Hei, kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa koska, tällähetkellä tuntuu etten ole saanut oikein mistään vertaistukea omaan elämääni. Toivottavasti täältä löytyy ihmisiä jotka kertoo tarnoitaan ja joita todella kaipaan kuulevani.
Tässä omani:
Olen 23-vuotias nainen. Minulla ADHD todettii n pari vuotta sitten. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa aina ihmeteltiin sitä, miten vilkas ja rauhaton olen ollut. Keskittyminen koulussa ei onistunut joten olin alisuoriutuja. Älyllisesti olin kuitenkin aina muita fiksumpi ja minulla oli (ja on vieläkin) loogista päättelykykä asioista mistä muilla ei ollut tietoakaan.
Olen myös aina ollut lahjakas kaikessa mihin olen ryhtynyt (niin kauan kun se asia on kiinnostanut) ja ulkonäölläni olen päässyt hyvin pitkälle.
Äitini ja Isäni ovat rakkaimmistakin rakkaimmat, ja tukivat minua myrskyjen ja tuulten läpi...kukaan ei vaan koskaan sitä sanonut ääneen, että jotain minussa oli "vikana" Halusivat vain tsempata eteenpäin ja kannustivat alati. Varmaan tuttu kuvio monelle joten ei siitä enempää...:)
Sain itseni kuitenkin vietyä neurologille johon äitini tuli mukaan. Saimme keskusteluta neurologin kanssa koko elämänkaareni ja voin kertoa, että lääkäri jolla kävin oli erittäin miellyttävä ja ymmärtäväinen. Hän totesi minulla oleva ADHD:n.
Koska meidän perheessä huumori on aina ollut meidän elämän avainsana, olemme pystyneet ottamaan tämän tiedon vastaan huumorilla.:) toki käsittelemme sitä vakavana asiana, mutta pieni vitsinheitto siitä ei ole koskaan pahitteeksi!
Se päivä oli muutenkin hyvin merkityksellinen minulle. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni varmuuden siitä miksi kaikki oli mennyt aikaisemmin niinkuin oli mennyt! Olin lintsaillut koulusta, pakoillut vastuuta, hoitanut huolimattomasti raha-asiani, valehdellut ystävilleni ja läheisilleni (ja paljon), rikkonut lakia ja hoitanut paljon asioita huonosti. Olin siis välinpitämätön. Minulla oli myös ollut lukuisia poikaystäviä ja ärsyynnyin niihinkin todella helposti, joka johti siihen että olin useasti raivon vallassa...vaikka mikään ei juuri koskaan ollut kenenkään muun kuin oma vikani. Ja koska valehetelin useasti, suutin kun jäin kiinni, ja poltin siltoja takanani, koska en voinut enää kohdata näitä ihmisä..
Mutta, minua kehuttiin aina ja paljon; ulkonäköni, urheilullisten lahjakkuuksieni, älyn, sosialisuuden, huumorintajun ja monin muiden asioidan vuoksi.Olin siis ulkoisesti hyvä paketti, mutta sisällä kuohui.
Kun aloin syädä Concertaa, suurinosa noista huonoista piirteistä katosi ! Pysytyn istumaan ruokapöydässä paikallani (mikä ennen oli aivan järjettömän suuri ongelma). Samoin perheeni ja ystäväni olivat todellla onnellisia siitä mitä se pieni tabletti minulle tekee.
Tähän on hirveän vaikea tiivistää kaikki se asia minkä haluaisin kertoa, koska tajusin juuri että sehän olisi koko minun elämäntarinani :D
AdHD on osa minun elämää, jonka olen hyväksynyt ja josta joskus jopa olen erittäin ylpeä. En piilottele sitä, en yritä salata. Mutta en ole koskaan tavannut ketään kellä se olisi..
Haluaisin NIIIIIIIIIIIIIIIN moneen kysymykseen vastaukset ihmisiltä ketkä ovat kokeneet saman kuin minä.
Olen tällähetkellä työssäkäyvä, erittäin hyvässä asemaasa oleva nuori nainen (vaikka koulut on jäänyt kesken) koska vallottavalla persoonallani olen ajatunut todella pitkälle :)
Ajatus tulevasta pelottaa, että miten pärjään, mistä saan elämääni tasapainon, mutta lääkkeiden avulla olen päässyt erittäin hyvvään vauhtiin, ja ainakin oikeille raitelle. Tiedän , että loppu on oikeasti vain minusta itsestäni kiinni. Mutta en jaksaisi enää opetella kaikkea kantapään kautta, ja vain sen takia ettei minulla ole ketään kuka Oikeasti ymmärtäisi näitä piirteitä mitä omaan. Päällimäinen kysymys on, että miksi en saa muutettua joitain asioita VAIKKA tiedostan ne ja haluan muuttua!!!!!? Miksi se ei onnistu? Ja miten toimin lasteni kanssa jos joskus niitä saaan? Mitä jos minusta kuoriutuu pahansuopainen adhd äiti joka ei pysty pitämään lupauksiaan laspille? :D (aika kärjistettyä, mutta pelkään sitä silti)
Tällähetkellä ystäväjoukkoni on laajentunut ja vanhat suhteet vahvistunut. Ja vaikka olen pidetty henkilö, ei minulla ole ketään kuka osaisi antaa omakohtaisia neuvoja näistä asioista.
Niin paljon jäi vielä sanomatta mutta ei tästä nyt mitään romaania viitsi vääntää, niin jään ihmettelemään tälle palstalle ja lukemaan teidän kirjoituksia, jos joku niin kiva olisi ja jaksaisi kirjoittaa :)
Hei rakkaat ADHD:t!
7
341
Vastaukset
- life goes on
Moikka!
itselläni ei ole todettu adhd:tä, tosin olen lähes varma että minulla on se. Ja koetankin saada itseni menemään lääkärille, jotta asia selviäisi. Pää on välillä aikamoinen kaaos ja toisaalta voisi olla helpompaa tietää mistä ongelmat johtuvat. ja johtuvatko ne todella adsh:stä vai jostakin muusta. Itse olen 27 vuotias. Olen myös pärjännyt melko hyvin elämässäni, mutta viimekesänä väsyin ja nyt olen jotenkin hiukan eristäytynyt. Luulen, että olen käyttänyt paljin energiaa kompensoimaan pieniä vikojani ja yritykseen olla "normaalimpi". minuakin pidetään viehättävänä ja iloisena persoonana. Hassua on, että itse tunnen olevani aika usein laiska, huolimaton ja saamaton. Minulla on paljon ideoita, mutta en saa niitä toteutettua. Kokoajan olen kyllä opiskelllut luovia aloja, mutta jotenkin tuntuu että silti ajelehdin.
Hassuinta on, että ymmärsin epäillä itselläni adhd:tä vasta työskenneltyäni adhd lasten parissa. Olen vain ajatellut olevani turhan kärsimätön ja herkkä tunteissani. Jotenkin olen kokenut aina olevani jotakin liikaa ja jotakin liian vähän. Voisin kirjoittaa itsestäni pitkänkin litanian, mutta halusin vastata omalta osaltani kysymyksiisi. Mielestäni jo se, että osaat pelätä muutuvasi pahansuovaksi adhd äidiksi kertoo, että sinusta luultavasti tulee hyvä äiti. Varmasti itsehillintä ja muu saattaa olla haastavampaa, mutta kun asiat tiedostaa tunnekuohutkin saattavat laimentua. Kun oppii kääntämään esiin adhd:n positiiviset puolet, jos niitä löytää voi ehkä oppia hallitsemaan sairauttaan niin ettei se hallitse omaa elämää.
mielellään voisin jatkaa ajatustenvaihtoa myöhemmin, kuitenkaan itselleni kaikki ei ole läheskään selvää kun en diagnoosiakaan ole varmistanut.
Hyvää jatkoa sinulle!- it's a gift :)
Heippa ja kiitos viestistäsi:)
Ihan aluksi:
suosittelen lämpimästi ottamaan ytheyttä, jos asut Pk-seudulla, niin Mehiläiseen. Siellä aivan ihania ihmisiä ja lääkäreitä. Itse soitin ja sanoin että tällaist epäilen, menin käymään ihan vaan juttelemassa, tekivät diagnoosin (lievänä adhd:na) sain lääkityksen ja that's it. Kaikki siis tapahtui yhdellä käyntikerralla ja reseptin saa aina uusittua puhelimessa. Mulla pienin mahdollinen annosmäärä (18mg). Otin ekan tabletin jota jännitin tooooodellla paljon. Mitään oireita kuitenkaaan tullut, eikä ole tullut tähänkään päivään asti. Sanoi että ota silloin kun tarvitsen, ja niin tein...nyt kyllä tuntuu siltä että otan joka päivä. Ei välttämättä sillä että sitä tarvitsisin, mut olen rakentanut koko hyvinvointini ja asioiden järjestymisen sen pienen tabletin ympärille.
Olen myöntänyt ihmisille että joo, mulla on adhd, mutte harvalle kertonut syöväni siihen lääkkeitä, koska sitä pelkään sitä "leimaa" minkä se voisi aiheuttaa...voi olla turhaa murehtimista, mutta parempi näin :)
Joo hyvin tuttua tuo "ajelehtiminen" :D
En ole oikein koskaan osanut päättää sitä mitä haluan tehdä, joten näin ollen työpaikkoja on ollut lukuisia. Olen ehtinyt myös asua ulkomailla useaan otteeseen. Monta eri koulutusalaakin on ollut...
Kaikista pahinta kuitenkin on joskus juuri se että luulee, tai tekeytyy itseään vähän paremmaksi...ja vastaisuudessa aliarvio oman itsensä, vaikka syytä ei olisikaan! Siinä ainankin itse paljon opeteltavaa, mutta toisaalta, onhan noita ikävuosiakain vielä toivottavasti muutama edessä..
Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta kyllä olen yrittänyt muuntaa negatiiviset asiat positiiviseksi (ainakin omassa mielessäni) ja pystynyt senkin voimin jatkamaan...
Ainakin mun oman elämän motto on ollut että kokemus tuo varmuutta. Hullua kuvitella että näinkin nuori ihminen sanoo niin, mutta koska ihan oikeasti olen ehtinyt tehdä lähes mahdottomia asioita mahdottoman vähässä ajassa, niin mielenkiinnolla odotan minkälaista elämää saan muistella sitten kun ikää alkaa olla 80 hujakoilla!! huh-huh... ei viitsi edes ajatella!
Usein myös mitetin että onko kaikki muutkin adhd:t yhtä hurjapäitä kun minä olen ollut? Ja kuuluuko tautiin jonkun sortin illuusio haavoittumattomuudesta? :D - Yayao
it's a gift :) kirjoitti:
Heippa ja kiitos viestistäsi:)
Ihan aluksi:
suosittelen lämpimästi ottamaan ytheyttä, jos asut Pk-seudulla, niin Mehiläiseen. Siellä aivan ihania ihmisiä ja lääkäreitä. Itse soitin ja sanoin että tällaist epäilen, menin käymään ihan vaan juttelemassa, tekivät diagnoosin (lievänä adhd:na) sain lääkityksen ja that's it. Kaikki siis tapahtui yhdellä käyntikerralla ja reseptin saa aina uusittua puhelimessa. Mulla pienin mahdollinen annosmäärä (18mg). Otin ekan tabletin jota jännitin tooooodellla paljon. Mitään oireita kuitenkaaan tullut, eikä ole tullut tähänkään päivään asti. Sanoi että ota silloin kun tarvitsen, ja niin tein...nyt kyllä tuntuu siltä että otan joka päivä. Ei välttämättä sillä että sitä tarvitsisin, mut olen rakentanut koko hyvinvointini ja asioiden järjestymisen sen pienen tabletin ympärille.
Olen myöntänyt ihmisille että joo, mulla on adhd, mutte harvalle kertonut syöväni siihen lääkkeitä, koska sitä pelkään sitä "leimaa" minkä se voisi aiheuttaa...voi olla turhaa murehtimista, mutta parempi näin :)
Joo hyvin tuttua tuo "ajelehtiminen" :D
En ole oikein koskaan osanut päättää sitä mitä haluan tehdä, joten näin ollen työpaikkoja on ollut lukuisia. Olen ehtinyt myös asua ulkomailla useaan otteeseen. Monta eri koulutusalaakin on ollut...
Kaikista pahinta kuitenkin on joskus juuri se että luulee, tai tekeytyy itseään vähän paremmaksi...ja vastaisuudessa aliarvio oman itsensä, vaikka syytä ei olisikaan! Siinä ainankin itse paljon opeteltavaa, mutta toisaalta, onhan noita ikävuosiakain vielä toivottavasti muutama edessä..
Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta kyllä olen yrittänyt muuntaa negatiiviset asiat positiiviseksi (ainakin omassa mielessäni) ja pystynyt senkin voimin jatkamaan...
Ainakin mun oman elämän motto on ollut että kokemus tuo varmuutta. Hullua kuvitella että näinkin nuori ihminen sanoo niin, mutta koska ihan oikeasti olen ehtinyt tehdä lähes mahdottomia asioita mahdottoman vähässä ajassa, niin mielenkiinnolla odotan minkälaista elämää saan muistella sitten kun ikää alkaa olla 80 hujakoilla!! huh-huh... ei viitsi edes ajatella!
Usein myös mitetin että onko kaikki muutkin adhd:t yhtä hurjapäitä kun minä olen ollut? Ja kuuluuko tautiin jonkun sortin illuusio haavoittumattomuudesta? :DKiitos viesteistänne. Erityisesti it´S Giftille.
Olen jo itse 27 vuotias ja kamppaillut ikäni erinäisten oireiden kansa ja nyt pikkuhiljaa pääsemässä jaloilleen ja epäilys adhs:stä jatkaa kasvuaan.
Pitkään lääkitsin itseäni alkoholilla mikä vain johti masentuneisuuteen ja sisäänpäin kääntymiseen. Arvostelin muita itseni sisällä ja heidän luokatonta käyttäytymistään ja tuskastelin kun en saanut ilmaistua ajatuksiani johtuen jatkuvan lainehtivan krapulan ja masentuneisuuden takia.
Itse huomaan paljon adhd:tä muistuttavia oireita esim. visuaalisessa viestinnän tulkitsemisen tarkkuudessa. Huomaan millisekunneissa ihmisten kasvojen värähtelyt ja tulkitsen niitä aivan liian intensiivisesti, kuten usein myös muiden puhetta.
OTan eleet ja puheet aivan liian henkilökohtaisesti ja yleisesti pystyisin korjaamaan jokaisen =) itseeni kohdistuvan syytöksen tai harhaluulon, jos jaksaisin selittää.
Yleisesti pyrin kaikkien yhteiseen hyvään tai ainakin uskottelen itselleni niin.
Muiden puheenvuorot piinaavat kun se kasvoihin tuijottaminen ja hampaiden kunto ja kaikki ihon epäpuhtaudet ym. muut korostuvat puheen keston aikana ja usein itse asia jää suurilta osin kuulematta.
Olen tehnyt rikoksia/ rikkeitä valehdellut niin pienestä kuin muistan. KAikki korttelin talojen katotkin tuli kiivettyä ja tutkittua pienempänä. Kaikki vastaava vain veti puoleensa.Rajoja piti rikkoa. Ainut harmi mitä kadun on että ajauduin alkoholismiin mikä vei suuren osan nuoruuden vuosistani ja näistä ikävistä vuosista kärsin edelleen. Muitakin huumeita tuli kokeiltua. Pilvi oli niin kauan hauskaa kunnes masennus tuli ja ajatukset kääntyivät itsensä epäilyyn. Muista en kummemmin kiinnostunut. Amfetamiinista tuli aina niiin kauheat jälkitilat (onneksi) Etten siitäkään pitänyt vaikkain paransi keskittymistä ym.
Urheilussa näkee myös ad:n tuoman hurjapäisyyden. Hypitty on joka paikasta melkein kaikella mahdollisella ja yllättävin pienin vammoin on säilytty. Toisaalta myös esim lumilautailun kääntymisten suorittaminen onnistui ensimmäisen laskun jälkeen.
Mielestäni ad:lla on kyky käsitellä rajujen/vauhdikkaiden tilanteiden tuomaa ärsyke tulvaa nopeasti ja loogisesti miettien esim. lennon aikana miten seuraava oma kaatumisen liikerata hoidetaan, samalla huomioiden mäen jokaisen kiven/ kannon mihin kaatuminen sijoitetaan.
Tässä nyt vain joitain järjestelemättömiä ajatuksia hölisten.
Tarkoitus oli kiittää teksteistä jotka toivat toivoa minulle.
Kahden lääkärin epäilyt ovat jo adhd:sta, mutta kunnallisella puolella tutkimukset kestävät tuskallisen pitkään ennen edes neuropsykiatriaan pääsyä.
Harkitsen kyllä mehiläiseen soittoa, mutta hieman epäilyttää saanko kaivettua oleellisen muun sotkun keskeltä tapaamisessa. Mutta ainahan kaikesta on selvitty parhainpäin. On jo suunnitelmat syntymässä.
Kiitos! - life goes on
it's a gift :) kirjoitti:
Heippa ja kiitos viestistäsi:)
Ihan aluksi:
suosittelen lämpimästi ottamaan ytheyttä, jos asut Pk-seudulla, niin Mehiläiseen. Siellä aivan ihania ihmisiä ja lääkäreitä. Itse soitin ja sanoin että tällaist epäilen, menin käymään ihan vaan juttelemassa, tekivät diagnoosin (lievänä adhd:na) sain lääkityksen ja that's it. Kaikki siis tapahtui yhdellä käyntikerralla ja reseptin saa aina uusittua puhelimessa. Mulla pienin mahdollinen annosmäärä (18mg). Otin ekan tabletin jota jännitin tooooodellla paljon. Mitään oireita kuitenkaaan tullut, eikä ole tullut tähänkään päivään asti. Sanoi että ota silloin kun tarvitsen, ja niin tein...nyt kyllä tuntuu siltä että otan joka päivä. Ei välttämättä sillä että sitä tarvitsisin, mut olen rakentanut koko hyvinvointini ja asioiden järjestymisen sen pienen tabletin ympärille.
Olen myöntänyt ihmisille että joo, mulla on adhd, mutte harvalle kertonut syöväni siihen lääkkeitä, koska sitä pelkään sitä "leimaa" minkä se voisi aiheuttaa...voi olla turhaa murehtimista, mutta parempi näin :)
Joo hyvin tuttua tuo "ajelehtiminen" :D
En ole oikein koskaan osanut päättää sitä mitä haluan tehdä, joten näin ollen työpaikkoja on ollut lukuisia. Olen ehtinyt myös asua ulkomailla useaan otteeseen. Monta eri koulutusalaakin on ollut...
Kaikista pahinta kuitenkin on joskus juuri se että luulee, tai tekeytyy itseään vähän paremmaksi...ja vastaisuudessa aliarvio oman itsensä, vaikka syytä ei olisikaan! Siinä ainankin itse paljon opeteltavaa, mutta toisaalta, onhan noita ikävuosiakain vielä toivottavasti muutama edessä..
Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta kyllä olen yrittänyt muuntaa negatiiviset asiat positiiviseksi (ainakin omassa mielessäni) ja pystynyt senkin voimin jatkamaan...
Ainakin mun oman elämän motto on ollut että kokemus tuo varmuutta. Hullua kuvitella että näinkin nuori ihminen sanoo niin, mutta koska ihan oikeasti olen ehtinyt tehdä lähes mahdottomia asioita mahdottoman vähässä ajassa, niin mielenkiinnolla odotan minkälaista elämää saan muistella sitten kun ikää alkaa olla 80 hujakoilla!! huh-huh... ei viitsi edes ajatella!
Usein myös mitetin että onko kaikki muutkin adhd:t yhtä hurjapäitä kun minä olen ollut? Ja kuuluuko tautiin jonkun sortin illuusio haavoittumattomuudesta? :DKiitos paljon rohkaisusta! Sain lopultakin soitettua itselleni lääkäriajan =) Pitkään sitä olen jo pohtinutkin. Toivottavasti asia selkenee, ainakin saan selvyyden lopulta epäilyihini, osoittautuu ne sit oikeiksi tai vääriksi.
Tuo on minulle kanssa tuttua, että välillä yliarvioi ja taas välillä aliarvioi itseään. Outoa on, että välillä selviää todella hyvin asioista joista ei olisi luullut selviävänsä. Minun on vaikea tehdä etukäteen suunnitelmia, mutta sitten itse tilanteessa osaankin useimmiten toimia paremmin.
Mutta kuten tässäkin pienessä asiassa (lääkärille soitossa) positiivinen kannustus auttoi todella paljon. Ja varmasti muiden samoissa olevien kokemukset auttaa ymmärtämään itseäänkin paremmin.
Tuosta haavoittumattomuuden harhaluulosta oon varmaan ainakin aiemmin kärsinyt. Tai lähinnä niin kävi usein pyöräillessäni, usein päällä oli järjetön vauhti ja suikkailin menemään aika vaarallisesti liikenteessä. nyt jopa nolottaa kuinka mahtavana sitä itseään ehkä piti, onneksi mitään ei tapahtunut. Nyt vanhemmiten on tullut enemmän järkeä ja varovaisuutta. - life goes on
Yayao kirjoitti:
Kiitos viesteistänne. Erityisesti it´S Giftille.
Olen jo itse 27 vuotias ja kamppaillut ikäni erinäisten oireiden kansa ja nyt pikkuhiljaa pääsemässä jaloilleen ja epäilys adhs:stä jatkaa kasvuaan.
Pitkään lääkitsin itseäni alkoholilla mikä vain johti masentuneisuuteen ja sisäänpäin kääntymiseen. Arvostelin muita itseni sisällä ja heidän luokatonta käyttäytymistään ja tuskastelin kun en saanut ilmaistua ajatuksiani johtuen jatkuvan lainehtivan krapulan ja masentuneisuuden takia.
Itse huomaan paljon adhd:tä muistuttavia oireita esim. visuaalisessa viestinnän tulkitsemisen tarkkuudessa. Huomaan millisekunneissa ihmisten kasvojen värähtelyt ja tulkitsen niitä aivan liian intensiivisesti, kuten usein myös muiden puhetta.
OTan eleet ja puheet aivan liian henkilökohtaisesti ja yleisesti pystyisin korjaamaan jokaisen =) itseeni kohdistuvan syytöksen tai harhaluulon, jos jaksaisin selittää.
Yleisesti pyrin kaikkien yhteiseen hyvään tai ainakin uskottelen itselleni niin.
Muiden puheenvuorot piinaavat kun se kasvoihin tuijottaminen ja hampaiden kunto ja kaikki ihon epäpuhtaudet ym. muut korostuvat puheen keston aikana ja usein itse asia jää suurilta osin kuulematta.
Olen tehnyt rikoksia/ rikkeitä valehdellut niin pienestä kuin muistan. KAikki korttelin talojen katotkin tuli kiivettyä ja tutkittua pienempänä. Kaikki vastaava vain veti puoleensa.Rajoja piti rikkoa. Ainut harmi mitä kadun on että ajauduin alkoholismiin mikä vei suuren osan nuoruuden vuosistani ja näistä ikävistä vuosista kärsin edelleen. Muitakin huumeita tuli kokeiltua. Pilvi oli niin kauan hauskaa kunnes masennus tuli ja ajatukset kääntyivät itsensä epäilyyn. Muista en kummemmin kiinnostunut. Amfetamiinista tuli aina niiin kauheat jälkitilat (onneksi) Etten siitäkään pitänyt vaikkain paransi keskittymistä ym.
Urheilussa näkee myös ad:n tuoman hurjapäisyyden. Hypitty on joka paikasta melkein kaikella mahdollisella ja yllättävin pienin vammoin on säilytty. Toisaalta myös esim lumilautailun kääntymisten suorittaminen onnistui ensimmäisen laskun jälkeen.
Mielestäni ad:lla on kyky käsitellä rajujen/vauhdikkaiden tilanteiden tuomaa ärsyke tulvaa nopeasti ja loogisesti miettien esim. lennon aikana miten seuraava oma kaatumisen liikerata hoidetaan, samalla huomioiden mäen jokaisen kiven/ kannon mihin kaatuminen sijoitetaan.
Tässä nyt vain joitain järjestelemättömiä ajatuksia hölisten.
Tarkoitus oli kiittää teksteistä jotka toivat toivoa minulle.
Kahden lääkärin epäilyt ovat jo adhd:sta, mutta kunnallisella puolella tutkimukset kestävät tuskallisen pitkään ennen edes neuropsykiatriaan pääsyä.
Harkitsen kyllä mehiläiseen soittoa, mutta hieman epäilyttää saanko kaivettua oleellisen muun sotkun keskeltä tapaamisessa. Mutta ainahan kaikesta on selvitty parhainpäin. On jo suunnitelmat syntymässä.
Kiitos!(yaolle) Kannustaisin sua vaan soittamaan ajan. Itse tein sen juuri äsken, vaikka asiaa oon jo pähkäillyt ainakin pari vuotta. Oon kokeillut saada itse itseäni "järjestykseen", mut ei se vaan onnistu. Ja oon kyl todella epävärma siitä, että kärsinkö todella adhd:stä vai jostakin muusta, mutta ehkä selvyys asiassa auttaa eteenpäin toivottavasti. Itsekin pelkään, et osaanko selittää kaiken oikein, mut toivon että ammatti-ihmiset osaa kysyä oikeita kysymyksiä yms.
- xym
Sinulle sopisi varmaan erinomaisesti ADHD-liiton järjestämä aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi. Soita tai lähetä sähköpostia sinne ja pyydä esite. Seudullasi ei kai ole vertaistukiryhmää..sellaisen voi itsekin perustaa? : )
- ......
siis onko niin että helsingin seudulla ei ole liittoa? Ei kai?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1452505Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298911- 98888
- 66868
- 53851
- 46839
- 60822