Vaivaton raskaus=poikkeus ja/vai vaikea vauva-aika?

ollut ihanat raskaudet ja olo hyvä. Ympräistö on vaan todennu että eihän se raskaus sairaus ole ja sitten kertoneet omia kokemuksiaan... osa tietty pelottelee etä oota ku se laps syntyy ja ku laps oli kans helppo niin täs uudes raskaudes saa kuulla : "oota sitte ku tää toinen tulee ni sittehän näät millasta se on..."

aina riittää näit ä selittelijöitä ja kommentoijia ja joku käsitys on että raskaus on joku hemmetin pöytäkeskustelun aihe jne..

tunnistan negat kärsimyspuheet jne mutta ohitan ne.

En saanu psykoosia synnytyksen jälkeen ja voin hyvin ekas jatokas raskaudessa. Toivon samaa sulle. On naisia jotka yksinkertasesti voi hyvin ja ehkei sitä kaikille toitota. Raskausaika on nopeesti ohi ja sen jälkeen jäin kaipaamaan sitä mahakumpua ja odotusfiiliksia, etenki ku raskaus meni tosi hyvin ja voin hyvin. Moni tietty ei kovasti kaipaa... ; )

Täällä on yksi vaivaton odottaja. Alkuraskaudessa ei ollut mitään pahoinvointeja, ei mitään, Mikä on tietysti todella hieno asia, esikoistani odotan enkä tiedä miten kamalaa se voisi oikeasti edes olla. Mutta onneksi siis olen tältä välttynyt.

Nyt myös rv 34 menossa, ja selkäkipuja tosin on mutta ei mitään sietämätöntä. Lenkkeillessä oikeastaan ainoastaan rupeaa koskemaan alaselkään, muuten ok. Tietysti pienet jomotukset silloin tällöin, mutta en jaksa valittaa =)

"Niin , kyllähän se olo nyt hyvä voi olla, mutta odotapa vaan synnytyksen jälkeistä aikaa..."", niin no tuollaisiin minä olen aina vaan naurahtanut päälle, en jaksa stressata vain siksi, että joku noin sanoo. En tietenkään vähättele, etteikö se varmasti olisi totta. Mutta miksi sitä pitäisi NYT murehtia.. En käsitä.
Kamalalin, tai lähinnä oudoin asia jonka kuulin eräältä tuttavaltani oli, että kun hän meni ensimmäisiä kertojaan esikoisensa kanssa lastenneuvolaan, oli hän siellä sitten sanonut että kuinka nätisti tämä hänen esikoistyttönsä on, ei itke pahemmin eikä muuta. Oli neuvolatäti vaan tokaissut, että no odotapa vaan kyllä ne mahakivut sieltä tulee. Ja muutenkin ollut hyvin kyyninen.
Itse en kehdannut samalle linjalle ryhtyä, vaikka ei siis kokemusta olekaan. Mutta en myöskään toivo, että kukaan latelisi asioita noin suorasukaisesti. Pitäisi antaa toiselle nyt aikaa olla lapsensa kanssa, oli sitten itkuinen tai vähemmän itkuinen yksilö kyseessä.

Mutta juu.. Nuo hormonit. Ne ovatkin se "ihanuus" minun kohdallani. Olen todella monsteri, hermostun muutenkin helposti, olen temperamenttinen. Mutta raskaus tuo tämän kyseisen "vian" esille vaan kahta kauheampana.
On tosin päiviä, jolloin olen rauhallinen ja rento, mutta ilmaisen kyllä mielipiteeni asioihin todella jyrkästi. Ja minulle ei kannata tosiaan sanoa väärää sanaa usein, saa kyllä kuulla kunniansa. Heh.
Eli todella on mun kohdalla ailahdelleet hormonit suuntaan jos toiseenkin. Mutta onneksi lähipiirissä ihmiset osaavat jo varautua, eivätkä jaksa hermostua jos minä niin teen. :D

Toivon mukaan kaikki menee hyvin, vauvan synnyttyäkin, turhaa spekulointia vaan. Minä ainakin uskon, että kun on näin hyvin mennyt tähän asti, varmasti menee jatkossakin!

Onnea odotukseen!!

En ole enää ihan nuori odottaja,ja kaksi aiempaa lasta sain nuorena.Raskaus,kuten aikaisemmatkin ollut mahtavaa aikaa,ei niin pienintäkään vaivaa(nyt rv 33)Vaivat eivät siis "ikäsidonnaisia"..
Rennosti kun koittaa ottaa,koittaa olla itselleen armollinen ja muistaa tämän ajan olevan ainutkertainen,jaksaa pitää lippua korkealla.Iloista oottelua muille myös!

--kysymyksiisi en keksi mitään vastattavaa, en ole kohderyhmää ihan vielä (raskaana kyllä olen, mutta kaikki on niin uutta vielä, etten ole ehtinyt asioita noin tarkkaan miettimään ja kokemaan). Mutta oli ihan pakko tulla sanomaan, että kirjoituksesi oli todella hauskaa luettavaa! Jollet ammatiksesi kirjoita, niin suosittelisin ryhtymään, vaikkapa pakinoitsijaksi. Nokkelaa, helppoa ja älykästä kieltä.

Kiitos virkistävästä luettavasta ja tsemppiä raskautesi viime metreille. Toivotaan, että hyvä onnesi helppouden suhteen jatkuu! :)

Odotus on ollut hämmentävää aikaa vaivattomuuden vuoksi. Toki alussa oli väsymystä ja lievää pahoinvointia. Ja raskauden psyykkinen puoli oli tietenkin oma lukunsa, koska olen jo suhteellisen iäkäs (34) esikoisen odottaja & pitkään olin jopa sitä mieltä, että jäänkin lapsettomaksi. Ensireaktio hälveni parissa viikossa, vaikka vieläkin (rv 23 ) kyllä tulee hetkiä, jolloin keskellä odotusaiheista keskustelua mietin itsekseni "Hm..siis koskeeko tämä aihe todellakin minua"...mutta tämä kaikki johtuu taipumuksestani ajatella liikaa kaikkea, ei mikään raskauden esiin lietsoma oire.

Odotin ennen kaikkea kauheita hormonaalisia mielialavaihteluita - ei mitään. Sama hömppä olen, kuin ennenkin. Ruokiin liittyviä mielitekoja on esiintynyt aina, joten ei sieltäkään tullut mullistuksia. Fyysiset vaivat on olleet vähäisiä, nyt kun alavatsassa on ollut jotenkin "uusia" tuntemuksia, mietin oliko tuo nyt sitten supistus vai liitoskipuja. Ultraäänitutkimukset ja nyt sikiön liikeet ovat lähinnä epätodellisia - siis mahassa on jotain ja tämä todellakin tapahtuu minulle. Toki positiivisia ja ihania sinänsä, koska lapsi on toivottu ja hartaudella "väkerretty".

Ympäristön reaktiot tällaiseen "pienieleiseen" raskauteen ovat olleet positiivisia, olen tehnyt tiettäväksi että kauhutarinoita siitä kuinka "kumminkaimansiskonveljentyttären alapää halkesi synnytyksessä napaan asti kahtia" - en suostu kuuntelemaan. Olen pessimismiin taipuvainen realisti (lapsen isä on realismiin hetkellisesti yltävä pessimisti), joten synnytyksen jälkeinen vauva-aika voi olla meille vain yhtä positiivista yllätystä...tarvittavat ja tarpeettomat kauhutarinat tulee kyllä omasta takaa. Ehkä niitä ei siksikään meille tarjoilla.

Niin että näillä mennään. Kovin on arkista ja sujuvaa, mukavalla kotikutoisella tavalla.

Täällä kanssa eletään tavallista elämää, jos ei tietäisi olevansa raskaana, eipä sitä muuten uskoisi todeksi. vasta muutama kaveri tietää, vanhemmille pitäisi kai kertoa, mutta varmaan vasta jouluna tai sen jälkeen niin eivät kerkee isovanhemmilla lähteen mopo käsistä.. Ne varmaan ostas jo kasan lahjoja etukäteen sille muksulle..(la 06/10)

Kaikki on tosiaan aika alussa vielä, rv 12 2, mutta ei tässä mitään ihmeellisiä tunnekuohuja ole tullut. Alkukuvotus hiipui tässä viikon sisään, ja alussa vähän rintoja sattui, ehkä 5x 30min. viime viikolla ekassa nt ultrassa olin toki helpottunut että elävä otus löytyi, ja siitä parin päivän päästä neuvolassa sydänääniä kuunnellessa mietin lähinnä että odottiko terkkari jotain tunnekuohua ums kyyneleitä. Siltäkään ei ole pahemmin ollutt kysyttävää. Tavallaan olen ollut hieman väsynyt, mutta niin olen syksyisin aina. nyt kun olen ollut kotona ja pois töistä, on toki ollut helppoa kun on voinut nukkua ja lusmuilla niin paljon kuin kehtaa. Nyt onkin ihanaa mennä töihin vuoden alusta!

Seksi on ollut mahtavaa ja olen ns. aina valmis. Myös ejakulointia on tapahtunut selvästi useammin kuin ennen. Aiemmin sitä oli silloin tällöin, mutta nykyään lakanat kastuu joka toinen ellei joka kerta.. Muutenkin seksi on ollut tänä syksynä ihanaa kun vihdoin on päästy kortsuista eroon. Rentoa ja spontaanimpaa. Mies on nauttinut myös, ja senkin myötä olemme jotenkin läheisempiä kuin ennen. Hän on myös hyvn onnellinen mutta jalat maassa. Itse varaudun aina pahinmpaan, ja toivon parasta.

Toki kaikki voi vielä muuttua mutta toistaiseksi elämä on ollut ihan kivaa, tosin niin se on ollut koko viimeisen puoli vuotta muutenkin.

Minulla oli myös todella helppo raskausaika, ainut vaiva oli turvotus noin rv 22. Muuten olo oli mitä mainioin! Juuri niinkun sinullakin, olin iloinen, seksielämä oli aivan taivaallista ja halut todella hyvät, maha ei ollut tiellä koska ei kasvanut kovinkaan paljoa. En ollut kömpelö, ja pystyin tehdä kaikki asiat niinkun ennenkin, ihan kun en olisi ollutkaan raskaana.

Vauvamme syntyi, ja hän oli ja on kuin enkeli! Ei koskaan itke tai kiukkua, syö hyvin, nukkuu hyvin ja on iloinen aina!:)

Minun vointiani ihmeteltiin myöskin: "etkö muka oikeasti voi pahoin? etkö ole oksentanut kertaakaan? eikö satu selkään/jalkoihin/käsiin/mihinkään?"
Välillä tuntui että ne ihmiset alkoivat ajatella olivatko valittaneet turhaan omana raskausaikanaan.

Sitten tuli myös paljon noita kommentteja että: "Odota vaan kun se syntyy, sitten et enää voikkaan niin hyvin!" Ihan kuin sitä olisi oikein toivottu!:(

Nykyään kun joku kysyy lapsestani, niin kerron että hän on todella helppo ja äitiydessä on yllättänyt miten helppoa kaikki on. Ja taas "odota vaan kun tulee uhmaikään..."

Kyllä näitä riittää!! Ihan kun oikein toivoisivat että asiat olisi huonosti!:D

Hyvää jatkoa sulle vaan, ei kannata uskoa/kuunnella kaikkea soopaa mitä ihmiset höpöttää!:)

raskaus meni minullakin todella helposti eikä ollut oikein mitään vaivoja. Ihmettelin myös kun niin monelta olin kuullut kaikenlaista valitusta erinäisitä vaivoista raskausaikana. Mutta nyt olen toista kertaa raskaana rv 36 0 eikä tätä raskautta voi verratakkaan ensimmäiseen! Alkuraskaudesta kärsin muutaman viikon kestäneestä järkyttävästä väsymyksestä. sitten alkoivat n.rv 20 todella epämiellyttävät harjoitussupistukset sekä joka öiset krampit jaloissa. Rv 30 alkaen olen kärsinyt vatsahappojen aiheuttamasta ruokatorventulehduksesta (erittäin kivulias) joka nyt onneksi lääkkeillä pysynyt lähes oireettomana. Rv 34 jälkeen on suolisto ollut "ylivilkas" kun ilmeiseti vauva painaa suolia ja vessassa on käytävä yölläkin. Että näin...nyt ymmärrän myös raskausajan hankaluudesta valittavia, jokainen raskaus on erilainen. Voin vain toivoa että synnytys olisi tällä kertaa edes hivenen helpompi. Eikä tarkoitukseni ole vähätellä tai pelotella ketään, itsekin aikoinani nautin helposta raskaudestani ja myös kerroin siitä muille. Tsemppiä loppuraskauteen!

Minä olin ennen raskautta hyvässä kunnossa, normaalipainoinen ja harrastin säännöllisesti kuntoliikuntaa. Kuvittelin että pidän itseni hyvässä kunnossa raskauden loppuun saakka ja nautin hyvistä voinneista, mutta se ei näköjään ole itse valittavissa. Ensin oli 2 kk raskauspahoinvointia, ei mitään aivan mahdotonta, mutta yrjö meinasi lentää aina, jos vähänkin rasitti itseään. Sen jälkeen oli n. 1,5 kk oikein mukavaa aikaa, jolloin pystyin pikkuisen palauttelemaan kuntoakin reippailla kävelylenkeillä ja uinnilla. Olin ihan että "jes, nyt nautitaan elämästä ja raskaudesta täysin siemauksin!", mutta sitten alkoivat kivuliaat supistukset (kohdunkaula alkoi pehmitä jo siinä vaiheessa) ja niiden ehdoilla on sitten hissuteltu jo pari kuukautta. Kunto on aivan surkea, kun kerta kaikkiaan mitään fyysisesti vähänkään rasittavaa ei pysty tekemään kun pelkkä reipas kävelykin saa kovat supistukset aikaiseksi. Oloni on ihan siedettävä, jos en tee yhtään mitään, joten siinä mielessä ei ole kauheasti valittamista. Se vain harmittaa, että rapakuntoiseksi synnyttäjäksi voi päätyä näköjään ihan kuka vaan, ei siinä auta oma yritys eikä reipas mieli:o No, ei kai se niin vakavaa ole, kunpa vaan tuo vauva suostuisi pysymään mahassa loppuun saakka.

Mulla ei ollut edes noita aamupahoinvointeja, närästystä, tai YHTÄÄN MITÄÄN :)) Väsymystä oli ekat 3 viikkoa normaalia enemmät, mitään muuta ei ollut, esikoisesta ei mitään, tästä toisestakaan ei mitään, nyt vko 27 :))