kyltit yms. englanniksi? Tulevatko uutiset tvstä englanniksi? Vai menetkö silmät ummessa juttelemaan jonkun kanssa englanniksi? Niissä se vähän heikompikin kielitaito on avuksi.

    Huomaa, että kielten käytöstä keskustelevat ne, jotka eivät siitä mitään tiedä.

    siitä, että ruotsia ei missä tarvitse ovat naurettavuudessaan huippuluokkaa.

    Mutta, olette oikeassa, että ei sitä peräkammarin perällä tarvitsekaan.

    Äänestä

  • aitosuomalainen- kirjoitti:

    ...äidinkielenä Suomen naapurustossa. Se on todella pieni kieli Pohjoismaissa ja Manner-Euroopassa. Sillä ehkä tulee useimmiten joten kuten toimeen (yritäpä puhua sitä vanhemmille ranskalaisille), mutta toimeen tuleminen on aivan eri asia kuin hyvin pärjääminen. Käsimerkeilläkin usein "tulee toimeen", mutta ei niillä ystävysty tai pääse sisällle, ymmärtämään yhteiskuntaa.

    Olet angloimperialismin uhri, sääli sinua! Maailmassa on muitakin kieliä ja kulttuureita kuin englanti ja anglokulttuuri.

    Anglo imperialismin? Svekko on sitten niin saatanan tyhmä, mutta kun katsoos isänmaasi Ruotsin pakolaispolitiikkaa tai Närpiötä niin ei voi kuin nauraa.

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    siitä, että ruotsia ei missä tarvitse ovat naurettavuudessaan huippuluokkaa.

    Mutta, olette oikeassa, että ei sitä peräkammarin perällä tarvitsekaan.

    Näin "suomenkielinen" kirjoittaa: "nuo nettifennojen perustelut siitä, että ruotsia ei missään tarvitse ovat naurettavuudessaan huippuluokkaa. Mutta, olette oikeassa, ei sitä peräkammarin perällä tarvitsekaan."

    Nettisvekot ja svekomieliset suomenkieliset ovat huippunaurettavia väitteissään, että 5 miljoonaa suomenkielistä tarvitsee pakkoruotsia. Yhtäkään pätevää perustetta pakkoruotsin puolesta "suomenkielinen" ei ole vieläkään esittänyt.

    Tässä yksi naula lisää pakkoruotsin arkkuun EU:n kielipolitiikan takomana:
    "EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO - - KEHOTTAA JÄSENVALTIOITA - - c) pyrkimään siihen, että laajennetaan eri koulutustasoilla opetettavien k i e l t e n v a l i k o i m a a - -, jotta oppilaat voivat tehdä valintansa sellaisin perustein kuin henkilökohtainen kiinnostus tai maantieteellinen sijainti." { EUR-Lex - 32008G1216(01) - FI }

    Pakko pois ja tarjolle laaja kielten valikoima ja henkilökohtaisen kiinnostuksen arvostus kielivalintojen ratkaisijana. Tämä toteutuisi, jos päättäjät kallistuisuvat Jyväskylän yliopiston kielipoliittisen projektin (KIEPO:n) neljännen vaihtoehdon kannalle.

    Nettisvekot ja svekomieliset suomenkieliset näyttävät haluavan mielellään pitää Suomen maailmalta katsoen 5,3 miljoonan ihmisen ja kahden pikku kielen suomen- ja ruotsinkielisenä peräkammarina. Sen sijaan EU suosii kieltenopiskelussa kahden vieraan kielen vapaata valintaa, jota täällä nettisvekot raivosta punaisina vastustavat.

    Äänestä

  • Nettisuomalainen kirjoitti:

    pakkoruotsista, vaan ruotsista kielenä noin yleensä. Menikö englanninpalvojille jakeluun?

    Olin muuten kerran Italiassa ja eräässä turistikohteessa lähti peräkkäin erikieliset oppaat kierrokselle. Ihmisten määrän perusteella ne lähtivät järjestyksessä:
    1. Italia
    2. Ranska
    3. Espanja
    4. Saksa
    5. Englanti (=minä ja muutama japanilainen)

    Äänestä

  • Nettisuomalainen kirjoitti:

    Näin "suomenkielinen" kirjoittaa: "nuo nettifennojen perustelut siitä, että ruotsia ei missään tarvitse ovat naurettavuudessaan huippuluokkaa. Mutta, olette oikeassa, ei sitä peräkammarin perällä tarvitsekaan."

    Nettisvekot ja svekomieliset suomenkieliset ovat huippunaurettavia väitteissään, että 5 miljoonaa suomenkielistä tarvitsee pakkoruotsia. Yhtäkään pätevää perustetta pakkoruotsin puolesta "suomenkielinen" ei ole vieläkään esittänyt.

    Tässä yksi naula lisää pakkoruotsin arkkuun EU:n kielipolitiikan takomana:
    "EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO - - KEHOTTAA JÄSENVALTIOITA - - c) pyrkimään siihen, että laajennetaan eri koulutustasoilla opetettavien k i e l t e n v a l i k o i m a a - -, jotta oppilaat voivat tehdä valintansa sellaisin perustein kuin henkilökohtainen kiinnostus tai maantieteellinen sijainti." { EUR-Lex - 32008G1216(01) - FI }

    Pakko pois ja tarjolle laaja kielten valikoima ja henkilökohtaisen kiinnostuksen arvostus kielivalintojen ratkaisijana. Tämä toteutuisi, jos päättäjät kallistuisuvat Jyväskylän yliopiston kielipoliittisen projektin (KIEPO:n) neljännen vaihtoehdon kannalle.

    Nettisvekot ja svekomieliset suomenkieliset näyttävät haluavan mielellään pitää Suomen maailmalta katsoen 5,3 miljoonan ihmisen ja kahden pikku kielen suomen- ja ruotsinkielisenä peräkammarina. Sen sijaan EU suosii kieltenopiskelussa kahden vieraan kielen vapaata valintaa, jota täällä nettisvekot raivosta punaisina vastustavat.

    Mutta snonpahan vaan (kokemuspohojalta), että on hyvin vaikea selvitä missään, jos molemmat keskustelijat puhuvat oppimaansa, vierasta kieltä. Esim. suomalaisen ja venäläisen keskustelu englanniksi. Molemmille engl. on vieras kieli, siis ei täydellinen, joten ymmärtämisvaikeuksia on puolin ja toisin.

    Äänestä

  • Eller hur? kirjoitti:

    vain keskustelemisesta, kielitaito on paljon muutakin: Lukemista, ymmärtämistä.Jos kyltissä on teksti ruotsiksi, niin ei se englanniksi tuijottamalla muutu.

    Äänestä

  • suomenkielinen kirjoitti:

    vain keskustelemisesta, kielitaito on paljon muutakin: Lukemista, ymmärtämistä.Jos kyltissä on teksti ruotsiksi, niin ei se englanniksi tuijottamalla muutu.

    Annoin vain esimerkin, englannin-ihannoija netti fennoille.Siis aina on vaikeampaa kommunikoida vieraalla kielellä sellaisen kanssa, jolle kyseinen kieli myös on vieras. Jos suomenkielinen keskustelee suomeksi, suomeaopeteleen kanssa tai jos keskustelet vaikkapa kiinaksi ruotsaisen, kiinaaopiskelleen kanssa??? Eikö sinusta jälkimmäinen tuota vaikeuksia? Det är ju klart, man måste även kunna skriva, läsä, till och med förstå språket.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Der Goltz kirjoitti:

Olen suomalais-saksalainen mies ja minua ihmetyttää miksi Suomessa puhutaan ruotsia. Eikö olisi järkevämpää vaihtaa kieli saksaksi? Minä tiedän, että teidän suomen kielen isä Agricola opiskeli Wittenbergissä ja että me saksalaiset autoimme teitä säilyttämään itsenäisyyden kaksi kertaa.

Vuonna 1918 Rüdiger von der Goltz ja saksalaiset sotajoukot pelastivat Suomen itsenäisyyden voittamalla punaiset suomalaiset kommunistit, jotka saivat tukea Leninin Venäjältä. Toinen kerta oli vuonna 1944 Tali-Ihantalan taistelu jossa Kurt Kuhlmey ja saksalainen aseapu pysäyttivät Stalinin suurhyökkäyksen.

Suomalaiset lapset haluaisivat varmasti oppia koulussa saksaa jos heille tähän annettaisiin mahdollisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu