Paras bisnes

Haluaisin herättää yleistä keskustelua aiheesta...

Mikä on mielestänne paras laillinen bisnes PK-yrittäjälle (Esimerkiksi ihan yhden miehen toiminimen kautta harjoitettavaa toimintaa tai muutaman kaverin perustamaa nyrkkipajaa). Haen tässä nyt sellaisia bisneksiä joissa olisi mahdollisimman pieni riski ja jonka aloittamiseen sijoitettu pääoma olisi kohtuullisen pieni, mutta se olisi kuitenkin mahdollisimman tuottava.

Kaipaisin keskustelua mahdollisimman monelta kantilta. Minulla on tästä oma mielipiteeni/ajatukseni asiasta, mutta kirjoitan sen, kun olen saanut sen jäsenneltyä.
195896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos sellainen olisi selkästi olemassa, niin kaikki ryhtyisivät bisnekseen ja tulisi niin paljon kilpailua, että voitot pienenisivät.

Äänestä
  • Kaikkihan me sellaista Bisnestä etsimme uudet ja vanhat yrittäjät. Itse sellaisen olen keksinnyt n. 15v harjoittelun jälkeen enkä todella täällä sitä huutele vaan baarissa voivottelen tätä lamaa muiden mukana, lompakko pullollaan ja arkisin pakulla ajellen, iltasella ja viikonloppuna bemarilla kurvailen. Terveisin, tyytyväinen yrittäjä.

    Äänestä

http://www.moneybidders.fi/sold.php

Jokainen sentin nosto tuo euron myyjälle. Kun tonnin kohten hinta ylittää 10 egeä, on kaikki sen jälkeen pelkkää voittoa. Rahakone on keksitty!

Äänestä
  • Apteeki, hammaslääkäriasema,lakitoimisto,perintätoimisto,konsulttitoimisto joka myy osaamista ja lobbaamista puolueille ja ammattiyhdistysliikkeille. Jos löydät parempia niin kerro.

    Äänestä

  • muutama esimerkki kirjoitti:

    Apteeki, hammaslääkäriasema,lakitoimisto,perintätoimisto,konsulttitoimisto joka myy osaamista ja lobbaamista puolueille ja ammattiyhdistysliikkeille. Jos löydät parempia niin kerro.

    Nuo edelliset minunkin mielestä, mutta apteekki ei ole niin varma, koska niilläkin on kilpailua.
    Mutta jokaiseen noihin tarvitsee hyvän koulutuksen, siksi niitä ei ole pilvin pimein ;)

    Äänestä

  • Kaveri lähti etelän aurinkoon joko rahojaan tuhlaamaan tai verottajaa pakoon

    Äänestä

  • muutama esimerkki kirjoitti:

    Apteeki, hammaslääkäriasema,lakitoimisto,perintätoimisto,konsulttitoimisto joka myy osaamista ja lobbaamista puolueille ja ammattiyhdistysliikkeille. Jos löydät parempia niin kerro.

    Se on kyllä maailman huonoin isea, että myy lobbaamista puolueille... Hah, nehän itse hoitavat yhteiskuntasuhteita työkseen. Ei puolueen tarvitse lobata ketään, sen sijaan yrityksissä on liuta ammattimaisia lobbareita, jotka yrittävät lobata puolueita. Niin päin.
    PS. Olen ollut puolueessa sekä edunvalvontaorganisaatiossa kohta 20 vuotta.

    Äänestä

Myy sitä.

Äänestä

PERUSTA USKONTO!

Äänestä
  • Ei uutta uskontoa tarvitse perustaa, sillä niitä on varmaan USA:ssa kylliksi. Rupeat vain jonkun huu-haa uskonnon edustajaksi tai piispaksi täälä suomessa. Rahat menee sitten USA:han koska siellä uskonnot ovatat vapautettu veroista. Ei muuta kun toimeksi. Tai sitten se vanhin ammatti. Huorat on aina pärjänneet hyvin, oli lama tai suma

    Äänestä

  • toimeksi kirjoitti:

    Ei uutta uskontoa tarvitse perustaa, sillä niitä on varmaan USA:ssa kylliksi. Rupeat vain jonkun huu-haa uskonnon edustajaksi tai piispaksi täälä suomessa. Rahat menee sitten USA:han koska siellä uskonnot ovatat vapautettu veroista. Ei muuta kun toimeksi. Tai sitten se vanhin ammatti. Huorat on aina pärjänneet hyvin, oli lama tai suma

    sanoo, kaikista ei oo yrittäjiks toinen haukka rahaa alalla kun alalla toiselle ei luonaa mikään.
    Niinkun siä aikasemmin joku sano mitä osaat myy sitä!
    Niin helvetin helppoo se on, jollei ole kokemusta oikeen mistään hommasta aivan turha
    kuvitalla mitään Busineksia.
    Ja muista työelämassä pitäis notkua vuosikymmeniä jotenka se pitää maistua.

    T: 26 vuotta yrittäjänä

    Äänestä

  • 2334yy kirjoitti:

    sanoo, kaikista ei oo yrittäjiks toinen haukka rahaa alalla kun alalla toiselle ei luonaa mikään.
    Niinkun siä aikasemmin joku sano mitä osaat myy sitä!
    Niin helvetin helppoo se on, jollei ole kokemusta oikeen mistään hommasta aivan turha
    kuvitalla mitään Busineksia.
    Ja muista työelämassä pitäis notkua vuosikymmeniä jotenka se pitää maistua.

    T: 26 vuotta yrittäjänä

    Perusta Museo , verosta vapaata toimintaa. Voit vaikka esitellä siellä......

    Äänestä

  • Mummot kirjoitti:

    Perusta Museo , verosta vapaata toimintaa. Voit vaikka esitellä siellä......

    Ainakin teoriassa vois toi huoraaminen olla hyvä pisnes: myydään käytettyä tavaraa uuden hinnalla ja kaupanteon jälkeen tavara jääkin myyjälle...

    Äänestä

Pakko vastata, vaikka huomaankin edellisistä viesteistä olevan jo hetken verran aikaa. Parasta bisnestä ikinä on rahan lainaaminen, etenkin jo ennestään pikkasen vaikeuksissa oleville ihmisille. Siinä kohtaa kun luottorajat paukkuu ja maksut (etenkin yrittäjillä) painaa päälle, on rahalle usein niin iso tarve, että siitä ollaan valmiita maksamaan huikeita korkoja. Ja niin kauan kun puhutaan muutamista tuhansista, niin rahat tulee käytännössä aina saamaan takaisin, kunhan osaa vaatia vakavaraisen takaajan jokaiseen velkaan. Työtä on käytännössä velkakirjan tekemisen verran ja raha tulee sitten käytännössä itsestään, ilman että tarvitsee myydä mitään tai mainostaa jne. Ja kun lainasummat pitää sopivina, niin siitä ei ole haittaa vaikka maksut vähän myöhästyy, sillä perintätoimien ja oikeuden kautta nämä usein pienetkin lainat ovat omiaan kasvamaan aivan mahdottomiin mittasuhteisiin.

Äänestä

Hautaustoimisto on ehdottomasti paras bisnes. Meitä on 7 ja liikevaihto 1,2milj. vuodessa. Helppoa hommaa.

Äänestä
  • Terveisin asiakas.

    Äänestä

Raksalla pärjää ihan hel....tin hyvin kun on: erioisosaamista, ahkera ja pelisilmää kun tekee tarjoksia.

Myyntikatteet on minulla 45-60% ja käyttökate +20%. Liikevaihto +4M€

Tulorahoituksella on helppo tehdä investointeja

Äänestä

Nykyään alkaa aika monelta suunnalta olla kysyntää Contract Killereille, eli suomeksi ammattitappajille. Jos ei veren ja suolien näkeminen eikä väkivalta pelota, niin tämä alkaa olla aika kysyttyä palvelua ja hyvin palkattua työtä nykyään.

Äänestä

mitä jos tutustuisit korubisnekseen.se kasvaa maailmanlajuisesti ja minulla on siihen toteutukseen paljon ideoita ja homma jo käynnissä... katso: magnetixkoruja.magnetix-wellness.com SIELLÄ MYÖS YHTEYSTIEDOT!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuorineuvos_Tuura kirjoitti:

Haluaisin herättää yleistä keskustelua aiheesta...

Mikä on mielestänne paras laillinen bisnes PK-yrittäjälle (Esimerkiksi ihan yhden miehen toiminimen kautta harjoitettavaa toimintaa tai muutaman kaverin perustamaa nyrkkipajaa). Haen tässä nyt sellaisia bisneksiä joissa olisi mahdollisimman pieni riski ja jonka aloittamiseen sijoitettu pääoma olisi kohtuullisen pieni, mutta se olisi kuitenkin mahdollisimman tuottava.

Kaipaisin keskustelua mahdollisimman monelta kantilta. Minulla on tästä oma mielipiteeni/ajatukseni asiasta, mutta kirjoitan sen, kun olen saanut sen jäsenneltyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu