Uuden itsekasatun koneen ja pelien kaatuilu

Joo elikkäs tällainen pitkäaikainen ongelma olisi tässä minulla puitavana. En odota kenenkään tietävän ratkaisua, mutta kaikki vinkit ja kommentitkin olisivat mieluisia.

Eli jonkin aikaa sitten ostin koneen osissa ja eräs kokeneempi sen minulle kasasi. Alusta lähtien kone saattoi kaatuilla erinäisissä tilanteissa esim. asentaessa ohjelmia tai muuten vaan internet käytössä ilman varoitusta, joten asensin Windows XP:n uudelleen eri levyltä. Koneen kaatuilu ei loppunut, mutta sain asennettua siihen tärkeimmät ohjelmat ja sen jälkeen pelejä.

Nämä kaatuilut ilmenivät useimmiten pelatessa. Välillä vain pelit kaatuivat "Windows on havainnut virheen ja blaablaa.exe on suljettava..." Ja välillä ilman varoitusta kone kaatui ja näyttöön ilmoitus "No signal detected" Ja välillä kuva jumi paikalleen (joskus äänet menivät eteenpäin) ja kone piti käynnistää uudelleen. Eräässä pelissä seinät saattoivat muuttua näkymättömiksi ja hahmoilta hävitä päitä yms. jonka jälkeen alkoi pätkiminen ja tuli ensin DirectX virhe ilmoitus ja sen jälkeen ATI virheilmoitus.

Tästä syystä ajattelin että vika voisi olla näytönohjaimessa. Kokeilin eri ajureita ja jopa eri merkkistä näyttistä, mutta mikään ei auttanut. Lopulta kävi niin, että edes windows ei käynnistynyt vaan jumittui täysin (ei käynnistynyt edes windows latauspalkkiin asti).

Tämän jälkeen ajattelin että jos vika olisi kovalevyssä. Kokeilin eri kovalevyä johon asensin kaikki uudestaan windowsista lähtien. Tällä kertaa kaikki sujui ongelmitta. Kone ei kaatuillut ja pelit toimivat sujuvasti. Ajattelin siis että vika oli varmaan kovalevyssä. Nyt olin onnellisena pelaillut viikon/pari, kun yksi peleistä alkoi satunnaisesti kaatuilemaan. Välillä vartin peluun jälkeen, välillä puolen tunnin.
En vielä tämän jälkeen panikoinut, mutta kun kerran käynnistin koneen ja erään pelin, peli pyöri 5 sekuntia ja kaatui ja toisessa pelissä sama onkelma. Käynnistin koneen uudelleen, jonka jälkeen pelit taas toimivat. Nyt taas eräs peli kaatoi koneen monta kertaa täysin varoittamatta ja välillä vain itse peli kaatui ja näyttöön ilmoitus "dx00 jotain muisti ei voi olla "read"" jne.

Nyt siis kone kaatuilee jälleen yrittäessä käynnistää jotain peliä. Kaatuilu on täysin satunnaista, joten on paha sanoa missä vaiheessa tämä aina tapahtuu. Nyt vain yhden kerran kone on kaatunut internet/työpöytä käytössä, joten yleinen koneen kaatuminen on rauhoittunut, peleissä suurin ongelma. HUOM. mielestäni on todella outoa että kovalevyn vaihto auttoi/poisti ongelman noin viikoksi, jonka jälkeen viat ilmenivät taas. (Veikkauksia mikä paholainen tätä vaivaa?)

- Memtestin muisti läpäisi hyvin
- Vika ei ole näytönohjaimessa
- Eikä LUULTAVASTI kovalevyssäkään, koska olen käyttänyt kahta erilaista.
- Vika ei ole koneen lämmöissä, joita olen seurannut Everestillä ja ATI:n CCC:llä.

emo: Asus M4A77TD PRO
virta: Corsair 400W
muisti: 2GB DDR3 1333mhz
Näyttis: ATI radeon EAH 4870 1gb (kokeiltu Nvidia 8800GTX)
Prossu: AMD Phenom IIX2 3GHZ AM3
tuskin muulla niin väliä
8217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lähes kaikki muuthan on jo kokeiltu. Virtalähde se toinen vaihtoehto.
Kasatessakin voi vahinkoja sattua ja emo se silloin on riskiryhmässä.

Äänestä
  • emoa itsekin epäilen, en jaksa googlettaa tuon näytönohjaimen virrankulutusta, se voi olla toinen mahis että virtalähde on liian pieni ja aiheuttaa epävakautta. Lähtisin vikaa etsimään näytönohjaimen virran tarpeesta ja sen suhteesta virtalähteeseen.

    Äänestä

  • Tee-se-ite-heh kirjoitti:

    emoa itsekin epäilen, en jaksa googlettaa tuon näytönohjaimen virrankulutusta, se voi olla toinen mahis että virtalähde on liian pieni ja aiheuttaa epävakautta. Lähtisin vikaa etsimään näytönohjaimen virran tarpeesta ja sen suhteesta virtalähteeseen.

    Tuo virtalähde ja emolevy tosiaan pelottaa kun jos niissä on vika niin taas joutuisi viikkoja odottelemaan sitä että pääsis laittamaan konetta kuntoon. Ei oikein ole ollut yhtään helppoa hetkeä tämän koneen kanssa ja 4 viikon päästä onkin jo armeijaan meno.

    tuo 4870 näyttis paketin mukaan tarvitsisi 450W virtalähteen, mutta kuulemma toimii kepeästi hyvällä 400W lähteellä. En usko että tuo 8800GTX tarvitsisi edes noin kovaa virtalähdettä.
    Ette siis usko että vois olla mikään softa ongelma?

    Äänestä

  • Minah kirjoitti:

    No en usko mutta kokeile vaikka jollain linux livecd:llä rasittaa konetta, jos pätkii samalla lailla niin vika raudassa, jos ei, niin syynä todennäköisimmin raudan yhteensopimattomuus, jota joskus itsekin olen kiroillut, eli jotkut ajurit ei suostu toimimaan kunnolla yhdessä, tai sitten emossa on vikaa. Niitäkin olen joskus ollut tekemässä ja tiedän mitä maanantaikappaleita sähköisestä testauksesta päästetään läpi.

    Äänestä

  • tee-se-ite-heh kirjoitti:

    ...siis raudan yhteensopimattomuus windowsissa...

    Äänestä

"- Vika ei ole koneen lämmöissä, joita olen seurannut Everestillä ja ATI:n CCC:llä."
Tarkista vielä biosista että lämmöt todella vastaavat noiden ohjelmien ilmoittamia.

Äänestä

Emolevyssä vika 95% varmuudella.

Äänestä
  • Oikein paljon kiitoksia kaikille vastanneille ja asiasta kiinnostuneille jo tässä vaiheessa. Viestit ovat olleet hyvi suuntaa antavia.
    (Ja siksi en myöskään usko että kyse on lämmöistä koska välillä pelit/kone kaatuu 5 sekunnin pelaamisen jälkeen ja välillä 1,5 tunnin. Itse asiassa useammin kaatuu pienen ajan jälkeen aloituksesta)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minah kirjoitti:

Joo elikkäs tällainen pitkäaikainen ongelma olisi tässä minulla puitavana. En odota kenenkään tietävän ratkaisua, mutta kaikki vinkit ja kommentitkin olisivat mieluisia.

Eli jonkin aikaa sitten ostin koneen osissa ja eräs kokeneempi sen minulle kasasi. Alusta lähtien kone saattoi kaatuilla erinäisissä tilanteissa esim. asentaessa ohjelmia tai muuten vaan internet käytössä ilman varoitusta, joten asensin Windows XP:n uudelleen eri levyltä. Koneen kaatuilu ei loppunut, mutta sain asennettua siihen tärkeimmät ohjelmat ja sen jälkeen pelejä.

Nämä kaatuilut ilmenivät useimmiten pelatessa. Välillä vain pelit kaatuivat "Windows on havainnut virheen ja blaablaa.exe on suljettava..." Ja välillä ilman varoitusta kone kaatui ja näyttöön ilmoitus "No signal detected" Ja välillä kuva jumi paikalleen (joskus äänet menivät eteenpäin) ja kone piti käynnistää uudelleen. Eräässä pelissä seinät saattoivat muuttua näkymättömiksi ja hahmoilta hävitä päitä yms. jonka jälkeen alkoi pätkiminen ja tuli ensin DirectX virhe ilmoitus ja sen jälkeen ATI virheilmoitus.

Tästä syystä ajattelin että vika voisi olla näytönohjaimessa. Kokeilin eri ajureita ja jopa eri merkkistä näyttistä, mutta mikään ei auttanut. Lopulta kävi niin, että edes windows ei käynnistynyt vaan jumittui täysin (ei käynnistynyt edes windows latauspalkkiin asti).

Tämän jälkeen ajattelin että jos vika olisi kovalevyssä. Kokeilin eri kovalevyä johon asensin kaikki uudestaan windowsista lähtien. Tällä kertaa kaikki sujui ongelmitta. Kone ei kaatuillut ja pelit toimivat sujuvasti. Ajattelin siis että vika oli varmaan kovalevyssä. Nyt olin onnellisena pelaillut viikon/pari, kun yksi peleistä alkoi satunnaisesti kaatuilemaan. Välillä vartin peluun jälkeen, välillä puolen tunnin.
En vielä tämän jälkeen panikoinut, mutta kun kerran käynnistin koneen ja erään pelin, peli pyöri 5 sekuntia ja kaatui ja toisessa pelissä sama onkelma. Käynnistin koneen uudelleen, jonka jälkeen pelit taas toimivat. Nyt taas eräs peli kaatoi koneen monta kertaa täysin varoittamatta ja välillä vain itse peli kaatui ja näyttöön ilmoitus "dx00 jotain muisti ei voi olla "read"" jne.

Nyt siis kone kaatuilee jälleen yrittäessä käynnistää jotain peliä. Kaatuilu on täysin satunnaista, joten on paha sanoa missä vaiheessa tämä aina tapahtuu. Nyt vain yhden kerran kone on kaatunut internet/työpöytä käytössä, joten yleinen koneen kaatuminen on rauhoittunut, peleissä suurin ongelma. HUOM. mielestäni on todella outoa että kovalevyn vaihto auttoi/poisti ongelman noin viikoksi, jonka jälkeen viat ilmenivät taas. (Veikkauksia mikä paholainen tätä vaivaa?)

- Memtestin muisti läpäisi hyvin
- Vika ei ole näytönohjaimessa
- Eikä LUULTAVASTI kovalevyssäkään, koska olen käyttänyt kahta erilaista.
- Vika ei ole koneen lämmöissä, joita olen seurannut Everestillä ja ATI:n CCC:llä.

emo: Asus M4A77TD PRO
virta: Corsair 400W
muisti: 2GB DDR3 1333mhz
Näyttis: ATI radeon EAH 4870 1gb (kokeiltu Nvidia 8800GTX)
Prossu: AMD Phenom IIX2 3GHZ AM3
tuskin muulla niin väliä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu