Upea konsertti

Olipa mahtava Tarjan konsertti eilen Lahdessa.
Tarja lauloi niin kauniisti ja puhtaasti ettei uskoisi että hänellä on flunssa, taitaa olla paranemaan päin.
Bändi oli kyllä loistavassa vireessä myös, mielenkiintoisia sovituksia perinteisistä joululauluista.
Välijameissa soittivat aika kovaa, aika heviä meininkiä;), vaikea oli pysyä penkissä.
Tarjan oma sovitus Ave Mariasta oli minusta paras, latinaksi laulettuna kuulosti ihanalta, vaikka hyviä olivat muutkin laulut. Kannattipa käydä ja tyytyväiseltä vaikutti muukin yleisö, Tarjan kaunista lauluääntä kehuttiin ja bändiä myös, ainoa soraääni mitä kuulin oli se, että sitä sähkökitaraa ei olisi välttämättä tarvittu. Saattoi olla tuo Marzi Nymanin kitarointi välillä joillekin vanhemmalle väelle liikaa:). Minä kyllä tykkäsin, loistava kitaristi, varmaan Suomen parhaimpia.
8685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

konseertista yhtään juutuubi pätkää

Äänestä
  • Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty enkä ainakaan nähnyt että joku olisi salaa kuvannut.
    Yhden audiotuubipätkän löysin Tampereen konsertista, jonka joku on salaa kuvannut tai äänittänyt, ei kovin hyvä laatu, mutta menettelee.

    http://www.youtube.com/watch?v=UOKf3Zopm4Y

    Äänestä

  • Sinivuokk0 kirjoitti:

    Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty enkä ainakaan nähnyt että joku olisi salaa kuvannut.

    kun käy pahasti korvaan. Ihan hyvä yritys,mutta parempia laulajia on Suomi pullollaan.

    Äänestä

  • huhhuijakkoo kirjoitti:

    kun käy pahasti korvaan. Ihan hyvä yritys,mutta parempia laulajia on Suomi pullollaan.

    Ei oo

    Äänestä

  • Sinivuokk0 kirjoitti:

    Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty enkä ainakaan nähnyt että joku olisi salaa kuvannut.
    Yhden audiotuubipätkän löysin Tampereen konsertista, jonka joku on salaa kuvannut tai äänittänyt, ei kovin hyvä laatu, mutta menettelee.

    http://www.youtube.com/watch?v=UOKf3Zopm4Y

    Nythän on niin että näiden klassisten joululaulujen tulkitsijaksi kelpaa melkein kuka tahansa kovaa ja korkealta laulaja. Vanhojen, kauniiden joululaulujen nostattama tunnevyöry sekoittuu laulajan laulajan tulkintaan ja sitten tunteet pinnassa ja kyyneliä nieleskellen ajatellaan että esitys sinänsä oli jotenkin poikkeuksellisen taidokas - mitä e ei selvästikän tässä tapauksessa ollut. Ei silti - ei se huonokaan ollut.

    Kauneimpien joululaulujen laulajat saavat aina paljon näitä tunnelmapisteitä.

    Äänestä

  • pää kylmänä kirjoitti:

    Ka trollikin täällä taas, sehän asuu jo täällä, taitaa Nightwishin palstalla olla nykyisin tylsää.

    Hehe tuo lause on hyvä
    "klassisten joululaulujen tulkitsijaksi kelpaa melkein kuka tahansa kovaa ja korkealta laulaja. "

    Vai niin, tuota en ole tiennytkään, tuohan jopa huvitti pikkuisen:)

    "Kauneimpien joululaulujen laulajat saavat aina paljon näitä tunnelmapisteitä."

    Entäs ne rumien joululaulujen laulajat, kuinkas heidän käy?

    Sinulla on muuten pikkuisen liikaa noita kirjoitusvirheitä, hieman tarkempana saisit olla.

    Äänestä

  • Einiin ovela trolli kirjoitti:

    kaunis, kauniimpi, kaunein.

    ei rumia joululauluja olekaan - paitsi ehkä Juicen Sika. Mutta kaikkihan me tiedämme miten Juicen kävi.

    Äänestä

  • Sinivuokk0 kirjoitti:

    Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty enkä ainakaan nähnyt että joku olisi salaa kuvannut.
    Yhden audiotuubipätkän löysin Tampereen konsertista, jonka joku on salaa kuvannut tai äänittänyt, ei kovin hyvä laatu, mutta menettelee.

    http://www.youtube.com/watch?v=UOKf3Zopm4Y

    Hyvä, ettei hän peruuttanut konsertteja. Terveyttä ja voimaa ihanalle valovoimaiselle laulajalle ja muusikkokumppaneilleen. Aina kun kuulen hänen laulavan ja näen hänet, tulen hyvälle mielelle ja cd:tä odotellaan kovasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinivuokk0 kirjoitti:

Olipa mahtava Tarjan konsertti eilen Lahdessa.
Tarja lauloi niin kauniisti ja puhtaasti ettei uskoisi että hänellä on flunssa, taitaa olla paranemaan päin.
Bändi oli kyllä loistavassa vireessä myös, mielenkiintoisia sovituksia perinteisistä joululauluista.
Välijameissa soittivat aika kovaa, aika heviä meininkiä;), vaikea oli pysyä penkissä.
Tarjan oma sovitus Ave Mariasta oli minusta paras, latinaksi laulettuna kuulosti ihanalta, vaikka hyviä olivat muutkin laulut. Kannattipa käydä ja tyytyväiseltä vaikutti muukin yleisö, Tarjan kaunista lauluääntä kehuttiin ja bändiä myös, ainoa soraääni mitä kuulin oli se, että sitä sähkökitaraa ei olisi välttämättä tarvittu. Saattoi olla tuo Marzi Nymanin kitarointi välillä joillekin vanhemmalle väelle liikaa:). Minä kyllä tykkäsin, loistava kitaristi, varmaan Suomen parhaimpia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu