Pennun koulutus!! (saku uros 11 vko)

Puree vieläkin melko paljon, esim aina kun remmiä laittaa kaulaan tai ottaa pois ja välillä muuten vaa jalassa kiinni. Sattuu jo aika paljon kun pentu puree. Olen käyttänyt puremisen karsimiseen kieltoa sekä joko vesipulloa, niskasta kiinni ottamista tai huulten painamista hampaiden väliin. Parhaiten tuntuu tepsivän vesipullo, yleensä muilla menetelmillä kokeilee muutamia kertoja ennenkuin lopettaa. Pahimmassa tapauksessa villiintyy täysin, murisee ja näykkäilee kauempaa. Vesipulloa on vaikea käyttää esim juuri remmin laiton yhteydessä, joten nyt olen kokeillut työntää sormet pennun suuhun kun puree remmin laitossa. Tuntuu toisaalta pahalta jatkuva "kurittaminen", kun haluaisi tietysti että suhde pentuun pysyisi hyvänä. Millä tavoin voidaan lisätä luottamusta puolin toisin? Vinkkejä? Pentu muuten OK, odottaa istumassa kunnes annan luvan syödä kupista, osaa istua, mennä maate, osaa seuraamisen alkeita, antaa tassua, päästää irti käskystä, odottaa hetken ja tulee luokse käskystä, remmissä kulkeminen OK.
111057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kärsivällisyyttä tarvitaan, eihän teidän asiat ihan huonosti näytä olevan :) Minä unohtaisin vesipullot ja muut tuon tyyppiset rankaisut. Itse suosin laumaeristämistä ja tällä tavalla "säästän" fyysisen kurittamisen pahan päivän varalle. Aina kun pentu tekee jotain ei toivottua, älä huomioi sitä ollenkaan. Jos se ei toivottu on liian rasittavaa, vie pentu tilaan jossa se ei sinua näe (esim vessa). Meillä ainakin lyhyt eristäminen on tepsinyt parhaiten, pentu on kova jäärä, mutta pitkäjänteisellä työllä pääsee parhaimpaan lopputulokseen :)

Äänestä
  • Rankaisut ei ole pennulle paras ratkaisu, koska pelkkä EI-käsky vain kieltää, mutta ei kerro, että mitä sitten pitäisi tehdä.
    Mä olen opettanut(nyt jo 3v) koiralle, joka oli pentuna tosi kova puremaan, niin että puremisesta EI-käsky ja tarvittaessa leukojen irrotus nätisti lahkeesta, jonka jälkeen koiran oma riepu/lelu esille ja puremis/repimis-leikkiä koiran kanssa, niin että sen hampaat on siinä lelussa ja samalla paljon kehuja..

    Äänestä

Meillä on kummankin koiran kanssa toiminut erittäin hyvin se, että jos puree tai näykkii, niin napakka EI ja sitten käännytään selin koiraan ja ollaan hetki ihan hiljaa ja liikkumatta. Sitten kun koira jää hölmistyneenä toljottamaan, niin tosi paljon kehuja iloisella äänellä. Ei tosin kumpikaan koirista ole sakemanni, mut kannattaa ehkä teidänkin kokeilla tuota konstia.

Äänestä

... kieltämisen sijaan. Meillä siis sakemanninarttu 16 vkoa ja edelleen meinaa välillä purra pantaa sitä kaulaan laitettaessa. Yleensä olenkin odottanut, että pentu istuu nätisti, sitten antanut kuivanappulan sille suuhun ja kiinnittänyt pannan. Sama toimii tosinpäin eli kun sisään tullaan, pentu istahtaa odottamaan jo makupalaa. Alussa sai namin jo ekana suuhun ja sitten vasta panta pois. Nykyään malttaa istua nätisti ja saa palkan vasta kun on ollut hetken rauhassa paikoillaan.

Tuohon muuhun puremiseen ei varmaan auta kuin kielto ja tavaran vaihto sallittuun tai siis jos puree sinua, niin lelu suuhun ja sitten kehut päälle.

Äänestä

oma sakupentuni puri myös, jonka huomasi eläinlääkärikin 1. rokotuskäynnillä. Hän antoi hyvän neuvon, jolla pureminen jäi lähes heti pois! jos koira puree, nappaa alaleuasta kiinni ja paina peukalolla koiran kielestä, se tuntuu koirasta tosi inhottavalle, viisas koira ei montaa kertaa kokeile! toimi meillä! :) tsemppiä.!

Äänestä
  • Meillä loppu pureminen ku sanoin tiukasti "EI" ja annoin sen jälkeen välittömästi jonkin pennun oman tavaran suuhun mitä sai purra ( meillä ehdoton suosikki lelu oli tiskiharja, niitä meni useita.. ) ja sitten tietysti kovasti kehuttiin kun sai sen oman lelunsa ja puri sitä.

    Äänestä

  • .,.,., kirjoitti:

    Meillä loppu pureminen ku sanoin tiukasti "EI" ja annoin sen jälkeen välittömästi jonkin pennun oman tavaran suuhun mitä sai purra ( meillä ehdoton suosikki lelu oli tiskiharja, niitä meni useita.. ) ja sitten tietysti kovasti kehuttiin kun sai sen oman lelunsa ja puri sitä.

    Jokainen koirahan reagoi eri tavalla, omistaja itse näkee seuraukset suoraan, eli miten mikäkin tehoaa parhaiten. Jotkut uskovat kieltoa ja varsinkin jos sitä tehostaa esim tuolla yllä mainitulla kieleen painamisella. Meillä, ja varmasti monilla muillakin, on pentu sen verran kovapäinen, että se ei auta. Innostaa enempään vaan. Silloin tarvitaan hieman oveluutta ja asioiden opettamista hieman kiertäen. Toi namijuttu ennen pannan laittoa on muuten myöskin tosi toimiva :-)

    Äänestä

  • 1985,5 kirjoitti:

    Meillä valkkaripentu oli aivan mahdoton puremisen suhteen, ei auttanu mitkään kiellot, päinvastoin riehaantui entistä enemmän. fyysinen kuritus kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Jos pentuna ottaa kyytiä niin ei välttämättä kohta tykkää kosketuksesta lainkaan. Pahimmassa tapauksessa saat pilattua koiran. Sen ei tarvitse pelätä johtajaansa, kunnioittaa kylläkin.. mitä kovemmin koira puree, sen kovemmin kuritusta. Entä sitten kun "tottuu" kuritukseen, pidemmälle ei voi mennä koska muuten menisi pahoinpitelyksi, alkaa olla keinot vähissä? Koiran eristäminen laumasta todella hyvä vaihtoehto, myös huomion kiinnittäminen puremisesta muualle, vaihtokauppa leluun ym. Koiralle tarpeeksi aktiviteetteja ja liikuntaa, aivojumppaa unohtamatta. Älä lähde painimaan koiran kanssa, siitä ei ole kuin harmia. Tässä minun mielipiteeni.
    Koira ei välttämättä tarvitse fyysisesti vahvempaa johtajaa..

    Äänestä

  • kino kirjoitti:

    Kino on täysin oikeassa fyysisestä johtajuudesta. On parempi että kuritus on sen verran harvinaista, että silloin kun se rakastetulta ihmiseltä tulee, on niskanipistyskin riittävä.
    Jos koira on pehmeä, se kyllä uskoo fyysistä voimaa, mutta se ei koskaan tule luottamaan ohjaajaansa täysin. Jos koira taas on kova, sitä voi alistaa nuorena, mutta kun se huomaa olevansa voimakas se tulee jatkuvasti haastamaan ohjaajaansa. Kumpikin vaihtoehto on tosi huono, eikä koulutuksen kannalta ollenkaan toimiva.

    Jos kyseessä on esim. kovapäinen käyttölinjainen, on aivan turha luulla, että positiivisella koulutuksella olisi mitään pysyvää vaikutusta.
    Moni puunhalaaja kettutyttö tyrmää seuraavan aivan varmasti, mutta silti:
    Onnistunut luoksetulo ym, aina palkkana ylitse vuotava ja selvä kiitos.
    Koira ei tule käskystä luokse: Kokemus tehdään niin epämiellyttäväksi sille, että ymmärtää valita sen kivan vaihtoehdon.

    En tarkoita mitään koiran hakkaamista, saati nauti siitä. Itse menen omien koirien kanssa niiden henkisen kapasiteetin mukaan. Nykyinen tarvii kovaakin fyysistä pakoitetta. Mahdollisen kurituksen jälkeen tehdään hommat uusiksi(aina toimii) ja palkitaan mitä suurimmin elein. Koira ei ole koskaan luimistellut, pitänyt häntää koipin välissä tai ollut muutenkaan surkeana.

    Toki riippuu siitä antaako neuvoja sunnuntaiharrastaja, koirien kanssa kilpaileva vai mahdollisesti virkakoiria kouluttava ihminen. Toiset tarvitsevat ehdotonta kuuliaisuutta koiralta, eikä siihen päästä lässyttämällä ja nakkeja syöttämällä.

    Saksanpaimenkoira ei ole koristetyyny, eikä sitä niin tule kohdella. Se on kova ja kestävä Työkoira, joka tarvitsee rautaisen kurin, tarpeeksi hellyyttä ja huomiota sekä työtä.

    Äänestä

  • J kirjoitti:

    Minulla on todella kovapäinen nuori herra, joka on aina haastamassa leikkiin jos vain vähänkin mahdollista (eli ottaa esim, hihasta kiinni). Montaa tapaa olen kokeillut, että lopettaisi puremisen ja parhaiten toimii kun antaa sille jotain muuta tekemistä, eli yksinkertaisesti käskee vaikka istumaan hetken paikallaan. Koira rauhoittuu jonkin verran kun sen on keskityttävä johonkin sille annettuun "tehtävään". Itsekin voi samalla vetää henkeä ja jatkaa sitten rauhassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sakutyttö kirjoitti:

Puree vieläkin melko paljon, esim aina kun remmiä laittaa kaulaan tai ottaa pois ja välillä muuten vaa jalassa kiinni. Sattuu jo aika paljon kun pentu puree. Olen käyttänyt puremisen karsimiseen kieltoa sekä joko vesipulloa, niskasta kiinni ottamista tai huulten painamista hampaiden väliin. Parhaiten tuntuu tepsivän vesipullo, yleensä muilla menetelmillä kokeilee muutamia kertoja ennenkuin lopettaa. Pahimmassa tapauksessa villiintyy täysin, murisee ja näykkäilee kauempaa. Vesipulloa on vaikea käyttää esim juuri remmin laiton yhteydessä, joten nyt olen kokeillut työntää sormet pennun suuhun kun puree remmin laitossa. Tuntuu toisaalta pahalta jatkuva "kurittaminen", kun haluaisi tietysti että suhde pentuun pysyisi hyvänä. Millä tavoin voidaan lisätä luottamusta puolin toisin? Vinkkejä? Pentu muuten OK, odottaa istumassa kunnes annan luvan syödä kupista, osaa istua, mennä maate, osaa seuraamisen alkeita, antaa tassua, päästää irti käskystä, odottaa hetken ja tulee luokse käskystä, remmissä kulkeminen OK.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu