Tutkimukset Usassa paljastavat, että säännöllinen lenkkeily auttaa yhtä hyvin kuin uudet masennuslääkkeet.http://mentalhealth.about.com/cs/mindandbody/a/exercisedep.htm
Lenkkitossu vai pillerit
M1K
32677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jos tuo tutkimus on totta, niin mullistaako se käsityksen masennuksen hoidosta?
Masentunut ei tyypillisesti jaksa lenkkeillä. Ei kertakaikkiaan jaksa. Entäs sitten?
Kirjoittelen Egyptista joten pisteek kirjaimien paalta puuttuu.
Kun sairastuin masennukseen, yritin karistaa sita kaikella fyysisella pois. Saunoin,kavin avannosa, lenkkeilin rajusti. Ei auttanut. Minun masennus oli vaikea masennus. Sain masislaakkeet,joista kolmannet auttoi ja sain psykoosinestolaakkeet,sitten vasta alkoi helpottaa. Masennus oli terapeutin mukaan lahes psykoottistasoista. Ei auttaneet lenkkarit,ei sitten millaan.
Huomenna lennan Suomeen. Toivottavasti lentokentalla ei ole mitaan lakkoa,etta saa matkalaukut.
että, ei ole mitään takuuvarmaa masennuksesta toipumiskeinoa. Usalaiset kertovat vain yhdestä mahdollisuudesta.
Hienoa, jos olet saanut avun lääkkeistä. Olet siis päässyt myös terapiahoitoon. Se auttoi minua lenkkeilyn ohella toipumaan. Söin lääkkeitä 1,5 vuotta ja sain niistä aluksi apua. Mutta sitten tuli ongelmia, joiden takia lääkitys piti lopettaa.
Sinulle yksi vinkki: Ajattele positiivisesti, niin elät pitkään. "Ihana päästää Suomeen, eikä se mahdollinen lakko haittaa."
No, nyt kuuluu kummia. Tämän päivän Iltalehdessä on Duodecimin välittämä uutinen: "Masennuslääkitys saa monet ulospäin suuntautuviksi ja sosiaalisemmiksi, paljastaa yhdysvaltalaistutkimus."
Kun lukee koko jutun, jota Duodecim kieltää ilman kirjallista lupaa lainaamatta, jää käsitys, että mainioita nämä uudet masennuslääkkeet. Haisee taas ns. maksetulta tutkimukselta, joita tehtaillaan masennuslääkkeiden mainostamiseksi.
Uskokoon ken tahtoo, minä en usko. Omat kokemukset ovat jokseenkin päinvastaisia. Cipramil teki minusta sulkeutuneen, tuntteeoman ja passiivisen. Vasta kun pääsin terapiaan ja lääkitys lopetettiin aloin toipumaan 3 vuotta kestäneestä vakavasta masennuksesta.
miksi Duodecim on lähtenyt amerikkalaisen lääketehtaan mainosmieheksi.
Nimittäin jutussa mainittu masennuslääke on yksi voimakkaimmista masennuslääkkeistä.
Jotkut voivat muuttua ulospäin suuntautuviksi = muuttua maanisdepressiivisiksi, mutta suurin osa menettää tunteensa = muuttuvat passiivisiksi.
Toisaalla on keskusteltu masennuslääkkeiden vaikuttavuustutkimuksista, joka on tehty myös jenkkilässä. Siinä taas kerrotaan, että masennuslääkkeellä ja säännöllisellä liikunnalla oli sama hoitotulos. KEHENKÄ TÄSSÄ USKOTAAN?
Kyllä, molemmat!
Lenkkitossu ja pillerit eivät ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja. Vakavasti masentuneet eivät lenkille lähde, harvoin poistuvat neljän seinän sisältä muutenkaan ellei pakko ole. Jos ihminen ylipäänsä saa päähänsä lähteä lenkille tai ryhtyä harrastamaan lenkkeilyä, hän ei ole (vakavasti) masentunut.
Kun sain ensimmäiset (trisykliset) masennuslääkkeeni 80-luvulla, niiden ensimmäinen huomattava vaikutus oli halu lähteä iltaisin ulos kävelylenkille tuona syksynä.
venla72 "Lenkkitossu ja pillerit eivät ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja."
Voi pyhä yksinkertaisuus. Ei kukaan ole niin väittänytkään. Vakavan masennuksen hoito ei ole joko tai hoitoa vaan tarvitaan useampia vaihtoehtoja.
Juuri näin kuin itse sanot: "Kun sain ensimmäiset (trisykliset) masennuslääkkeeni 80-luvulla, niiden ensimmäinen huomattava vaikutus oli halu lähteä iltaisin ulos kävelylenkille tuona syksynä."
Oleellisempaa on, että ei uskota sokeasti vain pillerin auttavan toipumaan pitkäaikaisesti. Pillerit ovat vain tilapäinen kuuriluontoinen apu. Ne hoitavat vain oireita, eivät auta kuin aluksi. Pitkäaikainen, yli 2 vuoden käyttö ei enää hoida vaan passivoi ihmisen mielisairaaksi.
Suosittelen, että tutustut kirjaan: David Servan-Schreiber ANNA MIELESI TOIPUA. Löytyy kirjastoista.
Siinä on kerrottu selkokielisesti eri hoitomahdollisuuksista.
Vastasit ilmeisesti nimimerkille "............." :)
Mukavaa illanjatkoa! Iltalenkki vielä täällä tekemättä mutta kunhan saan parit tehtävät alta pois niin tossut, täältä tullaan :)
Nii-in...
Mutta aloitusviestin otsikossa käytetty rinnastuskonjunktio 'vai' väittää niin.
aloitusviestin otsikkoon, joka on muuten otettu suoraan kirjasta "Auta mieltäsi toipumaan."
Parempi ja asiaa kuvaampi otsikko: Pillerit ja/tai lenkkitosut.
Well, onhan toi hyväksi ihmiselle, ei siinä mitään. Ehkä myös sen hetken on helpompaa, kun miettii lenkkipolkuansa, että käännynkö nyt tuonne vai menekö tätä kautta... Tai kukahan tuokin on, joka aina tulee vastaa, eika kiva tyyppi. Oho, tuolla söpö orava kävyn kanssa. - Tuommoinen hetki on vähän parempi kuin kotona istuminen ja makoilu.
Minulla ei ole ahdistus-masis-tuska poistettavissa lenkkeilyllä. Käsitän sen olevan eliniän aikana kehittynyt tunnepuolen sairaus tai niinku kyvyttömyys, esim. että on jäänyt yksineläjäksikin. Koko ajan kantapäillä seuraa voimakas irrallisuuden, erillisyyden ja erilaisuuden tunne. Tuntuu niinkuin, että olen väärän planeetan väkeä. Ei tämöisiin syvimpiin tuskiin auta lenkkeily yhtään mitään.
Jos ytimekkäästi pitäisi sanoa, mikä jotenkin auttaisi kuin kuorruttamaan elämän tyhjyyden tuskaa, niin se olisi Rakkaus, läheisyys, kumppanuus. Silloin ei niinkään huomaisi sisintään ja näin jaksaisi varmaan paremmin. Entäs, jos perustauti on estänyt tuohon asti pääsyn?
Lenkkeily auttaa kokonaisvaltaisesti ihmiseen, verenkiertoa myöten, on se tärkeää, ken siihen kykenee. Onhan myös tosi paljon ihmisiä, joiden lenkit lopullisesti tehty, eri syistä. Ei siinä voi olla kaikki, että vain lenkkeilee. Lenkkeily on sitäpaitsi mielestäni - tylsää. Hyvin tylsää ja yksinäisempää se on kuin kotipesässään olo. Entä lenkkikaveri sitten? En tiedä, mutta kohdallani ei kyllä toimi, tai en sopeutuisi, tai... ? Ei auta.
Kyllä lenkkeily voi olla hyvän mielen lähde. Mutta asenteistahan sekin on kiinni. Jos ajattelee, ettei lenkkeily auta, niin eihän se auta. Onneksi sinne ei ole kenenkään pakko mennä. Mutta tehokkaampaa terveydenhoitoa lenkkeily on kuin pelkät pillerit. Siis ei ole vaihtoehto vaan tuki terveyden/sairauden hoitoon, jos kynnelle kykenee.
Lenkille voi mennä yksin, jos siitä pitää tai kaveri kanssa, jos siitä pitää. Se on jokaisen oma valinta. Mutta ns. ryhmäliikuntamuodot ovat monessa suhteessa hyvää mielialan hoitoa.
Ja niille tuntemattomille vastaantulijoille voi moikata tai jäädä juttusille. Oman kokemuksen mukaan he ovat monesti parempia ja turvallisempia kuuntelijoita kuin ns. muka tutu ihmiset. Lenkkipolun varrella kohtaa myös luonnon monimuotoisuuden ja siitä voi saada hyvän mielen. Turha lenkkipolulle on lähteä mököttämään, sitä voi laiskasti tehdä omalla sohvalla.
En ehdi katsella maisemia lenkillä, painan veren maku suussa koska se on ainut keino saada endorfiinit virtaamaan ja lenkkeilyn jälkeen tulee hyvä olo.
Välillä kävely on siksi mukavaa että huomaa ne oravatkin.
Kaikki eivät varmaan pysty ulkoilla, voi miten harmillista :( Tsemppiä meille kaikille möykkymielille.
Heip taas. Kiitos noista kahdesta kommentista. Ne ovat hyvät ja minua tsemppaavat. Kyllä, te olette ihan oikeassa varmaan. Tarttis saada nyt sairastamisen jälkeen peruskunto siihen malliin, että rivakkuuttakin löytyisi. - Kun tänään itse luin oman tekstini, se tosiaan on 'mököttävä'. Yritän taas :-)
Toistuvat liikkeet lisäävät serotoniinin eritystä.
Masennus ei johdu serotoniinin puutteesta, se on todettu jo 90-luvulla.
Mutta selektiivinen serotoniinin takaisinoton esto synapsiraossa vähentää masennusoireita useimmilla masennuspotilailla.
Moi! Mua kiinnostaa todella tuo miksi liikunta on niin loistava tapa saada masis ja synkkyys pois edes joksikin aikaa. Miksei olisi tuo syy, kiva kun mainitsit! Olisiko linkkejä joita suosittelisit lukemaan?
En ole huomannut, että lenkkeilystä olisi omalla kohdallani ollut merkittävää apua masentuneisuuteen.
Kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja käyn viikoittain juoksemassa n.5 x 8km lenkin. Mielialalääkkeitä olen käyttänyt nelisen kuukautta, mutta eivät nekään ole paljoa masennukseen auttaneet. Lievät paniikkihäiriön ensioireet ovat kyllä lääkityksellä kadonneet.
Luulen, että on melko yksilöllisistä kuinka paljon lenkkeily vaikuttaa masennukseen.
Varmaan minäkin olen 'tuollainen' tapaus. Olen kyllä tämän piiitkän elämäni aikana kaikkea kokeillut; ulkona lenkkeilyä, johon kävelysauvat ja venyttelyt mainio liittää, sekä yhtä lailla olen ollut kuntosaliasiakas 15 vuotta. Ainahan olen kuullut, että hyvät aineet päässä lähtevät fyysisessä rasituksessa liikkeelle, mutta itse en pysty sitä huomaamaan! Olisi kiva, jos korvaisi ssri-annostani.
Sinun kertomuksesi, juoksulenkeistä(!) x 5/vko, on kiintoisa. Juoksisin kyllä minäkin, mutta en enää voi. Tiedän yhden ystävän, jolla paljon puhuttu endorfiini (onko sana oikein) erittyy hyvin rasituksessa, kuin huumaa häntä. Tästä syystä hän on kuin riippuvainen lenkeistään ym. liikunnastaan. Kyllä minäkin noin tahtoisin, mutta mun rakenteella ei toimi? Toi ystävä on minua vanhempikin, keski-ikää me molemmat.
Monet tutkijat ovat muuten tulleet samoihin johtopäätöksiin. Serotonninin puute ei ole aina syynä masennukseen.
Sen sijaan kortisolihormoonin ylituotanto aiheutta monen masennuksen. Erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa taustalla pitkään jatkuneen stressin aiheuttama masennus. Tästä löytyy tutkimustuloksia tansakalaisen, amerikkalaisen ja kiinalaisen tutkijaryhmän raportoimana.
Tiedot löytyvät mm. kirjasta "STRESSI AIHEUTTAA 80 % sairauksista."
Kappas vaan, luulin että jokaisella ihmisellä liikunta tekee tuon enforfiiniolon mutta erehdyin. Jännä juttu! Eikä kai tarvitse liikkua kestokyvyn rajallakaan ns. veren maku suussa vaan pitäisi auttaa mielialaan vähemmälläkin rääkillä kuten säännöllisellä kävelyllä.
venla 72 olet siinä oikeilla jäljillä, että liikunnan ei tarvitse olla veren maku suussa tapaista. Siitäkin jotkut nauttivat ehkä syistä, joita aikaisemmin manitsit. "Auttaa unohtamaan epämiellyttävät ajatukset ja ongelmat, ainakin hetkeksi.
Jo aikasemmin mainitut Duken yliopiston tutkijat raportoivat myös tutkimuksesta, missä vanhemmat ihmiset liikkuivat puoli tuntia kolme kertaa viikossa. Tulos sama kuin, jos söisi masennuslääkkeitä. Tärkeintä ei ole liikunnan määrä vaan laatu. Positiivisella, odottavalla mielellä, suoritettu lenkkeily on tehokkaampaa kuin väkisin vääntäminen.
Olen miettinyt sellaista, että lähtisi n. klo 6.30 lenkille aamulla jotta mahdollisesti saisi paremman alun päivälle. En voi kestää aamuväsymystä ja heräilyä hissukseen. Klo 7.30 mun on jo oltava terässä ja aamuisin on tekemistä.
En ole vielä tätä toteuttanut mutta jospa kokeilisi kunhan uskaltautuu. Aamusauna ei herätä, testasin jo. Kylmä suihku tepsisi luultavasti jonkin verran. Otan mielelläni vastaan neuvoja aamuheräämiseen.
Suosittelen virkistävää ja mielialaa hoitavaa aamulenkkiä niille masentuneille, jotka jo pääsevät ylös sängystä aikaisin aamulla.
Samoin kakkostyypin diabeetikoille aamulenkki on aamuisin koholla olevia verensokeriarvoja luonnollisella tavalla hoitavaa.
Itse lenkkeilen joka aamu heti aamupuuron ja lisukkeiden kera: Mustikat, kaneeli, karpalot, kuoritut auringonkukansiemenet, tyrnimarjat. Sen jälkeen noin 60 min. lenkin lähimaastoon. Ikäni ja sairauteni huomioiden aloitan rauhallisesti kävelemällä ja hitaasti vauhtia lisäten. Puolivälin jälkeen hölkkään tai hiihdän jo reippaammin, niin että syke nousee sopivalle tasolle. (n. 130-160 syk./min.) Lopuksi vielä loppulenkki jäähdyttelyä. Sitten vain suihkuun ja kuppi virkistävää aamukahvia. Tämä on pitänyt masennustaipumukseni (yli 10 v. ei pillereitä) ja somaattiset sairauteni kurissa (pillerit somaattisiin).
Kiitos kun kirjoitit aamuliikkumisesta. On se niin, että nyt niskasta itseään aamutuimaan kiinni ja aamulenkille lähtee venla huomisesta lähtien.
Tänään treenasin asiaa vain henkisesti :)
Puuro on tärkeä muistaa myös, tosiaan.
Hitto kun minäkin pääsisin juoksemaan. Se olisi paras liikuntamuoto minulle joka lievittäisi masennustani. mutta polveni kipeytyvät jo15 min juoksemisen jälkeen niin pahasti että mieli vaan murenee entisestään... =( Kaikkea olen kokeillut. Vaikka mitä lennkkitossuja, parhailla mahdollisilla vaimennuksilla ym. Pronaatiovaivaa ei ole, vaikka siitä huolimatta kokeilin tukipohjallisiakin...asfaltilla juoksua olen välttänyt jo monet vuodet että lenkkipoluilla vaa on menty...pitäisi mennä sikahintaisiin magneettikuvauksiin ja leikata jos siellä jotain leikkaamisella paranevaa vaivaa löytyisi, mutta toistaiseksi ei ole varaa kuvauksiin ja leikkauskin tähän väliin olisi mahdoton...tulisi edes lunta että pääsisi hiihtämään...
OLEN NIIN KATEELLINEN TEILLE KAIKILLE JOTKA PYSTYTTE ILMAN KIPUJA JUOKSEMAAN!
Voi harmia, ymmärrän osittain tuskasi. Jos polvet vaivaavat niin pääsisikö terveyskeskuksen kautta kuvauksiin?
Sain nukuttua eilen erinomaisesti (ei normaalia) sillä väsytin itseni ensin pienellä aamulenkillä ja sitten pulkkaa vetäen hain lapsen koulusta. Istuimme vielä muutaman tunnin nuotiolla niin uni tuli ennen kun ehdin kissaa sanoa.
Nyt -20C pakkasella epäröin hieman tuota ulkoilua, mutta tosihan on ettei liikkuessa kylmä ehdi tulla, naama vaan jäätyy :/
Olen rapakunnossa ja lievästi ylipainoinen, lääkäri arveli että kärsin "vaikeahkosta masennuksesta".
Tajuan kyllä, että liikunta varmasti auttaisi, mutta pelkkä ajatus ahdistaa.
Olen vihannut liikuntaa jo ala-asteelta asti jolloin nöyryytettiin oikein urakalla.
Liikunta on jotain, mitä kauniit, hyvät ihmiset harrastavat. Se on niin kaukana omasta persoonastani, että yhtä hyvin voisin suunnitella kuulentoa. Kuulostaa hullulta, mutta niin se on.
Liikunta on jotain, joka sattuu fyysisesti, saa ajattelemaan omia vajaavuuksia (mietin vain, kuinka läski ja lasiska ääliö olen) ja tuntuu tylsältä ja pakolliselta. Olen kokenut monia erinlaisia lajeja, vihasin kaikkia.
Ei liikunta ole kaikille. Taidemaalaminenkin auttaa masennukseen, mutta jos et ole taiteellinen, se luultavasti vaan ottaa päähän.
Liikunta ei auta niitä, jotka eivät usko sen auttavan. Ne, joilla on jokin vakava vamma tai sairaus, joka estää liikkumisen, eivät voi liikkua normaalisti. Mutta jonkinasteista ulkoilua voi jokainen harrastaa ja saada siitä mielihyvää.
Ne masentuneet, jotka jäävät sängynpohjalle ja väittävät ettei liikunta sovi heille.
Toipumisennuste: Masennus kroonistuu pelkillä pillereillä ja johtaa pysyvään sairauteen. Lääkkeiden apu loppuu n. 2 vuoden yhtäjaksoisen syömisen jälkeen. Olet tuomittu ikuiseen masennukseen etkä elä kovin pitkään.
Ne masentuneet, jotka lähtevät joka aamu lenkille säällä kuin säällä ja muuttavat ruokalutottumuksiaan terveellisemmiksi. (Syövät tuoretta lihaa ja kalaa, vihanneksia, hedelmiä, maitotaloustuotteita)
Toipumisennuste: Masennus hellittää pikkuhiljaa. Mieliala normalisoituu = ei tunnemyrskyjä tai jatkuvaa alakuloa. Pystyvät irtautumaan masennuslääkkeistä jonkin ajan kuluttua ( 0,5-1 vuosi). Elämä maistuu taas elämisen arvoiselta.
Olen kanssasi samaa mieltä liikunnan vaikutuksesta masennuksen hoidossa. Onhan se tutkittu juttu, että liikunta saa aikaan endorfiinien erittymistä ja näin lisää mielihyvän tunnetta.
Siitä olen kuitenkin eri mieltä, mikä on riittävää hoitoa. Itse koen, että nämä kaksi asiaa tukevat toisiaan, ei suinkaan niin, että pitäisi valita "jokotai". Itse syön Seronilia 20mg suht lievään masennukseen ja itku/paniikkikohtauksiin. Ja lääke todellakin toimii, mutta sen lisäksi harrastan kuntosalia, joogaa, tanssia, lenkkeilyä ja jumppaa, mikä kohottaa mielialaa myös huomattavasti. Tosin olin fyysisesti hyvin aktiivinen jo ennen lääkkeen aloitusta ja silloin liikunta ei yksinään riittänyt pitämään mielialaani kurissa. Mutta tuskin tulokset olisivat nyt lääkkeen aloittamisen jälkeen näin hyviä, jos en harrastaisi lainkaan liikuntaa.
En voi sanoa mitään vakavasta masennuksesta kärsiviä koskien (tai muutenkaan puhua muista kuin itsestäni). Eipä se liikunta varmaankaan auta, jos ei ole voimia tehdä mitään. Mutta jos lääkkeillä (tai muulla tavoin) saa olon kohentumaan, uskoisin, että liikunnan ottaminen mukaan hoitoon edistää parantumista.
Itselleni liikkuminen vain muutenkin tuottaa niin paljon nautintoa, että se on luonnollinen tapa hoitaa pahaa oloa. Luulisin, että samaa pätee kaikkeen itselleen mieluisaan tekemiseen, toisille se on liikunta, toisille vaikkapa ruuanlaitto. Voimia kaikille ja koittakaa jaksaa tehdä jotain, josta nautitte! :)