Köyhät ja ihmisarvo

Irene Khan vaatii, että köyhyyden määritelmään on otettava myös ihmisten arvostus ja kohtelu. Missähän olivat meidän valitsemamme kansanedustajat ja muut vaikuttajat, kun yksikään ei ollut (Hurstin) köyhien juhlassa vaikka moni oli kutsuttu. Ennen vaaleja kaikki olivat köyhien asialla, niin yksittäiset edustajaehdokkaat kuin puolueetkin!
2147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin olisi otettava köyhyyden määritelmään arvostus ja kohtelu, mutta tuskin otetaan. Arkadianmäen touhuilu ja köyhän elämä ovat niin kaukana toisistaan, että tuskin johtavissa asemissa olevat ymmärtävät köyhyyden arkipäivän vaikutuksia. Ehkä se on niin pelottavaa, että sitä ei edes haluta ymmärtää. Päättäjiltä puuttuu kokemus köyhyydestä.

Vähäosaisuus tarkoittaa myös sitä, ettei ole todellisuudessa oikeutta tulla kuulluksi. Esim. sairauden vuoksi työkyvyttömäksi joutuva voi olla kaikkien järjestelmien mukaan väliinputoaja, koska joka järjestelmässä häntä katsotaan aina hakijan itsensä kannalta huonoimmalta kannalta: vakuutus pitää hakijaa laiskurina ja teeskentelijänä, työvoimatoimisto työkyvyttömänä jne. (Henkilökohtaisesta kokemuksesta johtuen en suosittele köyhää tekemään työtä. On arvokkaampaa olla sosiaalituella eläjä alusta lähtien kuin pudota järjestelmästä sairauden vuoksi. Sairastunutta kohdellaan kuin rikollista.)

Se ettei tule kuulluksi, tarkoittaa sitä, ettei oikeasti ole ihmisarvoa. Se, ettei ole ihmisarvoa tarkoittaa sitä, että ihminen lamaantuu. Kuka jaksaa yrittää paljain käsin läpi kallion, kun on jo ihan ruhjeilla?

Samoin kaikessa muussakin köyhä on maksumies. Oikeudessa vastapuoli voittaa, kun on varaa parempaan asianajajaan. Mediamaksu on sama 0 euron ja 10 000 euron kuukausituloilla. Köyhä ottaa pikavippejä kalliilla ostaakseen ruokaa tai lapselle talvikengät. Rikas saa taas asioita ilmaiseksi, koska vaihvikkaisen lahjoituksen tekijä voi sillä edistää omaa asemaansa.

Köyhyys lamaannuttaa. Ja lamaannus pitkällä tähtäimellä tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin aktiivinen, vaikkakin köyhä, kansalainen. Lamaantunut on hiljaa, ei näy eikä kuulu. Ehkä armeliaasti lopettaa oman kurjan elämänsä ja tuo yhteiskunnalle säästöjä. Tai hän masentuu ja sairastuu, ja toistaiseksi yhteiskunnassa vielä jossain määrin hoidetaan köyhiäkin. Pääosin psyykenlääkkeillä, mutta kuitenkin. Rikkailla tai edes kohtuullisesti toimeentulevilla on arvauskeskuksen lisäksi käytössään työterveyshuolto ja yksityislääkärit. Köyhä potee kakkostyypin diabetestään 20 vuotta tietämättään, ja pääsee sitten kunnan palveluasuntoon jalat amputoituina. Siellä ylityöllistetyt hoitajat hoitavat epäergonomisissa oloissa häntä, ja tulevat itse sysätyksi kurjuuteen, jos saavat ammattitaudin. Rikas elää terveenä 90-vuotiaaksi.

Jos köyhä yrittää tulla kuulluksi ja kapinoida, on hän hullu. Häntä ei tarvitse kuunnella, mitä nyt hullun horinoita. Köyhä on vain hullu ja laiska. Jos firma lopettaa toimintansa Suomessa ja menee 2 000 työpaikkaa, niin se on vaan laiskuutta, ettei tee työtä. Jos tekee kutsumustyötä (kuten hoitotyötä) ja sairastuu ja menettää työnsä ja työkykynsä, niin ammatinvalinta on ollut henkilökohtainen voi voi. Tälle maalle on edullisempaa pistää köyhä henkilö psykiatrisella diagnoosilla eläkkeelle, kuin tarjota asiallista tukea ja apua siinä vaiheessa, kun sitä tarvitaan.

Todella masentavaa. Satakunta vuotta sitten osattiin vielä pistää sisällissota pystyyn. Nykyään vähäväkiset kiltisti kaivavat hautansa ja jäävät haudan reunalle odottamaan, että tuuli kaataa nälkään nääntyneen ruumiin kuoppaan. Jos päättäjät näin käskevät, niin näin tehdään.

Äänestä

että eivät ne siellä nokkaansa näytä, pressa on tainnut kerran käydä SYÖMÄSSÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälkihurskas kirjoitti:

Irene Khan vaatii, että köyhyyden määritelmään on otettava myös ihmisten arvostus ja kohtelu. Missähän olivat meidän valitsemamme kansanedustajat ja muut vaikuttajat, kun yksikään ei ollut (Hurstin) köyhien juhlassa vaikka moni oli kutsuttu. Ennen vaaleja kaikki olivat köyhien asialla, niin yksittäiset edustajaehdokkaat kuin puolueetkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu