"Keskiviikko 05.03.2003
Illalla Eero Lankian kanssa tv-ykkösen vaalitentissä. Ennen illan tenttiä koin pieniä vastoinkäymisiä. Huomasin illansuussa, että lompakkoni on kateissa ja kotifaxista tuli pelkkiä valkoisia papereita. Muste koneesta oli loppunut.
Olin iltapäivällä lounaalla Mamma Rosassa, joten lompakko löytyi sieltä. Jorma haki kaupungilta faxiin värikasetin, joten sekin asia korjaantui nopeasti.
Ihmiset ovat kiitettävästi antaneet hyviä neuvoja viime päivinä. On ollut mukava havaita, että kannustajia ja myötäeläjiä riittää vaalikampanjan loppumetreillä. Kiitän kaikkia kannustajia.
Kaikki eivät tietenkään kannusta. Palautetta tulee monenlaista. On minulle lähetetty sellaisiakin papereita, jotka saattaisivat kiinnostaa esimerkiksi Eero Heinäluomaa, mutta taidan näyttää ne vasta vaalien jälkeen.
Tänään alkoi sitten ennakkoäänestys. On hyvä merkki, että ihmiset ovat olleet liikkeellä aktiivisemmin kuin neljä vuotta sitten. Toivottavasti äänestysprosentti ei ainakaan laske edelliskerrasta.
Olen havainnut, että monet asiantuntijat pohtivat ankarasti sitä, mikä puolue hyötyy tai häviää, jos ihmiset äänestävät laiskasti. En ole halunnut vaivata päätäni tällaisilla ajatuksilla. Koko poliittinen järjestelmä hyötyy, jos äänestäjät käyvät vilkkaasti vaaliuurnilla.
Itse olen kyllä ajatellut äänestää vasta varsinaisena vaalipäivänä. Täytyy katsoa loppuun asti, miten ehdokkaani menestyy kampanjassaan. "
Illalla Eero Lankian kanssa tv-ykkösen vaalitentissä. Ennen illan tenttiä koin pieniä vastoinkäymisiä. Huomasin illansuussa, että lompakkoni on kateissa ja kotifaxista tuli pelkkiä valkoisia papereita. Muste koneesta oli loppunut.
Olin iltapäivällä lounaalla Mamma Rosassa, joten lompakko löytyi sieltä. Jorma haki kaupungilta faxiin värikasetin, joten sekin asia korjaantui nopeasti.
Ihmiset ovat kiitettävästi antaneet hyviä neuvoja viime päivinä. On ollut mukava havaita, että kannustajia ja myötäeläjiä riittää vaalikampanjan loppumetreillä. Kiitän kaikkia kannustajia.
Kaikki eivät tietenkään kannusta. Palautetta tulee monenlaista. On minulle lähetetty sellaisiakin papereita, jotka saattaisivat kiinnostaa esimerkiksi Eero Heinäluomaa, mutta taidan näyttää ne vasta vaalien jälkeen.
Tänään alkoi sitten ennakkoäänestys. On hyvä merkki, että ihmiset ovat olleet liikkeellä aktiivisemmin kuin neljä vuotta sitten. Toivottavasti äänestysprosentti ei ainakaan laske edelliskerrasta.
Olen havainnut, että monet asiantuntijat pohtivat ankarasti sitä, mikä puolue hyötyy tai häviää, jos ihmiset äänestävät laiskasti. En ole halunnut vaivata päätäni tällaisilla ajatuksilla. Koko poliittinen järjestelmä hyötyy, jos äänestäjät käyvät vilkkaasti vaaliuurnilla.
Itse olen kyllä ajatellut äänestää vasta varsinaisena vaalipäivänä. Täytyy katsoa loppuun asti, miten ehdokkaani menestyy kampanjassaan. "
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Torstai 06.03.2003
Illalla MTV:n vaalitentti Pasilassa. Irakin kysymys oli jälleen laajasti esillä. Itse haluaisin puhua entistä enemmän tärkeistä kotimaan asioista. Kun Irak on kuitenkin jatkuvasti keskeinen puheenaihe ja siitä minulta koko ajan kysytään, yritän seuraavassa selventää oman näkemykseni tilanteesta.
Turvallisuusneuvostolla on YK:n peruskirjan mukaan ensisijainen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttämisestä ja ylläpitämisestä. Tämän tehtävän toteuttamiseksi turvaneuvostolla on peruskirjan mukaiset keinot, joihin kuuluu voimankäyttöön oikeuttaminen.
Turvallisuusneuvoston päätös edellyttää viiden pysyvän jäsenen (USA, Venäjä, Kiina, Ranska ja Iso-Britannia) nimenomaista puoltoääntä tai hiljaista hyväksymistä pidättymällä äänestyksessä. Jokainen jäsenmaa on hyväksynyt tämän liittyessään jäseneksi.
Turvallisuusneuvosto on päättänyt, että Irakin on luovuttava joukkotuhoaseistaan. Turvaneuvoston asiana on valvoa, että päätös toteutuu, ja päättää peruskirjan mukaisista toimista, joita sen päätösten toimeenpano edellyttää. Kaikki YK:n jäsenmaat ovat sitoutuneet noudattamaan YK:n peruskirjaa.
Minkään valtion ei tule turvautua voimankäyttöön toista valtiota vastaan ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, ellei kyseessä ole peruskirjan tarkoittama puolustautuminen hyökkäystä vastaan.
Turvaneuvoston asia on löytää keinot, joilla Irak saadaan luopumaan joukkotuhoaseistaan.
Kantani Irakin kriisiin on selvä.
Irakin on luovuttava joukkotuhoaseistaan ja aseohjelmistaan turvallisuusneuvoston päätösten mukaisesti ja YK:n asetarkastajien valvonnassa.
Asetarkastajien on jatkettava työtään niin kauan kuin on olemassa mahdollisuus, että sitä kautta päästään päämäärään. Tämän kysymyksen arviointi ja siitä päättäminen kuuluvat turvallisuusneuvostolle. Sen on arvioitava tarve ja päätettävä mahdollisista lisätoimista asiassa.
Jos sotaa Irakissa ei voida välttää - joko turvaneuvosto antaa valtuutuksen voimankäyttöön tai USA toimii ilman sitä - pidän tarpeellisena, että Suomi omalta osaltaan osallistuu mahdollisuuksiensa mukaan humanitaarisen avun antamiseen YK:n järjestelmän puitteissa.
Mitä olisin tehnyt toisin kuin hallitus?
Ottamalla myönteisen ennakkokannan Yhdysvaltain esittämään pyyntöön humanitaarisesta avusta ja rauhanturvaamiseen osallistumisesta jo joulukuussa, kun asian käsittely turvallisuusneuvostossa oli vielä kesken eikä asetarkastajien työn tuloksista ollut mitään tietoa, Lipposen hallitus liittyi, ainakin Yhdysvaltain mielestä, Yhdysvaltain johtamaan liittoutumaan.
Näin asia ymmärretään Yhdysvalloissa edelleenkin. Minulle on kerrottu, että Lipposen ja Bushin tapaamisessa 9. joulukuuta "presidentti Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon".
Lipponen puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota. Tämänhän Lipponen totesi myös julkisesti tapaamisen jälkeen.
Itse olisin painottanut Bushille tarvetta etsiä viimeiseen saakka rauhanomaista ratkaisua tilanteeseen ja luvannut harkita tarvetta humanitaariseen apuun YK:n tai sen erityiselinten sitä pyytäessä.
EU:n ja Yhdysvaltain yhteistyö kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä on tärkeää ja uskon sen jatkuvan ja vahvistuvan edelleen. Yhtä tärkeää on luottamuksellinen yhteistyö Kiinan ja Venäjän kanssa, jotka myös ovat turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä.
Oli hyvä, että EU saattoi sopia yhteisestä kannasta Irakin asiassa 17. helmikuuta, mutta erimielisyys asiassa osoittaa, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan harjoittaminen tulee olemaan entistä haasteellisempaa, kun unionissa on 25 jäsentä.
Tämä Jaakobin paini voi olla edessä uudestaan, jos Yhdysvallat ryhtyy sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan ilman turvallisuusneuvoston valtuutusta. "
JÄÄTTEENMÄKI ON SYYTÖN.
Syyllinen on. Syyllinen on.
Vaatii kyllä tarkemmat perustelut miksi syyllinen ja mihin????????
Jäätteenmäki on ainakin syyllinen omaan eroonsa pääministerin tehtävistä.
Jäätteenmäki jostain syystä ei huomaa, että Lipponen otti jolukuussa 2002 myönteisen kannan selvityksenalla olevaan asiaan. Kyseessä tuolloin oli siis esisopimus. Lipposen myönteinen kanta koski asiaa, johon tulee saada ensin YK:n hyväksyntä. Tämän USA:kin tiesi Suomen viralliseksi linjaksi.
Käräjäoikeus ei pitänyt AJ:n kertomusta tapahtumien kulusta luotettavana. Kansankielellä puhutaan silloin valehtelusta. Se lukee kiitettävän selvällä suomen kielellä oikeuden päätöksessä.
Valehteleminen ei ole rikoslain mukaan syytetylle syyksiluetava teko eli rikos. Todistajalle ja asianomistajalle se sitä vastoin on. Syytetty saa puhua oikeudessa aivan mitä haluaa tosiasioista piittaamatta, ja niin AJ myös teki.
Eri asia on se, että rikosoikeudellinen yllytyksen tunnusmerkistö ei oikeuden mielestä AJ:n kohdalla täyttynyt. Ei se täyttynyt minunkaan mielestäni. AJ siis ei syyllistynyt yllytykseen. Oikeudessakin hän sen sijaan valehteli, mutta valehtelua on syytetyn asemassa arvioitava moraalisten mittapuiden mukaan. Sellainen arviointi ei kuulu tuomioistuimen toimivaltaan.
Oikeuden päätös on kaikinpuolin sisällöllisesti ja muodollisesti aivan hyvä, jopa niin hyvin perusteltu, että jos kaikki oikeuksien päätökset olisivat kieliasua myöten noin loistavasti perusteltuja, niin me pöydän toisella puolella työskentelevät lakimiehet jäisimme pian hyvin vähälle työlle. Niin näyttävät lisätyötä vaille jäävän tuossa tapauksessa niin syyttäjät kuin asianajajatkin. Siinä mielessä päätös oli siis oikein, oikein huono.
keskustapulue on syyllinen Jäätteenmäen eroon, koska se halusi säilyttää punamullan hallituspohjana uhraamalla Jäätteenmäen, joka jätettiin tiukan paikan tullen yksin puolustamaan keskustan puoluehallituksen hyväksymää vaalikeskustelujen Irak-poliittista valehtelua.
Porvareiden olisi syytä tehdä johtopäätökset keskustasta, joka haluaa välttää porvarihallituksen jopa uhraamalla törkeästi oma päministerinsä ja puoluejohtajansa painostamalla tämä eroamaan demareiden toivomuksesta.
Julkisuudessakin on esitetty perusteltu arvio siitä, että Irak-jupakka oli keskustan puoluejohdon hyväksymä, ja kun väärä vaalitaktiikka kusi alleen, niin haitat koteloitiin Jäätteenmäkeen - eli selitettiin yksin Jäätteenmäen virheiksi - jonka keskusta sitten heitti kylmästi sivuun nimenomaan siksi, että keskusta saisi edelleen olla demareiden nöyränä apupuolueena vasemmistohallituksessa.
Vastuutonta ja halpamaista toimintaa keskustapulueelta.