Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mikrolottomainos

lotossa tusina tÄynnÄ
Täysosumille tarjolla 1,1 miljoonaa
(11.12.2009)
Lauantaina kalenterista käännetään joulukuun 12. päivä, siis 12.12. Itseään toistavasta päivämäärästä ei löydy sen suurempaa magiaa, mutta 12:lla on kuitenkin omat erikoispiirteensä. Tusina eli kaksitoista kappaletta on edelleen paljon käytetty kappaletavaran määräerä, tusina tusinaa –eli yhteensä 144- on puolestaan grossi. Kuukausia on kaksitoista, pituusmitta jalka on kaksitoista tuumaa ja korttipakassa on kaksitoista kuvakorttia.

Päivämäärään palatessa samana päivänä on maailmanhistoriassa tapahtunut monenlaista. Tällä päivämäärällä muun muassa Viron lippu nostettiin ensimmäistä kertaa salkoon vuonna 1918, Kenia itsenäistyi vuonna 1964 ja Venäjä irtaantui Neuvostoliitosta vuonna 1991. Syntymäpäiviään viettävät tai ovat viettäneet Sammy Davis, Frank Sinatra ja Emerson Fittipaldi.

Lotossakin numerolla 12 on omat erikoispiirteensä. Numerotilastoissa 12 ei juuri juhli, tämän vuoden numerotilastossa numero 12 on vaatimattomasti sijalla 25 ja maratontilastossa sijalla 24. Sen sijaan täydelle lapulle menee 12 Lotto-riviä ja 12 on Loton haravan pienin rastimäärä. Lotto osui viimeksi päivämäärälle 12. joulukuuta vuonna 1998, ilman täysosumia. Sen sijaan vuonna 1992 saman päivän arvonnasta kahmaistiin peräti neljä kappaletta lähes 700 000 euron täysosumia.

Lauantai-Loton ja Lauantai-Jokerin rivit arvotaan tutusti klo 20.45, kupongit pitää jättää Veikkauspisteellä, Veikkauksen netissä tai kännykällä varttia aikaisemmin. Miljoona on siis jaossa molemmissa peleissä, Lotossa vielä sata tonnia päälle. Kannattaisiko kokeilla onneaan? No ei todellakaan
0122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sanonsuoraan kirjoitti:

lotossa tusina tÄynnÄ
Täysosumille tarjolla 1,1 miljoonaa
(11.12.2009)
Lauantaina kalenterista käännetään joulukuun 12. päivä, siis 12.12. Itseään toistavasta päivämäärästä ei löydy sen suurempaa magiaa, mutta 12:lla on kuitenkin omat erikoispiirteensä. Tusina eli kaksitoista kappaletta on edelleen paljon käytetty kappaletavaran määräerä, tusina tusinaa –eli yhteensä 144- on puolestaan grossi. Kuukausia on kaksitoista, pituusmitta jalka on kaksitoista tuumaa ja korttipakassa on kaksitoista kuvakorttia.

Päivämäärään palatessa samana päivänä on maailmanhistoriassa tapahtunut monenlaista. Tällä päivämäärällä muun muassa Viron lippu nostettiin ensimmäistä kertaa salkoon vuonna 1918, Kenia itsenäistyi vuonna 1964 ja Venäjä irtaantui Neuvostoliitosta vuonna 1991. Syntymäpäiviään viettävät tai ovat viettäneet Sammy Davis, Frank Sinatra ja Emerson Fittipaldi.

Lotossakin numerolla 12 on omat erikoispiirteensä. Numerotilastoissa 12 ei juuri juhli, tämän vuoden numerotilastossa numero 12 on vaatimattomasti sijalla 25 ja maratontilastossa sijalla 24. Sen sijaan täydelle lapulle menee 12 Lotto-riviä ja 12 on Loton haravan pienin rastimäärä. Lotto osui viimeksi päivämäärälle 12. joulukuuta vuonna 1998, ilman täysosumia. Sen sijaan vuonna 1992 saman päivän arvonnasta kahmaistiin peräti neljä kappaletta lähes 700 000 euron täysosumia.

Lauantai-Loton ja Lauantai-Jokerin rivit arvotaan tutusti klo 20.45, kupongit pitää jättää Veikkauspisteellä, Veikkauksen netissä tai kännykällä varttia aikaisemmin. Miljoona on siis jaossa molemmissa peleissä, Lotossa vielä sata tonnia päälle. Kannattaisiko kokeilla onneaan? No ei todellakaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu