Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

TSV-putkirikko Jokisivulla eilen

Hannes Heikkilä

Tänään Satakunnan Kansassa on ison kuvan kera uutinen, kun Turun Seudun Vesi Oy:n iso vesiputki (halk. 1200 mm) oli räjähtänyt Vampulan Jokisivun kylässä.

Eilen aamulla lähellä asuva Heikki Jaakola oli ollut tavanomaisella aamukävelyllä kun Pitkänmäentien risteyksen vieressä 41-tien varrella oleva TSV Oy:n iso vesiputki räjähti ja valtaisat vesimäärät syöksyivät maan pinnalle ja lainehtivat Kantatien 41 yli. Liikenne Kantatiellä katkesi. Mies oli kuullut metallin kirskuntaa ja paennut kauemmaksi.

Urakoitsijan (Powerman Oy) työnjohtaja selitti paikalle hälytetyille pelastuslaitoksen yksikköjen miehille, että he tekivät koeponnistuksia ja räjähdys sattui niitä tehtäessä.

Onneksi ketään ihmisiä ei ollut lähellä eikä kukaan hukkunut, vaikka vettä pursusi tuhansia kuutioita hetkessä jopa Kantatie 41:n yli.

Turun Seudun Vesi Oy ei vielä ole jakanut pelastusrenkaita eikä muita pelastusvälineitä putken lähistön asukkaille.

12

855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurahousut

      "Arveltiin tulppaa putken päässä pitäneen tuen antaneen periksi"
      Sanoisin tähän, että mitä hxmmetin tukia tulppaukseen on käytetty?
      Jos putken pää on tulpattu, on tulpan oltava todella hyvin kiinni. Samaten on varmistuttava, ettei ennen tulppauskohtaa lähde liikkeelle koko 8 metrin putki tai useampikin. En tiä millä paineella koeponnistus tehdään, mutta esim 6 kg/cm2 edellyttää tukemista tuon kokoiselle putkelle noin 60 000 kg:n vaakasuoraa siirtymää vastaan vai laskinko oikein Hannes?

      • Hannes Heikkilä

        Koska ns. käyttöpaine on luokkaa 8 bar, pitää koepaineen toki olla korkeampi. Lienee 13 bar. Tulppaan kohdistuu suurempi kuin laskemasi voima!

        Sitten ilmenee joissakin tilanteissa vielä niitä ns. paineiskuja, joiden varalle on laitteita Takkulassa.

        Mielenkiintoista on, mitä vettä putkessa oli? Mahdollisuuksia:

        1. Kokemäenjoen jokivesi raakana

        2. Kokemäenjoen vesi Takkulassa hiekkapikasuodatettuna

        3. Kokemäenjoen vesi Takkulassa kemiallisesti tehostettuna ja hiekkapikasuodatettuna

        4. Vesi Huittisten vesitornista

        Koska veden määrä putkessa on erittäin suuri, noin 1,1 milj. litraa/km, Huittinen saa hyvät rahat vedenmyynnistä, mikäli TSV Oy jotakin Huittisten vedestä maksaa? Vai onkohan siellä vesimittariakaan? Ehkä Huittisten kaupunginjohto on tehnyt TSV Oy:n kanssa erillissopimuksen, jonka mukaan veden hinnan alennusprosentti TSV Oy:lle on esim. 90 eikä jätevedestä tarvitse TSV Oy:n ollenkaan maksaa? Sopisi hyvin aiempaan linjaan!

        Sopimus lienee äärimmäisen salaiseksi julistettu ja kaupungintalon kassaholvissa visusti piilossa? Toisaalta, jos ei ole Takkulassa tulovesiputkessa vesimittariakaan, mistä TSV Oy:n pitäisi Huittisille maksaa?

      • Hannes Heikkilä kirjoitti:

        Koko tapaus johtui päätylaipan tuennan pettämisestä, ei siis putken räjähtämisestä!
        Ja vesi tuli VIRTTAAN HARJULTA päin, Ristikankaantien kohdalla putket "laskettiin monttuun" vasta Tammi-Helmikuussa 2010! Vai olko kyseessä "hyppyvettä", joka osasi ylittää tien ja mennä uudelleen putkeen, ilman että tie ja ympäristö olisi kastuneet?

      • Anonyymi
        rahti4193 kirjoitti:

        Aivan oikein! Lukko systeemi putkessa ei kestänyt vaikka valmistaja niin oli luvannut. Jälkeen päin seuraaviin tehtiin huomattavasti rajummat tuennat, eikä tapahtuma enää toistunut!!

    • tarzan9

      Mä luulin että putki pettää jo Vesiniityllä.

      • Tiedoton kirjaltaja

        Joko Valtonen on tehnyt rikosilmoituksen poliisille. Varmasti ne ovat syyllisiä!
        Pitöisikö ottaa sama tapa kui AL Kaidalla.
        Ei sentään suojelijat eivät vajo niin alas kun TSV:n edustaja. Valhetta suoltaa kuin .....
        Eikö edes poltrukki syyttele, vai onkol omalla. Muuten. valtonen luuli, että vastustajat tarkoittivat RAKENNUSJÄTETTÄ. Ei kai se vaan niin typerä ole! Hiekkasuodatin kemiallinen ehostus suoltaa ympäristöön rakennusjätettä. Vai valtonenko se oli.... Vai Turun Hallinto-oikeusko se oli---- vai Aasin ajajat Branderitko ne oli vai oliko sielläkin Konsulttina Kiuru, vai leivonenko se oli, vai Turun vesiputken pilaaja Pulmunen....
        Kaikki ne on kimpassa,mutta milloinkaan ei tieda ....KETÄ se oli ! Olikohan se FC:n kemisti ?

      • Hannes heikkilä
        Tiedoton kirjaltaja kirjoitti:

        Lehtitiedon mukaan vesiputkea koeponnistetaan Kokemäenjoen vedellä! Voiko pitää paikkansa?

        Toki Karhiniemestä on pumpuilta vesilinja Takkulaan ja sieltä taas Kohti Virttaankangasta.

        Eikö käytetty hiekkapikasuodatustakaan?

        Entä kemiallista tehostusta?

        KHO:han käski käyttää! Ja voiko TSV Oy hukuttaa Jokisivun ihmiset ja Kantatie 41:n kulkijat siis jokivedellä? Eikä TSV Oy ole ärjestänyt edes pelastusrenkaita eikä veneitä vaara-alueelle.

        Jos putki oli täynnä jokivettä ja raakaa semmoista, mihin se lasketaan kokeiden loputtua? Virttaankankaaseenko? KHO kielsi!

        Vai aikooko TSV Oy antaa jokiveden limoittua putken sisäseinämiin?

        Vai aikooko TSV Oy lskea putken tyhjäksi tyhjennyspaikoista paikallisiin valtaojiin? Talvellako? Ei kai se jäädy pelloille? Tuleeko jääpoltetta? Vai eikö tehostettu vesi jäädy, vaikka sitä ei olekaan tehostettu?

        Voi Valtonen!

        Onneksi Turun kaupunginvaltuuston jäsen, Alpo Lähteenmäki (VAS) teki eilen valtuustoaloitteen Turussa. Siinä pyydetään Turun kaupunginhallitusta määräämään keskeyttämään Virttaankankaan raiskaus ainakin siihen saakka kun EU-vetoomustuomioistuimen käsittelemä asia on ohi!

        Ainakin yksi järkivaltuutettu Turussa on!

      • KONSULI
        Hannes heikkilä kirjoitti:

        HUITTISISSA EI TARVITA ENÄÄN VALTUUSTOA. VALTUUSTON PÄÄTÖKSILLÄ EI OLE MITÄÄN ARVOA. RIITTÄÄ KUN ON MUUTAMA LAHJOTTU VIRKAMIES

        Hallinto-oikeus hyväksyi TSV:n Huittisten laitoksen luvat
        Turun Sanomat 15.12 2009 11:53:44

        Turun Seudun Veden esikäsittelylaitoksen luvat ovat Turun hallinto-oikeuden päätöksellä lain mukaisia. Ratkaisun myötä TSV voi ryhtyä rakentamaan esikäsittelylaitokselle lisärakenteita ja tiivistyssäiliöitä, joiden avulla Kokemäenjoesta otettava raakavesi esikäsitellään myös kemiallisesti. Alkuperäinen lupa kattoi vain mekaanisen puhdistuksen vaatimat tilat. Hallinto-oikeuden päätöksellä rakentaminen voi alkaa heti, vaikka joku valittaisikin päätöksestä.

        Kiistan takana olivat huittislaisten erilaiset näkemykset siitä, oliko TSV:n hakeman toimenpide- ja rakennuslupien päätösvalta luvat myöntäneellä rakennustarkastajalla vai ne evänneellä lautakunnalla.

        Oikeuden harkinnan mukaan päätöksenteko asiassa kuului johtosäännön mukaisesti rakennustarkastajalle. Päätös antaa TSV:lle mahdollisuuden täyttää korkeimman hallinto-oikeuden vaatimukset kemiallisesta puhdistuksesta.

      • jjjjjjj
        KONSULI kirjoitti:

        En kuule enää koirien haukuntaa.

      • se ääliö joka
        jjjjjjj kirjoitti:

        En kuule enää koirien haukuntaa.

        kaipaa kraanastaan Kokemäenjoen paskalla varustettua vettä?

        En nyt jaksa sääliä sinua?

    • Anonyymi

      Miks tää v a n h a juttu nyt? 2009?

      • Anonyymi

        Ketä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe