Tämä juttu on jaettu kahteen osaan pituutensa vuoksi.
1. osa
Tänään lukemani Norjan oudosta valoilmiöstä, joka todennäkösesti oli venäjän ohjuskoe, toi mieleeni vanhan jutun jota en käsitä vieläkään. Mä olen tästä kertonu yhdelle kaverille, mutten muille. En nyt just muista olenko tätä netissä koskaan ennen kertonut. Henkilökohtasesti mä uskon siihen, että avaruudessa on aivan varmasti paljon älykkäitä lajeja ihmisen lisäksi ja ihminen on nuorena lajiana todennäkösesti hyvin alkeellinen otus moneen alienilajiin verrattuna. Mutta en edes yritä väittää tietäväni onko maassa käyty. Ehkä on , ehkä ei. En kuitenkaan ala sitä kiistämään.
Jokatapauksessa tää taopahtu kauan sitten. Mä olen nyt yli kolmikymppinen ja tästä on jotain parikymmentä vuotta aikaa. Mä en ole tähän päivään mennessä pystyny käsittämään, että mitä helvetti tapahtu.
Mä en halua tässä mainita paikkakuntaa, ihan oman yksityisyyteni takia. Sanotaan kuitenkin, että kyseessä on eräs Suomen suurimmista eteläsuomen kaupungeista.
Tapahtuma aikaan mä olin ala-asteella ja me asuttiin lähiössä, joka alkoikorkean pitkän korkean mäen alta ja ulottuu aina sen päälle asti. Me asuttiin aivan siellä mäen päällä. Tän mäen päällä lähtee metsän keskellä jyrkkä kävelytie joka ainakin sillon vielä oli hiekkatie. Oliskohan se mäki jotain puoli kilometriä pikä tai jotain, en nyt just osaa tarkasti sanoa, kuitenkin jokusen sata metriä. Siitä on aikaa kun olen koko kaupungissa asunut eli en voi muistaa tarkemmin.
Jokatapauksessa kävelytien vieressä kapean puukaistakleen takana kulki polku, joka oli hirveen suosittu meidän alueen lasten pulkkamäkenä. Se oli suosittu, vaikka monet aikuiset varotteli että se voi ola vaarallinen koska vauhti nopusi kovaksi ja aina oli vaarana puuta päin meneminen. Se polku oli suosittu myös pimeällä pulkalla laskemisessa. oli hauskaa laittaa tehokas taskulamppu pulkan keulaan aja sitten huristella alas mäkeä.
Sen korkean mäen päältä l'ähti itseasiassa jonkin matkan päästä toinenkin vastaava hiekkakävelytie. Se oli yhdensuuntainen tuon edellä mainitun kanssa. Näiden kahden kävelytien välissä ei aiankaan sillon vielä ollut juuri mitään muuta kuin metsää. nykyään tiklanne voi olla toisin. Ainoa rakennus mitä näiden kahden samansuuntaisen kävelytien välissä oli, oli sen korkean mäen keskipaikkeilla ollut päiväkoti. Siis mitään muita rakennuksia ei ollut. Mäen päällä oli kyllä jo sillon kerrostaloja ja mäen alaosassa, ei ihan mäen juurella, on ala-aste, esikoulu, kirjasto, ostari ja lähiökirkko jne. Se polku, jota pulkalla laskettiin ei tosin ulottunut ihan noin alas sitä mäkeä, vaan se päätty jonkinverran ylempänä.
No siis yhtenä talvi-iltana mä lähdin itsekseni laskemaan pulkalla siihen kyseiseen rinteeseen polulle. Ilta oli jo pimeä ja oli hiljasta. Edes liikenteen meteliä ei pahemmin kuulunu, koska siitä ei menny autotietä ihan vierestä. Mulla oli turkoosinsinisen muovipulkan lisäksi mukana taskulamppu, joka toimi vähän kuin ajovalona. Mulla oli kyllä sekä pulkka, että liukuri, mutta muistakseni mä käytin sinä iltana pulkkaa. Rinteellä oli pimeää, tosin laskettaessa vasemmalle puolelle jäävältä kävelytieltä paistoi puiden välistä hiukan valoa eli ei siellä nyt säkkipimeää ollut. Kävelytien valot oli tyypillisiä kellertävävalosia lamppuja, joita on pitkin poikin ympäri suomea. Eli korostan, että ne valot oli kellertäviä, ei muun värisiä.
No mä aloin laskemaan sitä mäkeä alaspäin ja pääsin ongelmitta pulkkamäen alapäähän asti. Sillä kohtaa oli ihan yhtälailla vain metsää kuin koko muullakin laskumatkalla.
Kun mä olin tullut siihen polun alapäähän, niin mä huomasin vielä pulkassa istuen, että mun oikealta puolelta keskeltä metsää kajasti sellasta outoa sinertävää valoa. Siis se oli nimenomaan semmosta sanosklo sinivalkosta ja todella kirkasta valoa. Metsä oli tiheetä ja valo näytti siivilöityvän sieltä oksien välistä niin kirkkaana että valon ja varjonen ero oli suuri.
Mä ihmettelin sitä, että mikä ihme se voi olla, koska sillä kohtaa sen mäen korkeussuunnassa ei ollu ainuttakaan rakennusta eikä ainuttakaan tietä siellä mun oikealla puolellani. Mä en voinu käsittää, että mikä se oli, enkä vieläkään käsitä että mikä siellä metsän keskellä loisti. Se on täydellinen mysteeri. Se valo oli täysin erilaista kuin niiden kävelytien kellertävien valojen valo, se oli nimenomaan sinertävän valkosta jos se nyt jotain kertoo.
No mä jätin pulkan siihen mäen alle ja lähdin taskulampun kanssa rämpimään metsään sitä valoa kohti. Sinä talvena oli satanu paljon lunta, tai ainakin se semmosesta pikkujätkästä tuntui paljolta. Eli jalat upposi syvälle lumeen.
Viimeinen mitä mä muistan on se, että mä kävelin sitä valoa kohti ja valo muuttu vain kirkkamaksi. Sitten sen jälkeen mä en muista yhtään mitään. Mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, ei siis pienintäkään aavistusta mitä sen jälkeen tapahtu. Mä olen yrittänyt jo parikymmentä vuotta muistaa, mutta ei. Sillä kohtaa on aivan täydellinen muistikatkos.
1. osa
Tänään lukemani Norjan oudosta valoilmiöstä, joka todennäkösesti oli venäjän ohjuskoe, toi mieleeni vanhan jutun jota en käsitä vieläkään. Mä olen tästä kertonu yhdelle kaverille, mutten muille. En nyt just muista olenko tätä netissä koskaan ennen kertonut. Henkilökohtasesti mä uskon siihen, että avaruudessa on aivan varmasti paljon älykkäitä lajeja ihmisen lisäksi ja ihminen on nuorena lajiana todennäkösesti hyvin alkeellinen otus moneen alienilajiin verrattuna. Mutta en edes yritä väittää tietäväni onko maassa käyty. Ehkä on , ehkä ei. En kuitenkaan ala sitä kiistämään.
Jokatapauksessa tää taopahtu kauan sitten. Mä olen nyt yli kolmikymppinen ja tästä on jotain parikymmentä vuotta aikaa. Mä en ole tähän päivään mennessä pystyny käsittämään, että mitä helvetti tapahtu.
Mä en halua tässä mainita paikkakuntaa, ihan oman yksityisyyteni takia. Sanotaan kuitenkin, että kyseessä on eräs Suomen suurimmista eteläsuomen kaupungeista.
Tapahtuma aikaan mä olin ala-asteella ja me asuttiin lähiössä, joka alkoikorkean pitkän korkean mäen alta ja ulottuu aina sen päälle asti. Me asuttiin aivan siellä mäen päällä. Tän mäen päällä lähtee metsän keskellä jyrkkä kävelytie joka ainakin sillon vielä oli hiekkatie. Oliskohan se mäki jotain puoli kilometriä pikä tai jotain, en nyt just osaa tarkasti sanoa, kuitenkin jokusen sata metriä. Siitä on aikaa kun olen koko kaupungissa asunut eli en voi muistaa tarkemmin.
Jokatapauksessa kävelytien vieressä kapean puukaistakleen takana kulki polku, joka oli hirveen suosittu meidän alueen lasten pulkkamäkenä. Se oli suosittu, vaikka monet aikuiset varotteli että se voi ola vaarallinen koska vauhti nopusi kovaksi ja aina oli vaarana puuta päin meneminen. Se polku oli suosittu myös pimeällä pulkalla laskemisessa. oli hauskaa laittaa tehokas taskulamppu pulkan keulaan aja sitten huristella alas mäkeä.
Sen korkean mäen päältä l'ähti itseasiassa jonkin matkan päästä toinenkin vastaava hiekkakävelytie. Se oli yhdensuuntainen tuon edellä mainitun kanssa. Näiden kahden kävelytien välissä ei aiankaan sillon vielä ollut juuri mitään muuta kuin metsää. nykyään tiklanne voi olla toisin. Ainoa rakennus mitä näiden kahden samansuuntaisen kävelytien välissä oli, oli sen korkean mäen keskipaikkeilla ollut päiväkoti. Siis mitään muita rakennuksia ei ollut. Mäen päällä oli kyllä jo sillon kerrostaloja ja mäen alaosassa, ei ihan mäen juurella, on ala-aste, esikoulu, kirjasto, ostari ja lähiökirkko jne. Se polku, jota pulkalla laskettiin ei tosin ulottunut ihan noin alas sitä mäkeä, vaan se päätty jonkinverran ylempänä.
No siis yhtenä talvi-iltana mä lähdin itsekseni laskemaan pulkalla siihen kyseiseen rinteeseen polulle. Ilta oli jo pimeä ja oli hiljasta. Edes liikenteen meteliä ei pahemmin kuulunu, koska siitä ei menny autotietä ihan vierestä. Mulla oli turkoosinsinisen muovipulkan lisäksi mukana taskulamppu, joka toimi vähän kuin ajovalona. Mulla oli kyllä sekä pulkka, että liukuri, mutta muistakseni mä käytin sinä iltana pulkkaa. Rinteellä oli pimeää, tosin laskettaessa vasemmalle puolelle jäävältä kävelytieltä paistoi puiden välistä hiukan valoa eli ei siellä nyt säkkipimeää ollut. Kävelytien valot oli tyypillisiä kellertävävalosia lamppuja, joita on pitkin poikin ympäri suomea. Eli korostan, että ne valot oli kellertäviä, ei muun värisiä.
No mä aloin laskemaan sitä mäkeä alaspäin ja pääsin ongelmitta pulkkamäen alapäähän asti. Sillä kohtaa oli ihan yhtälailla vain metsää kuin koko muullakin laskumatkalla.
Kun mä olin tullut siihen polun alapäähän, niin mä huomasin vielä pulkassa istuen, että mun oikealta puolelta keskeltä metsää kajasti sellasta outoa sinertävää valoa. Siis se oli nimenomaan semmosta sanosklo sinivalkosta ja todella kirkasta valoa. Metsä oli tiheetä ja valo näytti siivilöityvän sieltä oksien välistä niin kirkkaana että valon ja varjonen ero oli suuri.
Mä ihmettelin sitä, että mikä ihme se voi olla, koska sillä kohtaa sen mäen korkeussuunnassa ei ollu ainuttakaan rakennusta eikä ainuttakaan tietä siellä mun oikealla puolellani. Mä en voinu käsittää, että mikä se oli, enkä vieläkään käsitä että mikä siellä metsän keskellä loisti. Se on täydellinen mysteeri. Se valo oli täysin erilaista kuin niiden kävelytien kellertävien valojen valo, se oli nimenomaan sinertävän valkosta jos se nyt jotain kertoo.
No mä jätin pulkan siihen mäen alle ja lähdin taskulampun kanssa rämpimään metsään sitä valoa kohti. Sinä talvena oli satanu paljon lunta, tai ainakin se semmosesta pikkujätkästä tuntui paljolta. Eli jalat upposi syvälle lumeen.
Viimeinen mitä mä muistan on se, että mä kävelin sitä valoa kohti ja valo muuttu vain kirkkamaksi. Sitten sen jälkeen mä en muista yhtään mitään. Mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, ei siis pienintäkään aavistusta mitä sen jälkeen tapahtu. Mä olen yrittänyt jo parikymmentä vuotta muistaa, mutta ei. Sillä kohtaa on aivan täydellinen muistikatkos.
Vastaukset 8
Vanhimmat
2. osa
Seuraava mitä mä muistan on, että mä olin kotona. Jollain tavalla mä olin jossain vaiheessa tullut kotia. Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä paljonko aikaa oli kulunut, millon mä olin tullut kotiin tai kauanko mä olin ollu kotona. mä vaan yhtääkkiä tajusin olevani kotona. Jotenkin merkillisesti multa puuttuu kokonaan muistista se mitä tapahtu metsässä valoa kohti kävelemisen ja kotona olemisen välillä. Aivan täydellinen katkos, ihan kuin siinä välissä ei olisi ollut mitään. Mä en ole tähän päivään mennessä käsitt'äny mitä tapahtu.
Ja mä korostan, että mussa ei ollut naarmuakaan. Eli mä en ollut kolhinut itseänim menemällä puuta päin tai jotain vastaavaa. naarmuakaan ei ollut, ei mustelmia eikä mitään. Sitäpaitsi kun mä etenin siinä paksussa lumihangesa niin en mä siinä juoksemaan jne pystynyt, pimeessä juoksemallahan olis voinu kolhia itsensä helposti.
Mä en muista oliko se heti seuraavana päivänä kun mä lähdin tutkimaan sitä pulkkkamäen alaosaa. Mä en ollu saanu mielestäni sitä tapahtunutta, en käsittäny miksen mä muista mitä lopuksi tapahtu ja en ymmärtäny mistä ihmeestä ne valot oli voinu näkyä. Mä lähdin tarkotuksella valosaan aikaan, koska jostain syystä mua pelotti mennä sinne pimeällä ja lisäksi mä ajattelin, että valosalla näkee paremmin mitä siellä metsässä on.
Mä en täysin varmasti muista tätä, mutta mulla on sellanen muistikuva, että ennen metsään menoa mä kävin kerrostalon pyörävarastossa ja huomasin, että puulkka puuttuu. Mulla on myös sellanen muistikuva, että kun mä menin sinne metsään ja kävelin pulkkamäen alaosaan, niin se mun pulkka oli iellä edelleen siinä mihin mä olin sen jättänyt kun lähdin tutkimaan mkä se valo oli. Eli mä en ollut tuonut sitä pulkkaa mukanani, vaan s jäi sinne metsään. Mitä mulle sitten tapahtukin, niin pulkka jäi sinne.
Mä aloin sitten tutkia sitä lumihankea ja vaikka lunta oli satanut lisää, niin mun jalanjäljet näky edelleen selvästi siellä hangessa, koska mä olin uponnu aika syvään kävellessäni. Ne jäljet kulki sinne metsään polulta ja sitten ne yhtäkkiä katkes. Ne katkes kuin seinään. Minkäänlaisia takaisin päin kääntyviä jälkiä tai vastaavaa ei näkyny. Jäljet jatku kutakuinkin suoraan eteenpäin ja sitten ne yhtäkkiä loppu kokonaan.
Ja ei siellä metsässä ollu yhtään mitään mistä se valo olisi voinut tulla. Ei siis kertakaikkiaan mitään. Mä kävelin sen metsän läpi aina sille toiselle kävelytielle asti näkemätt'ä mitään muuta kuin puita. Ei ainuttakaan rakennusta, ei ainuttakaan valotolppaa ei mitään mistä se valo olisi voinut tulla. Se päiväkotikin oli paljon ylempänä mäessä eikä se edes voinut mitenkään näkyä sinne polulle koska siinä oli paljon metsää välissä. Ja siellä päiväkodillakin oli nimenomaan samanlaisia kellertäviä valoja kuin niillä kävelyteilläkin, ei siis sellasia sinertäviä kuin minkä näin metsässä.
Spookimmaksi tämän tekee vielä se, että jokin aika tuon tapauksen jälkeen mä katselin eräänä iltana pimeällä makuuhuoneen ikkunasta ulos. Kun mä näin taivaalla mitä ilmeisimmin lentokoneen valot, niin mä suorastaan jähmetyin kauhusta. Mä en alkuunkaan tiedä miksi niin tapahtu, mutta mä vaan tuijotin niitä lentokoneen valoja ja olin täysin lamaantunut. Mun äiti huomasi mun ilmeeni ja kysy, että mikäs nyt ja mä kuiskasin suurinpiirtein, että "ne tulee taas..." Äiti uskin kuuli sitä tai ei se varmasti ainakaan tajus mitä tarkotin. Tuo oli varmasti pikkupojan ylikierroksilla käyvän mielikuvituksen tuotetta, mutta mä en käsitä miksi mä kauhistuin niin otaalisesti niitä valoja ja miksi mä sanoin noin...
Kuten mä aluksi sanoin, niin mä uskon siihen, että alieneita on olemassa, mutta onko niitä käynyt maassa? En minä tiedä. tapahtuuko abduktioita? En minä tiedä!! Mutta voinko mä kieltää että alienit olisi esim abduktoinut ihmisiä? En, en minä voi! Alunalkaen mä en tullut edes ajateelleeski koko ajatusta ufosta, mä olin vain totaalisen ymmälläni siitä mitä tapahtu. vasta jälkikäteen on tullut ajatelleeksi, että ei jumaliste, Mitä jos siinä tapahtu abduktio? Mistä hitosta minä voin tietää, kun en muista alkuunkaan mitä tapahtu. Mutta siis kun sille tpahtuneelle ei löydy mitään järkevää selitystä. Mä olen tätä koettanut pähkäillä jo parikymmentä vuotta ja mä en ole päässy alökua pidemmälle. Minkäänlaista järkevää selitystä ei ole tolle löytynyt.Väkisin tulee tunne, että mitä jos...
Se pitää heti huomauttaa, että mulla ei ole muuten ikinä ollut mitään tuommosia vastaavia muistin katoamisia. Bilettäessä ja alkoholia kitatessa hankitut blackoutit on sitten asia erikseen, niitäkään ei ole eläesssään ollu kuin pari. Mulla on kaikenkaikkiaan varsin hyvä muisti, ohjelmoijalla pitää olla että sitä hommaa pystyy tekemään.
ja ei, kyseessä ei ollut helikopteri, kuu, satelliitti tai muukaan vastaava. Valo oli erittäin kirkas kuten kerroin ja sitäpaitsi helikopterin äänen olisi kuullut.
Mä en tiedä mitä muuta vois sanoa, mä olen ihan yhtä ymmälläni tän takia kuin olin sillon pitkälti yli parikymmentä vuotta sitten.
Oli mielenkiintoista luettavaa.
Pitäiskö sun tosiaan mennä johonkin terapiaan tai hypnoosiin missä sä voisit palauttaa mieleen ton jutun muistikatkoskohdan, etenkin kun ne jalanjäljetkin loppuu kuin seinään.. hrr.. Mun hyvin lähisukulaiset on nähnyt ufoja keskellä päivää ja valoja yöllä ja mä olen nähnyt pienestä pitäen ufounia, tosin harvakseltaan, mutta lähisukulaisteni ufojutuista kuulin vasta aikuisena.
Jännä kertomus. Alitajunnan syövereistä ehkä löytyisi jotain tietoa muisti'katkoksen ajalta, hypnoosissa kenties?
Hyvä hypnotisoija tällä alalla on Heljä Suuronen-Geib
http://groups.yahoo.com/group/fromstars/message/1510
tuollainen juttu kuuluu eikä jollekin " past life terapeutille ".
SUTilla on runsaasti kokemusta tällaisista jutuista ja tietää minne ohjata henkilöä.
voisi kyllä tuollaisen täyttää >
http://www.suomenufotutkijat.fi/lomakkeet/havaintolomake.php
OT
7 3 ei ole 10 ja kirjautuneena ei pääse viestiä kirjoittamaan, hyvin pelittää..
jos vain aloittajan kertomus pitää paikkansa. Mitään muuta loogista vaihtoehtoa ei jää jäljelle kuin se että jokin ulkopuolinen taho/voima on joksikin aikaa siirtänyt sinut johonkin ja sen jälkeen ohjannut takaisin kotiin. Mitään pahaa tuossa tuskin on tapahtunut koska sulla ei ole sen jälkeen muita samanlaisia kokemuksia etkä muistinmenetyksen jälkeen huomannut mitään fyysisiä vammoja.