Hei, olen 29-vuotias nainen ja käynyt muutaman kuukauden psykoterapiassa. Terapeuttini on keski-ikäinen mies. En viitsi sen kummemmin yksityiskohtia kertoa, ettei minua tunnistettaisi, jos vaikka terapeuttini sattuisi vierailemaan tällä palstalla.. Joka tapauksessa ongelmani on, että olen jo useampia viikkoja ollut todella rakastunut häneen. En oikeastaan edes ole varma onko se ongelma, koska rakastuneena oleminenhan on myönteinen tunne! Toisaalta kyllä minua ahdistaa ajatus, että todennäköisesti en ikinä tule saamaan häneltä vastakaikua tunteilleni. Terapeuttini on kokenut psykiatri, jolla on erittäin korkea ammatillinen moraali.
Olen kuullut transferenssi-nimisestä ilmiöstä, mutten usko, että minun kohdallani on kyse siitä. Terapeuttini vain sattuu olemaan ainoa kunnollinen ja luotettava mies jonka olen eläessäni tuntenut, ja olen rakastunut häneen siksi, en siis siksi, että kohdistaisin häneen tunteita, joita oikeasti tunnen jotakuta toista kohtaan (ketä kohtaan muka?).
Haaveilen hänestä kaiken päivää ja aina terapian lähestyessä alan tuntea vatsanpohjassa kutittavaa ihastuksen aiheuttamaa jännitystä enkä malta odottaa että taas näemme. Hän ei mielestäni ainakaan vielä ole huomannut rakastumistani, koska pyrin aina olemaan asiallinen kun tapaamme.
Onko muilla kokemusta tästä? Mitä jos tulen vain "entistä hullummaksi" terapian aikana johtuen tästä todennäköisesti täyttymättä jäävästä rakkauden tunteesta? Kuuluuko asiakkaan tällaisessa tilanteessa "oikeaoppisesti" kertoa terapeutille tunteistaan? Voiko asian paljastumisesta seurata se, että ammattieettisistä syistä terapiasuhde katkaistaan? Sitä en kestäisi, joten taidan vain salata koko asian vastedeskin. Entä voivatko asiakas ja terapeutti terapiasuhteen päätyttyä mennä yhteen vai pidettäisiinkö sitäkin eettisesti arveluttavana terapeutilta..? Ehkei terapeuttini halua suhdetta (entisenkään) potilaansa kanssa, mutta ainahan sitä voi toivoa ;)
Olen kuullut transferenssi-nimisestä ilmiöstä, mutten usko, että minun kohdallani on kyse siitä. Terapeuttini vain sattuu olemaan ainoa kunnollinen ja luotettava mies jonka olen eläessäni tuntenut, ja olen rakastunut häneen siksi, en siis siksi, että kohdistaisin häneen tunteita, joita oikeasti tunnen jotakuta toista kohtaan (ketä kohtaan muka?).
Haaveilen hänestä kaiken päivää ja aina terapian lähestyessä alan tuntea vatsanpohjassa kutittavaa ihastuksen aiheuttamaa jännitystä enkä malta odottaa että taas näemme. Hän ei mielestäni ainakaan vielä ole huomannut rakastumistani, koska pyrin aina olemaan asiallinen kun tapaamme.
Onko muilla kokemusta tästä? Mitä jos tulen vain "entistä hullummaksi" terapian aikana johtuen tästä todennäköisesti täyttymättä jäävästä rakkauden tunteesta? Kuuluuko asiakkaan tällaisessa tilanteessa "oikeaoppisesti" kertoa terapeutille tunteistaan? Voiko asian paljastumisesta seurata se, että ammattieettisistä syistä terapiasuhde katkaistaan? Sitä en kestäisi, joten taidan vain salata koko asian vastedeskin. Entä voivatko asiakas ja terapeutti terapiasuhteen päätyttyä mennä yhteen vai pidettäisiinkö sitäkin eettisesti arveluttavana terapeutilta..? Ehkei terapeuttini halua suhdetta (entisenkään) potilaansa kanssa, mutta ainahan sitä voi toivoa ;)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joten pidä ihan vain haaveiden tasolla.
Todennäköisesti suhde katkeaa jahka tulee tietoon.
mahdollinen, siis terapian loputtua. Vaan et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka rakastuu terapeuttiinsa/lääkäriinsä. Yleensä tunne on yksipuolinen.
Mutta, sinuna kertoisin nyt näistä tunteista terapeutille, kyseessä kun on varmasti mitä luultavimmin transferenssi-ilmiö. Terapiasi kärsii jos et kerro tunteistasi.Eikä tietenkään terapiasuhde siihen kaadu!!! Miksi ihmeessä se nyt siihen sanomaasi kaatuisi. Asioista keskustellaan. Terapiassa kun on tarkoitus keskustella kaikesta.
Niin.. Mietin asiaa yöllä, kun en saanut unta. Ymmärrän kyllä, että tunteeni on yksipuolinen ja todennäköisesti sellaiseksi jääkin. Olen myös sen verran järkevä, etten missään vaiheessa ole päästänyt tunteitani sellaiselle tasolle, etten kestäisi vastakaiun puutetta eli ns. torjutuksi tulemista. Kyse on fantasiasta eikä se ole minulle uutta: olen elänyt varmaan noin puolet elämästäni fantasioissa.
Jostain minun pitäisi kyllä tarkistaa tuo, että päättyykö terapiasuhde ammattieettisistä syistä, jos kerron tästä terapeutilleni. Sitä riskiä en voi ottaa. Ehkäpä alan nyt omineni työstää itseäni ulos tästä rakkausfantasiasta ja sitten, kun olen selvemmillä vesillä, kerron hänelle asiasta menneessä muodossa: "mun täytyy kertoa sulle, että, heh heh, yhessä vaiheessa tätä terapiaa mä olin, heh, tosi ihastunut sinuun." Siinä vaiheessa asian esille tuleminen tuskin olisi riski terapian jatkumiselle.
Terapiassa on sallittua tuoda julki kaikkia eri asioita. Luuletko etteivät ihmiset esim. kerro terapiassa seksifantasioitaan? Siis terapeuttiin kohdistuvia..
Aivan huoleti voit kertoa rakastumisen tunteestasi, terapia EI siihen kaadu, voin sen ihan alan ammattilaisena sinulle taata, eli _tiedän_ asian olevan kuten kirjotin.
Siis kerro vapaasti rakastumisestasi ja kaikesta, se toki voi laittaa peutin konseptit sekaisin. Ehkä luopuu sinusta, mutta en usko useimmilla peuteilla noita rakastumisia on tämän tästä ja kokevat ne vain hoidon sivuvaikutuksina.
Kun joku ottaa ja kuuntelee kerrankin tosissaan, niin rakastuminen ei ole sääntö eikä poikkeus vaan asiaan kuuluvaa mielialan alahtelua. Hullut tyytyvät ensimmäiseen joka kuuntelee.
Ei pääty psykiatrisuhde tuohon, mistä kerroit. Itselläni on omakohtaista kokemusta.
Joko terapeutti sanoo, että tämä on aika yleistä ja helposti seuraa tällaisesta hoitosuhteesta,
mutta jatketaan tästä normaalisti eteenpäin. Eli siis terapia jatkuu kuten ennenkin. TAI, terapeutti
ehdottaa, että voidaan katkaista terapiasuhde ja tavata muualla, siis terapian ulkopuolella, kuten minun
tapauksessani. Mutta siihen en usko, että kukaan terapeutti olisi minkäänlaisessa suhteessa potilaan
kanssa niin, että potilas edelleen kävisi tämän terapeutin vastaanotolla samalla kun olisi muunlaisessa
suhteessa. Jos terapeutti tuntee samoin ja hänen elämäntilanne sen sallii, niin hän vastaa aloitukseesi.
Jos häntä ei kiinnosta, hän todennäköisesti sanoo, että pitää pitää selvät rajat, vaikka terapiassa
helposti herää tällaisia tunteita.
Itselläni on siltä osin sama tilanne kuin sinulla, että olen ihastunut terapeuttiini. Minulla vain homma eroaa siinä suhteessa, että olen itse nainen ja terapeuttini myös. Kiusallinen tilanne tosiaan.
En usko että terapiasuhde katkeaa vaikka kertoisitkin. Usein asioiden kertominen suoraan saattaa jopa auttaakin, myös tuossa tilanteessa. Itse olen kertonut terapeutilleni olevani rakastunut häneen ja hän otti asian hyvin.