Kuka saa hoitoa

Onko suomalaisen demokratian mielikuva niin hauras että avoin keskustelu on kiellettävä ideologisin perustein ?

Keskustan palstalla kyseessä tuskin on ideologiset perusteet, vaan enemmänkin fasismiin viittaava ajattelumalli, joka perustuu ajatukseen:

1. § - Hyväksy minut ja tekoni, niin sinutkin hyväksytään.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun suomalainen tekee analyysin Suomen vahvuuksista, heikkouksista, uhista ja mahdollisuuksia, luetteloon tulee pelkkiä heikkouksia ja uhkia.
On vain huolia, murheita ja ongelmia.
Meillä on iloitseminen ja toiveikkuus ankarasti kielletty.

Julkisen keskustelun perusteella erityisen suuria huolia ovat nyt väestön ikääntyminen,eläkkeet, globaalistuminen, verotus, lama jne.

Ikääntyminen. Mikä ongelma ikääntyminen muka on? Tuntuu hassulta, että ensin toivotetaan kanssaihmisille pitkää ikää ja sitten kun sitä tulee, ollaan pahoillaan. Suorastaan valtiovalta kiroaa samanaikaisesti ikääntyvät kun pitäisi olla tyytyväinen, että elämäntaso on noussut niin paljon, että ei kuolla "saappaat jalassa".

Vanhat tulevat kieltämättä kalliiksi. Suomen ikärakenne on sen verran vino, että elätettäviä alkaa olla suhteellisesti enemmän kuin muissa Euroopan maissa. On kuitenkin hyvä muistaa, miksi ikärakenne on vino.
Talvi- ja jatkosodassa menehtyi 90 000 suomalaista. Eikö ollut upeaa, että suomalaiset tekivät sotien jälkeen ennätyksellisesti lapsia. Oli uskoa tulevaisuuteen.

Suuret – ne muka ongelmalliset – ikäluokat ovat rakentaneet Suomen nykyisen hyvinvoinnin. Heidän ansiostaan väestön ikärakenne on tähän saakka ollut talouskasvun kannalta suotuisa. Työikäisten osuus väestöstä on ollut Suomessa poikkeuksellisen suuri.

Aika parantaa kaikki ikäongelmat. Vuonna 2050 Suomi on taas tavallista onnellisempi maa, jos onnen mittarina pidetään ikäihmisten vähäistä määrää.

Globaalistuminen. Sekö muka murhe? Suomalaisen makaronin sijasta saa nyt syödä italialaista durum-vehnästä valmistettua pastaa. Kiinalainen tekee meille tavaroita puoli-ilmaiseksi. Tehtaatkin on voitu viedä Kiinaan ja nyt meillä jouten odotetaan niitä halpoja tavaroita. Halpaa (ja kehnoa) ruokaa ja raaka-aineita meille tuodaan Puolasta ja Romaniasta. Viljatkin tuodaan vaikka omissa laareeissa sitä on yllinkyllin nytkin. Kukaan ei oikein tiedä miten vähän meillä elintarvikkeita tuotetaan omassa maassa viljellyistä ja kasvatetuista tuotteista. Tuetetun viljelytoiminnan kustantavat veronmaksajat, mutta meillä ei ole tarvetta käyttää omaa tuotantoa elintarvikkeiden valmistuksessa?

Kotimarkkinoiltaan ja tuotannoltaan pieni maa tarvitsee globalisaatiota. Globalisaatio on kaikkien sinnikkäiden ja kilpailukykyisten kansojen etu, toisin sanoen suomalaisten etu.
Kurjaa olisi, jos suomalaiset eivät saisi osallistua kansainväliseen vaihdantaan. Haloilla, perunoilla ja potkukelkoilla pitäisi selvitä kesät talvet. Lama on ihan muiden aikaansaama Suomeenkin vai onko?

Verotus. Ensin suomalaiset päättävät keskenään, että haluavat kerätä paljon veroja, jotta vastuu koulutuksesta, terveydenhoidosta ja monista muista palveluista olisi yhteinen. Sitten he päivittelevät yhdessä kovaan ääneen, että palkasta jää käteen niin pieni osa.
Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavaksi suomalainen äityy vertailemaan meikäläistä palkkatasoa sellaiseen maahan, jossa jokainen maksaa itse koulutuksen ja terveydenhoidon.
Veroja ei ole kukaan ulkopuolinen määrännyt, vaan verotus on juuri sellaista kuin me itse haluamme.

Köyhän kansanosan ei ainakaan pitäisi valittaa veroista. Verotus on tehokas keino rajoittaa rahan valtaa.

Mitä korkeammat verot, sitä enemmän asioista pääsevät päättämään ne, jotka olemme valinneet päättäjiksi (pitäisi vain harkita enemmän valintaa). Muuten päättäisivät ne, jotka ovat onnistuneet ansaitsemaan tai perimään muita enemmän rahaa.

Vieläkin Suomessa kutsutaan ansiotyötä leivän hankkimiseksi. Ylimääräisiä tuloja kutsutaan voin hankkimiseksi leivän päälle. Kalliit asiat maksavat maltaita, hunajaa tai mansikoita.

Äänestä
  • virheellisestä valinnasta vaan vaihtoehtojen puutteesta, koska todellista vertailua ei haluta suorittaa.

    Miksi vertailua ei haluta suorittaa, johtuu pitkälti yleisen mielipiteen muodostamasta vallanjaosta ja ansaitun vallan turvaamisesta , koska valta palautuu vain osittain kansalaisille ellei kansa halua täydellistä muutosta, jolloin se pääsee aidosti päättämään uuden suunnan.

    Valtaapitävien intresseissä on yhtenä päällimmäisenä painoarvona vallan säilyttäminen ja näinollen kansalaisyhteiskunnan kehittäminen on aina uhka valtaapitäville. Jos ei suoranainen uhka niin ainakin suuri epävarmuustekijä. Joten olen täysin samaa mieltä tuosta suomalaisten omien mahdollisuuksien analysoinnista ja analyysin painotuksesta uhkiin, joita voi loputtomasti listata ja perustella muutoshaluttomuudella.

    Pohjimiltaan utelias ja kokeilunhaluinen innovatiivisuus ja impulsiivisuus painetaan oman valta-aseman säilyttämisen vuoksi taka-alalle ja elämästä tulee helpompaa itselle ja taloudellisesti paremmin ennustettavaa.

    Päästäkseen päämääräänsä ei ihmisen tarvitse valita, vaan riittää jos pystyy muokkaamaan yleistä mielipidettä haluttuun suuntaan jolloin valta jakautuu massan keskuuteen, joka päättää jatkosta ja "massa" valitsee aina ideologian ja rahan välillä, joista raha on se helpoin vaihtoehto.

    Äänestä

Suomen ongelmien taustalla on avoimen julkisen keskustelun puute. Keskustelua tarvitaan, jos halutaan kestäviä ratkaisuja nykyisiin ja tuleviin ongelmiin.

Kun kaikki pannaan yhden kortin varaan eli uskotaan ”ainoaan oikeaan” politiikkaan ja valittu politiikka osoittautuukin vääräksi, ollaan suurissa vaikeuksissa. Tällainen seikkailupolitiikka on mahdollista, kun avoin keskustelu vaietaan.

Se, joka uskoo omiin tavoitteisiinsa, uskaltaa asettaa ne alttiiksi kritiikille. EU-Suomen vallanpitäjät eivät ilmeisesti itsekään usko omaan politiikkaansa, koska eivät halua avointa keskustelua Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista. Meillä nyt gallupein ym. väitetään, että kansa on sitä mieltä ja suurin osa kansasta ja yhä useampi suomalainen – vastoin kaikkea todellisuutta.

Suurilla viestimillä on halutessaan mahdollisuus pakottaa vallanpitäjät keskusteluun haastajien kanssa. Kun meillä ei keskustella päätetäänkin sitten perustaa komitea, joka salamyhkäisesti ratkaisee kansan tulevaisuuden suuntia. Onko siinä niinkään järkeä, että vakavia virheitä tehneet ihmiset kammioissaan pohtivat tulevaisuuden suuntia ja edelleen päättävät niistä? Jos esimerkiksi keskusteluja olisi, voitaisiin odottaa äänestysaktiivisuudenkin nousevan eikä laskevan entisestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansalaisyhteiskunta kirjoitti:

Onko suomalaisen demokratian mielikuva niin hauras että avoin keskustelu on kiellettävä ideologisin perustein ?

Keskustan palstalla kyseessä tuskin on ideologiset perusteet, vaan enemmänkin fasismiin viittaava ajattelumalli, joka perustuu ajatukseen:

1. § - Hyväksy minut ja tekoni, niin sinutkin hyväksytään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu