Vatsatautiako?

Hei!

8 kk vanhalla tytöllämme alkoi pari viikkoa sitten sellaista ihmeellistä vartalon jännittämistä ja puhisemista. Hän jännittää mahan kivikovaksi, jalat ovat yhdessä ylöspäin jännittyneenä, kädet ovat jännittyneenä ja kämmenet nyrkissä. Samalla hän pidättää hengitystä ja naama on punainen. Ihan kuin vääntäisi tosissaan kakkaa. Tämä kestää joitakin sekuntteja ja saattaa alkaa hetken päästä uudelleen. Tätä ilmenee ainoastaan silloin kun tyttö on selällään. Nyt tämmöinen ähiseminen on lisääntynyt viime päivinä. Muistelen, että aikaisemminkin on käsiä ja jalkojaan jännitellyt, mutta se on tapahtunut vain pukemisen yhteydessä. Ajattelin, että hangoittelee vastaan, koska inhoaa pukemista. Mutta nyt näitä jännittelyjä tulee missä tahansa tilanteessa vain kun on selällään.

Hän ei ole näissä tilanteissa poissaoleva eikä mitään muutakaan sellaista kohtausmaista esiinny. On hyvän tuulinen, nukkuu yöt ja syö hyvin. Kakkakin on tullut ihan normaalisti. Lääkärissä käytiin ja lääkäri kuunteli mahan ja sanoi, että suoli toimii ihan hyvin. Että ei mitään vakavaa ole, mutta ei osaa mitään syytä sanoa. Arveli, että jospa se olisi jotain vatsatautia. Neuvolastakin epäilivät vatsatautia. Sanoivat, että ota yhteyttä uudelleen, jos ei ala menemään ohi.

Ei tämä minusta nyt oikein vatsataudilta vaikuta, kun ei mitään muuta vatsatautiin liittyvää ilmene. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Allergiaakin mietin mielessäni. Inhottavaa kun ei tiedä mistä on kyse.
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..kaksi ensimmäistä juuri tuollaisia (kolmannella ei mitään).Ei hätää =) , ihan normaalia tuo (pitäisi) olla.Meillä oltiin ekan kanssa pienessä paniikissa kun tuo alkoi.Mutta sitten meille selitettiin ettei ole mikään hätä =) .Ja sitä jatkui n.2kk, välillä kovempaa ja välillä vähemmän.Sitten se yhtäkkiä loppui.Minua kyllä varoitettiin että voi jatkua kauvankin..

Äänestä
  • Kiitos sinulle ihana ihminen, kun vastasit! Tosi helpottavaa kuulla, pelastit päiväni :) Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    Äänestä

  • Susku 31 kirjoitti:

    Kiitos sinulle ihana ihminen, kun vastasit! Tosi helpottavaa kuulla, pelastit päiväni :) Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    Mukavaa joulun odotusta myös sinulle! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Susku 31 kirjoitti:

Hei!

8 kk vanhalla tytöllämme alkoi pari viikkoa sitten sellaista ihmeellistä vartalon jännittämistä ja puhisemista. Hän jännittää mahan kivikovaksi, jalat ovat yhdessä ylöspäin jännittyneenä, kädet ovat jännittyneenä ja kämmenet nyrkissä. Samalla hän pidättää hengitystä ja naama on punainen. Ihan kuin vääntäisi tosissaan kakkaa. Tämä kestää joitakin sekuntteja ja saattaa alkaa hetken päästä uudelleen. Tätä ilmenee ainoastaan silloin kun tyttö on selällään. Nyt tämmöinen ähiseminen on lisääntynyt viime päivinä. Muistelen, että aikaisemminkin on käsiä ja jalkojaan jännitellyt, mutta se on tapahtunut vain pukemisen yhteydessä. Ajattelin, että hangoittelee vastaan, koska inhoaa pukemista. Mutta nyt näitä jännittelyjä tulee missä tahansa tilanteessa vain kun on selällään.

Hän ei ole näissä tilanteissa poissaoleva eikä mitään muutakaan sellaista kohtausmaista esiinny. On hyvän tuulinen, nukkuu yöt ja syö hyvin. Kakkakin on tullut ihan normaalisti. Lääkärissä käytiin ja lääkäri kuunteli mahan ja sanoi, että suoli toimii ihan hyvin. Että ei mitään vakavaa ole, mutta ei osaa mitään syytä sanoa. Arveli, että jospa se olisi jotain vatsatautia. Neuvolastakin epäilivät vatsatautia. Sanoivat, että ota yhteyttä uudelleen, jos ei ala menemään ohi.

Ei tämä minusta nyt oikein vatsataudilta vaikuta, kun ei mitään muuta vatsatautiin liittyvää ilmene. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Allergiaakin mietin mielessäni. Inhottavaa kun ei tiedä mistä on kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu