Maailman puhtainta ruokaa

Näin naapurissa ohjelmat sotien jälkeen osoittivat ettei Neuvostoliitosta löytynyt mitään epäkohtia.

Kyllä Suomalainen tiedonvälitys on saatava nykyisin samaan muottiin, ikävistä tosiasioista on vaiettava.

Kuvitelkaamme miten maataloustuotteidemme viennille ja maineelle maailman puhtaimpina käy jos nämä nykyiset kuvat sikatilojemme todellisuudesta leviävät maailmalle, olemme hukassa.

Maataloustuki on välittömästi moninkertaistettava, tilat on ympäröitävä ylipääsemättömillä suojamuureilla joiden julkisivut maalailtava ruusuisilla ja aurinkoisilla hyvinvointikuvilla johon vain suomalainen taidemaalari pystyy.

Moiset televisio-ohjelmien tekijät välittömästi hyllytettävä "paljuttomiin selleihin".
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

suomalaiselle sianlihalle, taisivat tietää enemmän meidän "laadusta", paskassa pyöriviä toisiaan syöviä sikoja.
Taitaa monelta jäädä joulukinkku sianruuaksi. Kepulaiset eivät näköjään koskaan opi virheistään ja nytkin tulevat hakemaan lisätukea veronmaksajilta, että voisivat tuottaa edes alkeellisen eettisesti. Tosin tuo dokumentti tulee tekemään hallaa myös turkistuotannolle.

Äänestä
  • Suomalaista kinkkua en osta enää koskaan. Ministeri Anttila on valehtelijoiden klubin p-johtaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muaukko kirjoitti:

Näin naapurissa ohjelmat sotien jälkeen osoittivat ettei Neuvostoliitosta löytynyt mitään epäkohtia.

Kyllä Suomalainen tiedonvälitys on saatava nykyisin samaan muottiin, ikävistä tosiasioista on vaiettava.

Kuvitelkaamme miten maataloustuotteidemme viennille ja maineelle maailman puhtaimpina käy jos nämä nykyiset kuvat sikatilojemme todellisuudesta leviävät maailmalle, olemme hukassa.

Maataloustuki on välittömästi moninkertaistettava, tilat on ympäröitävä ylipääsemättömillä suojamuureilla joiden julkisivut maalailtava ruusuisilla ja aurinkoisilla hyvinvointikuvilla johon vain suomalainen taidemaalari pystyy.

Moiset televisio-ohjelmien tekijät välittömästi hyllytettävä "paljuttomiin selleihin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu