Moi!
Onko täällä ketään muuta poikaa, joka oksentelee? Itse olen nyt pitänyt oksentamisesta taukoa n. 6 kuukautta, koska seurustelin toisen miehen kanssa tuon ajan. Tämä sitten jätti minut ja vasta nyt tajusin, että olen lihonnut kuin sika konsanaan tänä aikana. Olen 19-vuotias, 183cm pitkä ja painoin seurustelusuhteen alussa (yo-kirjoitusten jälkeen huhtikuussa 2009) 85 kiloa (ei mikään pieni paino kuitenkaan, mutta tuolloin olin vasta pääsemässä ihanan bulimian makuun). Nyt painan 109 kiloa ja BMI on 33. En kuitenkaan näytä lihavalta, koska olen melko lihaksikas ja osaan peittää lihavuuteni hyvin vaatteilla. Näytän ns. "normaalilta", vaikka se kuulostaakin melko hassulta ja uskomattomalta, kun painoani tuijottaa.
Eilen sitten oksensin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Tein taivaallista spagettia tomaatti-jauhelihakastikkeella, suklaakakun ja kreikkalaista salaattia kolmen hengen porukalle, mutta opiskelijaystäväni eivät päässeetkään tulemaan. Sitten rupesin syömään itsekseni ja huomasin pian syöneeni salaatin ja melkein kaikki spagetit kastikkeineen. Suklaakakustakin jäi vain noin 25% jäljelle. Menin sitten oksentamaan itseni kipeäksi asti. Tänään olen syönyt ainoastaan n. 700 kcal ja samalla tiellä aion jatkaa, sillä kehoni kuluttaa päivän aikana n. 2500 kcal, vaikka en tekisikään mitään (onneksi olen mies ja kehoni kuluttaa siksi paljon). Tänään kävin tunnin mittaisella lenkillä (kävelin ripeästi ja yritin jonkinlaista juoksuakin välillä vääntää, mutta se jäi toistaiseksi melko säälittäväksi yritykseksi). Nytkin on hirveä masennus siitä, etten jaksanut juosta kauaa, ja että kuntoni on heikentyntyt, koska en ole liikkunut pitkään aikaan. Bulimiaa taitaa esiintyä homoseksuaaleilla miehillä paljon enemmän kuin heteromiehillä?
Minua hävettää tämä oksenteleminen ja sen aloittaminen JÄLLEEN kerran todella paljon, koska opiskelen yliopistossa arvostettua alaa ja siksi minun pitäisikin ilmeisesti tietää paremmin. Monet pitävät bulimiaa "tyhmien" ja "yksinkertaisten" ihmisten sairautena, mutta asiat eivät todellisuudessa ole yhtään näin mustavalkoisia; oksentelusta tulee vaikea riippuvuus ja bulimikko tietää jääneen koukkuun heti ensimmäisellä kerralla sitä kokeiltuaan. En vain saa sitä ajatusta päästäni, että kaikki ongelmani katoavat maagisesti kuin taikasauvan heilahduksesta, kun olen laiha,hyvännäköinen, rakastettu ja kadehdittu, ja juuri siksi yhteiskuntaan moitteettomasti sopiva yksilö. Lisäksi oksentelu on kuitenkin auttanut minua monesti laihtumaan jopa 20 kg vain sillä, että olen oksentanut ruoat, joissa tiedän olevan paljon kaloreita ja syömällä muulloin terveellisesti ja niukasti. Tämän ohella tietysti myös liikun ja yritän urheillessani polttaa sen saman määrän kaloreita, jonka syön päivän aikana. Oksentelen siis vain silloin, kun nälkäni on kasvanut sietämättömästi ja minun on vain pakko oikeasti SYÖDÄ kaikkea mitä kaapista löytyy ja tyydyttää makeannälkä ja suolaisen ruoan himo kerralla ja kunnolla.
Kohtalotovereita? Olenko ainoa poika/mies, joka tämän asian kanssa painii päivittäin? En halua olla lihava enää. En ole pitkään aikaan ollut hoikka ja minun on pakko kokea, miltä tuntuu elää "unelmaa". Jos se ei sitten vastaa sitä, mitä olin odottanut, voin aina palata takaisin tähän jojoiluun ja odottaa, että joku voisi joskus rakastaa minua tällaisenaan: ongelmine kaikkineen.
Onko täällä ketään muuta poikaa, joka oksentelee? Itse olen nyt pitänyt oksentamisesta taukoa n. 6 kuukautta, koska seurustelin toisen miehen kanssa tuon ajan. Tämä sitten jätti minut ja vasta nyt tajusin, että olen lihonnut kuin sika konsanaan tänä aikana. Olen 19-vuotias, 183cm pitkä ja painoin seurustelusuhteen alussa (yo-kirjoitusten jälkeen huhtikuussa 2009) 85 kiloa (ei mikään pieni paino kuitenkaan, mutta tuolloin olin vasta pääsemässä ihanan bulimian makuun). Nyt painan 109 kiloa ja BMI on 33. En kuitenkaan näytä lihavalta, koska olen melko lihaksikas ja osaan peittää lihavuuteni hyvin vaatteilla. Näytän ns. "normaalilta", vaikka se kuulostaakin melko hassulta ja uskomattomalta, kun painoani tuijottaa.
Eilen sitten oksensin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Tein taivaallista spagettia tomaatti-jauhelihakastikkeella, suklaakakun ja kreikkalaista salaattia kolmen hengen porukalle, mutta opiskelijaystäväni eivät päässeetkään tulemaan. Sitten rupesin syömään itsekseni ja huomasin pian syöneeni salaatin ja melkein kaikki spagetit kastikkeineen. Suklaakakustakin jäi vain noin 25% jäljelle. Menin sitten oksentamaan itseni kipeäksi asti. Tänään olen syönyt ainoastaan n. 700 kcal ja samalla tiellä aion jatkaa, sillä kehoni kuluttaa päivän aikana n. 2500 kcal, vaikka en tekisikään mitään (onneksi olen mies ja kehoni kuluttaa siksi paljon). Tänään kävin tunnin mittaisella lenkillä (kävelin ripeästi ja yritin jonkinlaista juoksuakin välillä vääntää, mutta se jäi toistaiseksi melko säälittäväksi yritykseksi). Nytkin on hirveä masennus siitä, etten jaksanut juosta kauaa, ja että kuntoni on heikentyntyt, koska en ole liikkunut pitkään aikaan. Bulimiaa taitaa esiintyä homoseksuaaleilla miehillä paljon enemmän kuin heteromiehillä?
Minua hävettää tämä oksenteleminen ja sen aloittaminen JÄLLEEN kerran todella paljon, koska opiskelen yliopistossa arvostettua alaa ja siksi minun pitäisikin ilmeisesti tietää paremmin. Monet pitävät bulimiaa "tyhmien" ja "yksinkertaisten" ihmisten sairautena, mutta asiat eivät todellisuudessa ole yhtään näin mustavalkoisia; oksentelusta tulee vaikea riippuvuus ja bulimikko tietää jääneen koukkuun heti ensimmäisellä kerralla sitä kokeiltuaan. En vain saa sitä ajatusta päästäni, että kaikki ongelmani katoavat maagisesti kuin taikasauvan heilahduksesta, kun olen laiha,hyvännäköinen, rakastettu ja kadehdittu, ja juuri siksi yhteiskuntaan moitteettomasti sopiva yksilö. Lisäksi oksentelu on kuitenkin auttanut minua monesti laihtumaan jopa 20 kg vain sillä, että olen oksentanut ruoat, joissa tiedän olevan paljon kaloreita ja syömällä muulloin terveellisesti ja niukasti. Tämän ohella tietysti myös liikun ja yritän urheillessani polttaa sen saman määrän kaloreita, jonka syön päivän aikana. Oksentelen siis vain silloin, kun nälkäni on kasvanut sietämättömästi ja minun on vain pakko oikeasti SYÖDÄ kaikkea mitä kaapista löytyy ja tyydyttää makeannälkä ja suolaisen ruoan himo kerralla ja kunnolla.
Kohtalotovereita? Olenko ainoa poika/mies, joka tämän asian kanssa painii päivittäin? En halua olla lihava enää. En ole pitkään aikaan ollut hoikka ja minun on pakko kokea, miltä tuntuu elää "unelmaa". Jos se ei sitten vastaa sitä, mitä olin odottanut, voin aina palata takaisin tähän jojoiluun ja odottaa, että joku voisi joskus rakastaa minua tällaisenaan: ongelmine kaikkineen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet oikeassa, bulimia ei todellakaan ole "tyhmien" ihmisten tauti. Se voi olla kenellä vaan.
En tunne ketään miespuolista bulimikkoa. Mutta toisaalta bulimia ei näy, jopa parhaalla poikakaverillanikin voisi olla se.
Olet samanikäinen kuin minä. Olen sairastanut anoreksiaa ja bulimiaa jo monta vuotta. Onnituin myös olla kerran pari kuukautta oksentamatta, mutta sorruin uudestaan.
Nyt olen osastohoidossa.
Haluaisin antaa sinulle muutamia vinkkejä.
1. Syö säännöllisesti proteiinipitoista ruokaa. Syö parin tunnin välein, jotta se nälkä ei kerkea yltymään ihan hulluksi. Tällä tekniikalla laihdut! Joka kerta kun syöt keho kuluttaa ison määrän kaloreita ruoan sulatukseen. Eli jos syöt monta kertaa=kuluu enemmän kaloreita. Jos ahmit kerran=kaloreita kuluu aina vain vähemmän.
2. Seurustellessasi et siis oksentanut. Miksi? Oliko sinulla hyvä olo, vai eikö vain olllut aikaa miettiä oksentamista? Yritä ajatella mitä teit silloin erilailla. Koita nyt tehdä samoja asioita ilman seurustelukumppania.
3. Käy salilla ja kuntoile. Siitä tulee hyvä mieli :) Minä oon itse nyt saanut käännettyä ajattelumaailmaani. Haluan syödä terveellisesti ja saada lihaksia, en laihtua. Eli syön ja liikun.
4. Kerro jollekkin. Tiedän, se on todella vaikeata! Itsellä meni monta vuotta että pystyin avaamaan suuni. Nyt olen siitä erittäin kiitollinen, sillä olen päässyt hoitoon ja olen saanut toivoa parantumisesta.
Ja haluan vielä kertoa mitä bulimia on tehnyt minulle ja mitä se tulee tekemään sinullekin, ellet lopeta:
1. Hampaat menee. Ennen rakastin kauniita valkoisia hampaitani. En enää...
2. Aineenvaihdunta hidastuu. Eli vaikka syöt vain vähän, keho ei kulutakkaan enää! Aineenvaihdunnan ollessa normaali voit syödä paljon ja silti kulutat sen kaiken tekemättä mitään.
3. Naama turpoaa. Imusolmukkeet ja posket on paksuja. Silmät sattuu.
4. Sydän kärsii. Mulla on jo sydänvika. Saatan joutua leikkaukseen.
5. Elämä rajoittuu. En uskalla mennä kaverin synttäreille, koska pelkään että ahmin siellä liikaa enkä pääse oksentamaan.
6. Naamaan tulee finnejä!
7. Ruokatorvi ja suun limakalvot kärsivät pahasti. Ne tulehtuvat ja kipeytyvät.
8. Vastustuskyky heikkenee. Aina joku saamarin flunssa tuntuu olevan päällä.
9. Ääni menee heikommaksi kun oksentaminen vahingoittaa äänihuulia. Ennen mulla oli kaunis lauluääni, ei enää...
10. Koulu kärsii. En ole edes uskaltanut laskea niitä kertoja jolloin olen jäänyt aamulla kotiin ahmimaan ja oksentamaan taikka sitten vain itkemään masennuksessani.
Siinä on jo monta hyvää syytä lopettaa. Toivon, että sinä paranet. Ole kiltti äläkä anna asian mennä pidemmälle. Älä tee samaa kuin minä.
Taitavat olla yksinkertaisia ne, jotka pitävät bulimiaa tyhmien ja yksinkertaisten sairautena. Minun kokemukset, itseni lisäksi, ovat nimittäin olleet hyvin paljon päinvastaisia. Yksinkertaisuuskaan ei aina ole pahasta. Syömishäiriöt ovat parhaimmillaan kieroja kavereita. Niin kieroja, että kaatavat vain älymystön kärkipäätä kun muilta menee ohi.
Sulla on kova nälkä. Elimistösi tarvitsee ruokaa eikä herkkuja.
Mutta lopulta ymmärrät varmaan ravinto-opit itsekin ja osaat hakea lisää tietoa, nämä syömisoireet ovat kokonaisvaltaista kamaa.
Älä turhaan odota. Joku kyllä rakastaa sinua tuollaisena. Minäkin, rakastan, enkä edes tiedä mitään muuta kuin huolesi. Ei huolta.
Ei laihuus mitenkään autuaaksi tee. Olet viimeiset runsaat 5 vuotta taistellut bulimian kanssa rajusti vaihtelevissa painoissa ja voin vain todeta että et laihanakaan ole onnellinen jos ainoa mitä voit ajatella on ahmiako vai eikö, syödäkö vai eikö, mitä syödä ja mitä ei, kuinka kompensoida jne jne...
Itse olin tosi urheilullinen ja timmissä kunnossa kun bulimia alkoi. Minulla on ollut tosi vaikea elämä ja aina ongelmallinen suhtautuminen ruokaan alle 10-vuotiaasta lähtien mutta kun matto vedettiin jalkojen alta toistuvasti ja menetin kodin, läheisiä kuoli, olin rahaton jne, reagoin koko paskaan ahmimalla. Luin kirjaa ja söin kiinalaista noutoruokaa ja jälkiruoaksi leivoksia, karkkia/suklaata ja jäätelöä ja saatoin hetkeksi peiton alla maatessa (ei ollut aina lämmitystä joten muuten oli aina kylmä) unohtaa kaiken. Minulla oli upea kroppa ja sain syödä mitä halusin, voi onnea (:
Sitten huomasin lihoneeni noin 5 kiloa. Se ahdisti, mutta olin yhä hoikka ja timmi vaikkakin vähän kurvikkaampi joten ei hätää. Herkuttelu muuttui ahmimiseksi joka toistui monta kertaa paivässä ja yht'äkkiä olin lihonut jo 20 kg!!! Siitä alkoi ahdistus, lääkkeiden väärinkäyttö, oksennus, viiltely, paastot... Sain 5 kg pois kuukausien aikana ja siitä lähtien olen ollut n 5-15 kg alkupainoa korkeammassa painossa. Totta kai olin onnellisempi kun painoin vähemmän mutta en koskaan onnellinen koska koko elämäni ja ajatukseni täytti vain ahmiminen ja kompensointi. Nyt paino on laskusuunnassa vähitellen koska vaikka välillä ahmin rajusti, välillä en syö juuri mitään. Ja terveys on pilalla... En jaksa mitään. Olen tosi sairas ja yliopisto tökkii pahasti koska olen välillä päivät sängyssä ja välillä sairaalatutkimuksissa. Kaipaan kilpaurheilua koko sydämestäni mutten jaksa edes lenkkeillä. Poikaystäväni ei halua minusta laihaa vaan terveen. Haluan yhä olla hoikka ja laihtua ainakin 7-8 kg kunnes olen taas osapuilleen vanhassa normaalipainossani jossa olin terveenä urheilijana ennen bulimiaa. Tiedän kuitenkin että minun pitää parantua vapautuakseni tästä helvetistä, koska sairaana ja pahassa paasto-ahmimiskierteessä tulen kuitenkin kärsimään...
Muista että laihdutus voi tehdä sinusta kadehditun, ehkä myös halutumman, muttei koskaan rakastettua. Olisitko laihempana onnellinen, jos terveytesi ja sosiaalinen elämä ovat paskana ja ajatukset aina ruoassa? En usko, minä en ainakaan...
olen, ei olet, taistellut bulimiaa vastaan 5 v. Puhuin siis itsestäni