Perustuslain ohitus.

Suomen Venäjäsuhteet tulevat kärsimään ulkopoliittisen vallan siirtämisestä EU ulkoministerille ja Suomen Presidentin vallan siirtämisestä pääministeri Matti Vanhaselle. Tämän hallitus on jo päättänyt ja kansa hurraa.

Virallinen ulkopolitiikan hoito on siis siirretty EU: e ja tärkeä naapurimme hoidetaan jatkossa sen kautta, maamme etu ei ole enää ensisijainen. Tämä hallitus vie nyt Suomea kohti pulmia, ahnehtiessaan valtaa joka suunnalta.

Hallitus voi poiketa perustuslain 93 §: ä kun Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, oikeuskansleri voi olla toimivaltainen moittimaan mutta nyt sekin on etukäteen taivuteltu perustuslain ohitukseen.

Menee vielä hetken aikaa ennen kuin ymmärrämme tämän, mutta kyllä perussuomalaiset saavat äänivyöryn seuraavissa eduskuntavaaleissa. Vallan siirto EU elimille voisi olla huomattavasti maltillisempaakin.
16221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) väläyttää luopumista koko presidentti-instituutiosta, jos valtaoikeuksia halutaan karsia nykyisestä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Niinistö tunnetaan presidentin valtaoikeuksien puolustajana.

Äänestä
  • Suomen poliittinen eliitti on yhä vahvemmin sitä mieltä, että Suomi on tyytyväinen asemaansa suuren EU-liittovaltion itäisenä rajaprovinssina, jonka ulkopoliittinen päätöksenteko, lähes kaiken muun ohessa, on ulkoistettu EU:lle.

    Suomalaisesta kansallisuusaatteesta on jäljellä enää ainoastaan viha Venäjää kohtaan. Itsenäisyydestä ei kukaan suomalainen välitä.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Suomen poliittinen eliitti on yhä vahvemmin sitä mieltä, että Suomi on tyytyväinen asemaansa suuren EU-liittovaltion itäisenä rajaprovinssina, jonka ulkopoliittinen päätöksenteko, lähes kaiken muun ohessa, on ulkoistettu EU:lle.

    Suomalaisesta kansallisuusaatteesta on jäljellä enää ainoastaan viha Venäjää kohtaan. Itsenäisyydestä ei kukaan suomalainen välitä.

    Kaiken ulkopoliittisen vallan luovuttaminen EU: e, lisää EU kriittisyyttä.

    Äänestä

  • Puoluetaustalla ei ole merkitystä jos puolet kansasta äänestää jotain tunnettua valtionaista- tai miestä presidentiksi. Voi olla, että kateelliset eivät halua Niinistöä heittelevät kapuloita rattaisiin.

    Äänestä

"Tämä hallitus vie nyt Suomea kohti pulmia, ahnehtiessaan valtaa joka suunnalta."

Valtahan on mennyt EU:lle eikä hallitukselle, mitä siellä iniset.

Äänestä
  • Ennakkotapauksen perusteella valta ei ole siirtynytkään EU: e jos Taxellin komitea lisäajallaan ehtii lukea tämän.
    Saksan perustuslakituomioistuimen elo-syyskuun vaihteessa tekemän päätöksen mukaan EU:n perustuslain eli ns.Lissabonin sopimuksen nojalla tehtävissä päätöksissä on otettava huomioon Saksan perustuslain kansalaisille takaama oikeus päättää itse oman maansa asioista. Saksan liittopres. Horst Köhler ei saa allekirjoittaa Lissabonin sopimuksen ratifiointiasiakirjoja ennen kuin liittopäivät, liittoneuvosto ja hallitus ovat tehneet perustuslakituomioistuimen vaatimat muutokset EU-asioiden käsittelyä sääteleviin lakeihin. Lissabonin sopimuksesta olivat perustuslakituomioistuimeen valittaneet mm. CDU kuuluva liittopäiväedustaja Peter Gauweiler ja Linken. Tuomioistuin yhtyi lähes kaikissa sisältökysymyksissä valittajan kantaan. Monien päätöstä arvioiden lehtien ja tarkkailijoiden mukaan on häpeällistä, että perustuslakituomioistuin joutuu palauttamaan liittopäiväedustajille vallan, minkä he ovat luovuttaneet vapaaehtoisesti EU-asioissa Saksan edustajille EU:n ministerineuvostossa ja huippukokouksissa. Tuomioistuin edellyttää, että EU-lait on hyväksytettävä tästä lähtien ensin liittopäivillä ja liittoneuvostossa ennen kuin Saksan edustaja saa allekirjoittaa paperit Brysselissä. Saksan osallistumisesta mahdollisiin ulkoisten uhkien torjuntaan on päätettävä liittopäivillä 2/3 enemmistöllä. Myöskään EY:n tuomioistuimen päätöksiä ei hyväksytä enää automaattisesti sellaisinaan. Saksan perustuslakituomioistuin voi alistaa ne uuden päätöksensä perusteella koska tahansa omaan käsittelyynsä, se voi olla myös hyväksymättä EU-tuomioistuimen päätöksiä, jos ne rikkovat sen mielestä Saksan perustuslakia. Perustuslakituomioistuin otti kantaa myös mahdolliseen EU:n liittovaltioon. Saksan itsenäisyyttä ei tuomioistuimen mukaan saa purkaa ilman kansanäänestystä, Saksan perustuslakituomioistuimen päätöksellä on vaikutuksia myös muiden EU-maiden päätöksentekoon ja koko EU:n tulevaan toimintaan. Tästä en ole nähnyt keskustelua Suomen lehdistössä ja EU:ssakaan ei kukaan ole ”huomannut” päätöstä. Eletäänkö Saksassa Suomen ja Tsekin malliin – kuin sika vatukossa?
    Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta vaan ylin perustuslain tulkitsija on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Eduskunta valvoo itse itseään. Pukki itse on kaalimaan vartijana. Suomen perustuslain mukaan Suomi on itsenäinen ja ylin valta kuuluu kansalle. Suomessa vallansiirron ratifiointi eduskunnassa on laiton – kuten Saksassa, Tsekissä, Ranskassa, Portugalissa Hollannssa, Tanskassa, Ruotsissa ja Britanniassa

    Äänestä

Nimimerkki on huolissaan Suomen Venäjän suhteista, jos valtaa siirtyy hallitukselle.

Päivitys:
Nykyisen presidentin nimi ei ole Kekkonen, nykyisen pääministerin nimi ei ole Sorsa tai Karjalainen tai joku monista väliaikaihallitusten auroista.
Venäjä ei ole nykyään sama asia kuin Neuvostoliitto.
Nykyään Suomessa vaalitulos huomioidaan hallitusta muodostettaessa, tykkää presidentti lopputuloksesta tai ei.
Nykyään presidentti ei voi hajoittaa eduskuntaa, jos jonkun asian kattaus ei satu miellyttämään.
Pääministerin luvalla presidentti saa hajoittaa eduskunnan. Pääministerille luvan antaa hallitus ja sen puolueet.
Nykyään presidentti, joka myötäilee vain oman puolueensa tavoitteita, kaventaa samalla presidentin arvovaltaa ja valtaoikeuksia.

Äänestä
  • Eikä päätösvaltaa vie lautasettajääminen. Nykyinen presidentti on kunnostaunut lähinnä kasvojen ilmeilyllä. Aika pahoja irvistyksiä onkin tuottanut meidän iloksemme.

    Äänestä

  • Hoh'hoijaa kirjoitti:

    Eikä päätösvaltaa vie lautasettajääminen. Nykyinen presidentti on kunnostaunut lähinnä kasvojen ilmeilyllä. Aika pahoja irvistyksiä onkin tuottanut meidän iloksemme.

    ovat saaneet roudatuksi manneja, väviä kaduille!
    http://farm3.static.flickr.com/2675/4180710503_a972901a86_m.jpg

    Äänestä

  • saavutuksistaan.. kirjoitti:

    ovat saaneet roudatuksi manneja, väviä kaduille!
    http://farm3.static.flickr.com/2675/4180710503_a972901a86_m.jpg

    Presidentti esiintyi Suomen edustajana Kööpenhaminassa, vanhaan tapaan ja oli siellä Vanhanenkin mukana. Ilmastoasiat etenivät ja maailma on nyt yhtenäisempi kuin koskaan, pallo on hallinnassa.

    Äänestä

  • Kutuperältä kirjoitti:

    senverran, että Venäjä ei ole tärkein asia meille, ei meidän tarvitse kantaa huolta asioista jotka ei meille kuulu.
    Kommunistit saavat mennä asumaan Venäjälle ja siellä huolehtimaan paikallisista asioista, suomalaiset huolehtivat omistaan.

    Kutuperäläinen on jäänyt kolmekymmentäluvulle, Kekkosen ETY- kokous kaatoi Berliinin muurin ja Venäjästäkin tuli markkinatalous. Nykyisin Venäjä ja Nato tekevät yhteistyötä. Maailma muuttuu kyllä nopeasti, kaikki eivät ehdi mukaan. Venäjä on hyvin tärkeä kauppakumppani edelleen. Vaalimaan rekkajonot ovat venyneet, talous elpyy. Valitettava ikärasismi Suomessa näkyy tässä presidenttipelissä, ei muisteta, että monet aikaisemmat presidentit ovat hoitaneet tehtäväänsä hyvin myös iäkkäinä.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Kekkonen hoiti iäkkäänä......emmehän halua enää toista "iäkästä kekkosta"?
    halosessa on jo pitkään ollut samoja oireita,
    mutta niitä salataan, sensuroidaan, pöngitetään mummoa kaikin tavoin.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    Kekkonen hoiti iäkkäänä......emmehän halua enää toista "iäkästä kekkosta"?
    halosessa on jo pitkään ollut samoja oireita,
    mutta niitä salataan, sensuroidaan, pöngitetään mummoa kaikin tavoin.

    Tänään Sauli Niinistö normalisoi tilantee uutisissa.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Tänään Sauli Niinistö normalisoi tilantee uutisissa.

    Perustuslain muutos vaatii kaksikolmasosaa taakseen ja temarit eivät lähde turhaan muutokseen, Niinistö saattaa lähteä ehdolle kun valtaa ei viedäkkään. Kansanvalta säilyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

E.K Järvenpää kirjoitti:

Suomen Venäjäsuhteet tulevat kärsimään ulkopoliittisen vallan siirtämisestä EU ulkoministerille ja Suomen Presidentin vallan siirtämisestä pääministeri Matti Vanhaselle. Tämän hallitus on jo päättänyt ja kansa hurraa.

Virallinen ulkopolitiikan hoito on siis siirretty EU: e ja tärkeä naapurimme hoidetaan jatkossa sen kautta, maamme etu ei ole enää ensisijainen. Tämä hallitus vie nyt Suomea kohti pulmia, ahnehtiessaan valtaa joka suunnalta.

Hallitus voi poiketa perustuslain 93 §: ä kun Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, oikeuskansleri voi olla toimivaltainen moittimaan mutta nyt sekin on etukäteen taivuteltu perustuslain ohitukseen.

Menee vielä hetken aikaa ennen kuin ymmärrämme tämän, mutta kyllä perussuomalaiset saavat äänivyöryn seuraavissa eduskuntavaaleissa. Vallan siirto EU elimille voisi olla huomattavasti maltillisempaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu