Ystäväni tuli ekan kerran raskaaksi n. pari vuotta sitten. N. puolessa välissä raskautta lopetti täysin yhteydenpidon. Ei vastannut mihinkään viesteihini tai puheluihini. Teki täydellisen katoamis-tempun. Vasta kun vauva oli ulkona, niin alko ystävyys taas heräilemään uudestaan. Oli kai loukkaantunut jostakin asiasta, mutta edelleenkään en tiedä että mistä. Kohtuuttomalta tuntu toisen reaktio, kun en mielestäni ollut mitään kamalaa tehnyt.
Nyt ystäväni on taas raskaana. Yhteydenpito taas tosi vähäistä. Tällä kertaa kyllä vastaa joihinkin viesteihini, mutta mitään ei hänestä oma-aloitteisesti kuulu. Sovittiin kerrankin tapaaminen ja ei kuulunu mitään. Soitin sitten itse, ei vastannut puhelimeen. Lopulta soitti ja sanoi olevansa sen verran väsynyt ettei jaksa nähdä. Sanoi, että katsotaan huomenna tilannetta uudestaan. Seuraavana päivänä sitten ei kuulunut yhtään mitään, enkä itsekään lähtenyt perään soittelemaan. Hänen oli tarkoitus tulla luokseni ja odottelin, mutta ei mitään. Ei ole sen jälkeen, n. kahteen viikkoon mitään ilmoitellut itsestään.
Itse en ole koskaan ollut raskaana, joten en täysin voi tietää siihen liittyviä oloja. Ymmärrän kyllä että mietittävää ja tekemistä riittää, mutta kyllä se vähän itseä loukkaa että sysätään syrjään ihan ku olis joku roska vaan toisen elämässä. Ymmärrän että vauvan ja äidin hyvinvointi tärkeintä, mutta ei kai se raskaus oikeuta olemaan toista kohtaan täysin välinpitämätön ja huomaamaton. Jos ei jaksa nähdä, voi puhua puhelimessa, tekstailla jne. Mutta ei, ei kuulu rouvasta mitään! Hieman olen pettynyt tilanteeseen ja pitää varmaan uudelleen arvioida koko ystävyys hänen kanssaan.
Onko vika minussa ja omassa asenteessani ja voiko raskaus todella verottaa niin paljon voimavaroja, että ei ole aikaa muille ihmisille? Olenko itse itsekäs paska?
Nyt ystäväni on taas raskaana. Yhteydenpito taas tosi vähäistä. Tällä kertaa kyllä vastaa joihinkin viesteihini, mutta mitään ei hänestä oma-aloitteisesti kuulu. Sovittiin kerrankin tapaaminen ja ei kuulunu mitään. Soitin sitten itse, ei vastannut puhelimeen. Lopulta soitti ja sanoi olevansa sen verran väsynyt ettei jaksa nähdä. Sanoi, että katsotaan huomenna tilannetta uudestaan. Seuraavana päivänä sitten ei kuulunut yhtään mitään, enkä itsekään lähtenyt perään soittelemaan. Hänen oli tarkoitus tulla luokseni ja odottelin, mutta ei mitään. Ei ole sen jälkeen, n. kahteen viikkoon mitään ilmoitellut itsestään.
Itse en ole koskaan ollut raskaana, joten en täysin voi tietää siihen liittyviä oloja. Ymmärrän kyllä että mietittävää ja tekemistä riittää, mutta kyllä se vähän itseä loukkaa että sysätään syrjään ihan ku olis joku roska vaan toisen elämässä. Ymmärrän että vauvan ja äidin hyvinvointi tärkeintä, mutta ei kai se raskaus oikeuta olemaan toista kohtaan täysin välinpitämätön ja huomaamaton. Jos ei jaksa nähdä, voi puhua puhelimessa, tekstailla jne. Mutta ei, ei kuulu rouvasta mitään! Hieman olen pettynyt tilanteeseen ja pitää varmaan uudelleen arvioida koko ystävyys hänen kanssaan.
Onko vika minussa ja omassa asenteessani ja voiko raskaus todella verottaa niin paljon voimavaroja, että ei ole aikaa muille ihmisille? Olenko itse itsekäs paska?
Vastaukset 3
Vanhimmat
minun ystäväni ovat vähentäneet yhteydenpitoa paljon. Ja paljolla tarkoitan todella, etten nää heitä melkeinpä koskaan. Mutta en itse ole vaivautunut ottamaan yhteyttä, jos seurani ei kerta kelpaa kun olen raskaana, ihan kuin muka olisin jotenkin sairas. Onneksi yksi tuttavani pitää yhteyttä, hänellä elämäntilanne suht. sama kuin minulle. Sai juuri esikoisensa pari kk sitten.
Voi olla, että ystäväsi on oikeasti yksinkertaisesti niin väsynyt tms, ettei jaksa. Olen minäkin joskus, en jaksa mennä sovituille tapaamisille selkäkipujen tai muiden juttujen vuoksi. Nyt olen itse viikoilla 34 2, sosiaalinen elämä on vielä vähemmän keskeinen juttu, touhuan mielummin omiani, teen tulevalle vauvalle vaatteita jne.
Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että näen ystäviäni harvemmin. Ymmärrän toki heidänkin tilanteensa, monilla menossa niin monenlaista eri asiaa tällä hetkellä.
Ja en usko, että sinussa on vika. Ystävälläsi on vaan nyt kuitenkin tärkeämpikin asia elämässään tuloillaan, jonka hän varmasti asettaa etusijalle joka asiassa, kuten minäkin.
Minä taas olen varmaankin tuollainen mainitsemasi ystävän kaltainen. Makaan vain sohvalla ja pureskelen elämää. Päivien ja illanviettojen ja tapaamisten valuessa hukkaan. Saatan luvata lähteä johonkin porukalla, mutta viime metreillä perun, kun on paha olo tai energiat nollassa. Kahdenkeskisiä treffejä en kyllä silläkään verukkeella kehtaisi perua, ja toisaalta uskon myös, että ihmisten näkemisestä saisinkin sitä energiaa, joka kotisohvalla maatessa tuntuu olevan ihan kateissa. Oma raskauteni on vasta salaisuus, joten varmastikin tietyt ihmiset ihmettelevät vetäytymistäni... Toisaalta tämän viestin luettuani huomaan, että voisi olla kenties aika ottaa itseäänkin niskasta kiinni ja nähdä niitä, jotka minua selvästi haluaisivat nähdä. (;
Mutta älä loukkaannu ystävällesi, ainakaan selvittämättä, onko kyseessä vain raskauden voimattomuus ja saamattomuus.
Itteenikään kauheesti kiinnostanu "ylimääräset" tekemiset ekassa raskaudessa väsymyksen takia lähinnä. Sitä voi olla yksinkertasesti vaan niin uuvuksissa ettei jaksa kiinnostuakkaan yhtään mistään, saati sitten lähteä johonkin. Nyt on taas sitten ihan eri tilanne,kun on tuo esikko, niin muutenkin aika vähän tulee kavereita nähtyy kun tekemistä riittää kyllä kotonakin. Se on vaan sellanen juttu että lapsen tulo heittää koko maailman päälaelleen, eikä sitä voi kunnolla ymmärtää ennen kun se sattuu omalle kohdalle. Moni asia mikä ennen tuntu tarpeelliselta voi menettää merkityksensä ja elämän täyttää uudet asiat.
Yritä nyt vaan ymmärtää toista, ei tää raskaana olo mitään lomailua ole todellakaan, niinkun ei ole perhe-elämäkään. Tarjoudu sinä vaikka menemään ystäväs luo kylään. Lupaa vaikka viedä herkulliset safkat ja voitte sitten yhdessä syödä ja jutustella. Joka tapauksessa voin ihan omakohtasesta kokemuksesta sanoa, että se aika ja energia mikä jää sen jälkeen kun kotid ja lapsen on hoitanu se on kallisarvosta ja ne pienet hetket viettää silleen mikä tuntuu sillä hetkellä parhaalta ja mukavimmalta, ja se voi usein olla ihan vaan yksin oloa :)