Hei!
Ajattelin kertoa teille minun pienen tarinani. joka alkaa näin:
Seurustelin erään ihmisen kanssa reilut 9kk ja asuimme melkein se aika yhdessä. uuden vuoden jälkeisinä päivänä erosimme kumpikin asiaa pohtineena ja luulimme että se olisi oikea ratkaisu. kesti pari kuukautta, silloin oli hiihtoloma ja olin levillä porukoitteni kanssa. kun sain soiton yöllä puoli neljän aikana: tahdon yrittää kanssasi uudellen! Palaathan luokseni? ja vastasin onnesta soikeena, että tottakai tulen. kun tulimme leviltä kotiin, lähdin samantien poikaystäväni luo ja kumpikin rakkaudesta sokeana. emme tiennyt mitä oli edessä. Sitä onnen huumaa kesti kaksi viikkoa tasan kun eräänä torstai iltana poikaystäväni sanoi että ei tahdo seurustella enää kanssani koska ei pysty siihen. hän vannoi rakkautta ja sitä kuinka tärkeä olen hänelle. minä sanoin hänelle että jos tämä on sun päätös, niin tuskin enää koskaan palaan yhteen kanssasi. ja näin olin päättänyt. mutta kuitenkin sorruin. seuraavalla viikolla olin jo hänen kainalossaan onnellisena, mutta emme silti seurustellut. me vain rakastimme toisiamme ja halusimme olla yhdessä ilman velvollisuuksia. ja vielä tänäkin päivänä olemme toistemme kainaloissa ilman seurustelua. koska tiedämme molemmat sen että kuulumme yhteen. sen tiedän koska sydän sen tuntee, ja niin tuntee hänelläkin. mutta meidän aika ei ole vielä seurustella. vaan joskus tulevaisuudessa. olemme toistemme parhaita ystäviä ja koemme niin ilot kuin surut yhdessä. ja se jos mikä vahvistaa toisiimme sitä yhteen kuuluvuuden tunnetta. Rakastamme toisiamme niin paljon että se on sanoin kuuvaamattoman paljon.
mutta vain luoja tietää mitä elämä tuo tullessaan. en tiedä onko kellään muulla samanlainen tarina takana ja arvoituksellinen tarina edessä...
mutta halusin vain kertoa teille millaisessa elämän tilanteessa elän..
ottakaa kantaa. kiitos!
T.Minna
Ajattelin kertoa teille minun pienen tarinani. joka alkaa näin:
Seurustelin erään ihmisen kanssa reilut 9kk ja asuimme melkein se aika yhdessä. uuden vuoden jälkeisinä päivänä erosimme kumpikin asiaa pohtineena ja luulimme että se olisi oikea ratkaisu. kesti pari kuukautta, silloin oli hiihtoloma ja olin levillä porukoitteni kanssa. kun sain soiton yöllä puoli neljän aikana: tahdon yrittää kanssasi uudellen! Palaathan luokseni? ja vastasin onnesta soikeena, että tottakai tulen. kun tulimme leviltä kotiin, lähdin samantien poikaystäväni luo ja kumpikin rakkaudesta sokeana. emme tiennyt mitä oli edessä. Sitä onnen huumaa kesti kaksi viikkoa tasan kun eräänä torstai iltana poikaystäväni sanoi että ei tahdo seurustella enää kanssani koska ei pysty siihen. hän vannoi rakkautta ja sitä kuinka tärkeä olen hänelle. minä sanoin hänelle että jos tämä on sun päätös, niin tuskin enää koskaan palaan yhteen kanssasi. ja näin olin päättänyt. mutta kuitenkin sorruin. seuraavalla viikolla olin jo hänen kainalossaan onnellisena, mutta emme silti seurustellut. me vain rakastimme toisiamme ja halusimme olla yhdessä ilman velvollisuuksia. ja vielä tänäkin päivänä olemme toistemme kainaloissa ilman seurustelua. koska tiedämme molemmat sen että kuulumme yhteen. sen tiedän koska sydän sen tuntee, ja niin tuntee hänelläkin. mutta meidän aika ei ole vielä seurustella. vaan joskus tulevaisuudessa. olemme toistemme parhaita ystäviä ja koemme niin ilot kuin surut yhdessä. ja se jos mikä vahvistaa toisiimme sitä yhteen kuuluvuuden tunnetta. Rakastamme toisiamme niin paljon että se on sanoin kuuvaamattoman paljon.
mutta vain luoja tietää mitä elämä tuo tullessaan. en tiedä onko kellään muulla samanlainen tarina takana ja arvoituksellinen tarina edessä...
mutta halusin vain kertoa teille millaisessa elämän tilanteessa elän..
ottakaa kantaa. kiitos!
T.Minna
Vastaukset 8
Vanhimmat
halusin vain sanoa sulle, että ole varovainen pienen sydämesi kanssa. Koska ette oikeasti seurustele, ei "kaverillasi" ole mitään velvoitteita olla uskollinen sinulle. Hänestä on varmasti mukava olla kanssasi ja hän tykkää susta, mutta mahdollisesti sopivan/kiinnostavan henkilön tullessa kehiin on hän valmis unohtamaan teidän lämpimät välit eikä hänen edes tarvitse kantaa siitä huonoa omaatuntoa, koska tehän olitte "vain kavereita".
Toivon, että kohdallasi ei käy näin, mutta toivoisin myös, että rehellisesti otat tämän puolen huomioon. Voisi olla myös hyvä keskustella yhdessä siitä, mitä tulevaisuudensuunnitelmia teillä on ja mitä odotatte sitten joskus parisuhteelta yms, jotta pystytte näkemään, mikä tilanteenne oikeasti on. Sydän voi joskus haluta myös uskotella asioita itselleen, koska ei halua olla yksin.
Kiitos palautteestasi.
Olemme siitä puhuneetkin ja molemmilla on samat ajatukset. Tiedän kyllä että haluat ottavan järjen käteen. mutta ei se ole aina oikeassa.
jos hän haluaa seurustella, niin vain mun kanssa, koska olen ainut joka sitä parhaiten ymmärtää :) ja jaksaa sitä ymmärtää kaikissa niissä asioissa mitä sillä on edessä.
Olen vähän samanlaisessa tilanteessa. Meidän seurustelumme esteenä on välimatka, eikä tilanteeseen näytä olevan tulossa muutosta. Olemme puhuneet tilanteesta, ja sopineet olevamme ystäviä. Olen ajatellut tilanteen niin, että emme muuta voi, kuin odottaa. Suhteemme kestää, jos niin on tarkoitettu.
Muista elää omaa elämääsi, äläkä järjestele sitä hänen mukaansa. Kulje silmät avoimina, ja tee kaikissa asioissa niin kuin Sinun sydämesi sanoo. Kyllä se kestää jos on kestääkseen. Kaikkea hyvää sinulle! =)
Ilman muuta se kestää jos niin on tarkoitettu.
Se on vain ikävää kun ei tahdo toista satuttaa, ja varsinkin ku hänellä on pieni muotoinen masennus. ja tahdon auttaa häntä pääsemään siitä yli. ja kun olen ainut kelle hän voi kertoa sellaisista asioista mitkä on hänelle arkoja. ja kun rakkaus häntä kohtaan vain kasvaa ja kun hän tuntee samoin. eihän muuten laittaisi tälläisiä viestejä: "Minulla on hirmu ikävä sinua! Ja rakastan sinua niin paljon."
niin eihän muita halua muuta kuin mut. tiedän kuulostaa aika itse rakkaalta. mutta tiedän että asia on näin. koska se on mulle niin sanonu.
mutta tottakai teen asiat niin kuin itse siltä tuntuu. mutta silti ajattelen toisia ennenkuin itseäni. se vain on osa mun luonnetta. enkä mahda sille mitään.
"rakkaus ei koskaan kuole, se vain haalistuu ajan myötä"
mutta voimia ja aurinkoa kevääseen!
T:Minna.
Mielestäni juttunne kuulostaa olevan terveellä pohjalla. Kyllä se siitä!
Minulla on vähän vastaavanlaista vääntöä takanapäin. Erosin poikaystävästäni viime vuonna loppukesästä, hän jätti minut.Hän ei vain halunnut enää seurustella. olimme olleet yhdessä edellisvuoden lokakuusta asti. Rakastettiin edelleen toisiamme ja huomattiin se pienen ajan jälkeen. Tapailtiin ilman sitoutumista suuntaan tai toiseen ja yleensä aina päädyttiin sänkyyn. Mutta kyllä se sattui kun tiesi, että hänellä oli toinenkin nainen siinä välissä. Kuvittelin sen olevan minulle ok kun itsekin tapailin muita, mutta en pystynyt rakentamaan mitään järkevää toiseen mieheen, enkä pystynyt irtaantumaan tästä exästäni vaikka kuinka yritin.
Lopulta ystäväni sai minut tajuamaan että palaisin pian loppuun siinä tilanteessa, jos en tekisi siitä loppua. Sitten joulukuussa (eli sitä kesti melkein 4kk:tta)eräänä lauantaina törmättiin yökerhossa. Hän pyysi minut mukaansa asunnolleen, tottakai. Siellä hän alkoi suudella minua ja minä suutuin. Sanoin suoraan, että mitä minusta haluat, ei minusta ole tällaiseen että vaan tapaillaan ja rakastellaan ilman sitoutumista. Haluan jotakin pysyvämpää. Se oli se yö kun hän pyysi minut takaisin!Hän ei uskaltanut aikaisemmin, koska oli itse minut jättänytkin ja halusi selvittää itselleen mitä elämältä halusi. Kukaan nainen ei ilmeisesti kuitenkaan ollut vertaiseni, eli pitkään jaksoin olla kiltti. Avasin suuni ihan oikeaan aikaan. Muutamme yhteiseen kotiin 2:n viikon sisällä eli tarina päättyi lopulta onnellisesti.
Hänellä oli takanaan 2 pidempää suhdetta, ensimmäisen kanssa hän asui yhdessä yli vuoden, toisen kanssa hän seurusteli yli 2 vuotta, mutta he eivät koskaan muuttaneet yhteen vaikka poikaystäväni muutti tuon tytön takia samaan kaupunkiin asumaan. Onneksi, muuten emme olisi koskaan kohdanneet. Nyt hän päätti olla niin rohkea, että pyysi muuttamaan kanssaan kaksioon.
Miksi kerroin kaiken tämän on siksi, että rakkaus on ihana ja kaunis asia ja ihminen helposti sulkee pois totuuden. Kuitenkin tuo kaikki syö sinua sisältä vaikka et sitä huomaisikaan. Tee siitä loppu ajoissa, kun alkaa tuntumaan siltä ettet enää jaksa. Ehkä silloin ratkaisu tapahtuu, kuten meillekin kävi.
Tämän ystäväsi on helppo pidellä sinua hyppysissään ilman velvotteita sinua kohtaan. Sinä et silloin luovu tunteistasi ja et katoa hänen läheltään. Samalla hän tietenkin sulkee sinut pois muilta mahdollisuuksilta. Kukapa kykenee rakastumaan toiseen vaikka kuinka olisi ihana ihminen kyseessä, jos rakastaa toista ja odottaa sitä päivää jolloin hän on valmis sitoutumaan.
Olen iloinen puolestasi, mutta älä polta itseäsi loppuun. Mieti mitä teet jos eräänä päivänä hän kuitenkin valitsee jonkun muun sinun sijaasi, mieti miltä sinusta tuntuu kun olet säästänyt itseäsi hänelle!
kauniita sanoja voi toiselle aina sanoa, mutta kauniit teot puhuvat paremmin puolestaan. Siinäpä ohjenuoraa kerrakseen.
Et kerro ikääsi, oletan että olet nuorempi kuin minä, eli kirjoitan tämän neuvon sinulle kokemukseni kautta-oppia ikä kaikki;)
Kiitos sinulle tarinastasi ja varsinkin loppuosan neuvoistasi. Olen itse vastaavassa tilanteessa muutoin, paitsi että miehellä ei ole aikomustakaan sitoutua minuun. Takana vajaa vuosi epämääräistä pyöritystä, kehenkään toiseen en pysty luomaan suhdetta. Sydän tässä särkyy. :/
No kumpikin tiedetään että ilman toisiamme emme voi elää. Koska meidän tunteet toisiamme kohtaan on niin vahvat. ja molemmat tiedetään että palaamme vielä yhteen.. hän ei vain halua seurustella.. kun ei hän tiedä mitä haluaa elämältänsä... ja jos niin käy että emme palaa yhteen.. hyväksyn senkin.. koska olemme kuitenkin parhaita kaveruksia.. koska tunnemmehan toisemme todella hyvin..
ja minä olin hänelle ensimmäinen varsinainen tyttöystävä... ja tälläkin hetkellä näemme miltei joka päivä... ja tuski häneltä tulisi muuten sellaisia viestejä että: on ikävä, nähtäispä pian. ellei hän niitä muuten tarkoittaisi. hän katuu sitä että on loukannu mua muutaman kerran pahasti.. ja on siitä vieläkin pahoillansa...
mutta elämäähän tämä on.. ja se opettaa..
no olen pian täysi-ikäinen, mutta elämän kokemusta on kertynyt jo aika paljon.. ja suhteitakin on takana muutama.
mutta onnea teille paljon. toivottavasti asiat lähtee luistamaan teilläkin :)
Aurinkoa kevääseen!
T.Minna :)