"elämänkumppani"

Voi sentään! Tämä aloitus sopii tähän tekstiin. En oo aina ollut homo, olin avioliitossa 21 vuotta. Mutta kun lähdin sitten miesten maailmaan olen saanut palkaksi pelkkiä pettymyksiä Olen saanut kyllä jo kaksi miestä "elämänkumppaniksi vuodesta 2006. Eka petti mua sen kun kerkes. Ei koskaan muodostunut mulle normaalia parisuhdetta, kun miehiä pyöri pilvin pimein ympärillä ja tietysti muuallakin. Sitä jaksoin pari vuotta.

Toinen sitten oli sellainen, että koko ajan lupasi rakastaa ja olla mun kanssa koko loppuelämän ajan. Oli tosi ihanaa ja olin todella onnellinen hänen kanssaan. Ja hän oli uskollinen. Mutta hän ei kestänyt minkäänlaista riitaa, vaan pakeni. Ja kun muutimme Espanjaan, ongelmaksi muodostui se, että hän suuttui mulle niin pahoin, että usein osti menolipun Suomeen. Ja usein myös mun rahoilla! Huomautin usein hänelle, että kun hän niin usein hermostuu minuun ja pakenee, kerran tulee se viimeinen kerta, jolloin hän ei enää koskaan palaakaan takaisin. Hän sanoi joka kerta, että palaa aina takaisin. Mutta niinpä vain hän lähti kesäkuussa Suomeen mustasukkaisuuskohtauksen saaneena, ja jäi sille tielleen. Olen ollut yksin Espanjassa jo yli 5 kk, kun odotin häntä koko ajan takaisin. Ollaan puhuttu tuntikausia puhelimessa joka päivä, ja hän loppuun asti sanoi rakastavansa minua ja tulevansa takaisin. Mutta se kaikki olikin valhetta. Hän ei edes ole mulle ilmoittanut erostamme, vaikka tiedän hänellä olevan jo toisen miehen. Tästä on nyt pari viikkoa.Itse asiassa olen ollut yksin täällä Espanjassa jo varmaan vuoden, kun 1,5 vuotta tulee täyteen.

Eli. Voiko jo todeta, että homomiesten kanssa ei yksinkertaisesti voi saada pitkäaikaista ja tasapainoista suhdetta rakasten toisiaan? Olen tosi pettynyt tähän homoelämään. Mutta en osaa enää muutakaan. Jokke

2

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maastapako

      Jospa kokeilisit sitä elämänkumppanin hankkimista espanjalaisista, kun olet kerta siellä paikanpäälläkin. Barcelona ja Sitges kannattanee kuitenkin kiertää kaukaa. Suomalaiset homopiirit ovat tosiaan mitä ovat.

      • No joo. Olen surrut tätä kohtaloani muutaman viikon. Tänä iltana selvitin asiaa keskustelupalstalta, horoskoopeista! Luin kyllä tästä eron mahdollisuudesta horoskoopeista jo suhteen alussa 2007, että kumppanini tulee aika varmasti jättämään minut. Näin kävi, vaikka hän vakuutti rakastavansa minua elämänsä loppuun asti, koska hänellä "ei ole ollut näin ihanaa ennen kenenkään kanssa" .

        Kun keskustelupalastalta luin Ravun ja Jousimiehen parisuhteista, niin tämmöinen suhde ei ollut kestänyt kenelläkään. Minulla ja miehelläni olivat juuri ne samat ongelmat kuin kaikilla muillakin "asianosaisilla". Eli loppujen lopuksi tässä jälkimmäisessä suhteessa ei tainnut olla mitään mahdollisuutta onnistua. Ei, vaikka rakastimme toisiamme niin hurjasti. Tällä hetkellä mielialani on parempi, koska "totuus" selvisi.

        Ja tää mun ex mies ei ole vieläkään kertonut jättäneensä minut, vaikka niin tapahtui jo 10 päivää sitten. Eli tämä tapaus oli tällainen. Ehkä jonkun toisen kanssa voinkin olla elämänkumppaneina. Jokke


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6436
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4061
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      39
      3385
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2780
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      623
      1378
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      65
      794
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      783
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      769
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      758
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      739
    Aihe