Mustonen

Tyrmää yksityisen kirjoittaman parkkisakon (IL)

Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavan ParkPatrolin hallituksen puheenjohtaja Lauri Mustonen ei innostu lakiluonnoksesta. Hänen mukaansa se on täysin hampaaton ja sekoittaisi tilannetta entisestään.

- Se ei olisi kenenkään etu, Mustonen sanoo.

- Kunnallisella puolella on selvät vaatimukset valvonnan tasosta ja koulutuksesta. Edes jonkinlainen kelpoisuus ja luvanvaraisuus pitäisi olla niin, ettei kuka tahansa voisi ruveta jakamaan viidenkympin maksulappuja, Mustonen korostaa.
8643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei ole mitään järkeä vahtia oikeuksiaan jos ei saa hyvää korvausta.
Suunta on oikea. kuka vaan sakottamaan jolla oikeus, ja hänelle sakonkirjoituspalkkio 100 euroa 10 euroa sakkoa parkkimaksumaksamattomalle tai väärinpysäköidylle.
Niin kyllä työttömät loppuu ja parkkipinnareiden asenne.

Äänestä

On ihan kohtuullista, että jos virhemaksun kirjoitus oikeutta halutaan laajentaa, niin uusia virhemaksun kirjoittajia olisivat kiinteitöjen omistajat. Heidän maillaanhan se pysäköintikin tapahtuu.
Ei siinä mitään bulvaaniyrityksia välttämättä tarvita. Eihän heillä olisi muuta parempaa valtuutusta kuin juuri omistajan valtakirja valvonnan hoitamiseksi.

Ei muuta kuin kyltit kuntoon pihalla, ja vaikka asukkaat provikalla kyttäämään. Olisi "kerrostalokyttääjilläkin" ihan oikeaa kytättävää.

Äänestä
  • Kierrän koirankusetuslenkillä kielletyt paikat aamutuimaan ja kirjoitan sakot väärinpysäköityihin autoihin.
    Käyn lunastamassa ärrältä rovikat ,menen alepaan ja ostan kopan kaljaa.
    Näin tulen tekemään nyt joka aamu ja tyhmät autoilijat maksaa mun kaljat ja makkarat.
    Ei auta vaikka olisi väärennetty invamerkki, siitä saa tuplaprovikat.

    Äänestä

jonkunlainen koulutus pitäisi olla. onhan huomattu näiden pari yksityisen sakottajan kohdalla että kun pysty metsästä laitetaan firmaa kaverit hoitamaan, niin ei ne erota edes pelastustietä parkkipaikasta. ja voisi siellä laissa olla myös maininta, ettei tämmöisessä yhtiössä voisi toimia henkilö joka ei itse hallitse omia raha asioita. esimerkkiksi jos ulosotossa ei ole joskus kyennyt maksujaan hoitamaan tai on ollut osallisena konkurssissa tai tuomittu rikoksesta. ai nii eihän semmoista voi vaatia, silä silloin nämä mustoset ja muut ei voi toimia alalla jonka jokainen normi ajokortin haltia hallitsee paremmin kuin näiden mustosten lakimies, saati nämä mustoset

Äänestä
  • Parkkipaikan haltija asettakoon mahdolliset "yksityiset pysäköintivirhemaksut". Useimmiten haltijaa edustaa isännöitsijä tai hallituksen jäsen. Heillä on kyllä riittävä asiantuntemus maksun kirjoittamiseen. He tietävät ja tuntevat alueen pysäkäintipaikat ja paikkojen haltijat. Näin vältytään asiattomilta "sakotuksilta". Mustoset menkööt sinne, missä #pipuri kasvaa" tms.

    Äänestä

  • Asiantuntija Aino kirjoitti:

    Parkkipaikan haltija asettakoon mahdolliset "yksityiset pysäköintivirhemaksut". Useimmiten haltijaa edustaa isännöitsijä tai hallituksen jäsen. Heillä on kyllä riittävä asiantuntemus maksun kirjoittamiseen. He tietävät ja tuntevat alueen pysäkäintipaikat ja paikkojen haltijat. Näin vältytään asiattomilta "sakotuksilta". Mustoset menkööt sinne, missä #pipuri kasvaa" tms.

    kannattaisi ottaa selville edesmenneeet liikeroimet.

    Äänestä

Haista Lauri pitkä pas*a!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jounirj kirjoitti:

Tyrmää yksityisen kirjoittaman parkkisakon (IL)

Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavan ParkPatrolin hallituksen puheenjohtaja Lauri Mustonen ei innostu lakiluonnoksesta. Hänen mukaansa se on täysin hampaaton ja sekoittaisi tilannetta entisestään.

- Se ei olisi kenenkään etu, Mustonen sanoo.

- Kunnallisella puolella on selvät vaatimukset valvonnan tasosta ja koulutuksesta. Edes jonkinlainen kelpoisuus ja luvanvaraisuus pitäisi olla niin, ettei kuka tahansa voisi ruveta jakamaan viidenkympin maksulappuja, Mustonen korostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu