Ridge Woodliiteri

Kolme varsin erilaista veikkoa yritteli tässä taannoin kirjoitella kirjaa. Ei tullut kalua.
Huumorissa on paljon samaa, kuitenkin hyvin erilaisia hemmoja he, muuten oivat jepet ovat.

Tässä yksi katkelma suunnitellusta kirjasta. Omasta näkökulmastani...

Hautausurakoitsija Ridge Woodliiteri vihellä tohisutteli jotain tuntematonta sävelmää.
Rujo hahmo veteli mustaa maalia arkun pintaan.
Keskikokoiseen vartaloon oli Luoja istuttanut kaksi suunnatonta käsivartta. Mustan, apinamaisen tiheän karvan peittämät kourat riippuivat lähes polvien tasalla.

Vuosia sitten, vietettiin kaupungissa elojuhlia. Olipa siinä yhtenä, eikä suinkaan vähäisempänä lajina, tukinheitto.
Kymmentuumaista, viisimetristä pölliä viskattiin ennätystahtiin.
Vahva mies sinkosi puun aina kolmen metrin päähän, olipa muuan Goljat saanut merkin jopa lähes viiden metrin mittatikulle.
Kaksi gringoa oli tovin mitellyt voimiaan. Paremman tulos oli 2,3 metriä.
Turhautuneisuus paistoi ahavoituneilta kasvoilta. Viinalekkeri viipyi yhä useammin nenän alla.
Koska touhusta ei näyttänyt tulevan mitään, komensi toinen tuomareista, Ridge Woodliiteri.- seuraava pari.
Silminnähden juopunut gringo tähysteli punaisilla silmillään tuomaria. Ainoaa miestä, tässä silmittömässä helteessä, joka oli pukeutunut mustaan kokopukuun. Muut tarkenivat paidatta.
- Hei, Cheetah, tule sinäkin heittämään tukkia, äännähti kiertävä karjapaimen.
Yleisö rähähti nauruun.
Tästä rohkaistuneena gringo lisäsi vettä myllyyn.
- Kuule serkku, saat kourallisen pähkinöitä, jos tulet viskaamaan.
Kansaa nauratti tavattomasti.

Elettiin neljäkymmenluvun loppua. Toinen maailmansota oli juuri saatu tumpattua. Savun keskeltä tuli seudulle paljon uusia ihmisiä. Kuten Woodliiteri.
Kukaan ei tiennyt tästä hiljaisesta miehestä mitään, menneisyydestään hän ei suostunut puhumaan mitään. Tivatessa, hän pakeni usein, käsiään levitellen kielimuurin taakse.
Ainoastaan voimakas saksalaisaksentti antoi aavistaa jotain miehen synnyinseudusta.

Kuin usein, tällaisissa tilanteissa, massapsykoosi sai vallan. Paikallisetkin yhtyivät riemuun.
Miksipä ei, tässähän olisi oiva tilaisuus ottaa miehestä selkoa.

Joukko juopuneita, remuavia miehiä kehi tuomarinpöydän.
- Kalma- Kalle areenalle!
- Hautamies yrittämään!
- Mustaukko tukin kimppuun!

Woodliiteri vain hymyili anteeksipyytävästi, ja selitti huonolla kielitaidollaan, etteihän hän suinkaan voisi.
Kansa buuasi.
Äkkiä joku tempaisi silinterihatun hänen päästään ja heitti sen gringoille.
Ilkeästi hymyillen kaivoi maankiertäjä elimensä esiin ja kusi silinterin puolilleen, sen jälkeen hänen toverinsa toisti saman tempun.

Kansa kieriskeli naurusta.
Verrattain lujat leukaperät kiristyivät Ridgen kasvoilla.
- Halt! Hän karjaisi.
Yleisö vaikeni.
Tuijottaen gringoa, kalmaurakoitsija nousi seisomaan, riisui puvuntakkinsa, kauluksensa ja solmionsa. Yleisön joukosta alkoi kuulua mutinaa. Näky oli epäuskottava.
Aivan kuin Jumala olisi lähtenyt kahvitunnille kesken luomistyön.
Hirvittävät, solmumaiset lihakset liikahtelivat sankan karvapeitteen alla. Reidenpaksuiset hauikset pyrkivät repimään pingottuneen nahan rikki.
Kaikki tämä V- muoto päättyi lököttäviin mustiin housuihin. Alavartalo oli kuin kymmenvuotiaalla kuoripojalla Cantores Minoreksesta.

Aataminomena, vanhemman gringon kaulassa teki voimakasta hissiliikettä.
- Tuokaa hautamiehelle pölli, hän huusi särkyneellä äänellä.
- Achtung! äyskäisi Woodliiteri, äänivaroilla, jotka kaikki asevelvollisuutensa suorittaneet oitis tunnistivat. Keräilipä joukkiosta ainakin kolmasosa luitaan asennontapaiseen.

Oudosti hymyillen, hautausmies käveli tukin luo, sieppasi sen vasemmalla, apinamaisella kourallaan, kainaloon kuin patongin.
Kansanjoukko alkoi hitaasti vetäytyä kauemmaksi.
Normaalisti kaksi riuskaa miestä laahasi 300 naulaisen tukin vaivoin paikalle.

Yhä hymyillen, Ridge Woodliiteri astui viivan taakse ja viskaisi tukin puolihuolimattomasti.

7 metrin kalkkiviiva pölähti.
Raivoisat suosionosoitukset täyttivät helteisen ilman.
Edelleen vieno hymy kasvoillaan, kalmojen kaveri haki vaivattomasti tukin uudelleen.
Tukki nousi jättiläismäisille käsivarsille pystyyn. Aika pysähtyi. Kansa pidätti henkeään.
Naama hiukan punertuen, laittoi apinamies tukin kiitoon.
Tukin pää leikkasi maata 9,5 metrin päässä heittoviivalta. Hetkellinen happikato, kun kaupunkilaiset vetivät henkeään, pudotti variksen lennostaan.

Gringo ja hänen ystävänsä olivat kalpeita, kuin hautausurakoitsijan asiakkaille kuuluikin.
Suurin osa kansanjoukkoa alkoi vetäytyä kuin yhteisellä päätöksellä paikalta.
Paniikki alkoi nostaa karvaista päätään.

Kuin hidastetussa filmissä, kalmoyrittäjä lähestyi gringoja, valtaisia kouriaan hieroen.
Miehen laskiessa lapiomaiset kouransa tutisevien karjapaimenten olkapäille, paikalla oli enää reikärauta- Brown ja taivaalla taajeneva parvi korppikotkia.

- Ystävät, on voitonmaljojen aika, murisi viimeisen lapiollisen antaja.
Nakkisormi osoitti maassa lepäävää silinterihattua, joka oli täynnä virtsaa.

Hattu veti ehkä yhden US. Gallonan. Toki siitä pintti tai pari saattoi vapisevista käsistä yli loiskuakin, mutta viesti meni perille, kuin juomakin.

Aamulla tori oli tyhjääkin tyhjempi, vain aavikkotuuli pyöritti yksinäistä huopahattua pitkin nupukiviä.
Pelokkaat kaupunkilaiset pysyttelivät ikkunaverhojensa takana.

Pakkohan sieltä oli vihdoin ulos tulla.
Huhu sai siivet. Muukalaiset olivat hävinneet tietymättömiin, ainoastaan heidän laihat kaakkinsa nävertelivät puomia saluunan edessä.
Joku uskalikko väitti hautausurakoitsijan talossa valvotun läpi yön.

Kuitenkin eniten kohua sai aikaan erään eläköityneen sairaanhoitajan lausunto.
Hän väitti nähneensä Ridge Woodliiterin kainalossa, n. 20 cm kyynärpäästä, sinisen tatuoinnin.
Se ei ollut toki harvinainen, niitähän tehtiin runsaasti 40-luvulla. Luonnollisesti vain tietyille ihmisille.
SS- henkilöille…