Millaisia riskejä liittyy suuseksiin? Olen mies ja suojaudun aina yhdynnässä. Suuseksin kohdalla en juuri koskaan, koska on varmaan jäänyt tapa päälle. Ja tuossa suuseksissä minä olen se, joka saa eli imetään. Viimeisten testien jälkeen ollut 6 kumppania, joiden kanssa 2 kahden kanssa edennyt yhdyntään, suojattuna tottakai. Mutta olen kuitenkin saanut suuseksiä mainituilta kumppaneilta. Onko meininkini ns turvaseksiä? Kumppanini ovat tavallisia heteronaisia. Osaisko joku kartoittaa noita riskejä?
Suuseksin riskit?
?S??
82309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
suojaamattomasta suuseksistä huonolla säkällä. Ei tarvita muuta kuin, että naisella sattuu olemaan vertatihkuttava ientulehdus ja HIV:n hepatiittien tartunta on mahdollinen. Vielä helpommin saa tietenkin herpeksen ja kondylooman suojaamattomasta suuseksistä. Oikeastaan on helpompi sanoa mitä ei voi saada. Ehkä satiaisia ei suojaamattomasta suuseksistä voi saada mutta melkenpä kaikkea muuta tahansa.
ristiin.
Voit saada suuseksissä esim. herpeksen genitaalialueellesi jos suuseksin antaja on viruksen kantaja (oireetonkin, eli hällä on huuliherpes joka ei oireile). Kai olet tietoinen että kondomi ei suojaa juurikaan yhdynnässä herpesvirukselta, kas kun virusta voi olla sellaisilla alueilla (ja usein onkin) jotka eivät ole suojassa.
Suuseksissä voit toki saada muutakin kuin herpeksen, esim. klamydian jos sellainen sattuu olemaan kumppanilla joka suuseksiä sinulle antaa, siis nielussaan. Nielutippurikin on olemassa ja...
Jos haluat suojautua niin suuseksissäkin sitten se kondomi, ja kun taas sinä olet antavana osapuolena niin suoja ettet saa kumppanin genitaalialueelta mahdollisesti tautia.
Kerrot että "viimeisten testien jälkeen..". Mitä testattiin? Kas kun oireetonta herpestä erittäin harvoin lähdetään julkisella sektorilla testailemaan.
Suuri osa herpestartunnoista saadaan nimenomaan oireettomilta kantajilta. Eli ihminen ei edes välttämättä tiedä kantavansa herpesvirusta tai ei kerro kun ei tiedä sen tarttuvan oireettamanakin. Ja genitaaliherpes on aika ikävä kumppani, elinikäinen sellainen jos sen vaikka sitten tuurilla sattuu saamaan oraaliseksissä (tai yhd.)
Mitä nyt kukakin sitten pitää turvaseksinä, mielestäni tuo ei sitä ole.
Ei kukaan osaa kartoittaa tilannettasi, ei kukaan voi tietää oletko esim. oireeton taudin kantaja, onko sitä ollut joku kumppanisi jne.
"Tavallsisia heteronaisia"..niin, kenenkään otsaan ei tule tatuointia..
"Voit saada suuseksissä esim. herpeksen genitaalialueellesi jos suuseksin antaja on viruksen kantaja (oireetonkin, eli hällä on huuliherpes joka ei oireile). Kai olet tietoinen että kondomi ei suojaa juurikaan yhdynnässä herpesvirukselta, kas kun virusta voi olla sellaisilla alueilla (ja usein onkin) jotka eivät ole suojassa."
Älä valehtele. Pieniä määriä virusta saattaa erittyä, mutta jos virus ei ole aktiivinen se ei paljon vaaraksi ole, eikä tartu, jos siis on normaalillla vastustuskyvyllä varustettu ihminen. Huuliherpes jos leviäisi noin, (ja muu) niin kaikilla olisi se jo! Ei todellakaan ole kovinkaan suuria, vaan aika olemattomat mahdollisuudet (kun virus lepää, eikä aiheuta "tulo-oireita" eikä ole aktiivisena. Siis). Kondomi suojaa loistavasti jos herpes alue jää piiloon, ei se nyt sentään kumin läpi tartu! Herpes leviää, jos hiplaat sitä rakkula-aluetta, yhdyt sen ollessa tulossa ja/tai täysin aktiivisena ja muuten juurikaan ei. Mutta kuka harrastaa seksiä haavoilla ollessaan: ehkä joku masokisti... Mutta ei todellakaan, herpes ei ole ebola, ei yli-inhimillisen tarttuva eikä todellakaan ihan noin tarttumaherkkä. Jos se on aktiivinen, piää muistaa hygienia ja kannattaa hakea lääkäriltä lääkkeet.
Pelottelua ja huuhaata.
Suuseksissä on tartuntariski, mutta se on erittäin pieni ja klamydia esim. on todella harvinainen nielussa: siksi sitä ei testata illman todella pätevää syytä nielusta. Samasta syystä herpeksen vasta-aineita ei oteta, kun ne ei kerro koko totuutta ja kyllä sen yleensä huomaa, kun herpes iskee. Kyllä vain, diagnosoidaan ja selitellään, mutta ei, se ei ole herpes ihan joka diagnoosilla, nähty ihan käytännössä, että yleispuoskarit luulevat joka ihotulehduksen sen olevan ja kaikki haavaumat tietty joo, mutta totuutta se ei kerro. "Suuri osa herpestartunnoista saadaan nimenomaan oireettomilta kantajilta. Eli ihminen ei edes välttämättä tiedä kantavansa herpesvirusta tai ei kerro kun ei tiedä sen tarttuvan oireettamanakin. Ja genitaaliherpes on aika ikävä kumppani, elinikäinen sellainen jos sen vaikka sitten tuurilla sattuu saamaan oraaliseksissä (tai yhd.)"
Suurin osa saadaan niiltä, ketkä ei tunnista oireitaan. Se on valehtelua, että oireettomilta, sehän olisi jo kaikilla suurinpiirtein. Esim. nimittäin papilloomavirus on 80%lla 30-vuotiaista, miten herpes ei ole, vaikka sehän se vasta herkkä on tarttumaan??? Niin, kun se ei ole. P-virus on oireeton, se leviää oireettomana paljon, ja siksi prosentit on lähes sadassa ja niin ne olisi herpeksessäkin, jos se olisi niin herkkä tarttumaan, kun mitä nyt moni tuntuu saaneen päähänsä. Se on höpö-höpöä.
Joku oli oikein runoillut:"Ei tarvita muuta kuin, että naisella sattuu olemaan vertatihkuttava ientulehdus ja HIV:n + hepatiittien tartunta on mahdollinen." Joo, sehän yleistä on, että jokanaisella hampaat mätänee suuhun ja ikenet tihkuu verta. Siis tämä on totta, että kyllä, hiv ja hepatiitti on teoriassa mahdollista, mutta kuinka todennäköistä on ihan toinen juttu. Hiv ois todennäköisempää tuollaisessa tapauksessa tarttua siemennesteen mukana naiseen, kun imemisestä ja syljestä mieheen. Sori nyt tuomiopäivä ei koita, riskillä mennään, ei ole turvaseksiä, mutta ei suuri riskisintäkään kyllä. Naiselle sen sijaan tuo on suuririskistä juurikin tuon siemennesteen takia, se kun on tartuttavampaa kuin sylki. (Joten miettikääpä naiset, kenen munaa imette ilman suojaa ja kuka sen arvoinen oikeasti on.)
Mutta se on totta, että kukaan ei voi kartoittaa toisen tilannetta, pitää käyttää kumia ja sitten katsoa, että vakikumppani kenen kanssa ehkä kumista luopuu, on sen arvoinen, että kaikki hänen bakteerinsa ja viruksensa vastaan suostuu ottamaan, ja on kyllä hyvä testauttaa itsensä säännöllisesti. Mikään kun ei ole varmaa, ja hoito olisi hyvä saada ajoissa, jos on sairastunutkin tietämättään.
Suurinosa seksin harrastajista on ihan tavallisia ihmisiä, taudeilla tai ei. Sairastuneistakin suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä. Jokainen valitkoon riskinsä, ne on aina olemassa, mutta sellaista elämä on.
Seksissä ilman suojaa on aina riskinsä ja kumihan se tietty on varmin suoja. Mutta totta, se on epämukava, haisee pahalle, ja ei tunnu samalle kun iho. Valintoja, ihmiset, valintoja.
Mutta joo, teoriassa suuseksissäkin kaikki taudit tarttuu, ja ihmettelen vaan, että 6 naista ottaa suihin lyhyen ajan sisällä: eipä ainakaan pihdata enää nykyään, tuntemattomankin munan voi hyvin laittaa suuhun, heh, heh, villiä on meno, yök ;)
tota herpestä. Senkin leviämistä kyllä liioitellaan varsin rankalla kädellä: ei se genitaaliherpeskään nyt ihan välittömästi, oireettomilta limakalvoilta tartu. Oma lääkärinikin on sitä mieltä, että näitä ns. oireettomia tartuntoja ei ole lainkaan: monet ihmiset kun eivät ehkä tunnista niitä äärimmäisen lieviä oireita herpekseksi, niin seksin harrastamiseen sitten mennään. Kuulostaako siis "ikävältä" seuralaiselta, ottaen huomioon, että SUURIN osa sairastuneista selviää siis melkoisen olemattomilla oireilla?
Suhteellisuudentaju keskusteluihin takaisin!
on genitaaliherpeksestä rajut oireet, jotka vasta vuosien jälkeen pikku hiljaa rauhoittuvat. En itsekään usko "oireettomiin tartuntoihin". Lieviä voivat olla, jolloin kantaja ei edes välttämättä ja varsinkin tiedonpuutteessaan yhdistä oireita herpekseen.
Huuliherpestähän on aina ollut, mutta mielestäni genitaaliherpes on melko uusi vitsaus, mikäli olen oikein ymmärtänyt? Se on seurausta tästä nykyajan avoimesta ilmapiiristä, jossa ollaan vähän kaikkien kanssa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mitä enemmän uskalletaan ja mitä enemmän seksikumppaneita, niin sen parempi. - Pyh! Niin vanhanaikainen olen, vaikka olenkin vasta 30, että toisen naisen pussaaminenkin on jo pettämistä.
Ei, kyllä se vaan on niin että siitä uskalletaan puhua, kyllä genitaaliherpestäkin on ollut. Eikä tarvitse olla montaa kumppania, ei se vakisuhde miltään välttämättä pelasta. "Se on seurausta tästä nykyajan avoimesta ilmapiiristä, jossa ollaan vähän kaikkien kanssa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. "
Henkilökohtaisesti itse karsastan tapaa leimata ketään ja etenkään keskustella nykyään sp-taudeista leimalla. Ganstereista säveltäjiin, ja menestyjiin on kautta aikojen kuolleet mm. kuppaan ja aidsiin, joten kyllä niitä tauteja on ollut ihan niin kauan kun on ollut seksiäkin.
Tottakai, mitä enenmään kumppaneita, suojaamatonta seksiä ja heillä samoin, sitä isompi riski, sehän on selvä, mutta eipä kenelläkään historian valossa ole juurikaan varaa jeesustella. Lehtolapsia on aina syntynyt, tauteja liikkunut, alaikäisiä äitejä (eli myös isiä) ollut, naapurilla ollut ihan meijän isän nenä ja hiukset, neitsyys mennyt moneen kertaan jne. Joten joopa joo, ihminen on ihminen, olisi mielestäni parempi, jos asioista voisi aina keskustella avoimesti ja ilman mitään tuomintaa. Uskon, että ehkäisyvalistuskin menisi paremmin perille, kondomeitten käyttöuskallus ja testeissä käymisen säännöllisyyskin lisääntyisi ja kaikki olisivat rehellisempiä, kun ei tarvitsisi hävetä. Olisi vain syitä ja seurauksia ja valintoja.
Mutta joo, tämä vaan tässä välissä.
Täh! Onko herpeksen tarttuminen nykyään jokin uskonasia?
Ajattelin, että tieto pohjautuu jotekin viimeaikaisiin tutkimustuloksiin, mutta kyse onkin siitä, uskooko vai ei. Ja kukaanhan ei tietenkään itse usko saavansa mitään tautia. Se, mitä minä olen vastaanotolla kuullut, on, että herpesviruksen on havaittu erittyvän myös silloin kun tauti on oireeton. Todennäköisyys saada herpes on varmasti pienempi tällöin mutta minua itseäni ainakin kiinnostavat enemmän kaikki tosiasiat yhteenlaskettuina kuin jonkin instituution yksinkertaistamat periaatteet, joissa ei kerrota kaikkea. Joku turvaseksi-kampanjahenkilökunta uskottelee että menkää vaan ja pankaa ketä vaan ihan miten huvittaa, niin ette saa tauteja, kun kondomi on mukana! Ei kerrota, että herpes ja kondylooma voivat tarttua kondomin yli jne. Ei kerrota, että neitsyeltä voi saada herpeksen huulesta. Varmaan nämä kampanjat on suunnattu niille, jotka eivät ylipäätään edes tajua käyttää kondomia. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka haluavat tietää koko totuuden, tai senhetkisen tiedon, ja toimia sen varassa, miten sitten valitsevatkaan toimia.
Herpes ei onneksi ole vakava sairaus mutta sen aiheuttama huoli ja epätietoisuus on sen verran suurta, että sitä ei ihan huvikseen käy läpi (omasta kokemuksesta). Jos on hyvä parisuhde niin ei varmaan yksi herpestartuntakaan siinä haittaa, vaikka sen toiselta saisi mutta kannattaa yhden illan jutun kohdalla hetki miettiä, mitä tauteja olisi valmis saamaan jos kondomi menee rikki tai jos saa taudin kondomista huolimatta. Saattuu sitä.
Vastausten perusteella näyttää sille, että itsetyydytys on turvallisin konsti.